Clear Channel Communications on amerikkalaisista mediayrityksistä suurin kaupallisen radiotoiminnan harjoittaja, jonka omistuksessa on nykyään yli 1.100 radiosasemaa ja joka työllistää yhteensä 60.000 koko- ja osa-aikaista työntekijää. Se on yhdessä muiden suurten amerikkalaisten radiotoiminnan harjoittajien kanssa pitkään kärsinyt - tai pikemminkin hyötynyt - vakavasta Payola-nimellä tunnetusta korruptio-ongelmasta. Payola tarkoittaa sitä, että levy-yhtiöt lahjovat radioasemia soittamaan tiettyjä levyjä ikään kuin toimittajien itse valitsemana musiikkina, jotta kyseiset levyt tavoittaisivat mahdollisimman laajan kuulijakunnan ja kehittyisivät hiteiksi. Mikään ei kiellä kaupallisia asemia soittamasta musiikkia maksua vastaan, mutta Yhdysvaltain radiotoiminnan säännöt vaativat, että tällainen maksettu musiikki tulee selkeästi identifioida sellaiseksi, ts. mainokseksi. Kuulijoille ei saa uskotella, että asema soittaa Britney Spearsin viimeisintä singleä kolme kertaa tunnissa mukamas siksi, että aseman radiotoimittajat pitävät siitä erityisen paljon. Payola-rikollisuus on ollut Yhdysvalloissa sekä laajamittaista että järjestelmällistä, ja sitä ovat harjoittaneet erityisesti RIAA-kartelliin kuuluvat neljä suurta levy-yhtiötä, jotka ovat Payolan avulla pystyneet hallitsemaan Yhdysvaltain radioaaltoja ja pitämään kartellin ulkopuolisten riippumattomien levy-yhtiöiden musiikin lähes kokonaan poissa suurempien radioasemien soittolistoilta.
New Yorkin osavaltion entinen oikeuskansleri ja New Yorkin kaupungin nykyinen kuvernööri Eliot Spitzer kunnostautui oikeuskanslerina toimiessaan näyttävästi Payola-korruption vastaisessa taistelussa. Hänen johtamiensa tutkimusten ansiosta kolme RIAA-kartellin jäsenistä - Sony-BGM, Warner ja Universal - saatiin pakotettua maksamaan 'hyvityksenä' yhteensä 27 miljoonaa dollaria erilaisille musiikkitoimintaa edistäville järjestöille New Yorkin osavaltiossa. Neljäskin RIAA:n suuri jäsen eli EMI on edelleen epäiltyjen listalla tutkittavana.
Jos levy-yhtiöt ovat olleet korruptoituneen järjestelmän maksavia osapuolia, samalla tavalla syyllisiä ovat olleet sen vastaanottavat osapuolet eli radioasemat. Yhdysvaltain radiotoimintaa säätelevä FCC on kamppaillut vuosikymmenien ajan Payolaa vastaan, ja vuonna 1959 maata kuohutti suoranainen Payola-skandaali erinäisten suosittujen tiskijukkien paljastettua, kuinka he ovat vastaanottaneet suuria summia rahaa soittaakseen tiettyjä levyjä. Skandaali johti asian erityiskäsittelyyn kongressissa, ja seuraavana vuonna säädettiin laki, jolla suorat soittomaksut radioasemille tehtiin selkeästi laittomiksi. Levyteollisuus alkoi nopeasti kiertää lakia käyttämällä lahjontaan välikäsinä ns. riippumattomia promoottoreita, ja näiden välikäsien kautta soittolistoja onkin voideltu sujuvasti aina viime vuosiin saakka.
Eliot Spitzerin tuloksellisten Payola-tutkimusten vanavedessä myös FCC innostui jälleen kovistelemaan korruptoituneita radioasemia. FCC:n omat tutkimukset johtivatkin siihen, että neljä suurta radiotoiminnan harjoittajaa eli CBS Radio, Citadel, Clear Channel ja Entercom suostuivat maksamaan miljoonien dollarien Payola-sakot ja sitoutumaan jopa lain kirjainta tiukempaan Payolan vastaiseen politiikkaan kolmen vuoden ajaksi. Mikään yhtiöistä ei sakkoihin suostuessaan amerikkalaiseen tyyliin myöntänyt tehneensä mitään väärää, mutta pelin henki oli selvä: Payolaa ei saanut harjoittaa edes porsaanreikien kautta. Varsinaisen sakkosopimuksen ohella kyseiset neljä yhtiötä sitoutuivat myös erillisellä sopimuksella varaamaan 4000 tuntia lähetysaikaa paikallisille ja RIAA-kartellista riippumattomille ns. indie-artisteille.
Tämä indie-artisteja koskeva sivusopimus tuokin meidät tähän päivään ja Clear Channeliin. Kun tuli aika alkaa tarjota soittoaikaa RIAA:sta vapaille artisteille, Clear Channel sisällytti asiaa koskevaan sopimuslomakkeeseen kohdan, jossa vapaat taiteilijat luovuttaessaan musiikkiaan Clear Channelin soitettavaksi samalla luopuisivat vapaaehtoisesti heille kuuluvista esityskorvauksista - korvauksista, jotka automaattisesti kilisivät radiosoitoista RIAA:n riveissä olevien taiteilijoiden kukkaroon. Clear Channel oli siten yrittämässä kääntää oman lahjustuomionsa keinoksi tienata indie-artistien kustannuksella. Tämä sai indie-artistien etuja ajavat järjestöt Future of Music Coalitionin (FMC), American Association of Independent Musicin (A2IM) sekä Recording Artist Coalitionin (RAC) tulistumaan ja ryhtymään 8. päivänä tätä kuuta kamppailuun Clear Channelin sopimuskikkailua vastaan. FMC bloggasi asiasta päivittäin ja teki asiasta 13. heinäkuuta virallisen valituksen FCC:lle. Päivää ennen FCC:lle lähetettyä valitusta wisconsinilainen senaattori Russ Feingold oli jo ehtinyt lähettää kaikille neljälle sakotetulle yhtiölle kirjeen, jossa hän ihmetteli, aikovatko nämä todella noudattaa payola-hyvityssopimuksensa ehtoja. Senaattori kehotti yhtiöitä kiinnittämään erityisesti huomiota esityskorvauksia koskeviin asioihin.
Kohun kasvettua kyllin suureksi ja levittyä jopa senaatin puolelle Clear Channelille ei jäänyt muuta tietä kuin perääntyminen. Viime maanantaina se korjasi sopimuslomakkeensa kiistanalaiset kohdat ja ihailtavaa tekopyhyyttä osoittaen kertoi, ettei sen tarkoitus koskaan eikä missään nimessä ollut hyväksikäyttää indie-artisteja vaan pikemminkin antaa näille erityismahdollisuuksia oman musiikkinsa promootioon. Näin siis yhtiö, jonka radioaalloille indie-artistien on ollut vuosikausiin liki mahdotonta saada musiikkiaan soimaan rehellisin keinoin, koska RIAA on hallinnut soittolistoja omalla järjestelmällisellä lahjonnallaan. Miljoonatuomioiden myötä Clear Channelkin on tullut kuitenkin selvästi varovaisemmaksi Payolan suhteen, ja sen sanotaan tällä hetkellä kieltäytyvän kokonaan yhteystyöstä lahjontaa käytännössä välittävien riippumattomien promoottoreiden kanssa.
Kommentit
RIAA wants -- surprise -- DRM on all digital radio
RIAA wants -- surprise -- DRM on all digital radio
http://www.engadget.com/2007/07/21/riaa-wants-drm-on-all-digital-radio/
Mitenköhän tuollainen järjestö kuin RIAA soveltuu nykyajan kilpailakien aikaan...+
Esim. suomessa:
------
Talouden tehokkuutta vähentävät kilpailunrajoitukset
Kilpailulainsäädäntö velvoittaa viranomaiset, eli käytännössä Kilpailuviraston ja lääninhallitukset, puuttumaan sellaisiin elinkeinonharjoittajien menettelytapoihin, jotka vähentävät talouden tehokkuutta tai estävät tai haittaavat perusteettomasti muiden elinkeinonharjoittajien toimintaa. Kilpailunrajoituslaki (KRL 480/1992) pyrkii toisaalta estämään yritysten kilpailun kannalta vahingollisen käyttäytymisen ja toisaalta turvaamaan markkinoiden kilpailullisen rakenteen yrityskauppavalvonnan avulla.
http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=kilpailunrajoitukse...
-------
Pitäskö tekijänoikeusjärjestöjen hinnoittelu tutkituttaa ?
Euroopan komissio määräsi 4.7.2007 antamallaan päätöksellä 151,9 miljoonan euron sakot Espanjan ADSL-markkinoita hallitsevalle teleoperaattori Telefónicalle. Telefónica käytti komission tiedotteen mukaan vuosina 2001–2006 väärin määräävää markkina-asemaansa soveltamalla hinnoittelussaan niin kutsuttua hintaruuvia (marqin squeeze). Kilpailijoilta perityt verkon vuokrat olivat komission mukaan kohtuuttoman korkeat suhteessa Telefónican omilta vähittäisasiakkailtaan perimiin ADSL-liittymien hintoihin.
http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=tiedotteet&sivu=tie...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Onkohan...
Onkohan tekijänoikeusjärjestömonopollit EU kilpailulakien mukaisia ?
Käsittääkseni Veikkauksen monopolia pidetään oikeutettuna (toistaiseksi), koska se käyttää rahoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Alkonkin monopoli on oikeutettu. Mutta mites tekijänoikeusjärjestömopolit ? mihkäköhän niiden monopolin oikeutus perustuu ???
------
EU:n kilpailupolitiikka
Euroopan unionin kilpailusääntöjen keskeisenä tehtävänä on toimivan kilpailun aikaansaamisen ohella varmistaa se, ettei yritysten toimenpiteillä estetä tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaata liikkuvuutta jäsenvaltiosta toiseen.
EU:n kilpailusäännöt kieltävät, kuten Suomen kansallinenkin kilpailulainsäädäntö, mm. määräävän markkina-aseman väärinkäytön ja kartellit.
Artikloja 81 ja 82 soveltavat 1.5.2004 voimaan tulleen uudistuksen jälkeen sekä komissio että kansalliset kilpailuviranomaiset. Artikloja sovelletaan kaikkiin sellaisiin kilpailunrajoitustapauksiin, joilla katsotaan olevan tuntuva vaikutus jäsenmaiden väliseen kauppaan
EY:n perustamissopimuksen artiklassa 81 kielletään laajasti yritysten kilpailua vääristävä yhteistyö. Artiklaa sovelletaan sekä horisontaalisiin kilpailunrajoituksiin (kartelleihin) että vertikaalisiin sopimuksiin kuten jakelusopimuksiin liittyviin kilpailunrajoituksiin. Artiklassa 82 kielletään puolestaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttö.
http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=eyn-kilpailusaannot...
-----
Pitäiskö muualla euroopassa oleva tekijänoikeusjärjestöllä olla oikeus toimia suomessa ? Voisi ollakin....olisi muuten aika tuottoisa business, kunhan ei paisuta orgtanisaatioon 110 henkilön kokoiseksi kuten Teosto.
Toi artiklan 82 on muuten suoraan sovellettavaa oikeutta. Suomen laki väistyy suoraan jos se on tuon vastainen. voisi ajatella niinkin että nykyiset hyvitysmaksut ovat selvästi kohtuuttomia, ja siksi suoraan tuon asetuksen vastainen.
Kommentti 2:
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/02/gramexille-ja-teostolle-tappio...
Määräävä markkina-asema katsotaan olevan yhdellä tai useammalla elinkeinonharjoittajalla taikka elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla. (KRL 3 § 2 mom).
Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on turvata markkinoiden kilpailullinen rakenne puuttumalla tarvittaessa etukäteen kilpailua merkittävästi estäviin määräävään markkina-asemaan johtaviin yrityskauppoihin. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttökiellolla (KRL 6 §) puututaan taas jälkikäteen yrityksen tai yritysten kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen.
Määräävässä asemassa oleva yritys tai yritykset voivat käyttää markkinavoimaansa hyväksi ilman, että ne ainakaan heti menettävät markkinaosuuttaan kilpailijoille. Tällaisessa asemassa olevat yritykset voivat käytännössä päättää esimerkiksi hinnoistaan ja toimitusehdoistaan asiakkaittensa, kilpailijoittensa ja tavarantoimittajiensa reaktioista välittämättä.
http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=kilpailunrajoitukse...
Piraattiliittohan voisi tehdä kantelun tyhjien dvd levyjen hyvitysmaksuista kilpailuvirastolle. Se olisi toivottavast merkittävä takaisku tekijänoikeusjärjestöille, käsittääkseni kun hyvitysmaksuja kerätään noin 10 miljoonaa vuodessa. koska hyvitysmaksut ovat maksu sananvapauden käyttämiselle ja poikkeus siihen, niin arvioin että oikeesti määrän pitäisi olla max. 500 000.
Koko äänitemyynnin arvo kai noin 50 miljoonaa, josta tekijänoikeusjärjestöjen osuus ja muusikoiden osuus noin 20% eli 10 milj.
http://www.ifpi.fi/tilastot/tilastot.html
Saatas romutettua tekijänoikeusjärjestöjen rahoitus. Uskon että jos tekijänoikeusjärjestön tulot pienenisi 50% niin typerien lakiehdotustenkin määrä puolittuisi tekijänoikeuspuolella.
---
Toimenpidepyynnön tekeminen
Kilpailuvirasto tutkii kilpailunrajoituksia sekä oma-aloitteisesti että toimenpidepyyntöjen perusteella.
http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=kilpailunrajoitukse...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
3 asiaa pitäisi tutkituttaa
Mielestäni olisi syytä tutkituttaa 3 asiaa:
1. Onko tekijänoikeusjärjestöjen monopolit Eu oikeuden mukaisia (vertaa Veikkaus Oy ja Alko).
Mikähän on se peruste jolla monopolia ylläpidetään ? Kyseiset tekijänoikeusmonopolit on monesti tuomittu kohtuuttomista maksuista, toisin sanoen monopoliasemaa on käytetty väärin.
Veikkaus:
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=883605
http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/06/436&format...
2. Onko asetus hyvitysmaksuista perustuslain ja kilpailulainsäädännön mukainen. Kannella voisi kilpailuvirastoon.
3. Syytä olisi avata julkinen keskustelu siitä miksi tekijänoikeiksien selvittämiseen ja tiedottamiseen käytetään budjetista 10 miljoonaa vuodessa. Kun esim. Gramex jakaa vuodessa vaiin 9,5 miljoonaa vuodessa suomalaiselle musiikille. verratkaa tilanne jossa joku yritys tiedottaisi 10 miljoonalla vuodessa työntekijöiden oikeuksista, mutta käyttäisi palkkojen maksuun vain 9,5 miljoonaa. Käsitykseni mukaan TTVK saa valtiolta tukea. TTVk toiminta on mielestäni sinänsä kyseenalaista.
Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, suomen valtalehdistö tiedottaa TTVk tiedotteet ihan ilmaiseksi. Joku veronamaksaja voisi pyytää yksityiskohtaisen selvityksen siitä mihin veromarkka tiedottamisrahoja käytetään. Sen tiedon saamiseen lienee oikeus, mehän se maksetaankin. Lisäksi kun koko nykyinen tekijänoikeuslaki on niin läpimätä, niin olisi parempi ettei siitä edes tiedotettaisi. Päinvastoin pitäisi kumota koko laki.
4. Ehkä olisi myös hyvä keskustella siitä onko se oikein, että Gramexin puheenjohtajan asianajotoimisto hoitelee Gramexin lakiasioita. Näin veronmaksajana kiinnostaisi tietää paljonko hänen toimisto veloittaa vuositasolla Gramexilta.
RAL vs. Gramex oikeudenkäyntiseuranta
http://www.tkvk.org/ralgramex.html
Gramex on kuitenkin julkisen valvonnan alainen. Itsellä ainakin noususi kulmakarvat pystyyn, jos jossain kaupungissa kaupunginjohtajan yritys hoiteleisi kaupungin asioita.
------
Käsitykseni mukaan EU komissiolle kantelu on ilmainen, samoin kilpailuvirastolle. Julkinen keskustelu budjetin järkevyydestäkin on ilmaista ;) Tämä kaikki onnistuessaan tosin parantaisi kulttuurin laatua suomessa.
------
Gramex jakaa 9,5 miljoonaa euroa suomalaiselle musiikille
Tekijänoikeusjärjestö Gramex tilittää lokakuun lopussa 9,5 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia suomalaisille muusikoille, laulajille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille. Tästä menee taiteilijoille 4,8 miljoonaa ja äänitteiden tuottajille 4,7 miljoonaa euroa
http://www.gramex.fi/index.php?mid=541
Valtion budjetti:
26. Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 10 563 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttökorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen.
--
Kovassa nousussa budjetissa 10 miljoonasta 13 miljoonaan:
“Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset”
Hallinnonalan määrärahat vuosina 2005?2007
Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v)
http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2007/vm_2007.html
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Teosto huutokaupattavaksi
Mielestäni Teoston monopolikin pitäisi purkaa pikaisesti. Mallia voitaisiin ottaa veikkausmonopolien purkamisesta.
Parasta olisi purkaa heti syksyllä.
20.4.2007 10:59:43
Peliluvat katkolla 2011
SK 16/2007: EU:n kilpailulait pakottavat huutokauppaamaan Veikkauksen,
Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton pelioikeudet.
http://64.233.169.104/search?q=cache:L9qPaHT6kecJ:www.suomenkuvalehti.fi...
Teoston myynnistä saadut valtion rahat voitaisiin käyttää kulttuurin tukemiseen, huom. ei tekijänoikeusjärjestöjen tukemiseen eikä ministerien puolisoiden eikä miniteriön virkamiesten puolisoiden projektien tukemiseen kuten nykyään, vaan suomalaisten lahjakkaiden muusikoiden tukemiseen. Osa rahoista voitaisiin käyttää tunnustuspalkintoihin esim. suuren suomalaisen kulttuurin uranuurtajan Kenneth Nymanille tunnustuspalkintoon.
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/02/vaasalainen-kulttuurin-jakaja-...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Teosto galluppi olisi hyvä
Mielestäni sellanen galluppi olisi hyvä järjestää jossa kysyttäisiin että käyttääkö tekijänoikeusjärjestöt monopoliasemaansa hyväksi toimissaan ?
Eli olisiko tuollaista tekijänoikeusjärjestöjen harjoittamaa toimintaa olemassa jos TERVE kilpailu vallitsisi ?
Eli näkyykö Teoston toiminta olevan tervettä ? Vai käyttääkö se monopliasemaansa hyväksi ?
Sen voisi sitten liittää kilpailuviraston kanteluun. Lisäksi sen voisi liittää eu komissiolle kanteluun, mielestäni olisi syytä romuttaa Suomesta tekijänoikeusjärjestömonopolit. Kuten veikkaus monopolit jne.
Piraattiliittohan voisi tehdä sen ?
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Yhteiskantelu Kilpailuvirastolle ja EU komissiolle
Sellanen olisi kätevä että annettaisiin kaikille halukkaille mahdollisuus osallistua kanteluun tekemiseen kilpailuvirastolle ja euroopan komissiolle Suomen tekijänoikeusjärjestöistä. Tarkoituksena saada kyseiset monopolit poistettua Suomessa, koska ne saattavat käyttää asemaansa väärin ja avata ne kilpailulle. Jos Piraattiliitto kutsuisi kaikki halukkaan tekemään sitä. Vaikka 3 kk määräajassa voisi antaa perusteluja miksi kyseisten järjestöjen monopolit pitäisi purkaa. Ja tarkoituksena olisi myös saada Teosto ja muut maksut kohtuulliseksi, ne kun ovat kohtuuttomia monelta osin.
Lausuntoja voisi pyytää Ravintolaliitolta
http://blogit.digitoday.fi/tekijanoikeus/ravintola-ala-suuttui-teostolle/
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20075239
Nokialta:
Nokian Vanjoki suomii maksun vaatijoita
"Ahneet tekijänoikeusjärjestöt ovat pysäyttäneet kehityksen"
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=12&news_id=20077990
Yleltä:
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20067396
Radioasemilta:
400 000 euron kustannukset
KHO tuomitsi Gramexin markkina-aseman väärinkäytöstä
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=200516002
Eli tarkoitus olisi tehdä yhdessä kantelu kaikkien halukkaiden tahojen kanssa. Eli kantelu olisi kaikille avoin ja kaikki olisi tervetulleita mukaan.
Liitteeksi voisi pistää kaikki tähän mennessä saadut kilpailuviraston löytämät vääriinkäyttö tapaukset, samoin tuomioistuimen tuomiot asiasta.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )