Finreactor tapaus on oikeusmurha monellakin tapaan.
1. Ensinnäkin tällä hetkellä ei ole tekijänoikeusrikosta / rikkomusta olemassa voimassa olevana oikeutena Suomessa. Näin koska tekijänoikeusrikossääntelyssä puhutaan sanasta "teos", mutta sitä ei määritellä laissa mitä sillä tarkoitetaan. Sillä ei edes tarkoiteta kansankielen sanaa "teos". Perustuslaki vaatii rikossääntelyltä selvää sääntelyä. Sääntely on erittäin epäselvää, epätäsmälllistä ja harhaanjohtavaa. Perustuslain mukaan perustuslain vastaisia säännöksiä ei saa soveltaa. Koska sääntely on epäselvää perustuslain vastaisesti sitä ei saa soveltaa.
http://www.piraattiliitto.org/forum/198
2. Suomessa ei ole olemassa avunantoa rikkomuksiin esim. tekijänoikeusrikkomuksiin rangaistavana tekona. Finnreactor on auttanut 10 000 ihmistä tekijänoikeusrikkomuksiin. Mutta kun avunanto rikkomuksiin ei ol e rangaistava teko, niin tuomio on väärä.Ennen Lax Karpelaa 1.1.2006 oli kiellettyä levittäminen. Lex Karpelassa lisättiin nimenomainen p2p kriminalisointi pykälä. Finreactor juttu oli ajalta jolloin levittäminen oli kiellettyä ja avunanto levittämiseen (edellyttäen että levittäminen olisi laajuudeltaa rikos eikä rikkomus). Jos auttaa jotain imppaamaan ja ehkä jakamaankin muutaman biisin, niin se on avunantoa rikkomuksiin. 1.1.2006 jälkeen finreactor tyylinen juttu saattaisi olla rikos.
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/08/elitetorrentsin-administraatto...
3. Käsitykseni on, että puolustus mokasi pahasti. Finreactorilaisia vaaditiin korvaamaan kohtuullinen hyvitys yhteisvastuullisesti. He eivät sitä pätevästi kiistäneet. Jos tuomioistuimessa vaaditaan jotain, eikä vastapuoli sitä kiistä, niin tuomioistuin katsoo sen tulleen hyväksytyksi.
Arvelen, että joku 30 syytetystä kiistä korvausvastuut huonosti. Loput suostuivat yhteisvastuuseen. Niin siinähän se 400 000 euron kohtuulliset hyvitykset maksettavaksi yhteisvastuullisesti.
Vahingonkorvaksissa yhteisvastuu tunnetaan. Vahingonkorvauslaki 6 luku:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1974/19740412
Mutta yhteisvastuullisissa hyvityksissä ei:
Tekijänoikeuslaki 57:
Hyvitys ja korvaus (14.10.2005/821)
57 § (14.10.2005/821)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404?search%5Btype%5D=pik...
Eli yhteisvastuu kohtuulliseen hyvitykseen ei perustu lakiin. Toki siihen voi suostua. Lievästi voisi sanoa sen kiistämättä jättämisen olevan tyhmää. (Onneksi lakimiehillä on pakolliset vastuuvakuutukset-mielestäni turkulaisten lakimiesten vakuutusten hinnat pitäisi olla 20-kertaa normaalia suuremmat).
Jotkut kuvittelevat vieläkin että Finreactorilaiset kiistivät yhteisvastuun, niin ei käynyt.
Katsotaas:
Tapaus löytyy kokonaisuudessaan täältä:
Turun tapaus:
http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Turun_KO_R_06-1185.txt
Käsitellääs tapaus kerrallaan.
Eli jos tuomioistuimessa kantaja vaatii, niin vastaajan pitää kiistää väite ja kertoa myös kiistämisen peruste esim. että vastaaja kiistää väitteen ja vaatimus ei perustu lakiin. Jokainen väite pitää kiistää erikseen.
---------
Tarkemipia perusteita
2.3. Vastine
2.3.1. Yleistä
siltä osin, kuin vastaaja vastustaa kantajan kannetta, vastustamisen syy on ilmoitettava
http://64.233.169.104/search?q=cache:5D7a0Flas8gJ:www.ulapland.fi/includ...
--------
Eli B vaadittiin mukaan korvaamaan kohtuullista hyvistä yhteisvastuullisesti.
B
B on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Julkisessa jakelussa oleva teos ei nauti tekijänoikeuden
suojaa. Vastaaja on jakanut muiden käyttöön vain 89 Mb:n
elokuvanpätkän ja kopioinut itselleen joitain elokuvia ja
pari peliä. Elokuvaan tutustuttaaan hän on usein ostanut
sen ja hänellä on tällä hetkellä näitä elokuvia
hallussaan 46 - 47 kappaletta. Hänen ns. share-ratio
-lukuaan on manipuloitu. Lisäksi hän on suorittanut
vähäisessä määrin ohjelman ylläpitotoimia. Hän ei ole
toiminut tahallisesti, hänellä ei ole ollut
ansiotarkoitusta eikä hän ole toiminut yhteistoiminnassa
kenenkään kanssa.
Vaaditut korvaukset ovat kohtuuttomia ottaen huomioon
asianosaisten olosuhteet ja se, että vastaaja on pääosin
ostanut kaupalliset kappaleet kopioimistaan elokuvista.
Menettämisseuraamus on myös vastaajan heikko
taloudellinen asema ja opinnoista johtuva tietokoneen
tarve huomioon ottaen kohtuuton. Korvausvastuu on
jaettava.
Rangaistusvaatimuksen kohdistaminen vain pieneen osaan
Finreactor -palvelun käyttäjistä on vastoin vastaajien
tasavertaisuuden vaatimusta.
ANALYYSINI:
B ei yksilöinyt mitä hän vastustaa. Hän ei myöskään kertonut perustetta jolla olisi kiistänyt yhteisvastuun (yhteisvastuu kohtuulliseen hyvitykseen ei perustu lakiin).
Hän kiisti yhteistoiminnan. Yhteistoiminta on eri asia kuin yhteisvastuu. Tuomioistuin ei uskonut sitä että hän ei ole toiminnut yhteistoiminnassa.
---------------------
Turun tapausessa tapaus Ä paljastanee mistä on kysymys:
Ä:
Hyvitysvaatimukset on hylättävä, koska vastaaja ei ole
käyttänyt teoksia lainvastaisesti eikä vastaajan toimilla
ole syy-yhteyttä väitettyyn vahinkoon. Asianomistajat
eivät ole näyttäneet väittämiään vahinkoja. Vastaaja ei
myöskään voi olla vastuussa muiden lataamien tai jakamien
tiedostojen aiheuttamasta väitetystä vahingosta. Asiassa
ei ole selvitetty mitä tiedostoja hän itse on kopioinut
Finreactor -palvelusta ja mitä muiden vertaisverkkojen
kautta ja kuka on asiassa oikea asianomistaja häneen
nähden.
ANALYYSINI:
Häntä siis vaadittiin yhteisvastuullisesti korvaamaan kohtuullinen hyvitys.
Vahingonkorvausta menetetystä myynnistä ei edes käsittääkseni vaadittu. Vahingonkorvausta ei siis vaadittu yhteisvastuulliseksi.
Ä siis:
"Vastaaja ei
myöskään voi olla vastuussa muiden lataamien tai jakamien
tiedostojen aiheuttamasta väitetystä vahingosta."
Ä siis kiisti sen, että olisi yhteisvastuussa muiden aiheuttamasta vahingosta.
vahinko on tässä tapauksessa mm. menetetty myynti. Sitä häneltä ei itse asiassa vaadittu.
Hän kiisti yhteisvastuunsa siitä.
Mutta häntä ei vaadittukaan yhteisvastuulliseksi vahingosta vaan kohtuullisesta hyvityksestä. Se ei ole "vahinko". Eikä se ole muiden aiheuttamaan vahinkoa. Joten hän ei kiistänyt kohtuullisen hyvityksen yhteisvastuuta.
Ä tuomittiin siten yhteisvastuulliseksi kohtuulliseen hyvitykseen.
----------------
Tapaukset H ja T:
Turun tapauksessa H ja T kiistivät yhteisvastuun, eikä heitä luonnollisesti sitten tuomittu yhteisvastuuseen, yhteisvastuu kohtuullisesta hyvityksestä kun ei edes perustu lakiin.
Turun tapaus:
http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Turun_KO_R_06-1185.tx t
Tapaus H:
Hän ei ole vastuussa
muiden mahdollisesti suorittamista tekijänoikeuden
loukkauksista.
Tapaus T:
T on kiistänyt syytteen ja vaatimukset, koska
hänen toimintansa ei ole ollut rikollista, eikä hän ole
saanut siitä hyötyä, eikä ole vastuussa ylemmällä
statuksella toimineiden toimista eikä siitä mitä
käyttäjät ovat itse tehneet.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
LOPUT TAPAUKSET, samoja periaatteita noudattaen voi huomata, että tuomitut eivät kiistäneet yhteisvastuuta
kohtuulliseen hyvitykseen. Jos tulee kysyttävää, niin kysykää pois, täällähän minä häärään....
Vastaukset kohtien 1 ja 2 osalta
A
A on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset ja vaatii valtion ja asianomistajien
velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa
korkoineen.
Vastaaja on Finreactor-palvelun ylläpitäjänä ainoastaan
toimittanut vähäisessä määrin käyttäjien palveluun
jättämiä viestejä eli muokannut toisten viestejä. Hän ei
ole pitänyt toimintaa laittomana. Syyte voisi pohjautua
ainoastaan vastaajan omaan toimintaan, ei hänen
luokitukseensa palvelun ylläpitäjänä. Lain tarkoittamaa
ansiotarkoitusta ei ole ollut eikä huomattavaa haittaa
tai vahinkoa asianomistajille ole aiheutunut. Vastaaja ei
itse ole myöskään valmistanut teoksista kappaleita, vaan
sen ovat tehneet käyttäjät. Palvelun ylläpitäjänä
vastaaja ei ole vastuussa käyttäjien suorittamasta
tiedostojen jaosta. Hän on myös muuttanut käyttöään
kuvaavaa ns. share-ratio -lukua, joka ei siten anna
oikeaa kuvaa jaetuista tiedostomääristä. Pelkän linkin
asentaminen verkkoon ei ole tekijänoikeuden loukkaus.
Tietokonetta ei voida tuomita menetetyksi, koska sitä
voidaan käyttää muuhunkin kuin tekijänoikeuslain
loukkaamiseen.
Tekijänoikeuslain 57 § 1 momentin mukaista kohtuullista
hyvitystä ei tule laskea tuotteen myyntihinnan
perusteella, vaan aiheutetun vahingon perusteella. Tämän
määrä on vähäinen, koska vastaaja ei olisi hankkinut
vapailta markkinoilta vastaavia tuotteita tai ne olisivat
olleet osin tarjolla vähäisellä hinnalla. Vahingon
määrää ei ole näytetty. Vaatimusmäärät ovat myös
vastaajalle kohtuuttomia.
B
B on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Julkisessa jakelussa oleva teos ei nauti tekijänoikeuden
suojaa. Vastaaja on jakanut muiden käyttöön vain 89 Mb:n
elokuvanpätkän ja kopioinut itselleen joitain elokuvia ja
pari peliä. Elokuvaan tutustuttaaan hän on usein ostanut
sen ja hänellä on tällä hetkellä näitä elokuvia
hallussaan 46 - 47 kappaletta. Hänen ns. share-ratio
-lukuaan on manipuloitu. Lisäksi hän on suorittanut
vähäisessä määrin ohjelman ylläpitotoimia. Hän ei ole
toiminut tahallisesti, hänellä ei ole ollut
ansiotarkoitusta eikä hän ole toiminut yhteistoiminnassa
kenenkään kanssa.
Vaaditut korvaukset ovat kohtuuttomia ottaen huomioon
asianosaisten olosuhteet ja se, että vastaaja on pääosin
ostanut kaupalliset kappaleet kopioimistaan elokuvista.
Menettämisseuraamus on myös vastaajan heikko
taloudellinen asema ja opinnoista johtuva tietokoneen
tarve huomioon ottaen kohtuuton. Korvausvastuu on
jaettava.
Rangaistusvaatimuksen kohdistaminen vain pieneen osaan
Finreactor -palvelun käyttäjistä on vastoin vastaajien
tasavertaisuuden vaatimusta.
C
C on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajajien
vaatimukset ja vaatii valtion velvoittamista korvaamaan
hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.
Vastaajalla ei ole ollut ansiotarkoitusta eikä hän ole
aiheuttanut huomattavaa haittaa tai vahinkoa
asianomistajille. Hänen ns. share-ratio -lukunsa ei
vastaa todellisuutta ja sisältää joka tapauksessa
laillisen aineiston jakoa suurelta osin. Hän toiminut
tosiasiassa vain käyttäjän asemassa eikä
ylläpitotehtävissä. Hän ei ole toiminut
yhteisymmärryksessä muiden vastaajien kanssa.
Tekijänoikeusrikkomuksen osata syyttäjällä ei ole
syyteoikeutta, koska Tekijänoikeuden tiedotus- ja
valvontakeskus ei ole selvittänyt Farscape -tv-sarjan
oikeaa oikeudenomistajatahoa tai selvitystä omasta
valtuutuksestaan.
C ei voi olla korvausvastuussa muun kuin itse
jakamansa tekijänoikeudella suojatun materiaalin osalta,
joka koostuu Farscape -nimisen televisiosarjan neljästä
tuotantokaudesta ja yhdestä minisarjasta. Näiltä osin
asianomistajaa ei ole ilmoitettu eikä yksilöityä
hyvitysvaatimusta ei ole esitetty. Missään tapauksessa
kohtuullisen hyvityksen vaatimus ei voi ylittää edellä
mainittujen tiedostojen latauskertoja vastaavan
vähittäismyyntihinnan yhteismäärän puoliosuutta eli 4.240
euroa.
Syytteen tarkennuksen osalta C tunnusti saattaneensa
yhden teoksen ensimmäisen kerran saataville.
D
D on vastannut kuten A.
E
E on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset ja vaatii valtion ja asianomistajien
velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa
korkoineen.
Vastaajalla ei ole ollut muiden vastaajien kanssa
yhteistä tarkoitusta tarjota teknisiä apuvälineitä
tekijänoikeusloukkauksiin. Käyttäjiä on kielletty
käyttämästä verkkoa lainvastaisesti. Vastaajalla ei ole
ollut käytännön mahdollisuutta valvoa käyttäjien
toimintaa.
Vastaaja ei ole valmistanut tai saattanut yleisön
saataviin tekijänoikeuslain suojaamia teoskappaleita,
koska teoskappaleet eivät ole olleet tallennettuina
Finreactor-palveluun eikä palvelun ylläpitäminen ole
aktiivista toimintaa. Pelkän linkin asentaminen verkkoon
ei ole tekijänoikeuden loukkaus. Hän ei ole jakanut eikä
hankkinut itselleen tekijänoikeudella suojattuja
teoskappaleita edes palvelun ulkopuolisessa
vertaisverkossa ja estänyt myös omien tiedostojensa
jakamisen. Lain tarkoittamaa ansiotarkoitusta ei ole
ollut eikä vastaajan toimintaa voi katsoa tahalliseksi.
Huomattavaa haittaa tai vahinkoa ei ole aiheutettu.
Vastaaja ei ole osallistunut käyttäjien mahdollisiin
tekijänoikeusrikoksiin eikä syytteessä ole tällaisia
tekoja nimetty. Hyvitys- ja korvausvaatimuksen osalta on
joka tapauksessa otettava huomioon, etteivät syytteen ns.
share-ratio -luvut jaetuista tiedostomääristä pidä
paikaansa, koska hän, kuten miltei kaikki muutkin
vastaajat, on muuttanut käyttöä kuvaavia tiedostoja.
Vahingon määrää ei ole näytetty toteen.
E on tunnustanut asettaneensa syyttäjän
tarkennuksessa mainitsemat viisi teosta ensimmäisen
kerran saataville.
F
F on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Vastaajalla ei ole ollut ansiotarkoitusta. Huomattavaa
haittaa tai vahinkoa asianomistajille ei ole aiheutunut
eikä vastaaja ole toiminut tahallisesti tai törkeän
huolimattomasti. Hän on ladannut koneelleen ainoastaan
elokuvia noin 10 kappaletta, tv-ohjelmia viisi ja yhden
pelin, joiden edelleenjakamisen hän on estänyt. Hän on
myös muuttanut käyttöään kuvaavaa ns. share-ratio -lukua
jaetun materiaalin osalta oikean luvun ollessa noin 30 Gb
syytteen 633,13 Gb:n asemesta.
G
G on vastannut kuten A sillä poikkeuksella,
että on palvelun ylläpitäjänä ylläpitänyt tietokantaa
lyhyen aikaa teknisesti.
H
H on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Vastaaja ei ole toiminut yhteistoiminnassa muiden kanssa
eikä valmistanut tai saattanut muiden saataviin
tekijänoikeuslain suojaamia teoksia. Hän ei ole vastuussa
muiden mahdollisesti suorittamista tekijänoikeuden
loukkauksista. Hänellä ei ole ollut ansiotarkoitusta.
Hänen toimintansa on kolmen vähäisen ylläpitotoimen
lisäksi ollut yksinomaan käyttäjän asemaan kuuluvia.
Lataamista ja jakamista koskevia lukuja on lisäksi
manipuloitu.
Kohtuullisen hyvityksen perustaksi ei voi ottaa
vähittäismyyntihintoja, jotka sisältävät arvonlisäveroa
tai tuotanto- ja myyntikuluja. Kopiomäärät eivät vastaa
myöskään todellisen vahingon määrää. Joka tapauksessa
korvausmääriä on soviteltava vahingonkorvauslain 2 luvun
1 §:n mukaisesti ottaen huomioon osapuolten
varallisuusolot ja vastaajan vähäiset toimet asiassa.
Vastuu on myös jaettava saman lain 6 luvun 3 §:n
mukaisesti ottaen huomioon kunkin syyllisyys ja saama
etu.
I
I on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Vastaaja ei ole toiminut tosiasiallisesti palvelun
ylläpitäjänä. Hän ei ole valmistanut teoksista kappaleita
eikä saattanut niitä yleisön saataviin. Hän ei ole
myöskään toiminut ansiotarkoituksessa eikä
yhteisymmärryksessä muiden vastaajien kanssa. Muiden
käyttäjien syyttämättä jättäminen loukkaa vastaajan
yhdenvertaisuutta. Palvelun käyttäjien on edellytetty
huolehtivan toimintansa lainmukaisuudesta. I:ltä
takavarikoitujen levykkeiden tiedostot on valmistettu
ennen syytteessä mainittua ajankohtaa eivätkä sisällä
Finreactor-palvelun kautta jaettuja teoskappaleita.
Tietokonetta ei ole käytetty rikolliseen toimintaan.
Asianomistajille ei ole aiheutunut vahinkoa. Palvelun
käyttäminen ei ole vähentänyt myyntiä. Joka tapauksessa
korvausmääriä on kohtuullistettava vastaajan ikä ja
asianosaisten taloudellinen tilanne huomioon ottaen ja
vastuu on jaettava vastaajien kesken.
J
J on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset. Määrällisesti hän on myöntänyt
asianomistajien hyvitysvaatimukset seuraavasti:
Teosto ry: 164,52 euroa, Suomen Ääni- ja
kuvatallennetuottajat ÄKT ry: 646,32 euroa, Columbia
Pictures Industries Inc: 8,56 euroa, Disney Enterprises
Inc: 162,24 euroa, Metro-Goldwyn-Mayer Studios: 48,84
euroa, Paramount Pictures Corporation: 66,63 euroa,
Universal City Studios ja -Productions LLLP: 130,95
euroa, TriStar Pictures, Inc: 4 senttiä, Twentieth
Century Fox Film Corporation: 231,86 euroa, Warner Bros.
Entertainment Inc: 192,69 euroa, Kopiosto r.y: 7,69
euroa, Eero Waltari: 14,63 euroa, Ere Kokkonen Oy: 46,26
euroa, MTV Oy: 19,30 euroa, Petelius Oy:lle 1,78 euroa,
Porkkanaryhmä Oy: 20,47 euroa, Suomen elokuvatuottajien
keskusliitto - Centralförbundet för Finlands
filmproducenter r.y: 75,76 euroa, Suomen audiovisuaalisen
alan tuottajat - SATU ry - Association of Independent
Producers in Finlandille 34 euroa, Yleisradio Oy: 1,82
euroa, Åke Lindman Film-Production Oy: 7,05 euroa,
Activision Publishing Inc: 56,95 euroa, Atari Nordic AB:
40,50 euroa, Nokia Corporation: 4,27 euroa, Sony Computer
Entertainment Europe Limited: 2,05 euroa ja Vivendi
Universal Games Nordic AB: 41 euroa sekä Electronic Arts
Inc: 279,11 euroa, Adobe Marcomedia Software LLC:
1.412,16 euroa, Autodesk Inc: 1.018,43 euroa, Microsoft
Corporation: 835,86 euroa ja Symantec Corporation: 255,48
euroa sekä Teosto ry:n sekä sen myötäpuolien yhteisistä
selvittelykuluista 16,67 euroa ja Adobe Macromedia
Software LLC'n ja sen myötäpuolien yhteisistä
selvittelykuluista 16,67 euroa.
Palvelimen luvut kopioiduista tiedostoista eivät ole
luotettavia. Kopioitavat tiedostot eivät ole olleet
palvelimella. Vastaaja on moderaattorin ominaisuudessaan
pääosin valvonut vain keskustelupalstaa ja tämänkin
asemansa menettänyt 4.11.2004 lukien. Hän ei ole toiminut
yhteisymmärryksessä muiden vastaajien kanssa eikä
mahdollista rikosoikeudellista vastuuta voi missään
tapauksessa ulottaa moderator -tason toimijiin. Hän ei
ole valmistanut tai saattanut teoksia yleisön saataville,
ei ole toiminut ansiotarkoituksessa tai tahallisesti.
Hänen toimistaan ei ole aiheutunut asianomistajille
huomattavaa vahinkoa tai haittaa. Linkin asentaminen
verkkoon ei ole tekijänoikeuden loukkaus. Ohjelmien
kopiointi on sallittua yksityiseen käyttöön.
Hyvitys on joka tapauksessa määrättävä ottaen huomioon
tuotteen arvonlisäveroton tukkuhinta, asianomistajilta
säästyneet kustannukset ja etteivät kopiomäärät osoita
vähentynyttä myyntiä. Vahingonkorvauksen osalta
syy-yhteys ja vahingon määrä on osoittamatta. Joka
tapauksessa korvausvastuu on jaettava vastaajien kesken.
K
K on vastannut kuten E. Lisäksi asiassa
tulee hänen osaltaan ottaa huomioon vastaajan nuori ikä
ja sen osoittamat mahdollisuudet ymmärtää monimutkaista
oikeudellista kokonaisuutta. K on saattanut
saataville syyttäjän tarkennuksessa mainitsemat kaksi
kuvaustiedostoa.
L
L on vastannut kuten K. L on
saattanut yhden kuvaustiedoston Finreactoriin ensimmäistä
kertaa.
M
M on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajan
vaatimukset.
Palvelun ylläpitäminen ei ole rangaistavaa, eikä hän ole
vastuussa käyttäjien tekemistä
tekijänoikeusloukkauksista. Palvelun kautta levinneen
materiaalin sisällöstä ei ole esitetty luotettavaa
selvitystä.
N
N on vastannut kuten K. Hänen asemansa ns.
moderator'ina ei ole mahdollistanut vaikuttamista
palvelun sisältöön. Hän on rajoittanut tiedostojen
jakamista omalta koneeltaan.
O
O on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset ja vaatii valtion velvoittamista korvaamaan
hänen asianosaiskulunsa.
Vastaaja ei ole toiminut palvelun ylläpitäjänä, vaan
osallistunut vain keskustelupalstan toimintaan. Hän ei
ole valmistanut teoksista kappaleita eikä saattanut niitä
yleisön saataviin. Hänen käyttöään kuvaava ns.
share-ratio -luku lataus- ja jakomäärien osalta ei ole
totuudenmukainen. Hän ei ole toiminut ansiotarkoituksessa
eikä yhteisymmärryksessä muiden vastaajien kanssa.
Palvelimen ylläpitäminen ei myöskään ole rikos ja
kappaleiden valmistamisen on suorittanut kukin käyttäjä
itse.
Vastaaja ei ole aiheuttanut asianomistajille vahinkoa
eikä vaatimusta ole hänen osaltaan yksilöity, eikä hänen
toimintansa ja väitetyn vahingon välillä ole
syy-yhteyttä. Vaaditut korvausmäärät ovat virheellisiä.
Väitettyjä latauskertoja ei voi ottaa korvauksen
perustaksi. Väitetyt latausmäärät eivät myöskään ole
totuudenmukaisia.
Joka tapauksessa korvausmääriä on kohtuullistettava
vastaajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen.
P
P on vastannut kuten A.
Q
Q on vastannut kuten E.
R
R on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset ja vaatii valtion velvoittamista korvaamaan
hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.
Vastaaja on osallistunut Finreactor-palvelun tekniseen
ylläpitoon. Hän ei ole valmistanut asianomistajien
teoksista kappaleita. Hän ei ole saattanut niitä yleisön
saataville. Hänellä ei ole ollut ansiotarkoitusta eikä
hän ole tiennyt muiden mahdollisesta ansiotarkoituksesta.
Hänen toimintansa ei ole aiheuttanut huomattavaa haittaa
tai vahinkoa eikä hän ole toiminut yhteisymmärryksessä
kenenkään kanssa. Hän ei ole toiminut tahallisesti tai
törkeän huolimattomasti. Tekijänoikeuden loukkaukset ovat
olleet nimenomaisesti kiellettyjä.
Korvausvaatimuksia on joka tapauksessa soviteltava ottaen
huomioon asianosaisten varallisuusasema ja se, ettei
vastaaja ole saanut hyötyä toiminnastaan. Väitetyt
levitysmäärät ovat myös virheellisiä.
S
S on vastannut kuten A sillä poikkeuksella,
että ei ole itse muuttanut käyttöä kuvaavaa ns.
share-ratio -lukuaan, joka on kuitenkin väärä.
T
T on kiistänyt syytteen ja vaatimukset, koska
hänen toimintansa ei ole ollut rikollista, eikä hän ole
saanut siitä hyötyä, eikä ole vastuussa ylemmällä
statuksella toimineiden toimista eikä siitä mitä
käyttäjät ovat itse tehneet. Hän on osallistunut pääosin
vain keskustelupalstan toimintaan. Määrällisesti T
on kiistänyt korvausvaatimukset ja vaatinut niiden
kohtuullistamista ja jakamista.
U
U on vastannut kuten Q.
V
V tunnustaa syyllistyneenä tekijänoikeusrikkomukseen
saatettuaan yleisön saataville tekijänoikeuden suojaamat
MGM-yhtiön Stargate-sarjan ja Bruce Almighty -elokuvan.
V myöntää MGM-yhtiön hyvitysvaatimuksen oikeaksi 500
euron osalta. Muilta osin hän kiistää syytteet sekä
korvausvaatimukset perusteeltaan ja määrältään.
Vastaaja ei ole toiminut yhteisymmärryksessä muiden
kanssa, ei ole valmistanut tai saattanut yleisön
saataville muita kuin edellä mainittuja teoksia eikä
osallistunut merkittävällä tavalla palvelun ylläpitoon.
Hän ei ole myöskään toiminut ansiotarkoituksessa eikä
huomattavaa haittaa tai vahinkoa asianomistajille ole
hänen toimistaan aiheutunut. Joka tapauksessa
korvausvaatimuksia on kohtuullistettava ja vastuu on
jaettava.
X
X on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajien
vaatimukset.
Vastaaja on osallistunut syytteessä mainittuna aikana
vain keskustelupalstan toimintaan. Syytteessä
mainittuihin palvelun ylläpitotoimiin hän ei ole
osallistunut eikä saanut hyötyä tapahtuneesta. X ei
ole myöskään toiminut tahallisesti, törkeän
huolimattomasti, yhteistoiminnassa kenenkään kanssa eikä
lain edellyttämää ansiotarkoitusta ole ollut. Joka
tapauksessa kopiointi yksityiseen käyttöön on
tekijänoikeuslain 12 §:n mukaisesti sallittua.
Asianomistajat eivät ole näyttäneet vaatimustensa määriä
toteen. Joka tapauksessa määriä tulee sovitella
vahingonkorvauslain 2:1 §:n nojalla ja jakaa vastaajien
kesken saman lain 6:3 §:n nojalla.
Takavarikoidut levykkeet eivät pääosin sisällä tämän
palvelimen kautta tai syytteessä mainittuna aikana
hankittuja tiedostoja.
Y
Y on vastannut kuten A.
z
Z on vastannut kuten Q. Hän on
asettanut palveluun syyttäjän tarkennuksessa mainitsemat
yhdeksän tiedostoa.
Å
Å on vastannut kuten A sillä poikkeuksella,
että on toiminut palvelun ylläpitäjänä ja verkkoyhteisön
rahastonhoitajana. Jälkimmäisestä toiminnasta vastaaja ei
ole saanut hyötyä. Lahjoitukset on käytetty
kokonaisuudessaan palvelun ylläpitämiseen.
Ä
Ä on kiistänyt syyttäjän ja asianomistajan
vaatimukset.
Vastaaja on ylläpitäjänä antanut noin 100 varoitusta ja
käytön estoa. Muulla tavoin hän ei ole toiminut eikä
hyödyntänyt ns. administrator asemaansa. Hän on ladannut
joitain tiedostoja Finreactor-palvelun kautta, mutta ei
ole niitä jakanut. Hän ei ole toiminut
yhteisymmärryksessä muiden kanssa eikä voi olla vastuussa
muiden käyttäjien mahdollisesti aiheuttamista
vahingoista. Hän ei ole toiminut tahallisesti tai törkeän
huolimattomasti. Hän ei ole toiminut ansiotarkoituksessa
eikä huomattavaa haittaa tai vahinkoa asianomistajille
ole hänen toimistaan aiheutunut. Finreactor-palvelun
kautta hän ei ole valmistanut tiedostoja eivätkä ns.
share ratio -luvut vastaa todellisuutta.
Vastaaja on rangaistusvastuusta vapaa RL 4:2 §:n nojalla,
koska häneltä puuttuu lainsäädännön vaikeaselkoisuuden
vuoksi tahallisuus.
Joka tapauksessa vastaaja tulee jättää rangaistukseen
tuomitsematta ottaen huomioon vastaajan ikä, motiivit ja
henkilökohtaiset olosuhteet.
Hyvitysvaatimukset on hylättävä, koska vastaaja ei ole
käyttänyt teoksia lainvastaisesti eikä vastaajan toimilla
ole syy-yhteyttä väitettyyn vahinkoon. Asianomistajat
eivät ole näyttäneet väittämiään vahinkoja. Vastaaja ei
myöskään voi olla vastuussa muiden lataamien tai jakamien
tiedostojen aiheuttamasta väitetystä vahingosta. Asiassa
ei ole selvitetty mitä tiedostoja hän itse on kopioinut
Finreactor -palvelusta ja mitä muiden vertaisverkkojen
kautta ja kuka on asiassa oikea asianomistaja häneen
nähden.
Määrällisesti asianomistajien vaatima kohtuullinen
hyvitys voi olla korkeinaan 1/10 käyvästä
lisenssimaksusta ja vastaajan vähäinen osuus
tapahtuneeseen huomioon ottaen korkeintaan puolet muiden
vastaajien vastuulle tulevasta määrästä. Joka tapauksessa
määriä tulee sovitella ottaen huomioon vastaajan
olosuhteet, varallisuus ja ikä ja vastuu tulee jakaa
vastaajien kesken.
Ö
Ö on vastannut kuten Q.
Oikeudenkäyntikulut-Finreactor
Finreactor tapauksessa....vastaajilta vaadittiin 4 miljoonaa, heidät tuomittiin maksamaan 400 000. Vastaajat eivät tainneet kiistää edes oikeudenkäyntikuluten korvaamista. Vaikka korvaukset tippu 90%
Tuoreessa hovioiden ratkaisussa myös korvaukset tippu 70% ja tapauksessa katsottiin, että vastaajat eivät siksi lopputulokseen nähde joudu korvaamaan oikeudenkäyntikuluja...
http://piraattiliitto.org/forum/465
Finreactor tapaus:
Vastaajat velvoitettiin maksamaan oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä yhteensä yli 420 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja yli 142 000 euroa.
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=200618878
Siitä napsahti lisää 142 000 euroa....Finreactorilaiset parat...Turkulaisilla lakimiehillä pitäisi mielestäni olla 10-kertaa suuremmat vastuuvakuutusmaksut kuin muilla.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )