Pirate Bayta lähellä oleva ruotsalainen aktivistiryhmä League of Noble Peers on käynnistänyt oman versionsa amerikkalaisen elokuvateollisuuden Oscar-kilpailusta. Siinä missä virallista Oscar-kilvoittelua hallitsee laskelmoitu kaupallisuus ja alan sisäpiiriläisten muodostama raati, ruotsalaispiraattien Oscartorrents-hanke tuo ehdolla olevat elokuvat ja valinnat demokraattisessa hengessä kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. "Miksi tyytyä vain muutaman lahjotun tuomarin äänestystuloksiin kun koko maailma voi ilmaista kantansa?", huomauttavat kilpailun järjestäjät. Varjokilpailun kategoriat ovat samat kuin virallisissakin Oscareissa eli ääniä annetaan parhaasta elokuvasta, parhaista pääosista jne. Organisoijat ovat ilmoittaneet julkistavansa omat tuloksensa rinta rinnan virallisen Oscar-kilpailun tulosten kanssa Oscar-juhlagaalan iltana. Suurin osa elokuvista on tarjolla nopeina torrent-latauksina, mutta joitain yksittäisiä elokuvia on jouduttu tarjoilemaan YouTube-linkkeinä saaatavuusongelmien vuoksi.
Hankkeen voi odottaa ärsyttävän Hollywoodia, etenkin jos se saavuttaa runsaasti julkisuutta ja suosiota. Oscartorrents-sivustolta löytyykin laillisuutta koskeva huomautus, jossa järjestäjät puhuttelevat 'aineettoman omaisuuden vuokraisäntiä' melko suorasukaiseen ja voitonvarmaan sävyyn, kehottaen näitä miettimään uusia liiketoimintamalleja ylihintaisten muovinpalasten myymiselle sekä teatteriyleisön loukkaamiselle ja kiusaamiselle vakoilulla, laukkujen tarkastuksilla, puolen tunnin mainospaketeilla sekä antipiratismipropagandalla. Sivuston copyright-osiossa todetaan humoristisesti, kuinka OSCARTORRENTS® sekä OSCAR THE PIRATE®-patsas ovat League of Noble Peersin rekisteröimättömiä tavaramerkkejä, joilla ei ole mitään tekemistä virallisen Oscar-merkin kanssa. "Viralliset Oscarit ovat huijaus, jonka huijarit ovat tuottaneet yhteistyössä julkkiskultin kanssa. Vierailu tällä sivustolla on luultavasti vakava rikos jossain päin maailmaa, mutta anna oman käsityksesi oikeasta ja väärästä toimia oppaanasi."
Kommentit
Oscartorrents-hanke on
Oscartorrents-hanke on saavuttanut jo nyt huomattavan suosion. Esimerkiksi Best Picture -kilpailusarjassa on tämän kommentin kirjoitushetkellä annettu 7957 ääntä. Johtopaikkaa pitää tulevasti hallussaan rikoselokuva The Departed.
Viisi Best Picture
Viisi Best Picture -ehdokasta ovat saaneet yhteensä jo yli 11.000 ääntä.