Mietin tuossa ja tulikin jo hieman jupistua itsekseni...
Suomessa tietoyhteiskuntapuolueen toimintaa on kritisoitu vajavaisuudesta ja yleisestikin olen samaa mieltä että puolue pitää itseään liian passiivisena nykypolitiikkaan nähden. Jo pelkkä nimikin on vain poliittisesti korrekti. Ruotsin Piratbyrån ilmeisemmin ajaa kuitenkin suurinpiirtein samoja periaatteita, kuin TYP. Ruotsalaisilta veljiltämme olemme jo saaneet nähdä, että radikaalimmat kannanotot sanomalehdissä, julkisuudessa ja oman mielipiteen rankka ajaminen eteenpäin on tuottanut parempaa tulosta.
Suomessa tähän ei ole päästy, ja toiminta on muutenkin hajanaista.
Alunperin puoluejärjestelmä perustettiin jokaisen tuolloin vallinneen väestön oikeuksien ajamiseen. Vasemmistoliitto edusti työväkeä, Svenska Folket ruotsalaista vähemmistöä ja Kokoomus porvaristoa jne. Nykyään puolueohjelmat ovat ulkoasultaan jo lähes identtisiä, ja puolueiden välisiä eroja on lähes mahdotonta havaita, ellei asioihin itse perehdy pidemmän aikaa. Miksi näin on käynyt? Voidaanko politiikasta puhua jo, että se on lähinnä kansalaisten miellyttämistä? Yritetään saada se 70% äänienemmistö koko kansalta, eikä vain siltä väestöltä, jota puolue edustaa?
Piraattiliitolla on varmasti jäseniä, joista olisi ainesta asioiden ajamiseen eteenpäin. Pitäisikö meidän siis olla enemmän tekemisissä TYP:n jäsenten kanssa ja ottaa kenties näkyvämpi ja radikaalimpi asenne omien oikeuksiemme ajamiseksi? Kirjoittaa enemmän kolumneja ja yleisöosastokirjoituksia? Jos tekstejä sensuroidaan, ei kannata luovuttaa, vaan painostaa yhä enevimissä määrin. Trackereille pääsyjä ja internetin estetään eri tekosyiden nimissä, mutta jokainen tietää, ettei niiden sisältöön voida vaikuttaa tai halutaan taata ihmisten oikeus vapauteen. Kasvatukseen sen sijaan voitaisiin vaikuttaa. Yksi keskeisistä teemoista voisi kenties ollakin myös oman järjen käyttäminen yksinkertaisissakin asioissa. Nykyaikana voidaan puhua holhousyhteiskunnasta, jossa valtio joutuu ottamaan vastuun ihmisistä, koska he eivät voi ottaa sitä itse itsestään. Huolehtiiko valtio ihmisiä vai pitävätkö ihmiset huolta valtiosta?
Ruotsissa piraattipuolueen jäsenet eivät ole luovuttaneet, vaan he ovat vahvoilla siksi, että he uskovat asiaansa. Pelkällä kommentoinnilla piraattiliiton sivuille ja ääneen jupisemalla ja kiroilemalla nyky-yhteiskuntaa emme pääse tästä kuopasta mihinkään. Ihmisten on vaikea ymmärtää asioita, jos he eivät perehdy niihin. Ilmaiseksi lataaminen niin, että siitä koituu tappiota mille vain, nähdään rikollisena, ja se on ymmärrettävää. Tosiasiassa taustalla on paljon muutakin, mutta niistä ei puhuta julkisuudessa muuten kuin negatiivisesti.
Piraattilehti on erinomainen alku. Mutta sille tarvitaan myös kuulijoita. Sana "piraattiliitto" ei ole samalla tavalla vakavasti otettava Suomessa, kuin Ruotsissa. Siitä täytyy tehdä sellainen. Kenties ottaa enemmän esille ihmisten yksityisyyden rajaamiseen vaikuttavia asioita, joista ei yleisesti tiedoteta? Kertoa, mistä oikeasti on kyse? Hiljalleen tähän ollaan menossa, mutta lisää höyryä tarvittaisiin.
Te, hyvät piraattiliiton käyttäjät ja jäsenet. Suomen kansalaiset. Meidän tulisi ottaa ote siitä, mihin uskomme ja mihin haluamme vaikuttaa. Jokainen meistä kykenee lukemaan etusivun uutiset ja näkemään niistä vääryyden yksityisiä ihmisiä kohtaan. Pelkällä hiljaisella mutinalla emme vain pysty vaikuttamaan asioihin ollenkaan. Naapurimme Ruotsissa ovat vahvoilla, koska ovat yhtenäisenä rintamana.
Meidän tulisi ottaa heistä mallia, ei jättäytyä monopolien ja kartellien tallomaksi tämän enempää.
Piratismin kehityksestä meillä ja muualla
TYP:in toiminta on ollut jo pitempään hiukan hiljaista ja vaisua, mutta siellä on mukana joukossa ihan hyviä tyyppejä, joista monet varmaan ovat meidänkin säännöllisiä lukijoitamme. Heillä oli ymmärtääkseni jossain vaiheessa vakavaa sisäistä keskustelua siitä, haluavatko he profiloitua oikeaksi piraattipuolueeksi, mutta tälle linjanmuutokselle ei löytynyt enemmistön tulea, jos tulkitsin asian oikein.
Kun aloimme mr_Zombien ja muutamien muiden henkilöiden kanssa käynnistämään Piraattiliiton toimintaa, olimme hyvin tietoisia Ruotsin tähänastisesta kehityksestä. Tiesimme, että mielipideilmaston muokkaaminen on hidas ja kärsivällisyyttä vaativa prosessi, emmekä siten ole odottaneetkaan mitään yhden yön ihmettä. Lähinnä Piraattiliittoa vastaava Piratbyrån perustettiin Ruotsiin jo vuonna 2003, ja Piratpartiet perustettiin vuoden 2006 alussa. Tarvittiin siis vajaan kolmen vuoden henkisen maaperän muokkaus, ennen kuin liike alkoi näkyä poliittisena voimana. Kommentointi tänne ei toki vielä muuta asioita yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei se ole huonokaan asia vaan monelle lukijoistamme ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa suhtautumista näihin asioihin. Vielä muutama kuukausi sitten kommentointi uutisiimme oli melkein olematonta, nyt keskustelu käy jo aktiivisena. Tämäkin on hyvää kehitystä ja avaa tietä pitemmälle menevään aktivismiin.
Omalta osaltamme asiat ovat kuluneiden reilun vuoden aikana edenneet mielestäni aika mukavasti. Jo tuhannet ihmiset seuraavat aktiivisesti uutisiamme, ja muilla suomalaisilla foorumeilla käytävissä keskusteluissa ilmapiiri on muuttunut selvästi piratismimyönteisemmäksi. Tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin. Pioneerin osa on aina vaikein ja raskain, joten Ruotsissa tehty työ hyödyttää meitäkin ja ehkä hiukan nopeuttaa prosessia myös täällä. Esimerkiksi Ruotsissa käytävät julkiset debatit median, tutkijoiden, poliitikkojen ja piraattien kesken, joita uutisoimme ahkerasti, avaavat varmasti monien silmiä uudenlaisille ajatuksille myös meillä. Vaikka omat poliitikkomme elävätkin vielä vanhaa aikaa ja ovat aikamoisia pösilöitä tietoyhteiskunnan kysymyksissä, Ruotsista on jo nähtävissä, että piraattiliikkeen esille tuomat asiat ovat tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä, joihin demokratialla pitää ehdottomasti voida vaikuttaa. Jos nuori sukupolvi ei pysty politiikan kautta edes laillistamaan tiedostojen jakamista, kuinka se voisi uskoa politiikkaan suurempien muutosten välineenä. Luulen, että Ruotsi on tässä asiassa antamassa opetusta koko maailmalle, vaikka toki sielläkin monopolistien valta poliitikkoihin on suuri, ja poliittinen muutosprosessi siksi tuskallisen hidas.
Mainitsemasi yksityisyydensuojaan liittyvät kysymykset ovat selvästi nousemassa yhä vahvemmin esille poliittisessa piratismissa. Rick Falkvinge on jo todennutkin, että ne tulevat olemaan vuosien 2009-2010 vaaleissa ruotsalaisille piraateille tärkeämpi teema kuin p2p-asiat, jotka on tavallaan 'debatoitu selviksi', eli kansan tahto on jo nyt vahvasti tiedostojen laillistamisen takana, eikä ilmiötä voi enää käytännössä pysäyttää. Sen sijaan yksityisyydensuojan murentaminen ja valvontayhteiskunnan rakentaminen tiettyjen piirien poliittisena agendana on tässä vaiheessa hyvinkin haasteellinen asia, koska perinteisten puolueiden poliitikot ovat kautta linjan täysin pihalla siitä, mitä on tapahtumassa ja kuinka vakavaa ja vaarallista se on. Uskoisin, että tästä teemasta myös kehittyvä suomalainen piraattiliike tulee löytämään vastakaikua paljon p2p-piirejä laajemmalta joukolta.
Aktiivisuuden kasvattaja
Itselleni Piraattiliitto tuli kuin herätyksenä. Olen alkanut kritisoimaan asioita sen sijaan että tyydyn asioihin hammasta purren tietämättä mitä tässä valtakunnassa on menossa.
VV tarjoaa tyhjentävän kommentin asiasta, eipä tuohon ole paljoa lisättävää.
Muutaman lehtiuutisen laitettuani luokkalaisteni sähköpostiin minulle alkanut tulvimaan viestejä, jotka olen autuaasti ohjannut Piraattiliiton sivuille.
En voi muuta lisätä kuin että Kiitos koko Piraattiliiton väelle !
==========================================
AxxO The Great god of every selfrespecting Pirate in Web
================================================
==========================================
AxxO The Great god of every selfrespecting Pirate in Web
================================================
@VV. Hyvä kirjoitelma ja
@VV. Hyvä kirjoitelma ja olen suurimmalta osin samaa mieltä ja samat odotuksen, tosin hieman pikasempaa muutosta odotan, koska olen suht kärsimätön :)
@chimaira, hmm.. ei nyt muisti mieleen sivua mistä löysin tämän linkin, jotain random googlausta taisin justiin tehä ja löyty lähes sattumalta sivusto ja nyt katson koko ajan kaikki uutiset ja pyrin kommentoimaan mitä nyt sitten sattuu tulemaan mieleen.
Itseasiassa kun kirjauduin tänne heti samana päivänä kun luin kaikki (sillon oli vielä vaikka miten paljon uutisia kerralla esillä about 3-5 sivua kai) sivut läpi ja katselin linkkejä jne. tuli paljon asioita mieleen. En uskonukkaan, että asiat on ihan kunnossa, mutta mullisti käsityksen monesta asiasta ja siitä kiitos Piraattiliitolle <3
Nyt jo 20 viikkoa 5 päivää täynnä kirjautuneena ;)
¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤
Itse en ole samaa mieltä
Itse en ole samaa mieltä siitä, että Piraattiliitto olisi huono nimi, sillä teollisuuden propaganda perustuu juuri siihen, että kaupallinen ja hyötyä tavoittelematon piratismi rinnastetaan keskenään. Piraatti nimitys yritetään muutenkin nostaa pedofiilin tasolle. Tämän takia piraatti-sanasta täytyy saada positiivinen ja rikkoa vanhat luulot, että piraatit ovat jotenkin pahoja ihmisiä. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla tuo voi särähtää korvaan mutta ajan kanssa sana "piraatti" on yhdistynyt kohdallani pelkäämättömiin henkilöihin jotka puolustavat yksityisyyttä ja eivät pelkää jakaa kulttuuria.
Pieniä projekteja on tälläkin hetkellä käynnissä, kuten t-paidat ja piraatti-lehti. Itse pyrin auttamaan keskustelemalla ja tutkailemalla läpi erilaisia anonyymisyyttä parantavia ohjelmia. GNUnet pitäisi koeajaa tässä lähiaikoina. Wasten käyttöohje oli a se syy, että miksi itse eksyin tälle sivulle. Tämän jälkeen törmäsin joihinkin VV:n kirjoituksiin Muropaketissa ja ajattelin, että sivulla voi olla jotain muutakin tarjottavaa.
Ensimmäinen asia minkä toivoisin parantuvan ajan myötä on ihmisten vainoharhaisuus ja pelon ilmapiiri. Tännekin ilmestyy välillä henkilöitä kysymään, että "tuleeko lataamisesta mitään - en jaa ollenkaan". Aina on hyvä kysyä mutta pelko negatiivisesta lottovoitosta on kuitenkin se mitä juuri ei saisi ajatella jos halutaan voittaa TTVK:n kaltaiset järjestöt. Relakksin kaltaisten anonymisoivien palvelujen mainostaminen parantaa tilannetta ja tämä on yksi syy miksi kaivelen darknet-ohjelmia läpi tällä hetkellä.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Piraatit ja antipiraatit
Kiitos ruotsalaispiraattien hienon oivalluksen, tuo terminologia on nyt menossa julkisuudessa aivan oikeinpäin. Eli piraatit ovat positiivinen termi, joka edustaa yhä useammille edistyksellisyyttä, tulevaisuutta, uuden teknologian käyttöönottoa, kulttuurin avokätistä jakamista sekä yksityisyydensuojan puolustamista, hyviä asioita siis. Antipiraatit puolestaan on jo kielellisestikin piraattien negaatio, negatiivinen termi, joka edustaa taantumuksellisuutta, menneisyyttä, uuden teknologian vastustamista, kulttuurin ahnetta privatisointia sekä pyrkimyksiä uhkauksilla, pelottelulla, yksityisyydensuojan loukkauksilla ja muulla fasistisella kurinpidolla pysäyttää piraattien ajama positiivinen kehitys. :-)
Jestas... Ilmeisesti
Jestas...
Ilmeisesti kommenttini ymmärrettiin väärin. :D
Tarkoitukseni ei niinkään ollut kritisoida, vaan kannustaa.
Tomboo on sinänsä oikeassa. Piraattiliitto nimenä on oikea asiallaan, mutta nimenä se (vielä) tuo vahvasti ihmisille mieleen tutun "Piratismi - Fuck yeah!" lausahdukset ja kuten itse sanoit: "Piraatti nimitys yritetään muutenkin nostaa pedofiilin tasolle. Tämän takia piraatti-sanasta täytyy saada positiivinen ja rikkoa vanhat luulot, että piraatit ovat jotenkin pahoja ihmisiä. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla tuo voi särähtää korvaan mutta ajan kanssa sana "piraatti" on yhdistynyt kohdallani pelkäämättömiin henkilöihin jotka puolustavat yksityisyyttä ja eivät pelkää jakaa kulttuuria." Tästä pitäisi päästä eroon.
Ja olen myös huomannut, että Piraattiliiton sivustojen aktiivisten käyttäjien määrä on kasvanut suhteellisen nopeasti kuluneen vuoden aikana, ja siksi tätä toimintaa pitääkin kehittää, kun hyvä pohja on jo alla.
@VV Tuosta en ollutkaan tietoinen... Outoa. Ovatko lienee karsastaneet ajatusta sillä, että saattaisivat julkisuudessa helposti saada rikollisen maineen? Kuulostaa nyt sarkastiselta, mutta en tarkoita sellaista.
Homma on hyvällä mallilla, todellakin. Ei ollut tarkoitus parjata todellakaan, vaan kannustaa, kun näin hyvällä pohjalla olemme. :)
@VV Samaan aikaan täällä
@VV Samaan aikaan täällä häärimme näemmä... :) Juu. Kommenttisi on totta, ja kun tulevan vuoden 2008 aikana jatkamme samaan tahtiin kun mihin tähän mennessä on tultu niin tulokset voivat olla jo huimia!
En usko, että kukaan otti
En usko, että kukaan otti asiaa väärin mutta aina välillä on hyvä muistella, että mitä on saatu aikaan vuoden sisällä. Tämä motivoi puskemaan tulevaisuudessa vain kovempaa eteenpäin :)
Tuo rikolliseksi leimautuminen on kyllä yksi asia mitä itsekin pohdin välillä täällä kirjoittaessa mutta kuten sanoin: pelon ilmapiiri pitää voittaa mikäli muutoksia halutaan.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Ruohonjuuritason kannatuksen luominen
Kuten VV kirjoittikin jo, ensin on luotava otollinen maaperä piraattiliikkeelle. Tähän tarkoitukseen Piraattiliitto on muodostettu, ja varsin hyvin on tähän mennessä onnistunut. Ei tässä sinänsä ole vielä mitään kiirettä saavuttaa suuria visioita, vaan koota yhteen samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, ja osoittaa, että he eivät ole yksin. Sekä Suomesta että maailmalta löytyy paljon tekijänoikeusreformisteja, mutta ennenkö mitään konkreettista voidaan lähteä toteuttamaan, on koottava ihmiset yhteen ja luotava kuva, että me voimme saavuttaa jotain positiivista. Ruohonjuuritason iso kannatus on se, joka auttaa parhaiten toteuttamaan visioita. Sen takia uutisten lukeminen, linkittäminen ja kommentointi ei ole turhaa. Se luo tunnettavuutta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, mikä yhteiskunnan tila on. Mitä enemmän tällaisia ihmisiä on, sitä paremmat mahdollisuudet piraattiliikkeellä on onnistua niissä tavoitteissa/projekteissa, mitä se lähtee toteuttamaan.
Nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että jos tulisi joku Lex Karpelaan verrattavissa oleva typerä lakiehdotus, Piraattiliitto varmaankin pystyisi jo organisoimaan varsin hyvän kampanjan sellaista vastaan. Lex Karpelan vastainen masinointikampanja oli hieno saavutus ja spontaanisti syntynyt, joten ajatelkaapa mitä kaikkea olisi mahdollista saada aikaan vielä organisoidummin järkätyllä kampanjalla jo olemassaolevan kansalaisliikkeen avustuksella.
Kahdelta kantilta
Piraattiliitto ja muutkin piraattiaiheiset sanat ovat ehkäpä hyviä pöydällä. Allekirjoitan, että on hyvä kääntää nämä "pahat" sanat niiden sanojia vastaan. Ja kuten on todettu, se on hidasta puuhaa. Tämä on myös prosessi jossa tämäkin sivusto on mitä mainioin media. Säännöllinen ja tasokas uutistuotanto pitää sivuston ajankohtaisena jolloin kerran vieraillut mitä todennäköisimmin myös palaa.
Toisaalta, näkisin että hyvää asiaa pitää ajaa samaan aikaan myös etäisemmältä kantilta. Eli unohdetaan aatteet ja niiden nimet, keskitytään vaan yksitellen osoittamaan virheitä lainsäädännöllisissä prosesseissa, yritysten ja virkavallan toiminnassa yms. Eli otetaan irtonaisia asioita pois suuresta kontekstista ja ajaa hyvää tarkoitusta asia kerrallaan, lähinnä yksilöinä. Hyviä medioita tähän ovat monenlaiset mielipidepalstat ja painotuotteiden lisäksi myös nuorison suosimat mediat. Debattia on hyvä ylläpitää sekä siellä, missä päättäjät ovat että siellä, mistä kannattajia löytyy.
Tämä on lobbauksessa usein käytetty keino, eli sama taho puhuu kahdella sävyllä asiaa, usein hieman eri painotuksilla - monesti lopputuloksena on viestin tehon moninkertaistuminen. Jos tietty poliittinen kannanotto tulee kahdelta hyvin erinäköiseltä taholta, kannanoton painoarvo nousee.
Uusi rintama käyttöön
Ehdotan että aletaan "sotimaan" uudella rintamalla.
Haastetaan opetusministeriön hyvitysmaksu asetus oikeuteen. Okei eikös ole hassusti sanottu.
Mutta se on selvästi kohtuuton. Ja jokaiseen viranomaispäätökseen on muutoksenhaku olemassa.
Eli jos joku toisi maahan dvd levyjä ja pian musa kännyn sitä varten että myisi eteenpäin niitä täällä ja joutuisi siten maksamaan hyvitysmaksuja.
Mutta sitten paras osa....riitauttaisi hyvitysmaksun suuruuden hallinto-oikeuteen. Se ei paljoa maksaisi, mutta saisi opetusministeriön touhut tuomioistuimen tutkittavaksi. Lähinnä perustuslakia....
Hyvitysmaksut ovat selvästi kohtuuttomia ja siten omaisuudensuojan vastaisia, samaten sananvapauden vastaisia jne.
Opetusministeriön touhut on syytä pistää jo tuomioistuinten tutkittavaksi. Oikeus toteutuisi. Porukalla kun vielä keksittäisiin perustelut...sellainen avoin valitus...kaikki mukaan...vakuuttavat perustelut...
Sellanen urputtaminen on turhaa täällä, parempi tuumasta toimeen.
Olisi selvä voitto piraattiliikkeelle jos tyhjiä dvd levyjä saisi huomattavasti halvemmalla lähikaupastakin eikä tarvitsisi virosta tilailla. Melkein piraattiliiton velvollisuus yksi tuollainen oikeudenkäynti.
Päätös tulisi ehkä 4 kuukaudessa. Ja se ei maksaisi kuin ehkä 200 euroa.
ja hauskaa olisi jos hyvitysmaksut katsottaiisiin kohtuuttomiksi. Teosto jos jooutuisi palauttamaan niitä, niin saattaisi olla ettei olisi Teostoakaan pian...
Ps. TTVK rahoitusta tuetaan hyvitysmaksuilla.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
eri piratismin alat tulisi erottaa toisistaan
Vielä että viestiä saataisiin läpi tulisi erilainen piratismi erottaa toisistaan.
TTVK:n sähköpostiviesteissäkin paistaa läpi että ihmisille painotetaan läpi että netissä musiikki kappaleen lataaminen ja Pradan piraatti laukun ostaminen ovat yksi ja sama asia.
Niin kauan kuin nämä kaksi asiaa kulkevat yhden nimen alla TTVK voi propagandassaan vedota että mm. EU ja WTO ovat ilmaisseet huolensa kasvavasta piratismista....niin juurikin sen piraatti laukun ostamisesta ei niinkään internetpiratismista.
King_of_Hill jos nuo hyvitysmaksujen kohtuuttomuus vaan saadaan perusteltua. TTVK pääsee kyllä lobbaamaan päättäjät ajattelemaan toisin asioista. Totta kai jokaisen vanhan pieru poliitikon korvaan kuulostaa paremmalta se että hyvitysmaksut pysyvät ja koventuvat jotta artistit pysyvä leivässä...kun se että tyhjien tallenusmedioiden ostovoima lisääntyisi Suomessa. Ja asia lobataan kansalle läpi kuin alkoholiveron korotus : Noston syitä mm lisääntynyt perheväkivalta ja nuorten alkoholin käyttö
Todellisuus:
Perhe ja parisuhde väkivalta on lisääntynyt joka vuosi tasaisesti ilman halpaa alkoholia. Erityinen selittämätön nousupiikki oli vuonna 2001 jolloin tapaukset nousivat huomattavasti.
Poliisin vastaus väkivalta tapausten nousuun tilastoissa o että perheväkivallan tarkkailu ja ilmoittaminen lisääntyi huomattavasti vuonna 2001 ja sitä ollaan paranneltu joka vuosi.
Nuorten alkoholinkäyttö e ole lisääntynyt vaan vähentynyt kertovat Suomen poliisi ja YAD. nykyään on coolimpaa olla seurueessa ilman alkoholia kuin räkäkännissä.
Alkoholiveron korotus ajettiin läpi vaikuttamalla vääristetyillä ja väärillä tilastoilla. Todellin syy oli laskemista seurannut runsas verovarojen menetys.
Joten siinä makaa suuri kysymys? Miten voit perustella tilastoissa ja konkreettisesti rahassa hyödyn viemistä artistilta kuluttajalle?
==========================================
AxxO The Great god of every selfrespecting Pirate in Web
================================================
Hei Chimaira
Jos porukalla perusteltaisiin hyvitysmaksujen kohtuuttomuus, niin varmasti onnistuisi.
Piraattiliitto on hyvin perillä kohtuuttomuuksista.
Olisi kiva nähdä uudenlainen tapa tehdä kanteluita, siten että Piraattiliitto kutsuisi kaikki halukkaat tekemään kantelua ja perustelemaan. Eräänlainen "open source" kantelu. Jokainen halukas voi ottaa osaa.
Kantelu oikeusasiamiehelle olisi ilmainen.
Lääninoikeuden ratkaisu maksaisi ehkä 200€, tosin ei sitäkään jos voittaisi jutun. Tarvitsisi jonkun, joka toisi maahan jällleenmyyntiä varten jokusen cd levyn, jotta olisi asianosainen...
Tarvittas joku "rohkea" taas hyvälle asialle.
http://vaalimasinointi.org/
http://piraattiliitto.org/artikkelit/2007/02/mikko-rauhala-korkean-moraa...
Piratismin lajit olisi hyvä erotella toisistaan, TTVK kun menee lausuntojen kanssa "aika lujaa":
TTVK:
Järjestäytynyt rikollisuus kerää vuosittain yli 500 miljardin euron tulot tuoteväärennyksistä.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoik...
Noita lausuntoja kun lukee, niin voisi luulla, että joku nappi porukka siellä tekee lausuntoja.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )