TorrentFreak on haastatellut Pirate Bayn administraattoria Brokep:tä MediaDefender-vuodoista ja Pirate Bayn kymmentä musiikki-, elokuva- ja pelifirmaa vastaan tekemistä rikosilmoituksista. Ensimmäinen kysymys koskee Pirate Bayn motiiveja rikosilmoitusten tekemiseen. Brokep vastaa suoraan, että he halusivat tehdä suuret mediayhtiöt tietoisiksi näiden harjoittamista vääryyksistä. "Haluan heidän katsovan omia paskamaisia toimintatapojaan ja lopettavan vääryytensä. He syyttävät joka puolella piraattiyhteisöä moraalittomista teoista, mutta he itse tekevät laittomuuksia. Meidän on pakko antaa omalla rikosilmoituksellamme heille selkeä viesti siitä, että vaikka olisikin vaikeaa taistella jotain asiaa vastaan, se ei tarkoita sitä, etteivätkö lait pätisi asiassa edelleen."
Brokep kertoo jutelleensa puhelimitse MediaDefenderin johtajan Randy Saafin kanssa. Hän totesi, että Saaf vaikutti puhelun perusteella jopa aivan mukavalta tyypiltä. Saaf ei ollut kuitenkaan halukas keskustelemaan Pirate Bayn aikeista tehdä rikosilmoituksia MediaDefenderin asiakkaita vastaan. "Hän sanoi, että tehkää mitä teidän on tehtävä", Brokep kertoo puhelusta. "Rehellisesti sanottuna minä itse yrittäisin vastaavassa tilanteessa vähän enemmän estääkseni asiakkaitani joutumasta vaikeuksiin."
Keskustelupalstoilla on esiintynyt paljon spekulointia siitä, ovatko MediaDefenderin sähköpostit kelvollisia todisteiksi mahdollisessa Ruotsissa pidettävässä oikeudenkäynnissä. Brokep vahvistaa, että Ruotsin laki sallii myös laittomasti hankitun todistemateriaalin käytön joitain harvinaisia erityistilanteita lukuunottamatta. Julkisuuteen vuodetuista MediaDefenderin sähköposteista ja lähdekoodista löytyvät mahdolliset todisteet tulevat siten olemaan syyttäjäviranomaisten vapaasti käytettävissä, mikäli asia etenee niin pitkälle.
Lopuksi TorrentFreak kysyy, onko Pirate Bay kuullut mitään kommentteja yhtiöiltä, joita vastaan se on tehnyt rikosilmoituksen. "Ei", vastaa Brokep. "Me yritimme saada heidän kanssaan aikaan debatin Ruotsin radiossa, mutta he kieltäytyivät puhumasta meille. He lähettivät IFPI:n nimissä viestin, jossa he sanoivat, etteivät suostu puhumaan tällaisista väitteistä, joita ei voi ottaa vakavasti. Aika ironista, sanon minä. He itse tekevät laittomuuksia, ja niiden paljastamista ei voi ottaa vakavasti. Me teemme asioita, jotka ovat heidän mittapuullaan moraalittomia, ja he pakottavat poliisin auttamaan itseään. Onpa meillä aikamoinen demokratia."
Ruotsin radiolla ja televisiolla on aiemminkin ollut suuria vaikeuksia saada mediayhtiöitä debatoimaan piraatteja vastaan. Viimeisimmän televisiodebatin piraatit hoitivat kotiin suvereenisti, ja niin Pirate Baysta, Piratbyrånista kuin Piratpartietistakin löytyy tarvittaessa erittäin tiukkoja ja sanavalmiita piraatteja heiluttamaan sanan säilää. Housut kintuissa teleliikenteen häirintärikoksista kiinni jääneet mediayhtiöt mitä todennäköisimmin jänistivät, eivätkä halunneet tulla nolaamaan itseään Ruotsin koko piratismimyönteisen kansan eteen.
Kommentit
Laittomasti hankitun todistemateriaalin käytön
"Brokep vahvistaa, että Ruotsin laki sallii myös laittomasti hankitun todistemateriaalin käytön joitain harvinaisia erityistilanteita lukuunottamatta"
Hmmm....hmmmmm....
Jos joku hankkisi vaikka kiduttamalla "todisteita", niin eivät ne kelpaisi todisteeksi....Se nyt tietty olisi räikein tapaus....mutta....
En usko että perustuslain vastaisesti hankitut todisteet kelpaavat todisteeksi.
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/09/pirate-bay-teki-poliisi-ilmoit...
Mutta jos jostain rikoksesta on varsin yksityiskohtaista tietoa, niin luulisi rikostutkinnan olevan helppoa....Nykyään kun kaikki internet liikenne taidetaan tallettaa pitkäksi aikaa...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Niin no, kiduttamalla saadut
Niin no, kiduttamalla saadut todisteet ei kelpaa siksi, koska kiduttamalla ei saa luotettavia todisteita. Tms. kidutettaessa sitä jengi typpää tunnustamaan vaikka tappaneensa Jeesuksen jos sillä saa kidutuksen loppumaan.
Saas nähdä
Tossa haastattelussa Brokep kyllä sanoo, että pitäisi Ruotsissa nuo todisteet käyvän vaikka metodit noihin ovat hieman kyseenalaiset :) Kidutus on taas hieman eri kun siinä todistus voi vääristyä kun sitä "todistaa" mitä tahansa, että pääsee irti tilanteesta.
"TorrentFreak: What’s the legal status of the leaked emails, can they be used in the lawsuit as evidence?
Brokep: Yes. We have something called “fri bevisprövning” in Sweden which means that evidence, no matter how they’re obtained, can be used."
---==Sharing.is.Caring==--
Löytyykö noita debatteja
Löytyykö noita PP:n ja mediayhtiöiden debatteja mistään? Video tai kirjoitus. Ihan sama kunhan se ei ole ruotsia :P
Edit:TorrentFreak: What message do you want to send out to the movie and music studios and anti-piracy companies like MediaDefender,and what else do you hope to accomplish by pressing charges?
Brokep: That you can’t fight file sharing. You have to join it, embrace it and adopt to it. It’s the only way, like it or not. It’s not going away, it’s grows every day and it’s for a good reason - the people want it. And the people are their customers, why fight them? Listen to them.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Laittomasti hankitut todisteet
Olen nettikirjoittelusta ymmärtänyt että laittomilla tavoilla hankitut todisteet käyvät kyllä todisteeksi, mutta niiden hankkimisesta voi saada syytteen.
Eli jos murtaudut jonkun kotiin ja löydät todisteita murhasta, voidaan todisteita käyttää murhaajaa vastaan, mutta sinut voidaan laittaa syytteeseen murtautumisesta.
Tämähän ei ole Pirate
Tämähän ei ole Pirate Baylle mikään ongelma, koska joku muu oli nuo todisteet hankkinut ja vuotanut julkisuuteen (ellei salaperäinen MediaDefender-Defenders sitten yllättäen osoittautuisi Pirate Bayn omaksi mieheksi).
KKO:n päätös todistelusta kokonaan
KKO ei ollut asiasta yksimielinen. äänestys 4-1.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2007/20070058?search%5Btype%5D=pi...
Ehkä asiaa pitää tosiaan yksittäistapauksellisesti punnita 11 kohdan mukaisesti:
7. Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen ole sinänsä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (ks. Schenk -tapaus, tuomio 12.7.1988 ja Khan -tapaus, tuomio 12.5.2000). Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta totuuden selvittämisen intressi. Selvänä on pidetty, ettei esimerkiksi kidutuksella hankittua lausumaa voida käyttää tuomioistuimessa todisteena, vaikkei tätä koskevaa nimenomaista todistamiskieltoa ole laissa säädettykään (ks. esim. HE 36/1989 vp s. 4).
Ylimääräisen tiedon ongelma
10. Pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ssä on säädetty niin sanotusta ylimääräisestä tiedosta. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi teknisellä kuuntelulla saatua tietoa, joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten kuuntelulupa on annettu. Laissa ei ole kielletty tällaista tietoa sisältävän tallenteen käyttämistä todisteena oikeudenkäynnissä. Lainkohdan esitöiden (HE 22/1994 vp s. 18 - 19 ja HE 52/2002 vp s. 27 - 28) mukaan ylimääräisen tiedon käyttäminen todisteena olisi lähtökohtaisesti sallittu, joskin tuomioistuin voisi kuitenkin yksittäistapauksissa myös kieltää sen. Tällöin olisi punnittava keskenään todistamiskiellolla suojattavia arvoja, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia, todisteen merkitystä ja aineellisen totuuden selvittämistavoitetta.
11. Mahdollisen todistamiskiellon tavoitteena tässä tapauksessa olisi turvata perustuslain 10 §:ssä tarkoitettua yksityiselämän ja luottamuksellisen viestinnän suojaa sekä ehkäistä tähän perusoikeuteen kohdistuvia loukkauksia. Todistamiskieltoa vastaan taas puhuu vakavien rikosten selvittämisintressi ja tähän liittyvä rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuus.
---------------
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Sonera kirja
Sonera -kirja tapauksessa perustuslain vastaisesti hankittuja todisteita ei kelpuutettu todisteeksi.
Siinä käsittääkseni poliisi oli saanut haltuunsa kirjesalaisuuden piiriin kuuluvia kirjeitä. Suomessa on kirjesalaisuus. Vaikka on vapaa todisteiden harkinta, niin kirjeitä ei saanut käyttää todisteena. Syytös koski herjausta/kunnianloukkausta muistaakseni.
Mutta laajamittainen tietoverkkojen häiritseminen on huomattavasti moitittavampaa kuin yhden henkilön kunnian loukkaaminen....
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )