Näin luot oman darknetin

Tässä artikkelissa neuvomme, kuinka voit WASTE-ohjelmaa hyväksikäyttäen luoda oman darknetin luotettujen ystäviesi kanssa. Voit käyttää tällaista verkkoa turvalliseen, ulkopuoliselta vakoilulta suojattuun keskustelemiseen ja tiedostojenvaihtoon verkon jäsenten välillä. Verkon sisäinen viestintä on suojattu ulkopuolisilta nuuskijoilta vahvoin kryptografisin menetelmin.

WASTE on alunperin Justin Frankelin (Winamp, Gnutella) kirjoittama ohjelma, josta on tullut erittäin suosittu pienten (2-50 henkeä) darknettien käyttämä softa. Ohjelman alkuperäinen versio on edelleen käyttökelpoinen, mutta koska muut kehittäjät ovat myöhemmin kehittäneet sitä vielä hieman eteenpäin, käytämme tuoreempaa versiota. Ohjelma on open sourcea eli lähdekoodi on kaikkien tutkittavissa, eikä se sisällä minkäänlaista adwarea, spywarea tai muita tietoturvaasti vaarantavia kompromisseja.

Teknisesti WASTE on ns. Virtual Private Network (VPN), eli avoimen ja turvattoman Internetin päällä pyörivä yksityinen ja turvallinen tietoverkko. Tällaiset verkot ovat sinänsä täysin laillisia, ja esimerkiksi yritykset käyttävät niitä hyvin yleisesti mm. yhdistäessään toimipisteitään toisiinsa netin kautta. Siinä missä yritysten VPN-ratkaisut tukeutuvat yleensä jonkinlaisiin asialle omistettuihin palvelimiin, WASTE on suunniteltu niin, että se ei tarvitse pyöriäkseen minkäänlaisia erillisiä palvelimia vaan toimii puhtaasti verkkoon osallistuvien käyttäjien resursseilla. Jokainen WASTE-verkon solmu on yhtä älykäs ja osaa hoitaa verkon ylläpitämiseksi tarvittavia tehtäviä. Jo kaksi henkilöä voi muodostaa keskenään toimivan WASTE-verkon, ja WASTE-ohjelman kapasiteetti riittää ongelmitta pyörittämään n. 50 hengen laajuisia verkkoja.

Muista WASTEn avuista mainittakoon sen hyvä toiminnallisuus jopa erittäin laajojen jaettujen kirjastojen käsittelyssä. Siinä missä monet muut p2p-ohjelmat jumittuvat pahasti laajojen kirjastojen kanssa, jopa parin teratavun kirjastojen jakaminen verkon jäsenille sujuu ongelmitta.

Huom! Nämä ohjeet koskevat vain WASTEn 1.5 beta 3 Windows-versiota. WASTEsta on olemassa myös Linux- ja Mac-versiot, joiden pitäisi olla yhteensopivia tämän Windows-version kanssa, mutta emme ole vielä testanneet niitä.

1. askel: lataa ohjelma

Voit ladata WASTEn tältä SourceForgen sivulta. Windows-käyttöä varten valitse klikkaamalla WASTE Client/Server (Win32) v1.5 beta 3...

Valitse seuraavalta sivulta laaja englanninkielinen asennuspaketti...

...ja tallenna se paikkaan, josta löydät sen helposti asennusta varten.

2. askel: asennus

Käynnistä lataamasi asennusohjelma esim. kaksoisklikkaamalla sitä Resurssienhallinnasta / Windows Explorerista. Aluksi aukeaa tällainen tervehdyssivu, jossa paina vain Next:

Tämän jälkeen tulee lisenssisivu. Ruksaa rasti ja paina Next.

Seuraavalla sivulla kysytään asennusoptioita. Voit hyvin tehdä tarjotun täyden asennuksen, jossa mukaan tulee manuaaleja ym. Eli paina vain Next.

Seuraavaksi kysytään asennushakemistoa. Oletusarviona tarjotaan C:\Program Files\WASTE15 tai jotain vastaavaa (riippuen Windows-versiostasi ja sen kielestä). Yleensä tarjottu hakemisto kelpaa vallan hyvin, joten paina Next.

Tämän jälkeen WASTE alustaa satunnaislukugeneraattorinsa. Tätä varten sinun tarvitsee vain liikutella hiirtä satunnaisiin suuntiin avatuvassa ikkunassa, kunnes siinä näkyvä palkki on täysi:

Seuraavassa ikkunassa kysytään lempinimeä (nickname), jota haluat käyttää verkossa, yhteytesi nopeutta (connection speed) sekä verkon nimeä (network name/ID). Jos sinulla on jokin laajakaistaliittymä, voit antaa Connection Speedin olla sellaisenaan; jos sinulla on vain hidas modeemi, voit vaihtaa Connection Speediin jonkin sopivamman valinnan. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä laittaa Nickname-kohtaan jo haluamasi lempinimi sekä valita verkolle oma nimi/id. Tämän verkon nimen tulisi olla vähintään 15 merkkiä pitkä turvallisuussyistä, joten käytä jotain pitempää, vaikeasti arvattavaa verkkonimeä. Paina lopuksi Next.

Tämän jälkeen on aika luoda ns. avainpari (private/public keypair). WASTEn käyttämä kryptosuojaus perustuu tällaisiin avainpareihin. Sinun ei tarvitse ymmärtää asiaa syvällisemmin - perusidea on se, että kun WASTE luo sinulle tuollaisen avainparin, siihen kuuluu ns. yksityinen avain, jonka pidät visusti itselläsi, ja yksityisen avaimen kanssa parina toimiva julkinen avain, jonka annat myöhemmin niille ystävillesi, joiden haluat pääsevän verkkoosi. Vastaavasti ystäväsi luovat oman vastaavanlaisen avainparinsa ja antavat sinulle julkisen avaimensa. Julkisten avainten vaihdon jälkeen voitte kytkeytyä samaan verkkoon. Koska ulkopuoliset eivät ole tehneet tällaista avainten vaihtoa kanssanne, heillä ei tule olemaan mitään pääsyä verkon sisälle.

Itse avainparin tekeminen on helppoa. Paina aluksi Run Key Generator nappulaa avautuneessa ikkunassa:

Tämän jälkeen WASTE antaa sinulle mahdollisuuden suojata tähän avainpariin liittyvät profiilitiedot salasanalla. Tässä ei ole kysymys verkon turvallisuudesta netissä tapahtuvia hyökkäyksiä vastaan vaan siitä, kuinka suojattuja tallennetut tiedot ovat omalla kovalevylläsi. Jos kenelläkään muulla ei ole fyysistä pääsyä koneeseesi, voit jättää salasanakentät (Passphrase, Passphrase again) halutessasi tyhjiksi. Tällöin voit käyttää jatkossa WASTEa koneeltasi antamatta salasanaa WASTEn käynnistyksen yhteydessä. Jos taas tiedät tai epäilet, että joku muu voi myös käyttää konettasi, voit antaa tässä yhteydessä salasanan, joka suojaa tätä käyttäjäprofiiliasi myös muilta koneesi käyttäjiltä. Mikäli annat salasanan, laita se täsmälleen samassa muodossa 'Passphrase' ja 'Passphrase again' kenttiin.

Lisäksi WASTE antaa sinulle tässä vaiheessa mahdollisuuden valita kryptoavaimen pituuden (key size). Tällä on merkitystä WASTEn käyttämän suojauksen vahvuuden kannalta: mitä pitempi avain, sitä vahvempi suojaus. Toisaalta pitkien avaimien luominen ja käsittely on hitaampaa. Tarjottu oletusarvo on käytännössä varsin turvallinen, joten sitä ei tarvitse muuttaa. Paina lopuksi Generate-nappulaa.

Avainparia luodessaan WASTE tarvitsee taas hiukan lisää satunnaisuutta, joten liikuta taas hiirtä avautuvassa ikkunassa satunnaisin liikkein, kunnes ikkunassa näkyvä palkki on täysi, jonka jälkeen WASTE voi luoda avainparin sinulle.

Kun avainpari on luotu (kestää hiukan aikaa koneesi nopeudesta riippuen), WASTE ilmoittaa asiasta tällä viestillä. Paina OK.

Seuraavassa ikkunassa olisi jo mahdollisuus tuoda ystäviesi julkisia avaimia sisään WASTEen ynnä muuta, mutta teemme sen hiukan myöhemmin toista kautta, joten paina tässä vain Next.

Seuraava ikkuna kysyy, minne haluat tallentaa WASTEn kautta lataamasi tiedostot ja mitä hakemistoja haluat jakaa ystävillesi verkossa. Voit ensi alkuun antaa lataushakemiston olla oletusarvossaan (C:\Program Files\WASTE15\Downloads tai jotain vastaavaa), eikä sinun tarvitse vielä tässä vaiheessa myöskään jakaa mitään hakemistoja. Näitä asetuksia voi helposti muuttaa myöhemmin, kun itse verkko saadaan pystyyn. Eli voit painaa vain Next.

Tämän jälkeen WASTE-ohjelma käynnistyy, ja asennus on suoritettu. Tulemme vielä muuttamaan tiettyjä asetuksia itse ohjelmasta käsin, mutta siitä seuraavissa kappaleissa. Tältä näyttää WASTE-ohjelma käynnistyttyään:

3. askel: lisäasetukset

Seuraavaksi teemme joitain lisäasetuksia, joilla toisaalta varaudumme usemman kuin yhden WASTE-verkon pyörittämiseen koneellasi ja toisaalta hiukan lisäämme WASTEn turvallisuutta.

Aluksi vaihdamme WASTEn käyttämän ns. kuunteluportin johonkin muuhun oletusarvosta 1337. Tätä varten valitse ohjelman menusta File->Preferences->Network ja muuta siellä olevaan 'Listen on port' kohtaan joku haluamasi arvo:

Sallittu porttien lukualue on 1-65535, mutta pienempiä numeroja kannattaa välttää, koska ne ovat yleisemmässä käytössä, ja haluamme välttää tilannetta, jossa kaksi eri koneessasi pyörivää ohjelmaa kuuntelee yhtäaikaa samaa porttia. Valitsemalla portin vaikkapa väliltä 5000-50000 törmäät tuskin ongelmiin. Kun olet laittanut 'Listen on port'-kenttään valitsemasi porttinumeron, paina Update. Allaolevassa kuvassa portiksi on päivitetty 22322:

WASTE ei vaadi sitä, että verkon jäsenet käyttäisivät samaa kuunteluporttia, mutta muistamisen ja uusien jäsenten opastamisen kannalta on ehkä yksinkertaisempaa, että kaikki käyttävät samaa porttia. Perusidea tässä portin vaihtamisesta johonkin muuhun kuin oletusarvoon on se, että ensinnäkin WASTE-liikenteen havaitseminen tulee mahdollisille ulkopuolisille vakoilijoille vaikeammaksi ja toiseksi se, että jos päädyt toimimaan osallisena useammassa kuin yhdessä WASTE-verkossa, osaat jatkossa asettaa eri kuunteluportit eri verkoille, jolloin ne eivät sotke toistensa toimintaa.

Seuraavaksi mene Preferences-dialogissa kohtaan File->Preferences->Network->Password. Näet siellä jo valmiina asennuksen yhteydessä antamamme verkon nimen (Network name/ID), jota myös verkon salasanaksi (network password) kutsutaan. Annamme sen olla sellaisenaan - jos haluaisit joskus muuttaa sitä, voit tehdä sen täältä. Huomioi kuitenkin, että voit kytkeytyä onnistuneesti vain niihin ystäviisi, joilla on valittuna täsmälleen sama verkon nimi kuin sinulla.

Sen sijaan ruksaamme päälle 'Activate stealth mode'-valinnan. Tällä valinnalla on sellainen turvallisuutta parantava vaikutus, että ottaessaan yhteyttä muihin verkon koneisiin, WASTE käyttää jo ns. kättelyvaiheessa vahvaa salausta viestinnässään. Tällöin mahdollinen ulkopuolinen nuuskija, joka näkee verkkoliikenteesi, ei voi tietää, että kyseessä on nimenomaan WASTE-ohjelman yhteydenotto - jokainen lähtevä tavu on salattu alusta lähtien, eikä niistä ole luettavissa mitään WASTE-ohjelmalle tyypillistä 'sormenjälkeä'. On tärkeää, että kaikki verkon jäsenet tekevät tämän saman valinnan, muuten koneet eivät osaa kytkeytyä toisiinsa:

Näillä lisäasetuksilla olemme valmiit seuraavaan vaiheeseen eli varsinaiseen verkon käynnistämiseen ystäviemme kanssa.

4. askel: avainten vaihto

Ns. avainten vaihto on toimenpide, jolla WASTE-verkkoon otetaan mukaan uusia jäseniä. Loimme jo aikaisemmin itsellemme ns. avainparin, joka muodostui yksityisestä ja julkisesta avaimesta. Avainparin yksityisen avaimen pidämme aina vain omana tietonamme, mutta julkinen avain on se, jonka annamme niille luotetuille ystävillemme, joiden haluamme liittyvän verkkoon. Vastaavasti kunkin verkkoon liittyvän ystävän on annettava meille oma julkinen avaimensa, jonka sitten tuomme (import) omaan WASTE-ohjelmaamme.

Avainten vaihtoon voi käyttää mitä tahansa kohtuullisen luotettavaa yksityistä tekstinsiirtokanavaa kuten sähköpostia, pikaviestintä tai vaikkapa henkilökohtaista viestiä jonkun foorumin kautta.

Oletetaan, että meillä on ystävä Maija, joka on näitä samoja ohjeita seuraten asentanut omaan koneeseensa WASTEn, ja olemme häneen yhteydessä vaikkapa jollain pikaviestinohjelmalla. Annamme aluksi Maijalle oman julkisen avaimemme. Sitä varten mene WASTEn menussa kohtaan File->Preferences->Network->Private Key ja paina nappulaa 'Copy my public key to the clipboard':

Nyt julkinen avaimemme on koneen leiketaululla (clipboard) josta voimme liittää (paste) sen vaikkapa pikaviestimen kirjoitusalueelle tai kirjoitettavaan sähköpostiin jne. Julkinen avain näyttää tällaiselta:

WASTE_PUBLIC_KEY 20 1536 Matti
9F7A08439AB03E5AD426D787BA22DA54D6A37F49E928A02C925567E3FE4C
BABCA852913ED2261462783FCD429397AAD3842C006BC202946C6776587E
E782874324BE6FAC077792D2BC3357ECC5E28C2893BAE8606104FD8AB0D9
74E497E6B0405B14F3BCC3C34FCE1E3735CDAD9995384A4BF094601B5F8E
00DE793A021284197FCBEE81B4345BD20A1FC79F15EF3FF338FC132DF336
35A5BADE2FBE6879BE49967DF9864CAF07C01288B7E259BD3D8108EFDF9D
80499871F67E216F0D427D990003010001
WASTE_PUBLIC_KEY_END

Maija on tehnyt omassa päässään saman toimenpiteen ja saamme häneltä pikaviestimen, sähköpostin tai muun kanavan kautta hänen avaimensa, joka näyttää esim. tällaiselta:

WASTE_PUBLIC_KEY 20 1536 Maija
BC7A76F2F8A7841AC5D1BAFA5B6AE1EDCB2332DF52CBD008847B3139469C
C02D2D0A3347D4EA7299AC7E422D90764C0D984DB1CE7F597393E5321A50
7277830071D38DD57016EEA7A0B8C0D4E10C1DC2C3E647142A94B2D01265
75F29680326670EA3C817B69E3F1B0503D6C084D5173D6E088F4606001D5
D017F0E0806B60813F63D75B2503AB8BCFF6246D31A58D74F0BC0397B599
9F7DD40166349BA19B886533BC4B8F899CBCF8AE0092C8A7A4C3007B1A30
4B3DA4C85EEBCA3A66F2CACF0003010001
WASTE_PUBLIC_KEY_END

Seuraavaksi me haluamme tuoda Maijan avaimen omaan WASTE-ohjelmaamme. Sitä varten menemme menun kautta kohtaan File->Preferences->Network->Public Keys ja painamme siellä olevaa Add... nappulaa:

Tällöin aukeaa seuraavanlainen ikkuna, jonka avulla voimme tuoda (import) ystäviemme julkisia avaimia joko tiedostoista tai suoraan tekstimuodossa:

Tässä tapauksessa käytämme suoraa tekstimuotoa kopioimalla Maijan julkinen avain aluksi pikaviestimestä tai sähköpostista leiketaululle, sitten klikkaamalla hiirellä ikkunan alaosan aluetta otsikon 'Public key text' alla ja liittämällä (paste) avain leiketaululta suoraan sinne. Kun Maijan julkinen avain näkyy tekstialueella, paina 'Load key text' nappulaa:

WASTE ilmoittaa onnistuneesta avaimen tuomisesta seuraavanlaisella viestillä:

Samalla Maijan avain ilmestyy 'Authorized public keys' listalle:

Jos Maija on omassa päässään onnistuneesti tuonut omaan WASTEensa hänelle lähettämämme julkisen avaimemme, avaintenvaihto on suoritettu, ja voimme siirtyä seuraavaan askeleeseen eli kytkeytymiseen.

Jos avaimen tuominen ei jostain syystä onnistu, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, että saamassamme avaintekstissä ei ole mitään ylimääräistä roinaa. Esimerkiksi jotkin pikaviestimet saattavat lisätä lähettäjän nimiä joka riville. Tällaisen ylimääräisen roinan voit editoida pois import-dialogin tekstialueella ja yrittää siten avaimen tuomista uudelleen 'Load key text'-nappulalla.

5. askel: kytkeytyminen

Tässä vaiheessa Matilla ja Maijalla kummallakin on siis WASTE asennettuna, verkon nimi on sama, kuunteluportti on sovittu, kummallakin on 'Activate stealth mode' ruksattu päälle ja julkiset avaimet on onnistuneesti vaihdettu. Kaikki on kunnossa yhteyden luomista varten. Yhteyden voi ottaa kummasta suunnasta tahansa. Oletetaan, että me otamme yhteyttä Maijaan. Tätä varten tarvitsemme Maijan IP-osoitteen. Se on neliosainen numero tyyliin 89.211.215.122. Voimassa olevan IP-osoitteesi tarkistamiseen on olemassa lukuisia web-sivuja. Voit nähdä sen esim täältä tai täältä. Maija käy siis tarkistamassa IP osoitteensa ja kertoo sen meille - sanotaan, että se olisi tuo mainittu 89.211.215.122. Lisäksi olemme sopineet Maijan kanssa vaikkapa, että käytämme kuunteluporttina porttia 22322. Nämä tiedot riittävät yhteyden luomiseen.

Yhteydenottoa varten avaamme Network Status -dialogin. Sen voi avata kätevästi WASTE-ohjelman pääikkunassa olevasta 'salama-ikonista':

tai menusta View->Network status. Myös näppäinyhdistelmä Alt+N avaa sen. Network status -dialogi näyttää tässä vaiheessa tällaiselta:

Nyt näpyttelemme dialogin yläriville Maijan IP-osoitteen sekä hänen kuunteluporttinsa numeron muodossa 89.211.215.122:22322 eli IP-osoitteen osat erotetaan toisistaan pisteillä ja porttinumeroon eteen tulee kaksoispiste, ei välilyöntejä. Painamme lopuksi rivin vieressä olevaa 'salama-ikonia', joka käynnistää yhteydenoton:

Mikäli yhteys syntyy onnistuneesti, Network status -ikkuna näyttää tällaiselta:

Wasten pääikkunaan on myös ilmestynyt Maijan nimi merkiksi siitä, että hän on kytkeytyneenä verkkoon:

Kun olet päässyt tähän pisteeseen, voit jo onnitella itseäsi: sinulla ja ystävälläsi on toimiva darknet pystyssä!

Mikäli kytkeytyminen ei onnistu, vaikka olet seurannut tarkasti ohjeita, voitte aluksi kokeilla kytkeytymistä toisesta suunnasta, eli sinä annat IP-numerosi Maijalle ja pyydät häntä yrittämään yhteydenottoa ylläolevien ohjeiden mukaisesti. Mikäli sekään ei auta, tarkistakaa ensin, 1) että verkon nimi on varmasti sama kummallakin, 2) että kummallakin on 'Activate stealth mode' päällä, 3) että avainten vaihto on onnistunut ja kummallakin on vastapuolen avain 'Authorized public keys' listallaan ja 4) että olette varmasti käyttäneet sopimaanne kuunteluporttia.

Muita tyypillisiä ongelmien aiheuttajia ovat palomuurit ja reitittimet. Jos koneessasi on henkilökohtainen palomuuri (personal firewall), se kysyy todennäköisesti jo varhain WASTEn asennusvaiheessa, haluatko sallia WASTElle yhteydet nettiin. Kun näitä kysymyksiä tulee, sinun on sallittava WASTEn sekä ottaa yhteyttä ulospäin nettiin (client-toiminta) että ulkoapäin tulevat yhteydenotot WASTEen (server-toiminta). Reitittimien osalta on pidettävä huolta siitä, että WASTEn käyttämä kuunteluportti on forwardoitu oikein. Jos käytössäsi on reititin, tämä on sinulle mitä todennäköisimmin jo tuttua puuhaa - apua erimerkkisten reitittimien suhteen löytyy esimerkiksi täältä.

5. askel: keskustelu

Seuraavaksi katsomme, kuinka WASTEn avulla voi keskustella sekä henkilökohtaisesti että isommalla joukolla. Henkilökohtaisen keskustelun voi aloittaa yksinkertaisimmin vain kaksoisklikkaamalla halutun henkilön nimeä WASTEn pääikkunassa. Tällöin aukeaa WASTEn yksinkertainen mutta hyvin toimiva keskusteluikkuna:

Ikkunan otsikkopalkissa näkyy, kenen kanssa keskustelu tapahtuu. Uudet viestit kirjoitetaan ikkunan alaosaan ja lähetetään painamalla Enteriä. Jos verkossa on useampia jäseniä, voit samanaikaisesti käydä henkilökohtaisia keskusteluja niin monen jäsenen kanssa kuin haluat kunkin keskustelun tapahtuessa omassa ikkunassaan.

Jos verkossa on useampia jäseniä ja haluat avata keskustelukanavan ryhmäkeskusteluun, sellaisen luominen onnistuu painamalla WASTEn pääikkunassa olevaa chat-ikonia:

Tällöin aukeaa pienempi ikkuna, johon voit kirjoittaa haluamasi keskustelukanavan nimen:

Jos kyseisen nimistä kanavaa ei vielä ole olemassa, WASTE luo sen automaattisesti. Jos joku on jo avannut kyseisen nimisen kanavan, WASTE yhdistää sinut sinne. Ryhmäkeskusteluikkunan oikeasta laidasta näet, ketkä ovat mukana keskustelussa:

Aktiivisesti keskustelevissa WASTE-ryhmissä on yleensä tapana käyttää aina samannimistä ryhmäkeskustelukanavaa, jotta ryhmän jäsenet löytävät sinne halutessaan helposti.

6. askel: tiedostojen jakaminen

Seuraavaksi käymme lävitse tiedostojen jakamiseen liittyvät toiminnot WASTEssa.

Jakaaksesi hakemistoja muille ryhmän jäsenille, mene menukohtaan File->Preferences->File Transfers->Sending, ja paina siellä olevaa Add... nappulaa:

Näin pääset poimimaan hakemiston jakoon miltä tahansa levyasemaltasi. Jos haluat jakaa useampia hakemistoja, toista vain sama toimenpide niin monesti kuin haluat.

Jos haluat poistaa joitain hakemistoja jaettujen listalta, voit tehdä sen editoimalla manuaalisesti 'Directories to scan' -riviä, jossa jakamasi hakemistot ovat listattuina.

Kun olet lisännyt haluamasi hakemistot jaettujen listalle, paina 'Rescan'-nappulaa, jolloin WASTE päivittää jaetun kirjastosi.

Jos haluat lähettää jonkin tiedoston tai hakemiston sisällön jollekin WASTE-verkon jäsenelle, yksinkertaisin tapa tehdä se on retuuttaa eli drag&dropata kyseinen tiedosto tai hakemisto esim. Windows Explorerista / Resurssienhallinnasta WASTEn pääikkunaan kyseisen henkilön nimen päälle. Tällöin tiedoston/hakemiston lähetys käynnistyy automaattisesti. Voit lähettää vapaasti myös sellaisia tiedostoja, jotka eivät kuulu muuten jaettuun kirjastoosi.

Sekä tiedostojen etsiminen että toisten käyttäjien kirjastojen selaaminen tapahtuvat samasta WASTEn browser-ikkunasta käsin. Browser-ikkunan saat auki klikkaamalla sen 'suurennuslasi-ikonia' WASTEn pääikkunassa:

Hakeaksesi sisältöä jollain hakusanalla, kirjoita hakusana ikkunan yläriville ja paina sen vieressä olevaa 'suurennuslasi-ikonia':

Selataksesi muiden käyttäjien kirjastoja, paina ensin browserin 'ihmis-ikonia':

Tällöin pääset ylimmälle selailutasolle, jossa on lueteltu kaikki muut paikallaolevat ryhmän jäsenet. Tästä voit edelleen jatkaa selailua heidän jaettujen kirjastojensa hakemistoihin ja niiden alahakemistoihin jne.:

Ladataksesi jonkin hakemiston tai tiedoston, klikkaa sitä hiiren oikealla näppäimellä ja valitse 'Download'.

7. askel: uusien jäsenten ottaminen ryhmään

WASTEn idea on palvella toisiinsa luottavien, tasavertaisten ihmisten ulkopuolisilta suojattuna p2p-verkkona. Kuka tahansa ryhmän jäsen pystyy kutsumaan ryhmään uusia jäseniä suorittamalla avaintenvaihdon ja yhteyden muodostamisen uuden jäsenen kanssa aiemmin kuvatulla tavalla. Näin ryhmään kutsutun uuden jäsenen julkinen avain leviää automaattisesti kutsujalta myös muille jo olemassaoleville ryhmän jäsenille, ja päinvastoin, uusi tulokas saa muiden ryhmän jäsenten julkiset avaimet itselleen. Koska jokainen ryhmän jäsen on tavallaan ryhmän administraattori ja 'ovenvartija', on tärkeää, että mahdollisista uusista jäsenistä keskustellaan koko ryhmän kesken, niin että kollektiivinen luottamus ja yhteisymmärrys säilyy täydellisenä ja ettei kenellekään tule ikäviä yllätyksiä.

Ei-toivotun jäsenen poistaminen: Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että ryhmä haluaisi poistaa tietyn ongelmalliseksi muuttuneen jäsenen keskuudestaan, yksinkertaisin keino on sopia kaikkien muiden ryhmän jäsenten kesken uusi verkon nimi/id ja olla paljastamatta sitä poissuljettavalle jäsenelle. Kun kaikki muut paitsi ei-toivottu jäsen vaihtavat verkon nimeä, verkko toimii heidän kannaltaan aivan kuten ennenkin mutta poissuljettu jäsen ei saa siihen yhteyttä ellei hän pysty arvaamaan uutta verkon nimeä. Tämä ei ole teknisesti niin varma suojautumiskeino kuin verkon rakentaminen kokonaan alusta uusien avaimien luomisen ja niiden vaihdon kautta, mutta käytännössä tällainen suojautuminen riittää useimmissa tapauksissa.

Tässä olivat seikkaperäiset perusohjeet oman WASTE-verkon pystyttämiseen ja siellä tapahtuvaan kommunikoimiseen sekä tiedostonvaihtoon. Täydennämme ohjeita tarpeen mukaan erilaisilla detaljeilla ja pyrimme parhaamme mukaan vastaamaan mahdollisiin esille nouseviin kysymyksiin. Piraattiliitto toivottaa iloisia ja antoisia hetkiä darknettien parissa.

Kommentit

testailin, mutten saanut toimimaan..

toimiiko tämä ilman, että on direct connection nettiin?

pitää yrittää

tätähän pitää kokeilla kavereitten kerä joku viikonloppu
Olen pasifistinen anarkisti, ei valtaa, ei ongelmia,

Olen pasifistinen anarkisti, ei valtaa, ei ongelmia,

Onks tää darknetti?

Eikös tämä ole enemminkin tuo sanomasi salattu VPN?
Darknet nimitys minusta tarkoittaa verkkoa joka anonymisoi käyttäjänsä, siten että muutakin toimintaa voidaan harjoittaa verkon antaman suojan lisäksi. Yksi olettamus darknetin toiminnasta lienee yhteyksien loggaamattomuus.
Käsittääkseni TOR on varsinainen darknet. Ja voinhan olla väärässä myös merkityksestä. :)

Jokatapauksessa, tämä ON hyvä artikkeli, ja hyvin tehty! Kiitos! Näitä VPNiäkin tarvitaan.

Onks tää darknetti?

Onks tää darknetti? Eikös tämä ole enemminkin tuo sanomasi salattu VPN? Darknet nimitys minusta tarkoittaa verkkoa joka anonymisoi käyttäjänsä, siten että muutakin toimintaa voidaan harjoittaa verkon antaman suojan lisäksi. Yksi olettamus darknetin toiminnasta lienee yhteyksien loggaamattomuus.

Tällainen pieni WASTE-tyyppinen VPN on nykyterminologian mukaan nimenomaan darknet. Esim. Wikipedia määrittelee darknetin näin:

"A Darknet is a private virtual network where users connect only to people they trust. Typically such networks are small, often with fewer than 10 users each. In its most general meaning, a Darknet can be any type of closed, private group of people communicating, but the name is most often used specifically for file sharing networks."

Termiä on käytetty ja käytetään edelleenkin myös yleisemmissä ja epämääräisemmissä merkityksissä. Esimerkiksi Microsoftin kuuluisa ns. darknet-tutkimus käytti termiä laveasti kaikista vertaisverkoista niiden 'laittoman' luonteen vuoksi, mutta tuo tutkimus oli ajalta, jolloin termi ei ollut vielä vakiintunut. Lanseeratessaan Relakks-palvelun Piratpartiet puhui 'kaupallisesta darknetistä' lähinnä termin hype-arvon vuoksi, mutta Relakks ei ole kyllä oikeasti mikään darknet vaan anonymisoiva proxy. Eihän siinä edes synny minkäänlaista verkkoa vaan ainoastaan n kappaletta suoria salattuja yhteyksiä palveluntarjoajan ja asiakkaiden välille, ja kukin asiakas sitten tekee proxypalvelimelta käsin itsenäisesti mitä haluaa.

Ohjeet eivät ole aivan

Ohjeet eivät ole aivan täydelliset. Minun modeemiani ei löytynyt tuosta linkistä (palomuurit ja reittimet). Sain räpelöidä noita asetuksia jonkun aikaa. Tuota lukuun ottamatta ohjeet ovat selkeät ja helppolukuiset.

Nyt toimii kuin junan vessa.Tuhannet kiitokset :)

Kiitos ohjeista! Mielestäni

Kiitos ohjeista!

Mielestäni hyvin selkeät ja toimivat. Tällainen hieman tumpelompikin sai kerrasta toimimaan, nyt porukan kanssa rinki pystyssä.
Säätömahdollisuuksiakin löytyy kunhan jaksaa selata valikoita :)
Vielä testaamatta paljonko kestää liikennettä ja montako connua voi olla auki yhtäaikaa ;-)
Tavoitteena on 10 connua jossa jokaisessa vähintään 50 uusoa.

Hieno opas,

Hieno opas, kiitos!

Kyselisin, että toimiiko tässä ns. multisource eli voi ladata samaa tiedostoa useammalta kuin yhdeltä käyttäjältä yhtäaikaisesti? Jos kaverilla 512 uppi niin ei paljon nopeuksilla röystäillä :)

Multisource-latauksia WASTE

Multisource-latauksia WASTE ei valitettavasti nykymuodossaan tue. (Ei olisi muuten mikään kauhean vaikea asia koodattavaksi, koska protokolla tukee jo valmiiksi tiedostojen sisällön hash-varmistuksia.)

Kannattaa säilyttää

Kannattaa säilyttää materiaalit alkuperäisinä rar paketteina, jolloin niitä voi latailla useammilta käyttäjiltä samanaikaisesti niissäkin ohjelmissa jotka eivät multisourcea muuten tue kuten waste tai dc++. Tämä on hyvä tapa monesta muustakin syystä.

Normaalisti Wasten

Normaalisti Wasten latausnopeus ei ole mikään päättömän suuri mutta kävin tekemässä dyndns:llä hostin, niin nyt putkessa liikkuu yli100k/s. Liekö vain yhteensattuma vai oliko DNShostin tekemisellä jotain käytännön vaikutusta? Onko muilla kokemuksia tästä?

Viva La Revolution :)

WASTE käyttää mahdollisia

WASTE käyttää mahdollisia DNS-osoitteita vain kytkeytymisen yhteydessä, sen jälkeen se operoi joka tapauksessa puhtailla IP-numeroilla. Eli tuskin tuolla DNS-osoitteella on sinällään merkitystä siirtonopeuksiin. Ratkaisevaa on, että lähettävästä päästä löytyy riittävästi vapaata kaistaa. Tietenkin on tärkeätä myös, että omassa päässä on vapaata kapasiteettia (kumpaakin suuntaan, koska up-kaistan saturoituminen hidastaa myös latauksia). Olen itse saanut hyvistä lähteistä netissä parhaimmillaan n. 200 kB/s nopeuksia (kilotavuja siis, ei kilobittejä).

Myös Zeropaidin foorumilla on käyty asiasta keskustelua. Joku oli pystyttänyt useamman kymmenen henkilön verkon college-kampukselle ja testannut WASTEn siirtonopeuksia 6000+kB/s paikallisverkossa. Kirjoittaja totesi siirtonopeuksien riippuneen käytettyjen suojausavaimien pituudesta siten, että 1024 bitin avaimella nopeutta irtosi 2000 kB/s kun 1536 bitin suojausavaimella maksiminopeus putosi tasolle 1100 kB/s. Eli koneen laskentanopeuskin voi tulla rajoittavaksi tekijäksi nopeammissa verkoissa kryptauksen vaatiman laskennan vuoksi.

Toimii ... ei toimi.

Siis tämä Waste on aivan mainio softa. Sain sen jopa toimimaan ja jutut siirtyi kuin tyhjää vain kunnes sitten muista syistä jouduin rukkailee XP:n palomuuria ... ja sen jälkeen en ole saanut tätä toimimaan. Asensin koko hoidon uusiks mutta eipä auttanut. Lisäksi resetoin reitittimen ja modeemin ja vastapuoli vaihtoi avaimet ym. jutut vaan eipä toimi. Olisko kellään tipsejä jotta saisin tämän taas toimimaan.

@hopeahaka

Seuraavien asioiden täytyy olla kunnossa, että homma pelittää:
-portti täytyy olla auki modeemistasi (mikäli ei ole niin kerro modeemisi malli, niin jatketaan siitä).
-katso, että windowsin palomuuri ei blockkaa Wastea (poikkeukset-välilehti palomuuriasetuksissa)
-asetusten täytyy olla oikein (molemmilla stealth-mode, salasanat ym.).
-avainten täytyy olla vaihdettuna.
-maintain (x) connectioniin kannattaa laittaa jokin isompi luku. (tämä johtuu jostain mystisestä bugista)
-Kaverin nykyinen IP ja portti täytyy olla tiedossa. (IP vaihtuu usein, joten DNS osoitteet kannattaa tehdä).

Tiedän, että vastaukset ovat itsestäänselviä mutta ei tämä ohjelma mitään tähtitiedettä ole :)

Viva La Revolution :)

Toimii taas :D

En ole aivan varma jotta mikä oli vikana, mutta tein ohjeitasi noudattaen yhtä jos toista "säätöö" ja nyt sitten taas pelittää. Kiitos sinulle tipseistä.

Darknet löytyy, 100/100mbps puuttuu..

Sais nettiyhteydet nousta samalle tasolle ku mitä ne on Ruotsissa, niin tällasille olis käyttöä.

~AkQ

Sonerahan tarjoaa jo ainakin

Sonerahan tarjoaa jo ainakin satamegaista downia ja olen kuullut huhuja, että welho alkaisi piakkoin tarjota 100/100-yhteyttä.

Sonera ja Elisa tarjoaa vain 100/10 yhteyksiä n.44 e/kk

Eli eivät tarjoa 100/100. www.sonera.fi ja www.elisa.fi löytyy asialle faktat.

Sanoinkin

Sanoinkin, että "satamegasta downia", en puhunut upista mitään. By the way, kannattaisi vastaukset pistää vastaus-napista niin keskustelu saattaisi olla paremmin seurattavaa

waste

Sattuisiko mistään löytymään ohjeita tuolle wasten linux asennukselle?

Nyt jokainen pystyttämään WASTElla darknetia niin

saamme yhden toimivan ratkaisun käyttöömme. Olkoon se standardimme ainakin aluksi.

Waste ei ole ehkä paras ratkaisu

Waste on kyllä toimiva ohjelma mutta se ei ole kovin toimiva ratkaisu.
-IP:t päivittyvät ja ihmiset keskustelevat enemmän puhelimessa kuin Wastessa, kysellen uusia IP:ä
-DNS:n tekeminen on kuitenkin liikaa joillekin ja tämäkin pitää päivittää IP:n vaihduttua
-Siirtonopeus ei ole paras mahdollinen.
-GUI ei ole kovin nätti.
-Satunnaisia bugeja.
-Ei multisourcea.
-Ei hyppytoimintoa.
-Hidastuu verkon kasvaessa huomattavasti

Koitetaan mieluummin seuraavia vaihtoehtoja:

RetroShare
-Graafinen käyttöliittymä.
-NAT-PMP porttien avaus tukee UPnP:tä.
-SSL kryptaus.
-Suojattu keskustelumahdollisuus ja tiedostojensiirto.
-Multisource.
-Etsi kavereita.
-DHT-tuki.
-Chattailymahdollisuus.
-Kaverihyppy (äijä X lataa tiedostoa henkilöltä Z, näkemättä hänen IP:ään, sillä herra Y välittää tiedostoa)
-Linux, Mac ja Windows versiot

Alliance
-Graafinen käyttöliittymä.
-Suojattu yhteys (Basic XOR , Diffie-Hellman key exchange + SSL/TLS 128/256 bits)
-Chattaily
-Multisource
-Java

Ring Community
-Suojattu yhteys (RSA/AES)
-Graafinen käyttöliittymä.
-Chattaily
-Oikeuksien jakaminen
-Multisource
-Windowsille

Gazzera
-Suojattu yhteys (SSL)
-Erittäin kevyt
-Web käyttöliittymä
-Multisource
-Mutiplatform

Nämä vaihtoehdot ovat/voivat olla paljon parempia kuin Waste. Gigatribe on kevyt, helppo ja hyvä vaihtoehto jos multisourcen puuten ei haittaa. Tämä on ainakin sen verran helppo käyttää, etteivät kaverit kaikkoa heti neitsyysmatkan jälkeen.

Sama se mikä se on kun vaan valitsemme yhden

joka olkoon toistaiseksi "standardimme". Tärkeää on saada homma käyntiin jotta pääsemme oppimaan ja rutinoitumaan sen käytössä.
Itse arvostan avoimuuta, ilmaisuutta, multiplatformia ja keveyttä, ehkä joku toinen enemmän palveluiden monipuolisuutta. En tiedä.
Ehdotuksia?

Sen täytyy sopia

Windows,Mac ja Linux käyttöön.
Lisäksi sen pitäisi olla helppokäyttöinen ja ilmainen koska maksullisuus yhdistettynä vaikeaan käytettävyyteen saa monet luopumaan ohjelmasta alkuinnostuksen laannuttua.

x

Pari kysymystä:

1. Miten vahva darknetin salaus on? Ilmeisesti ainut tapa urkkia darknetissä liikkuva tieto, on selvittää kryptoavain. Jos sille antaa riittävästi pituutta, niin onko darknet silloin täysin turvallinen, eli raa'alla voimalla avaimien selvittäminen veisi tolkuttomasti aikaa?

2. Onko olemassa jotain darknetin kaltaista palvelua, jossa voisi toimia yli 50 henkilöä? Tarvitseeko tälläinen sitten jo palvelimen?

3. Mitä sillä yksityisellä avaimella tehdään?

WASTE:n salaus

1. WASTE käyttää salauksessaan RSA- ja Blowfish-algoritmeja. Laskennallisesti raskasta RSA:ta käytetään käyttäjien autentikointiin ja sessiokohtaisten Blowfish-avainten vaihtamiseen. Blowfish on puolestaan sessioiden aikana esim. tiedostojen siirtoon käytettävä laskennallisesti kevyempi algoritmi. WASTE:n tarjoaa RSA-salauksen oletusarvona 1536 bitin avaimenpituutta, jota voitaneen pitää turvallisena ainakin seuraavien kymmenen vuoden ajan. Jos epäilet, että joku vihamielinen taho tallentaa salattuja WASTE-sessioitasi ja yrittää purkaa niitä vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua silloin saatavilla olevilla supertietokoneilla, voit varmuuden vuoksi käyttää 2048 bitin avaimenpituutta. Itse sanoisin, että tämä on aika teoreettinen uhka - paljon realistisempi uhkaskenario on esim. se, että joko oma koneesi tai jonkun WASTE-ryhmäsi jäsenen tietokone on hakkeroitu, ja vihamielinen taho pääsee sitä kautta seuraamaan viestintää selkokielisenä.

2. En tiedä muita WASTE:n tyyppisiä darknettejä, jotka olisi suunniteltu skaalautuvaksi sadoille tai tuhansille käyttäjille.

3. WASTE käyttää yksityistä avaintasi sinulle tulevien RSA-salattujen viestien purkamiseen, kun taas muut käyttäjät käyttävät julkista avaintasi näiden samojen viestien salaamiseen. Se, mikä on salattu avainparin julkisella avaimella, on helppo purkaa sen yksityisellä avaimella ja päinvastoin. Siksi on tärkeää, että yksityinen avaimesi säilyy aina vain omana salaisuutenasi. Nerokkaan menetelmän hyvä yleiskuvaus löytyy täältä.

Kiitoksia vastauksesta.

Kiitoksia vastauksesta.

voit varmuuden vuoksi käyttää

voit varmuuden vuoksi käyttää 2048 bitin avaimenpituutta
Noh, voi sitä muutenkin käyttää. Eipä tuohon nykyisin mene muutamaa sekunttia kauempaa.

Ja public key kryptografiasta vielä sen verran, että olisi hyvä jos tuo tukisi ihan kunnollista PKI:ta (tosin tämän tulisi olla erikseen päälle laitettava) jolloin voitaisiin luoda monitasoinen jäsenien liittämisen verkostoon ja tarvittaessa myös evämään pääsyn (mieluiten siten, että CA certillä allekirjoitetaan revoked lista jota jaetaan automaattisesti verkoston sisällä). Esim.

Henkilö A aloittaa uuden verkostoon ja luo CA:n CAA. Hän allekirjoittaa kolmen todella hyvin luottamansa tahon CA avaimet CAB, CAD ja CAE. Nämä voivat sitten päästää lisää jäseniä verkostoon/allekirjoittaa alempien tasojen CA avaimia. Jos jossain vaiheessa huomataan, että jokin avain on päätynyt väärin käsiin, niin sopivan tason CA voi sen revokata. Ja jos jokin CA todetaan luottamattomaksi, niin vähintään A voi sen revokata jolloin myös kaikki kyseisen tahon allekirjoittamat certifikaatit raukeavat.

Luonnolisestikkin tämä vaatii, että CAA:n haltijaan luotetaan täysin. Toki CAA voidaan tiputtaa tarvittaessa pois jonkin toisen CA:n taholta, mutta tällöin kyseinen CA ei pääse käsiksi enään kuin omien "alaistensa" verkkoon.

Tällä hetkellähän WASTE:ssa on suunilleen vastaava tilanne kuin se, että kaikki olisivat päätason CA:ita.

Darknet, F2F, P2P, Olennaisia kysymyksiä

Ovat mielestäni se, halutaanko siis luoda F2F verkko, jossa kaikki jäsenet "tuntevat" toisensa. Vai halutaanko luoda anonyymi globaali darknet. Jossa voi olla vaikka 10000 jäsentä, jotka voivat jakaa ja vaihtaa keskenään nimettömänä tiedostoja.

Henkilökohtaisesit perinteisessä tiedostojenvaihdossa pidän jälkimmäistä vaihtoehtoa parempana. Pienen porukan systeeminä taas ensimmäinen vaihtoehto on parempi.

Tuo ensimmäinen vaihtoehto on myös se mihin Waste on selvästi luotu.

Freenet ja GNUnet tukevat kumpaakin toiminta mallia valinnaisesti. Joko globaali darknet tai sitten rajoitettu f2f darknet.

F2F:n tapauksessa herää kysymys tarvitaanko edes "oikeaa" darknettiä. Useimmat sovellukset, kuten SKYPE tarjoaa vastaavan toiminnallisuuden varsin kätevästi.

F2F:n ongelmana on sitten taas kaikkien verkostojen klassiset ongelmat. Eli koska jäsenet tuntevat toisensa, ei salausta tarvitse murtaa. Kun saadaan verkoston jäsenet vasikoimaan. Tähän on päättynyt moni loru dokumentoidusti. Myös darknettien tapauksessa.

Paras järjestelmä on siis sellainen jossa voi kommunikoida kenentahansa kanssa täysin anonyymisti, mutta silti salatusti, siten ettei edes todistettavia jälkiä yhteydestä jää. Freenet tarjoaa tämän toimintamalin. GNUnetissä muistaakseni ei tällaista toimintamallia ole käytettävissä. Jotkut Torissa toimivat tiedostojenvaihto palvelimet taas tarjoavat tämän kaltaista palvelua.

Freenetissä ja GNUnetissä on oikeasti nähty todella paljon vaivaa anonyymiyden eteen. Useimmissa muissa verkoissa sitä ei ole tehty. Se että data kulkee A-B-C välillä, ei todellakaan tee vahvastakaan salauksesta huolimatta yhteyttä jäljittämättömäksi tai anonyymiksi. Tuohon löytyy valitettavasti monia dokumentoituja hyökkäysmenetelmiä.

Syndicate content