Kyllähän minäkin ostaisin, jos siinä oisi joku hieno piraattilaiva kuten Pirate Bay'n logona on, ja sitten joku teksti esim, "The day when we become criminals" ja joku tekijänoikeus lain voimaantulopäivä tai jotain...
"Päivittäisistä kävijämääristä sen verran, että tuon ampparilistauksen jälkeen ne ovat normaalisti pyörineet 3000-5000 välillä, kuumimpina uutispäivinä ollaan lähestytty 10.000:ta ja tähän mennessä kerran (16. heinäkuuta) tuo raja jo ylitettiinkin."
Niin kauan kuin Piraattiliitolla ei ole vielä omaa, "virallista" t-paitaa, niin sellaista kovasti haluavat saavat toki teettää itse oman! Netistähän löytyy kauppoja, joista saa tilattua paitoja omalla painatuksella. Keksii vain jonkun osuvan lausahduksen ja sen alle pienemmällä "piraattiliitto.org" (tai paidan taakse).
eikö yli 700 rekisteröityjä riitä? vois tehdä kyselyn että kuinka monta ostaisi paidan/hupparin jos sellaisen tehtäisi.
voitaisiin järjestää kilpailu/äänestys parhaalle iskulauseelle!
Voisin ehkä ottaakin tuollaisen. Vielä tässä vaiheessa ennen kuin ryhtyy köyhäksi opiskelijaksi. Tosin vaikka täällä on 700 regannutta ihmistä, niin hyvä jos edes 5% tilaa paidan - tosin eihän mistään voi olla varma. Ei tällaista kasvua osannut ikinä ennustaa Piraattiliitolle.
Tuonhan voisi tehdä kanssa itsepainatusperiaatteella, että jokainen saa itse painaa paitansa, kunhan saisi aikaseksi muutaman mallin mitä saisi sitten vapaasti painaa jollain tulostimen siirtokalvolla(vai mikä sen nimi olikaan). Kyllä noita voisi tietysti tilata, mutta pitäähän ideat saada ennen kuin aletaan miettimään tilausta, joten kehitelkää ideoita, jotkut sitten voi yrittää toteuttaa niitä tulostettavaksi.
Voisin melkein itsekkin hieman uhrata aikaa, vaikka en osaa juurikaan piirtää tai käyttää mitään piirrustusohjelmaa:) no harjoittelu tekee mestarin:) Vai kannattaisikohan sitä piirtää kynällä paperille, skannata ja värittää sitten?
Mikäli Piraattiliitto aikoo yhdistykseksi niin tällaiset oheistuotteet voisivat olla varteenotettava pieni tulonlähde...
EDIT: Allaoleva kuvahan on itseasiassa aika hyvä :) Piraattilogo taitaa vaan olla Piratpartietin? Tai jonkun niistä Ruotsalaisista lafkoista... Siihen voisi vielä virittää jonkun hieman multimediamaisemman ratkaisun.
Että näin taas Asgard kovine mielipiteineen...
—
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
Tekaisin tossa tällaisen vektorin. Ei ollut mitään nättiä kaunokirjoitus-fonttia, mutta senhän voi aika iisisti muuttaa. Paitaan ei voi laittaa noita drop-shadoweita, mutta pistimpähän ne kun youtuupissa näytti olevan jotain sellasta.
Ei varjoja ja yksivärinen fontti, jotta painaminen ylipäänsä onnistuu. Tuo kuva sopisi paidan etupuolelle ja takapuolelle voisi laittaa jonkin hyvän esim. "Piraattien matkassa purjehtii www.piraattiliitto.org". Pohjavärinä toimisi hyvin musta (piraattiväri) ja tekstinä valkoinen, kuten Thepiratebayn paidat.
Paitavaihtoehtoja tulisi olla useampikin (ainakin itse ostan kaikki :), Joku Thepiratebayn laivan näköinen kuva tai jokin silmälappupäinen merirosto valkoisena mustalla pohjalla osoittamassa sormella ja niin ikään valkoisella selkään "You are a Pirate! www.piraattiliitto.org". Siinä nyt pari ideaa.

Voin kattoo miten on huomenna mahkuja tehdä. kaksivärinen fontti toimii muunkin kuin mustan värisellä paidalla ja on ihan mahdollinen painaa, varjot toki pois :)
Nuo sloganit ovat mielestäni t-paidoissa tehokkaimmillaan silloin kun niitä on vain yksi. Eli mieluummin voisi laittaa yhteen designiin vaikkapa sydämen päälle "Sharing Is Caring" ja alle pienemmällä www.piraattiliitto.org ja tehdä toisen rinnakkaisen designin, jossa sloganina olisi "Piracy is not a crime" ja taas kuvan alla samalla tyylillä pienemmällä tekstillä www.piraattiliitto.org. Jos tällaisia designeja tekisi vaikka 4-5 erilaista eri sloganeilla ja mahdollisesti eri kuva-aiheilla ja kaikissa pyrkisi yhtenäiseen tyyliin (ainakin www.piraattiliitto.org kaikissa samalla fontilla ja koolla), siiinähän olisi jo kiva jollain tavalla yhtenäinen mallisto, josta löytyisi vaihtoehtoja moneen makuun.
Paidan teksti voisi olla myös jonkin tekijänoikeusmafian logossaan käyttämä fontti tai jotain sellaista. Noista alin oli muuten paras, mutta turhan vaikealukuinen. Ota huomioon keitä "paidan kohdetyhmä" kuitenkin on... Vanhempaa ikäpolvea. Ajatus pitää tulla todella selkeästi ulos.

Muistaako joku kenen propagandaa tuo logo oli aikoinaan? Siitä alkuperäisestä sloganista vois vääntää jotain sarkastista. Tuo liittyi TO-mafian lobbaukseen C-kasettien koti-kopioinnista jenkeissä.
Ehkä se onkin parempi valkosena, sillon ei tarvi viivaa.. alunperin tein tuon ilman sydäntä, sillon tarvii raamit jos haluaa käyttää mustaa ja valkoista paitaa.
Löysinkin jo sen logon. Ihan hyvältä näytti. Tuleeko vaan toistoa jos laittaa vielä taakse/eteen tuon logon. En osaa sanoa. Voin huomenna postailla lisää malleja, yks toinenkin ehdotus on työn alla.
Musta tuossa jälkimmäisessä on ihan selkeä viesti, p2p:stä imutettu mp3 soi varmasti toisin kuin M$:n playsforsure DRM joka ei sitten soinutkaan edes mäsän omissa järjestelmissään. Se nyt oli vaan sellanen ehdotus :)
Varmaan kaikkein paras olisi valkoisella tuo kasetti (ilman sydäntä) ja alle suoraan kirjoitettuna "Sharing is Caring" valkoisella mustalle t-paitapohjalle ofc. Ja taakse sitten ihan vaan norm. tekstillä "piraattiliitto.org".
Varmasti tulisi ostettua, jos vain tuollaisen paidan jostakin saisi.
Itse painatettava mallisto oli mielestäni hyvä idea. Jonnekkin piraattiliiton sivuille vain mallit joista voi valita mieleisensä.
Tuo pelkkä valkoinen kasetti ja teksti mustalla paidalla olisi varmasti erittäin hieno.
Olisiko eteen pienellä www.piraattiliitto.org ja taakse tuo kuva/teksti...
Paitaa odotellessa...
----------
There's a little anarchist in all of us.
(-.-)

Pitkäaikaisena Piraattiliiton lukijana vihdoinkin päätin liittyä kun paidoista puhutaan...
Tässä kohtaa tulisi myös tarkistaa paitojen laatu ja muoto(leikkaus)...Oman kokemuksen mukaan yleensä näistä paikoista saa vaan kätensä täyteen paskaa, niin laadun kuin leikkauksen puolesta. Eli siis jonkun tulisi ottaa yhtyettä tarjoajiin ja tarkistaa paitojen laatu kuin leikkaus. tätä ennen olisi tietysti hyvä saada toiveet esiin mahdollisilta tilaajilta.
Olen tässä muutaman viikon olllut tilaamassa piratebayn/piratebyrån paitoja, mallit http://polyshop.se/kopimi/ ja ainakin kuvat näyttivät olevan suhteellisen lähellä noita.
Olen erittäin mielelläni tilaamassa paitoja suomalaiselta toimijalta(vaikkakin suomi on "yhtä kaukana" kuin ruotsi minulle[ei, en ole ahvenanmaalla])...ja avustan mielelläni paitohin liittyvissä asioissa...
Austini, ihan hyvää asiaa. Itse ainakin olisin todella halukas ostamaan laadukkaan hupparin jossa lukee selässä piraattiliitto.org joku piratebayn tyylinen merirosvolaiva tai jokun muu piraatti aiheinen yksinkertainen logo.
Hintaa hupparilla saisi olla noin 20-50€. Itse olen ainakin todennut extremeduudsonien käyttämät paidat erittäini hyviksi, yksikänä ei ole hajonnut vielä ja ensimmäisen olen 4 vuotta sitten ostanut. Päälle ei oikein sovi, mutta käytin niin kauan kuin mahtui + paita sopi hyvin päälle eli rakenne oli hyvä, sellaisista voisi kysellä.
T-paita tietenkin olisi paljon halvempi, mutta kylmässä Suomessa hupparit varsinkin nuorison keskuudessa voisivat olla suosittuja jos laatu ja hinta täsmää niin vanhemmilta varmasti heltiäisi rahaa.
EDIT: Ja jos selässä olisi vakiona piraattiliitto.org, mutta etupuolelle saisi valinnaisen logon logo-galleriasta ja/tai itsetekemän
Ihan sama, sitähän voi painaa vaikka alushousuja jos löytyy sopiva paikka. Mielellään ehkä joku shop tyylinen josta jokainen tilaa ja maksaa itse. Kimppatilaukset yleensä venyy ja vanuu ja lopulta vielä jollain tasolla tulee tyytymättömiä asiakkaita.
En ole vielä päässyt kokeilemaan duudsoneiden huppareita, mutta kokeilen seuraavaksi kun suomeen tulen(jouluksi) ja kerron mielipiteeni. Muistaakseni ko. oheistuotteet eivät kovinkaan paljoa maksa joten opiskelijallakin olisi varaa ostaa tälläinen pukine. Ja mallistoahan on hyvä kartoittaa sitä mukaan kun markkina aukee piraatti aiheiselle tuotteille.
Mielestäni niskassa oleva vakio painatus on loistava ratkaisu. piraattiliitto olisi ainakin yksi loisto osoite, mahdollisesti myös tietoyhteiskuntapuolueen osoite.
yhtenä paita ideana voisi toimia lista torrent trackereista, p2p-clienteistä, ym. nettipiratismia edistävistä yhteisöistä yms.
Sikäli halutaan käyttää TPBn logoa olisi hyvä kysyä poikien lupaa siihen, ei me kuitenkaan haluta heidän logoaan käyttää ilman heidän suostumustaan, tällöin syyllistyisimme itse siihen "oikeaan piratismiin" eli tuote väärennökseen.
En kannata hupparia... huppu pois niin on hyvä. Se kun näyttää takin alla niin pirun typerältä.

Kyl minunkin mielestä piraattiliiton kannattaisi tehdä oma kauppa, vaikka piraattipuolueen kanssa. Siellä meinaan varmasti yhtä kiinnostuneita tästä asiasta..
Eteen teksti SHARIN IS CARING ja taakse PIRAATTILIITTO, sen alle vaihtoehtoisesti kuva tai tekstiä(pienellä esim kaikista piratismin ja välittämisen eduista) ...kuvana taas black sail tai pirate bayn logo tietysti myös vaihtoehto missä ei ole kuvaa eikä pikkutekstiä.
ja paitavaihtoehdoksi ehdottomasti myös "muskelipaita"
Kyllähän minäkin

¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤
Eiköhän se jossain
Eiköhän se jossain vaiheessa tapahdu... Luulen vaan, että odottaa enemmän käyttäjiä tänne..
Piraattiliitto on onneksi
Piraattiliitto on onneksi nousussa tällä hetkellä, joten toivottavasti tuo tulee mahdolliseksi.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
kysymys
paljonko täällä piraattiliitossa on muuten päivittäin kävijöitä?
"Minkä nuorena warettaa, sen vanhana omistaa"
(suom. sananlasku)
Tuolta löytyy
http://piraattiliitto.org/forum/467
"Päivittäisistä kävijämääristä sen verran, että tuon ampparilistauksen jälkeen ne ovat normaalisti pyörineet 3000-5000 välillä, kuumimpina uutispäivinä ollaan lähestytty 10.000:ta ja tähän mennessä kerran (16. heinäkuuta) tuo raja jo ylitettiinkin."
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Mun mielestä
Mun mielestä olisi kiva saada tilasto käviöistä etusivulle. Piraattiliiton voittokulku.
Uskon että samaa tahtia kuin käyrä nousee, niin samaa tahtia kasvaa rutina eräiden tahojen housussa.
http://www.jeffssite.net/images/fire%20fart.gif
Jossain Hesassa ollu kuulemma jo hajuhaittoja.
Google analytick lienee paras ilmainen kävijämittari:
http://www.google.com/analytics/
ps. hauska yksityiskohta TTVK etusivulta:
Otsikko:
#
10.07.2007
Tekijänoikeusbarometri 2007: piratismi vähentynyt selvästi
http://www.antipiracy.fi/
Luulekohan ne että joku uskoo tuota ?
Piraattiliiton sivuilla voisi olla teksti: Piratismi kasvussa.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Piratismi kasvussa
Meillä oli tuosta tämänvuotisesta tekijänoikeusbarometrista oma juttumme täällä:
Lyhty uskoo piratismin vähentyneen - tarua vai totta?
MTV3:han päätyi sitten otsikoimaan oman juttunsa samasta aiheesta:
Tiedostojen laiton nettilevittäminen jatkaa kasvuaan
jota vielä kommentoimme täällä:
MTV3 ei niellyt purematta TTVK:n 'tutkimustuloksia'
Pyrimme antamaan täällä foorumin puolella asiasta kiinnostuneille aina silloin tällöin jonkinlaisia väliaikatiedotteita niin sivuston rekisteröityneiden käyttäjien määrästä kuin sivuston päivittäisistä lukijamääristäkin.
Niin kauan kuin
Niin kauan kuin Piraattiliitolla ei ole vielä omaa, "virallista" t-paitaa, niin sellaista kovasti haluavat saavat toki teettää itse oman! Netistähän löytyy kauppoja, joista saa tilattua paitoja omalla painatuksella. Keksii vain jonkun osuvan lausahduksen ja sen alle pienemmällä "piraattiliitto.org" (tai paidan taakse).
yeap yeee
Joo täytyy vissiin sitten jossain teettää, sellainen paita.. Tietäis vaan minkälainen lausahdus olis hyvä.,. Onko ehdotuksia =P
"Harr Harr live like a
"Harr Harr live like a pirate!" :) siinä lausahus
¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤
Yeapp
Joo jos tollain laittais laittais eteen Harr Harr live like a pirate! ... Taakse www.piraattiliitto.org ..
EDIT: Olisko "Files sharing is people caring!" hyvä =) ?
Sharing is caring
Ehkä tuo usein p2p-yhteyksissä esiintynyt lyhyempi muoto "Sharing is caring" olisi vielä napakampi?
Tästä videosta voi hakea inspiraatiota.
http://www.youtube.com/watch?v=orEhUEcxHeY
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Toi videon loppu
Tossa videon lopussahan on ihan nätti "iskulause" ja logo :)
Piracy is not a crime
[sit toi kuva]
Sharing is Caring
haluan hupparin
eikö yli 700 rekisteröityjä riitä? vois tehdä kyselyn että kuinka monta ostaisi paidan/hupparin jos sellaisen tehtäisi.
voitaisiin järjestää kilpailu/äänestys parhaalle iskulauseelle!
MULLE KANS!
Jep jep. paitoja myyntiin ja sassiin!!! T-paidat olis täydellisiä isolla logolla, V-kaula-aukolla ja väri räikeä!!!
Voisin ehkä ottaakin
Voisin ehkä ottaakin tuollaisen. Vielä tässä vaiheessa ennen kuin ryhtyy köyhäksi opiskelijaksi. Tosin vaikka täällä on 700 regannutta ihmistä, niin hyvä jos edes 5% tilaa paidan - tosin eihän mistään voi olla varma. Ei tällaista kasvua osannut ikinä ennustaa Piraattiliitolle.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Paitoja kehiin vaan jos
Paitoja kehiin vaan jos rahkeet riittää, menisivät varmasti kaupan ;).
Viva La Piralution
I agree
Vois sijoittaa pirate bayn logon vaatis .. Lol
Harr harr...
T-paitaa vaan kehiin !!
Entä itsepainatus?
Tuonhan voisi tehdä kanssa itsepainatusperiaatteella, että jokainen saa itse painaa paitansa, kunhan saisi aikaseksi muutaman mallin mitä saisi sitten vapaasti painaa jollain tulostimen siirtokalvolla(vai mikä sen nimi olikaan). Kyllä noita voisi tietysti tilata, mutta pitäähän ideat saada ennen kuin aletaan miettimään tilausta, joten kehitelkää ideoita, jotkut sitten voi yrittää toteuttaa niitä tulostettavaksi.
Voisin melkein itsekkin hieman uhrata aikaa, vaikka en osaa juurikaan piirtää tai käyttää mitään piirrustusohjelmaa:) no harjoittelu tekee mestarin:) Vai kannattaisikohan sitä piirtää kynällä paperille, skannata ja värittää sitten?
Idea tähän...
Mikäli Piraattiliitto aikoo yhdistykseksi niin tällaiset oheistuotteet voisivat olla varteenotettava pieni tulonlähde...
EDIT: Allaoleva kuvahan on itseasiassa aika hyvä :) Piraattilogo taitaa vaan olla Piratpartietin? Tai jonkun niistä Ruotsalaisista lafkoista... Siihen voisi vielä virittää jonkun hieman multimediamaisemman ratkaisun.
Että näin taas Asgard kovine mielipiteineen...
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
-
Tekaisin tossa tällaisen vektorin. Ei ollut mitään nättiä kaunokirjoitus-fonttia, mutta senhän voi aika iisisti muuttaa. Paitaan ei voi laittaa noita drop-shadoweita, mutta pistimpähän ne kun youtuupissa näytti olevan jotain sellasta.
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/piraattiliitto.png
Tykkään ideasta. Sitä
Tykkään ideasta. Sitä voisi vielä hioa hieman komeammaksi mutta pohja on kunnossa.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Jeah. Tuo on yksinkertainen
Jeah. Tuo on yksinkertainen ja toimiva idea. Fontiksi kun vielä vaihtaisi jotain hieman toimivampaa, niin olisi varsin painokelpoinen.
juu
Onko fontti- ja parannus ehdotuksia? En jaksa kahlata läpi 1001freefonts.com:ia :)
ohplzstfu
Ei varjoja ja yksivärinen fontti, jotta painaminen ylipäänsä onnistuu. Tuo kuva sopisi paidan etupuolelle ja takapuolelle voisi laittaa jonkin hyvän esim. "Piraattien matkassa purjehtii www.piraattiliitto.org". Pohjavärinä toimisi hyvin musta (piraattiväri) ja tekstinä valkoinen, kuten Thepiratebayn paidat.
Paitavaihtoehtoja tulisi olla useampikin (ainakin itse ostan kaikki :), Joku Thepiratebayn laivan näköinen kuva tai jokin silmälappupäinen merirosto valkoisena mustalla pohjalla osoittamassa sormella ja niin ikään valkoisella selkään "You are a Pirate! www.piraattiliitto.org". Siinä nyt pari ideaa.
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
ok
Voin kattoo miten on huomenna mahkuja tehdä. kaksivärinen fontti toimii muunkin kuin mustan värisellä paidalla ja on ihan mahdollinen painaa, varjot toki pois :)
Mut katotaan huomenna, postailen vaikka mallia.
Yhtenäinen mallisto
Nuo sloganit ovat mielestäni t-paidoissa tehokkaimmillaan silloin kun niitä on vain yksi. Eli mieluummin voisi laittaa yhteen designiin vaikkapa sydämen päälle "Sharing Is Caring" ja alle pienemmällä www.piraattiliitto.org ja tehdä toisen rinnakkaisen designin, jossa sloganina olisi "Piracy is not a crime" ja taas kuvan alla samalla tyylillä pienemmällä tekstillä www.piraattiliitto.org. Jos tällaisia designeja tekisi vaikka 4-5 erilaista eri sloganeilla ja mahdollisesti eri kuva-aiheilla ja kaikissa pyrkisi yhtenäiseen tyyliin (ainakin www.piraattiliitto.org kaikissa samalla fontilla ja koolla), siiinähän olisi jo kiva jollain tavalla yhtenäinen mallisto, josta löytyisi vaihtoehtoja moneen makuun.
tossa
Onko noista fonteista mikään mieluisa? Pari hippiliikettä, äklö rakkaus ja vähän tyyliteltyä kaunokirjoitusta.
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/fontit.png
Itse kannatan alimmaista.
Itse kannatan alimmaista. Liian hippejä nuo muut.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Paidan teksti
Paidan teksti voisi olla myös jonkin tekijänoikeusmafian logossaan käyttämä fontti tai jotain sellaista. Noista alin oli muuten paras, mutta turhan vaikealukuinen. Ota huomioon keitä "paidan kohdetyhmä" kuitenkin on... Vanhempaa ikäpolvea. Ajatus pitää tulla todella selkeästi ulos.
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
tuosta logosta
Muistaako joku kenen propagandaa tuo logo oli aikoinaan? Siitä alkuperäisestä sloganista vois vääntää jotain sarkastista. Tuo liittyi TO-mafian lobbaukseen C-kasettien koti-kopioinnista jenkeissä.
Home Taping Is Killing Music
Home Taping Is Killing Music
hm
Tässä yksi idea, fontti nyt on ihan peruskauraa sitten selvyyden vuoksi.
Tuo sydän homma vaan tuli mieleen että sehän olis sitten kiva sydämen päällä :)
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/paitamalli1.png
Onko piraattiliitolla jotain virallista fonttia/logoa?
Hyvältä näyttää
mielestäni vaan voisi olla ihan vaan yhtä 2 väriä paidassa.. siis esim musta ja valkoinen..
Kasetti ja sääriluut
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/paitamalli1.png
Voisiko tuo kasetti ja sääriluut olla valkoisena? Ja jos se on mustana, niin tarviiko tuota ohutta valkoista reunusta sen ympärillä?
Onko piraattiliitolla jotain virallista fonttia/logoa?
Itse väsäilin jonkun aikaa sitten tämmöisen, mutta eipä se vielä mikään virallinen ole.
hyviä kysymyksiä
Ehkä se onkin parempi valkosena, sillon ei tarvi viivaa.. alunperin tein tuon ilman sydäntä, sillon tarvii raamit jos haluaa käyttää mustaa ja valkoista paitaa.
Löysinkin jo sen logon. Ihan hyvältä näytti. Tuleeko vaan toistoa jos laittaa vielä taakse/eteen tuon logon. En osaa sanoa. Voin huomenna postailla lisää malleja, yks toinenkin ehdotus on työn alla.
tällanen
No tein tuossa toisen mallin. saa ehdottaa parannuksia.
tässä esimerkinomaisesti paidassa
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/p2p-playsforsure.png
logo:
http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/p2p-playsforsure-fs.png
mikkisoftan näkemys aiheesta:
http://www.microsoft.com/presspass/images/features/2004/10-12playsforsur...
Tämä iski ainakin
Tämä iski ainakin minuun--> http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/paitamalli1.png
Tämä on hieno mutta ei sisällä piraattiaatetta --> http://i208.photobucket.com/albums/bb77/ohplzstfu/p2p-playsforsure-fs.pn...
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
niin
Musta tuossa jälkimmäisessä on ihan selkeä viesti, p2p:stä imutettu mp3 soi varmasti toisin kuin M$:n playsforsure DRM joka ei sitten soinutkaan edes mäsän omissa järjestelmissään. Se nyt oli vaan sellanen ehdotus :)
Musta + valkoinen
Varmaan kaikkein paras olisi valkoisella tuo kasetti (ilman sydäntä) ja alle suoraan kirjoitettuna "Sharing is Caring" valkoisella mustalle t-paitapohjalle ofc. Ja taakse sitten ihan vaan norm. tekstillä "piraattiliitto.org".
Varmasti tulisi ostettua,
Varmasti tulisi ostettua, jos vain tuollaisen paidan jostakin saisi.
Itse painatettava mallisto oli mielestäni hyvä idea. Jonnekkin piraattiliiton sivuille vain mallit joista voi valita mieleisensä.
Tuo pelkkä valkoinen kasetti ja teksti mustalla paidalla olisi varmasti erittäin hieno.
Olisiko eteen pienellä www.piraattiliitto.org ja taakse tuo kuva/teksti...
Paitaa odotellessa...
----------
There's a little anarchist in all of us.
(-.-)
----------
There's a little anarchist in all of us.
(-.-)
Minäkin ilmoittaudun
Minäkin ilmoittaudun ostajaksi jos (hienoja) paitoja tulee jossain vaiheessa myyntiin :)
Voin toimittaa
Voin toimittaa vektorigrafiikan ja ostaa paidan jos joku alkaa tekemään tai tuntee paitapainofirmoja.
edit:
Piraattiliittohan periaatteessa voisi tehdä oman shopin esim. spreadshirt.net:n kanssa :)
Paidoista
Pitkäaikaisena Piraattiliiton lukijana vihdoinkin päätin liittyä kun paidoista puhutaan...
Tässä kohtaa tulisi myös tarkistaa paitojen laatu ja muoto(leikkaus)...Oman kokemuksen mukaan yleensä näistä paikoista saa vaan kätensä täyteen paskaa, niin laadun kuin leikkauksen puolesta. Eli siis jonkun tulisi ottaa yhtyettä tarjoajiin ja tarkistaa paitojen laatu kuin leikkaus. tätä ennen olisi tietysti hyvä saada toiveet esiin mahdollisilta tilaajilta.
Olen tässä muutaman viikon olllut tilaamassa piratebayn/piratebyrån paitoja, mallit http://polyshop.se/kopimi/ ja ainakin kuvat näyttivät olevan suhteellisen lähellä noita.
Olen erittäin mielelläni tilaamassa paitoja suomalaiselta toimijalta(vaikkakin suomi on "yhtä kaukana" kuin ruotsi minulle[ei, en ole ahvenanmaalla])...ja avustan mielelläni paitohin liittyvissä asioissa...
-Austini
Austini, ihan hyvää asiaa.
Austini, ihan hyvää asiaa. Itse ainakin olisin todella halukas ostamaan laadukkaan hupparin jossa lukee selässä piraattiliitto.org joku piratebayn tyylinen merirosvolaiva tai jokun muu piraatti aiheinen yksinkertainen logo.
Hintaa hupparilla saisi olla noin 20-50€. Itse olen ainakin todennut extremeduudsonien käyttämät paidat erittäini hyviksi, yksikänä ei ole hajonnut vielä ja ensimmäisen olen 4 vuotta sitten ostanut. Päälle ei oikein sovi, mutta käytin niin kauan kuin mahtui + paita sopi hyvin päälle eli rakenne oli hyvä, sellaisista voisi kysellä.
T-paita tietenkin olisi paljon halvempi, mutta kylmässä Suomessa hupparit varsinkin nuorison keskuudessa voisivat olla suosittuja jos laatu ja hinta täsmää niin vanhemmilta varmasti heltiäisi rahaa.
EDIT: Ja jos selässä olisi vakiona piraattiliitto.org, mutta etupuolelle saisi valinnaisen logon logo-galleriasta ja/tai itsetekemän
¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤
miksei hupparikin
Ihan sama, sitähän voi painaa vaikka alushousuja jos löytyy sopiva paikka. Mielellään ehkä joku shop tyylinen josta jokainen tilaa ja maksaa itse. Kimppatilaukset yleensä venyy ja vanuu ja lopulta vielä jollain tasolla tulee tyytymättömiä asiakkaita.
Hupparit
En ole vielä päässyt kokeilemaan duudsoneiden huppareita, mutta kokeilen seuraavaksi kun suomeen tulen(jouluksi) ja kerron mielipiteeni. Muistaakseni ko. oheistuotteet eivät kovinkaan paljoa maksa joten opiskelijallakin olisi varaa ostaa tälläinen pukine. Ja mallistoahan on hyvä kartoittaa sitä mukaan kun markkina aukee piraatti aiheiselle tuotteille.
Mielestäni niskassa oleva vakio painatus on loistava ratkaisu. piraattiliitto olisi ainakin yksi loisto osoite, mahdollisesti myös tietoyhteiskuntapuolueen osoite.
yhtenä paita ideana voisi toimia lista torrent trackereista, p2p-clienteistä, ym. nettipiratismia edistävistä yhteisöistä yms.
Sikäli halutaan käyttää TPBn logoa olisi hyvä kysyä poikien lupaa siihen, ei me kuitenkaan haluta heidän logoaan käyttää ilman heidän suostumustaan, tällöin syyllistyisimme itse siihen "oikeaan piratismiin" eli tuote väärennökseen.
En kannata hupparia... huppu
En kannata hupparia... huppu pois niin on hyvä. Se kun näyttää takin alla niin pirun typerältä.
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
Kyl minunkin mielestä
Kyl minunkin mielestä piraattiliiton kannattaisi tehdä oma kauppa, vaikka piraattipuolueen kanssa. Siellä meinaan varmasti yhtä kiinnostuneita tästä asiasta..
Duudson tyyli
Eteen teksti SHARIN IS CARING ja taakse PIRAATTILIITTO, sen alle vaihtoehtoisesti kuva tai tekstiä(pienellä esim kaikista piratismin ja välittämisen eduista) ...kuvana taas black sail tai pirate bayn logo tietysti myös vaihtoehto missä ei ole kuvaa eikä pikkutekstiä.
ja paitavaihtoehdoksi ehdottomasti myös "muskelipaita"
"Sharing Is Caring - Piraattiliitto"
Hm
Juu ehdottomasti musta paita ja valkoinen teksti.
Olisiko aika tehdä "virallinen" logo Liitolle?