Vasabladet-lehti raportoi taloussivuillaan laajasti Vaasassa eilen järjestettyä ruotsinkielistä piratismiseminaaria, jossa paneelivierailijoina olivat kotimaisten muusikoiden lisäksi sekä Piratpartietin että Piratbyrånin edustajat Ruotsista. Marcin de Kaminski Piratbyrånista ei uskonut, että kymmenen vuoden kuluttua musiikkia enää myydään muoviläpysköillä tämän päivän tapaan. Sen sijaan hän uskoi, että taiteen levittäminen Internetin välityksellä tulee jatkumaan, ja että musiikin jakamista kansalaisten kesken on mahdotonta pysäyttää lainsäädännöllä. "Kyseessä on demokraattinen prosessi, joka tulee pakottamaan musiikkiteollisuuden sopeutumaan uuteen todellisuuteen", de Kaminski sanoi.
Keskustelu kävi ajoittain kuumanakin, kiitos pietarsaarelaisen lauluntekijä Thomas Enrothin, joka ei halua taidetta jaettavan ilmaiseksi Internetissä. "Jakaa ja ladata musiikkia ilmaiseksi netissä on kuin kiittäisi ja jättäisi maksamatta", Enroth sanoi omana kantanaan. Yleisön puolelta joku kommentoi olevansa halukas maksamaan artisteille mutta ei välikäsille. Joku toinen yleisöstä valitti sitä, ettei pysty ostamaan yksittäisiä musiikkikappaleita nettikaupoista vaikka haluaisi, koska saatavilla olevat DRM-rajoitteiset kappaleet eivät toimi hänen Linuxissaan.
Piratpartietin Andreas Käiväräinen valotti piraattien näkemyksiä maailman suurimman torrent-saitin Pirate Bayn suhteen. Heidän lähtökohtanaan on ollut luoda uusi järjestelmä, jossa musiikki- ja videotallenteita tarjotaan ilmaisina 'maistiaisina' netin kautta, joko tekijänoikeuksien haltijoiden suostumuksella tai ilman sitä. Käiväräisen mukaan tällaisessa uudessa järjestelmässä taiteilija saa tulonsa tarjoamalla elämyksiä konserttien eikä cd-levyn kaltaisten muovituotteiden muodossa.
Ruotsalaispiraattien mukaan levymyynnin yleisestä putoamisesta eivät kärsi niinkään artistit vaan suuret levy-yhtiöt. Esimerkiksi he ottivat ruotsalaisen Mariann Records -yhtiön, jonka on todettu maksavan tuloistaan vain noin kaksi prosenttia artisteille ja lauluntekijöille. Niin kauan kuin artistit saavat vain marginaalisia osuuksia kerätystä rahasta, levymyynnin putoaminenkin aiheuttaa heille vain marginaalisia tulonmenetyksiä. "Me haluamme tukea yksittäisiä taiteilijoita suuryhtiöiden asemesta", sanoi Käiväräinen. Hän totesi levy-yhtiöiden muutenkin keskittyvän enemmän tuotteiden muokkaamiseen kuin artistien tukemiseen.

Piratpartietin Andreas Käiväräinen ja Piratbyrånin Marcin de Kaminski seminaarissa
Kommentit
linkki ei toimi :( tässä
linkki ei toimi :(
tässä on toinen artikkeli vasabladetilta http://www.vasabladet.fi/story.aspx?storyID=703490