Oikeusasiamies: Liedes ei olisi saanut valmistella Lex Karpelaa

YLE:n Kulttuuriuutiset raportoi apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin oikeusministeriölle antamasta huomautuksesta, joka koskee Suomen vuonna 2005 hyväksytyn pahamaineisen uuden tekijänoikeuslain Lex Karpelan valmistelua. Lindstedt toteaa, että "oikeusministeriön olisi pitänyt siirtää lain valmistelutyöt sellaisille virkamiehille, jotka eivät ole sellaisten organisaatioiden johtokunnissa, jotka liittyvät läheisesti tekijänoikeuden haltijoita edustaviin järjestöihin." Käytännössä kyse on opetusministeriön viestintäkulttuuriyksikön johtajasta Jukka Liedeksestä, jolla oli keskeinen rooli Lex Karpelan valmistelussa. Lakia valmistellessaan Liedes oli samaan aikaan tekijänoikeuskorvauksista nauttivien Esittävän säveltaiteen edistämiskeskuksen Esekin ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen Avekin johtokuntien jäsen, joten on selvää, että lakiuudistuksen ohjaimissa ei ollut puolueeton virkamies vaan pikemminkin tekijänoikeusteollisuuden lobbari.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan varsinaisia laittomuuksia ei tapahtunut, mutta hänen mukaansa tapahtunut "ei ole omiaan pitämään yllä yleisön luottamusta virkatoiminnan puolueettomuuteen". Kukaan ei siten joudu asiasta poliittiseen vastuuseen, Liedes saa edelleen pitää virkansa, ja tekijänoikeusteollisuuden ehdoilla laadittu Lex Karpela jää voimaan.

Kommentit

vai saa jäädä voimaan

saatanan liedes!!

"Minkä nuorena warettaa, sen vanhana omistaa"
(suom. sananlasku)

"Minkä nuorena warettaa, sen vanhana omistaa"
(suom. sananlasku)

Liedes sai aikaan voimakkaan allergiareaktion?

Onko tämä king_of_hill vanha rakas OOO Digitodayn Tekijänoikeusblogin ajoilta?

Voisiko tätäkin palvelua moderoida? Liialla hössöttämisellä tällaiset puolustajat tekevät vain suurempaa haittaa Asialle. Sananvapaudesta tuskin tarvitsee vielä huolestua, onhan heille sopivampiakin forumeita, kuten vaikka Suomi24.

Kato vanha Rung

Ootko saanu muitakin palstoja ajettua alas tuolla urputtamisella sensuroinnista kuin Digitodayn tekijänoikeusblogin ?

ps. Reach for Piraattiliitto.org +1,360% (3 mos. Change )

Puhukoon luvut puolestaan.

Traffic Rank for Piraattiliitto.org 3 mos. Change
+1 123 890

Piraattiliitto.org traffic rank in other countries:
Finland 1633

http://www.alexa.com/data/details/traffic_details?url=http%3A%2F%2Fwww.p...

Aikana jolloin mä olen kirjoittellut. Varmasti yksi Suomen nopeimmin kasvavista verkkosivustoista.

Mä olen ollut täällä aivan alusta asti ja tähän asti ollaan päästy. Mielestämme olemme porukalla päässeet varsin pitkälle, todella pitkälle, arvelen että moni vakiintunut lehtikin jää jo kävijämäärissä toiseksi. Toivon samanlaista menestystä myös jatkossa.

Rock & Roll

Mutta tottakai lopetan kirjoittelun heti jos Arvoisa Uutistoimitus niin haluaa Kari "alasajo" Rung pyynnöstä.

Jukka Liedes on pitkään ollut lähellä sydäntäni, siksi se herättää minut kirjoittamaan erityisen kiivaasti, ei ihme että Kari "alasajo" Rung hyökkää heti välittömästi tilaisuuden tullen kimppuun agressiivisesti. Varmaan väijynyt tätä tilaisuutta pitkään ja hartaasti ja nyt pääsi näpäyttämään heti virheen tullen. Tosi ovela ja siten vaarallinen tälle "asialle". Ehkä pahin troijan hevonen mitä on olemassa tälle asialle, olkaa varuillanne.

Minun vilpittömyyteni lienee selvää kaikille, ovelan Kari "alasajo" Rung vilpittömyydestä kukaan ei taida olla perillä...Se oli ovela temppu Kari "alasajo" Rungilta vihjailla bannerien ostosta digitodayhin ja vinkata että juttujani pitäisi sensuroida...taisi mennä täydestä läpi Digitodayn Jaakkoon. "Korruptiota" olen jo pitkään odotellut tännekin ja ihmetellyt että milloinkohan Piraattiliitto hiljennetään rahalla....ihmeen kauan siinä on jo mennyt...En ihmettelisi vaikka minä olisin ensimmäisenä hiljentämis listalla...syy nyt varmaan joo on että kirjoitan niin paljon (BUHAHAHAHAAH, onkohan Kari "alasajo" Rung se joka keskii opetusminiteriölle kaikki ne lakien perustelut (lapsipornosudatus, terrorismi jne...).

ps. kirjoitan pian tekijänoikeus jutun, jolla tulee olemaan noin 1 miljoona lukijaa, kielet eng. ja suomi. Ellei Piraattiliittoa ole ostettu hiljaiseksi sitä ennen.

King, hieman epäilen ettet

King, hieman epäilen ettet voi ottaa itsellesi kovinkaan suurta kunniaa näiden nettisivujen suosion kasvusta. Pikemminkin päinvastoin. Minulle on aina silloin tällöin tullut palautetta, että sinua pitäisi huomautella enemmän kirjoitustyylistäsi ja -tahdistasi. Kirjoitat usein ja samaa asiaa toistavia kommentteja eri juttuihin, joilla ei ole mitään tekemistä kommenttiesi aiheen kanssa. Vähän vaikuttaisi, että ihmiset alkavat kyllästymään siihen.

Kyse ei siis niinkään ole siitä, että mitä kirjoitat, vaan siitä, kuinka kirjoitat. Tuollaisella kirjoitustyylillä et saa itsestäsi marttyyria.

Hei

Kiitos palautteesta. Ilman muuta lopetan kirjoittelun, jos olette sitä mieltä että kirjoituksistani on haittaa. Lopetan sen nyt. Kiitokset kuitenkin teille ja hyvää jatkoa.

Jostain syystä "poista" nappi puuttuu viesteistä. Löytyy kyllä "muokkaa" nappi.

King OOO

OOO sai aikoinaan Jaakon blogissa runsaasti rakentavia kommentteja ja minun puoleltani myös alhaista ilkeilyä hänen kirjoitustyylistään. Rakentavista ehdotuksista hän ei kovakorvaisena tyyppinä välittänyt. Parhaillaan lupasi parantaa tapansa, mutta sama tyyli jatkui parin päivän jälkeen. Itse en yllättyisi, jos OOO paljastuisi vakavasta ADHD:sta kärsiväksi piriveijariksi.

OOO taisi olla ainoa syy Jaakon blogin kommenttifiltteröintiin ja epäilemättä myös ainoa sille asetettu kirjoittaja.

Aiempien kokemuksien perusteella epäilen, kannattaako tämän tyypin kanssa keskustella hänen kirjoitteluistaan vaan tylysti filtteröidä ne hittoon. Tämä on siis ainoastaan minun oma henkilökohtainen mielipiteeni ja myös minusta tuntuu pahalta näin kovat otteet, mutta tällä foorumilla on tärkeämpiä tavoitteita kuin tyydyttää keskittymishäiriöisten vaahtosuiden itseilmaisun tarve.

Sääli sinänsä, sillä jos tyyppi olisi ottanut ammoiset vinkit onkeensa, niin hän saattaisi olla _kenties_ semisiedettävä kommentoija. Nykyinen tyyli tuo mieleen vain, että onkohan siellä toisessa päässä joku rajatilatapaus.

Pyydän OOO:ta lukuunottamatta kaikilta muilta lukijoilta anteeksi tätä off-topicia. En ole tästä erityisen ylpeä itsekään.

P.s. Muista OOO tehdä ennen miljoonablogiasi sopimukset Sanaston ja Kopioston kanssa. Saat meiltä TO-mafiasta hyvät rojaltit, kun tekstejäsi kopioidaan muissa medioissa. Terveisin Alasajo, Liedeksen sylikoira.

P.p.s. Ja se on muuten HERRA Alasajo sinulle.

Pyydän heti alkuun anteeksi off-topicin...

kuulehan Herra Alasajo... kaikilla taitaa vielä olla täällä suomen maassa voimassa sananvapaus. Korjaa jos olen väärässä. Ja jos ei sinua Kingin kommentit kiinnosta niin ei siitä tarvitse alkaa huutelemaan, vaan voi samantien lähteä kelkkomaan.

Kuten korostin, tämä on

Kuten korostin, tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Onko sinusta minulla siihen vapautta vai ei? ;)

Hei

No hard feelings at all. Musta tuntuu että mulle sopiikin paremmin se, että vietän noitten huorien kanssa päivät rannalla kuin että häiriköin täällä. Ainakin hieman rentouttavampaa.

Katsotaan joskus myöhemmin jatkoa.

Enköhän ole sanottavani sanonut, ne löytyy tuolta foorumi puolelta. Ainakin tärkeimmät. ( tekijänoikeusrikosta ei ole olemassa ja Teosto toivottavasti konkkaan jutut)

http://piraattiliitto.org/forum/198

http://piraattiliitto.org/forum/464

King_of_Hill hiljenee. UGH

OMG

Toimitus meni halpaan ja rung sai kuin saikin hiljennettyä Kuninkaan :D Älä nyt ihmeessä alistu tuohon roskaan :).

Zombille tiedoksi, että tiedän hyvin monta kaveria jotka käyvät nimenomaan lukemassa noita kunkun juttuja, koska niillä on todellista arvoa taistelussa tekijänoikeusmafiaa vastaan tiukan paikan tullen. Muutenkin uutisointinne on kohtalaisen paljon hiljentynyt viime viikkojen aikana, joten on ihan hyvä että joku kirjottelee ja pitää mielenkiintoa sivustoa kohtaan yllä. Ei meitä aktiivisia foorumikirjoittajia kuitenkaan loppujen lopuksi ole montaa. Ehkä joku 5?

Ehkä sinulle tuli sellainen paniikkireaktio, että kunkku koittaa ottaa rispektit sivustostanne, mutta ihan turha tässä on alkaa urputtamaan moisesta. Varsinkin piratismiaiheisella sivustolla. Ehkä hill voisi vähän vähemmän kirjoitella aiheen vierestä ja vähemmän kirjoitella samoja asioita, joo, mutta ehkä hieman korrektimpi lähestymistapa (esim. PM) olisi ollut hieman fiksumpaa sinunkin puoleltasi, kuin alkaa julkisesti mollaamaan aktiivisinta(?) jäsentä.

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

"Zombille tiedoksi, että

"Zombille tiedoksi, että tiedän hyvin monta kaveria jotka käyvät nimenomaan lukemassa noita kunkun juttuja, koska niillä on todellista arvoa taistelussa tekijänoikeusmafiaa vastaan tiukan paikan tullen."

Itse olen taas suhtautunut aika skeptisesti Kingin juttuihin, koska ne vaikuttavat usein melko korkealentoisilta. En esimerkiksi usko, että Kingin mielipiteitä tekijänoikeusrikoksesta luettuaan juridiikan asiantuntijat sanoisivat että "hups, noinhan se onkin, ei tekijänoikeusrikosta ole olemassakaan". Tiukan paikan tullen tuollaisille tulkinnoille luultavasti naurettaisiin.

Se, että jokin uusi tapa tulkita lakia kuulostaa kivalle piraatin mielestä, ei tarkoita, että se tulkinta olisi pätevä ja siitä olisi apua oikeudessa.

Minua on myös rassannut hieman Kingin jatkuva, salaliittoteoretisoinnin puolelle menevä epäilynsä poliitikkojen ja vähän kaikkien muidenkin lahjonnasta. Varmaan jonkin verran sellaistakin on esiintynyt, mutta älytöntä olettaa jokaisen tekijänoikeuksiin jollain tavalla liittyvän henkilön tulleen/tulevan lahjotuksi.

Sen lisäksi hän on kirjoitellut paljon immateriaalioikeuksiin liittymättömästä, kuten eduskunnan oikeusasiamiehestä. Kyseiseen toimenkuvaan toki liittyy paljon keskusteltavaa, mutta sen kimppuun hyökkääminen alkaa mennä jo kauaksi piraattiliikkeen kuvioista. Yleisesti ottaen muut politiikkaan kuuluvat jutut voisi pitää niille varatuilla foorumeilla, tai edes tämän sivuston foorumin off-topic-osastolla.

"Ehkä sinulle tuli sellainen paniikkireaktio, että kunkku koittaa ottaa rispektit sivustostanne"

Kiellän kaiken. Reaktioni oli lähinnä sellainen "ohhoijjakkaa...", ja tarkoitukseni oli vain vähän palautella Kingiä maan pinnalle. Mutta luonnollisestikaan äänen sävyjä ei ole kovin helppo kirjoittaa, joten tuon toki voi tulkita monella tapaa.

"...mutta ehkä hieman korrektimpi lähestymistapa (esim. PM) olisi ollut hieman fiksumpaa sinunkin puoleltasi, kuin alkaa julkisesti mollaamaan aktiivisinta(?) jäsentä."

Omasta mielestäni kommentoin varsin korrektisti. Mielipidettäni ilmaisin ainoastaan viimeisessä lauseessa, muutoin kerroin vain sitä, mitä minulle on kerrottu ja mitä olen muiden reaktioista tulkinnut. Tässä viestissäni on sen sijaan enemmän omia ajatuksiani. Lisäksi Kingin rekisteröityessään antama email ei ole enää toimiva. Ja myöskin katsoin julkisen kommentin olevan paikallaan, jotta muutkin sivuston käyttäjät voisivat kertoa omia mielipiteitään asiasta. Kyseessä on kuitenkin varsin ristiriitaisia mielipiteitä herättävä henkilö.

En aio esittää Kingin bannaamista tai muita sanktioita. Sen sijaan toivon hartaasti hänen ottavan opikseen esitetystä kritiikistä ja parantavan kirjoitustensa tasoa.

Ja lopuksi voisin suositella Kingille oman blogin perustamista. Sinne saa kirjoittaa mitä huvittaa ja niin paljon kuin huvittaa. Tällöin kyseisistä kirjoituksista voisivat nauttia ne, jotka haluavat, ja kirjoituksista pitämättömien ei tarvitsisi häiriintyä niistä.

> "Zombille tiedoksi, että

> "Zombille tiedoksi, että tiedän hyvin monta kaveria jotka käyvät nimenomaan lukemassa noita kunkun juttuja, koska niillä on todellista arvoa taistelussa tekijänoikeusmafiaa vastaan tiukan paikan tullen."

Itse olen taas suhtautunut aika skeptisesti Kingin juttuihin, koska ne vaikuttavat usein melko korkealentoisilta. En esimerkiksi usko, että Kingin mielipiteitä tekijänoikeusrikoksesta luettuaan juridiikan asiantuntijat sanoisivat että "hups, noinhan se onkin, ei tekijänoikeusrikosta ole olemassakaan". Tiukan paikan tullen tuollaisille tulkinnoille luultavasti naurettaisiin.
Jeps. Ja jos King itse täysin varauksetta uskoisi omiin mielipiteisiin, niin miksi hän ei ole käynyt tunnustautumassa poliisilla tekijänoikeuden alaisen tiedoston jakajaksi ilman oikeudenomistajan lupaa ja täten päätyen oikeuteen asian suhteen. Tällöin hän voisi itse todistaa sanansa todeksi. Ennenkuin se on todettu todeksi KKO:ssa (tai EU tuomioistuimessa), niin en tule siihen uskomaan.

Pienestä asiasta on

Pienestä asiasta on nähtävästi kasvanut kiinnostava asia.

Jokaisella foorumilla on erikoisia persoonia ja sehän kuuluu koko internetin luonteeseen. Niin kauan kuin Kingin kirjoittelu ei mene floodaamiseksi niin ihmiset joko lukevat ne tai jättävät lukematta. Korkealentoisia juttuja joita en itse ota tosissani mutta onneksi voin valita mitä luen. Itse olen aina arvostanut sitä, että Piraattiliitossa ei sensuroida mitään - ei edes napalm-ohjeita :)

Kingin kannattaa kuitenkin hieman muuttaa kirjoitustyyliä mikäli haluaa enemmän uskottavuutta kirjoituksiinsa. Floodaamisen ja offtopicin raja on aika hieno. Tosin täällä sen on välillä venynyt hauskalla tavalla kun keskusteluaiheet vaihtelevat uutisesta aXXoon. Tämä voi johtua siitä, että thread:n aloitusta vierastetaan tai rajoittavia aihekohtaisia sääntöjä ei ole. Itseäni tämä ei haittaa ollenkaan.

Viva La Revolution :)

Zombie

Juu kyllä mä ymmärrän sun pointtisi, mutta kyllä se kingi on kuitenkin hyvääkin saanut aikaan :) Ja totta, kirjoituksella ei ole äänensävyjä. King on kyllä kirjoittanut paljon enemmän perusteluja miksi tekijänoikeuksista tuomitseminen käy hankalaksi ja tuo, että sen voi kiertää siten ettei se olisi rikos on varmaan heikoimpia kingin esityksiä. Onhan niitä paljon muitakin kuten esimerkiksi miten voit osoittaa, että minulla on ollut rikokseen käytetty softa koneella rikoksen aikaan tai että juuri minä olen istunut koneeni ääressä ja niin edelleen. Ja edelleen paljon muita.

Kingin bannaamalla minä ainakin lähtisin lätkimään, kun niitä mielipiteitä halusit. Toki olen ollut täällä paljon vähemmän aikaa kuin te niin en ehkä tiedä kaikkea enkä oletakaan tietäväni. Kuitenkin piraattien pääaatteita on ehdoton sananvapaus, jota vastaan bannaaminen _näillä perustein_ olisi typerä ratkaisu. Häiriköt on eri asia, mutta kingin jutut kuitenkin perustuvat mielipiteisiin. Sitä paitsi aina voi tulla eri nikillä takasin.

Olen samaa mieltä, että kirjoitusten tasoa voi kyllä nostaa. Ja käyttää vähemmän copypastee. Itsekin kannattaisin kingille omaa blogia. Mutta joo, rauha maassa eikä tämä tarkoita, ettei kingi voisi jatkaa kirjoittelua. Eikä toki palautteesta kuulukaan ottaa nokkiinsa vaan koittaa kriittisesti suhtautua siihen ja joskus jopa ottaa niistä opikseen.

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

Olen jo pitkään itsekseni

Olen jo pitkään itsekseni miettinyt, että Kinging lapsellinen vaahtoaminen ja samojen megalomaanisten litanioiden copypasteaminen jokaiseen threadiin tekee sivustolle vain hallaa ja vie epäasiallisuudellaan uskottavuutta koko saitilta, mutta toisaalta juuri Piraattiliiton sivuilla tuntuisi kornilta alkaa kovin herkästi sensuroimaan mitään, joten olen pitänyt mielipiteeni omanani. Nyt kun asia on kerran otettu kuitenkin esille, ajattelin tämän mainita.

Liedes itse kommentoi asiaa

Liedes itse kommentoi asiaa lain valmistelun aikoihin näin: "Kyseessä on eturistiriitojen täysi vastakohta, maksimaalinen hyöty."

King of Hill:stä

Olen näillä sivuilla päivittäinen vieras, ja olen myös aikoja sitten kyllästynyt King of Hillin kommentteihin. Ne toistavat itseään, ja olenkin jo pitkät ajat pääsääntöisesti hypännyt kyseisen henkilön kommenttien yli, niitä ei yksinkertaisesti jaksa lukea. Samoja asioita jankutetaan, pitkät litanniat samoja asioita, jotka jokainen on hänen edellisistä kommenteistaan jo lukenut, monista kymmenistä edellisistä.

-Enpä olisi minäkään hänen bannaamistaan vastaan, jollei
kirjoitustyyli parane..!?

King of Hill on muistaakseni

King of Hill on muistaakseni jo vuoden 2006 alusta floodannut noita samoja kirjoituksiaan eri foorumeilla useilla erilaisilla nimimerkeillä, mukaanlukien Puh-Nalle, O-O-O, Carlos IV, Iso Jorma, Puolueeton Tarkkailija... Nimimerkit vaihtuvat, mutta kirjoitusten sisältö pysyy samana.

Ajoittain tälläkin foorumilla se on mennyt siihen, että muiden kommentit hukkuvat täysin King of Hillin ylipitkien kirjoitusten sekaan, joissa toistellaan samoja, jo moneenkymmeneen kertaan kuultuja asioita. Itse myös tämän sivuston päivittäisenä kävijänä olen jo pitkään hypännyt kokonaan King of Hillin kirjoitusten yli.

Eniten olen kuitenkin huolestunut siitä, että foorumin floodaaminen täyteen epäkypsiä kirjoituksia, joissa ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua, heikentää Piraattiliiton uskottavuutta ulkopuolisten silmissä. Täysin kontekstistaan irti repäistyt ja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla tulkitut lakitekstit höystettynä epäasiallisuuksilla kuten "perustuslain raiskaaminen joka reikään" ja lapsellisuuksilla kuten "Teosto konkkaan!!!" eivät ainakaan ole omiaan nostamaan Piraattiliiton uskottavuutta. Tässä mielessä ymmärrän täysin Kari Rungin ja mr_Zombien kannan asiaan.

Eniten olen kuitenkin

Eniten olen kuitenkin huolestunut siitä, että foorumin floodaaminen täyteen epäkypsiä kirjoituksia, joissa ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua, heikentää Piraattiliiton uskottavuutta ulkopuolisten silmissä. Täysin kontekstistaan irti repäistyt ja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla tulkitut lakitekstit höystettynä epäasiallisuuksilla kuten "perustuslain raiskaaminen joka reikään" ja lapsellisuuksilla kuten "Teosto konkkaan!!!" eivät ainakaan ole omiaan nostamaan Piraattiliiton uskottavuutta. Tässä mielessä ymmärrän täysin Kari Rungin ja mr_Zombien kannan asiaan.

Tämän takia nyt vihdoin vaivauduin kirjautumaan tännekkin, vaikka tätä pitkään olen jo ilolla seurannutkin. Elikäs annan täyden tukeni tuolle Stalfokselle sanomalle. Jos olisin itse ensimmäistä kertaa piraattiliiton sivuille tulessani törmännyt niinkin idioottimaisiin heittoihin, kuin mitä nyt aikojen saatossa sitten olen näistä kommenteistä lukenut, niin olisi saattanut jäädä vierailu hyvin pikaiseksi. Joskus meinaa leuka tipahtaa lattialle kun luen näitä "kaikki-mulle-nyt-heti-ilmaiseksi"-teinien kirjoitteluita siitä, kuinka niin kauan ei osteta mitään musiikkia, kun Gramexin ja Teoston tarkoitus on vaan kupata muusikoille rahaa. Onkos minulta nyt mennyt jotain ohi, vai eikö näiden kahden instanssin tarkoitus juurikin ole se? Kyllä minäkin kuulun oman alani ammattiliittoon ja toivon, että se pystyy nyhtämään minulle mahdollisimman hyvän palkan. Tilannetta Gramexin ja Teoston kanssa tietysti parantaisi tilanne, jossa jostain löytyisi näillekkin arvoisensa vastavoima, niin kuin työnantajapuolella on omat liittonsa. Tässä kohden sitten kuvioihin toivoisin astuvan vaikka piraattiliiton, joka toivottavasti jossain vaiheessa kasvaa tarpeeksi vahvaksi tekijäksi, ettei TO-mafia pysty jyräämään omaan totuuttaan niin kuin nykyisin.

Eli tottahan toki minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että nykyinen tekijänoikeussysteemi on aivan perseestä ja mielestäni TO-suojan lyhentämistä rankasti olisi mitä pikaisemmin mietittävä, mutta en nyt ihan sillekkään linjalla lähtisi, että musiikkia pitäisi tehdä vaan rakkaudesta musiikkiin ja tekijä ei saisi siitä missään nimessä mitään tienata. Tai jos jotain tienaakin, niin ei ainakaan levymyynnin kautta.

[edit] Enkä suinkaan nyt puhunut King_of_Hillistä, jonka samojen asioiden pyörittäminenkin kyllä joskus kävi kieltämättä hermoille, mutta hänellä nyt sentään on edes jonkinlaista ajatusta suurimman osan ajasta niiden artikkeleidensa takana. Niin no, se täytyy sanoa, että kyllä ne joskus aika floodaamista jo kuitenkin olivat.

be aggressive

Ei kestä päivänvaloa

Jos joku pistetään tutkimaan opetushallituksen toimia.....niin......löytyyköhän sotkuja....löytyyköhän.....EIIIII.......................vaan tutkijasta leivotaan opetushallituksen pääjohtaja.

---------

Timo Lankisesta Opetushallituksen pääjohtaja

http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2007/11/oph_paajohtaja.html?lang=fi

--------

Selvitysmiehetkin selvitystilassa
Puoluesihteeri: Opetushallituksen aseman selvittäjä esteellinen

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Opetushallituksen+aseman+selvitt%C...

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) esittää hallitusneuvos Timo Lankista (kok) Opetushallituksen pääjohtajaksi.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Timo+Lankinen+nousemassa+Opetushal...

Opetusministeriön rahankäyttöstä:
http://www.piraattiliitto.org/forum/332

Opetusministeriön touhut....Nuuhh nuuh. Haisee.
------

Jos minä olisin syytettynä, kiistäisin syytteet seuraavilla 150 perusteella.

Syndicate content