IFPI:n ja BPI:n yhdessä masinoima OiNK-vertaisverkkopalvelun ratsia on kääntymässä antipiraatteja vastaan. Antipiraatit tavoittelivat ratsialla selvästi pelotevaikutusta ja propagandavoittoa, mutta suuttumus ja halveksunta antipiraattijärjestöjen toimista ja poliisin ilmeisestä puolueellisuudesta asian hoidossa on ollut laajamittaista. Kun asialle omistautunut aerugohissings.com-sivusto esitti piraateille konkreettisen vetoomuksen kostaa IFPI:n ja BPI:n toimet erityisellä FOR-OiNK -kampanjalla, netissä alkoi tapahtua. Kampanjan ideana on panna koko OiNK-palvelun musiikkikokoelma julkiseen jakeluun Pirate Bayn kautta. Kampanjaan liittyvät albumit on merkitty erityisellä "FOR-OiNK"-tunnuksella, jolloin niitä on helppo etsiä. Haku Pirate Bayssa antaa jo kymmeniä tuloksia, vaikka kampanja on vasta alkanut. Koska uusia OiNK-torrentteja ilmestyy palveluun parhaimmillaan muutaman minuutin välein, viikonvaihteessa tarjolla voi olla jo satoja albumeita.
"Pelastakaa kirjasto ja kostakaa IFPI:lle", kehottaa kampanjan käynnistänyt aerugohissings.com-sivuston edustaja omassa viestissään. "Jottei se suunnaton musiikkikirjasto, joka OiNK oli, katoaisi, tämä projekti ehdottaa, että kaikki ne torrentit, joita edesmenneellä trakkerilla seedattiin, siirretään Pirate Bayn julkiselle trakkerille. Miksi? Kahdestakin syystä. Tärkein ja päällimmäisin syy on itse kirjasto, jonka me OiNKin käyttäjät olemme rakentaneet. Toinen syy on näyttää niille paskiaisille, jotka sulkivat sivuston, että meidän kanssamme ei leikitä. Kuvitelkaa heidän ilmeitään, kun he havaitsevat, että kaikki se materiaali, joka oli OiNKissa, ilmestyykin äkkiä julkiselle trakkerille kaikkien vapaasti ladattavaksi."
Kommentit
Hyvä, hyvä. Toivotaan,
Hyvä, hyvä. Toivotaan, että kaikki (tai ainakin melkein kaikki) tiedostot saadaan piratebayhyn. Siinä onkin sitten IFPI:lle nieltävää. Vielä parempaa olisi, jos kirjaston rakentamista jatkettaisiin piratebayssa, vaikkapa tämän "FOR-OiNK" tunnuksen avulla.
Hienoa, että joillain on
Hienoa, että joillain on munaa tehdä tuollaista. IFPI:n pelottelusta, uhkailusta ja valheista ei pidä missään nimessä välittää. Täytyy kuitenkin muistaa, että torrent-teknologia toimii juuri näin. Käyttäjät ja heidän tavaransa tekevät trackerin, sillä itse trackeri säilyttää vain linkkejä. Jos yksi kaatuu niin ihmiset vain muuttavat toiselle.
Miten minulla alkoi soida Pets Of Boyssin Go West päässä xD
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Jees
Tän ansiosta piti rekisteröityä liittoon <33 JA AIVAN LOISTAVAA TOUHUA PIRATEBAYN POJILTA JA KAIKILTA MUILTAKIN <333
Ps Edistys on se jota kaivataa, ei takaisin päin meno...
Todella loistava idea
Ottaa kyllä IFPI aika satasella naamaan tässä jutussa vertaisverkkojakajien keskuudessa. Eiköhän jokainen vertaisverkkokäyttäjä tajua painua Thepiratebay-osoitteeseen ja tietää mitä on tehtävä. Näyttää kuinka pirunmoinen levikki niille biiseille nyt saatiin aikaiseksi. Parempaa vastaiskua tuskin olisi voinut järjestää. Siinä on MD:llä ja kumppaneilla dataa mutusteltavana :D
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"
Kiitos IFPI!
Ei voi muuta sanoa, kuin KIITOS IFPI!!! invaiteja oli niin hankala saada ja nyt sen kaiken saa julkiselta!
Näköjään ifpinkin sydän lämmennyt tähän touhuun:P
http://www.snotr.com/
Hiukan kyllä huolestuttaa
Hiukan kyllä huolestuttaa tämä suuntaus missä kaikki p2p saitit keskitetään vuoron perään TPB:n. Monesti juuri hajautus on ollut p2p:n vahvuus ja yhden saitin sulkeminen on ollut vain pisara meressä. Mutta jos TPB kaatuisi niin siinä alkaisi pikkuhiljaa menemään jo vähän isompi lätäkkö kerralla.
Oink Boinks back
Torrentfreak kirjoittelee,
http://torrentfreak.com/the-pirate-bay-to-bring-back-oink-071026/
ja voffeleita,
http://torrentfreak.com/oink-domains-pirate-bay-dns-071027/
kimmokkeita Boinkkiin siis on jos uutinen pitää paikkansa.
ps. Täällä on ollut kovaa menoa viime aikoina.