Elokuvakartelli MPAA:n oikeustoimien kohteeksi joutuneet torrentsivustot TorrentSpy ja ISOHunt ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä lähitulevaisuudessa torrent-tiedostojen suodattamisen sivuiltaan tekijänoikeuksien omistajien DMCA (Digital Millennium Copyright Act) -lakiin pohjautuvien pyyntöjen perusteella. Kyseessä ei ole tiedostojen sisällön automaattiseen tutkimiseen perustuva suodatusjärjestelmä (jollaiset ovat teknisesti suhteellisen vaativia) vaan paljon yksinkertaisempi tekniikka, jolla vain automatisoidaan DMCA-ilmoitusmenettely niin, että Hollywood ja muut sisällöntuottajat voivat tiedostonnimen ja torrent-tiedostoon sisältyvän hash-koodin perusteella saada omat tuotteensa helposti pois järjestelmää käyttäviltä sivustoilta.
Uuden FileRights-suodatusjärjestelmän kehittäjinä ovat hieman yllättäen toimineet TorrentSpy:n perustajat, jotka ovat perustaneet toimintaa varten oman yrityksen. FileRights-sivusto listaa tässä vaiheessa ISOHuntin ja TorrentSpy:n asiakkainaan. MPAA:n oikeustaistelu TorrentSpy:ta kohtaan on aktiivisessa vaiheessa, ja p2p-piireissä onkin spekuloitu, että TorrentSpy yrittää parantaa oikeudellisia asemiaan tällä ainakin näennäisesti Hollywood-ystävällisellä liikkeellä. Nähtäväksi jää, kuinka aktiivisesti Hollywood ja RIAA tulevat käyttämään FileRightsin tarjoamia sensurointimahdollisuuksia. Mikäli ne osoittaisivat kiinnostusta uutta järjestelmää kohtaan, se saattaisi romahduttaa suodatuksessa mukana olevien sivustojen suosion ja ohjata lisää käyttäjiä Pirate Bayn kaltaisille vapaille torrentsivustoille.
Kommentit
Ongelma saattaa olla se,
Ongelma saattaa olla se, että mitkä teokset ylittävät tekijänoikeuskynnyksen. Vain teokset jotka ylittävät tekijänoikeuskynnyksen saavat tekijänoikeuslain mukaista suojaa. Samoin vain sellaisten teosten luvatta levittäminen on rikos.
Teokset pitäisi käydä yksitellen läpi ja tehdä teoskynnys arviointi. Vaikka hieman ihmettelen sitä, että jos
joku väittää omistavansa tekijänoikeudet vaikka kappaleelle "vsvsdvd", joka olisi Jamaicalaista musiikkia. Mistä voi päätellä ylittääkö se tekijänoikeuskynnyksen vai ei ? Pitäisi mennä Jamaicaan ja kuunnella varsin suuri osa musiikista läpi jotta voisi arvioida onko se omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen. Tai siihen ei oikeestaan riitä se, lisäksi pitäisi olla tekijänoikeus expertti mukana selittämässä mitä käsitteleillä "omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä" tarkoitetaan.
Ja sitten joka kappale kerrallaan...
Rikosoikeusnäkökulmasta asia on mielenkiintoinen. Rikokset edellyttävät tahallisuutta. Jotta rikos voisi olla kyseessä niin syytetyn täytyy tietää että teos on "omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä", ja sitten esim. levittää sitä. Muuten teko ei ole rikoslain edellyttämällä tavalla tahallinen. Sellaisen tiedon saaminen on aika vaikeaa vaikkapa Jamaicalaisesta kappaleesta. Ellei käy kuuntelemassa tekijänoikeusexpertin kanssa Jamaicassa biisejä. HIeman siten arvelluttaa milloin teko on rikos.
Suomessa tuomioistuimet on mennyt oikotietä. Kaikkien teoksien levittäminen lienee niiden mielestä rikoksia...mielestäni kaikki tuomiot ovat vääriä.
En usko että suomessa tähän mennessä syytetty pystyy sanomaan onko ylittääkö hänen levittämänsä kappale tekijänoikeuskynnyksen. Ja että hänellä olisi lisäksi rikoslain edellyttämä tahallisuus kynnys ylittynyt. Että hän olisi täysin varma siitä, että teos ylitti tekijänoikeuskynnyksen (kuvitelkaa vaikka Jamaicalaisen biisin tekijänoikeuskynnys arviointi).
--------
- On vaikea löytää teoksia, jotka olisivat todella omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä. Teoreettisessa keskustelussa kyseiset kriteerit on voimakkaasti kyseenalaistettu ja niistä ei vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä, Leppämäki pohdiskelee.
Leppämäki perää myös keskustelua siitä, kuka saa määritellä tekijänoikeuden piiriin kuuluvat teoskynnyksen ylittävät teokset.
- Tekijänoikeutta tulisi saattaa läpinäkyvämmäksi ja selkeämmäksi, jotta laki avautuisi myös oikeudellisiin kysymyksiin perehtymättömälle.
Leppämäki perehtyi tekijänoikeuden oikeuttamiseen oikeusfilosofian näkökulmasta. Hän tuo esille eri näkökulmiin liittyvät teoriat sekä niiden ongelmat. Hän päättyy lopputulokseen, ettei mikään yleisestä teorioista ei kykene täysin oikeuttamaan tekijänoikeuden olemassaoloa.
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20067895
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
- On vaikea löytää
- On vaikea löytää teoksia, jotka olisivat todella omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä. Teoreettisessa keskustelussa kyseiset kriteerit on voimakkaasti kyseenalaistettu ja niistä ei vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä, Leppämäki pohdiskelee.
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20067895
Jos mietitään tuota ja todistustaakkaa. Jos ajatellaan että syytettynä on henkilö X teoksien luvattomasta levityksestä.
Mielestäni tuon pitäisi merkitä sitä että kantajan täytyisi näyttää että teos ylittää tekijänoikeuskynnyksen. Esim. asiantuntijalausunnoilla. Tällä hetkellä ei käsittääkseni esitetä tuomioistuimessa yhtään mitään näyttöä tekijänoikeuskynnyksen ylittämisestä.
Ja koska rikosoikeus vaatii sen, että jotta kyseessä olisi rikos niin teon täytyy olla tahallinen. Sen täytyy merkitä sitä että X tietää varmasti teosten joita on levittänyt ylittävän tekijänoikeuskynnyksen. Jotta X olisi varma tieto siitä, hänen olisi pitänyt hankkia asiantuntija lausunto että teos ylittää tekijänoikeuskynnyksen. Ja sitten saatuaan asiantuntijalta varman tiedon siitä että teos ylittää tekijänoikeuskynnyksen, levittää sitä. Tällöin voisi kyseessä olla tekijänoikeusrikos.
Jos X ei ole hankkinut asiantuntijalausuntoa, hänellä ei voi olla varmuutta siitä, että teos ylittää tekijänoikeuskynnyksen, eikä kyseessä voi olla rikos. Koska teko ei ole rikoslain edellyttämällä tavalla tahallinen.
----------
rikoslaki 3 luku
5 § (13.6.2003/515)
Syyksiluettavuus
Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus.
Jollei toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava.
6 § (13.6.2003/515)
Tahallisuus
Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=...
---------
Tekijänoikeusrikos tapauksessa tuo merkitsee sitä, että X on tarkoittanut levittää teoksen joka on omaperäinen, luova, alkuperöinen ja itsenäinen taikka hän on pitänyt varmana tai varsin todennäköisenä, että teos on omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen.
Prosessioikeuden professorin mukaan rikosoikeudellinen "täysi näyttö"- vaatimus edellyttää yli 90% todennäköisyyden ylittämistä (parempi vapauttaa 10 syyllistä kuin tuomita yksi syytön). Eli tuomioistuimen pitää olla yli 90% varma siitä että X tiesi teoksen olevan omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen.
Tavallinen kaduntallaaja ei voi tietää mitä tarkoitetaan käsitteellä "omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen". Hän ei myös voi mitenkään tietää onko esim. Jamaialainen kappale "sdvsd" "omaperäinen, luova, alkuperäinen ja itsenäinen", ellei hän satu olemaan Jamaicalaisen musiikin asiantuntija.
Siksi arvelen että tekijänoikeusrikoksesta voidaan tuomita vain mikäli syyttäjällä on näyttö siitä että syytetty on hankkinut asiantuntijalausunnon siitä että teos ylittää tekijänoikeuskynnyksen ja jos sitten se on ylittänyt kyseisen kynnyksen, tietoisena siitä, levittänyt teosta luvatta, niin vain tällöin voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta.
Eli kaksi asiaa: ensin tuomioistuimen täytyy selvittää ylittääkö teos tekijänoikeuskynnyksen. Jos se ylittää sen, niin tuomioistuimen täytyy olla yli 90% varma siitä, että myös syytetty tiesi varmasti teoksen ylittävän tekijänoikeuskynnyksen. Muuten ei voida tuomita tekijänoikeusrikoksesta.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
King_of_Hill: yllä
King_of_Hill: yllä uutisoidussa TorrentSpyn tapauksessa on tietenkin kysymys amerikkalaisesta lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä, joten kommenttisi eivät liittyne siihen vaan pikemminkin Suomen tilanteeseen?
Teos määrittely perustuu
Teos määrittely perustuu kansainväliseen määrittelyyn. Joten ne ovat samat joka maassa.
--
Copyright laws are standardized through international conventions such as the Berne Convention in some countries and are required by international organizations such as European Union or World Trade Organization from their member states.
http://en.wikipedia.org/wiki/Copyright
Myös rikosoikeuden periaatteet ovat lähes samat joka sivistyneessä maassa. (länsimaissa). ( Euroopan ihmisoikeussopimus jne. )
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )