BitTorrent-julkaisujen määrä kolminkertaistui vuodessa

TorrentFreak raportoi, kuinka BitTorrent-vertaisverkot ovat vahvistaneet suosiotaan dramaattisesti kuluneen vuoden aikana. Saksalaisen p2p-liikennettä analysoivan Evidenzian mukaan BitTorrent-julkaisujen määrä on peräti kolminkertaistunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Neljäsosa torrent-julkaisusta on tällä hetkellä elokuvia tai niihin liittyviä tiedostoja.

Käyttäjien osalta lukuja hallitsevat tv-sarjat, joiden jakamiseen ja lataamiseen osallistuu lähes puolet BitTorrent-käyttäjistä. BitTorrentin ennätyssuosio heijastuu myös torrent-sivustoilla. Esimerkiksi Mininovan, Pirate Bayn ja Torrentzin kävijämäärät ovat yli tuplaantuneet vuoden aikana, eikä kasvun taittumisesta ole vieläkään havaittavissa merkkejä. "BitTorrent on tullut jäädäkseen", TorrentFreak päättelee, ja toteamukseen on helppo yhtyä.

Syndicate content