Jammie Thomasin, 30-vuotiaan amerikkalaisen yksinhuoltajaäidin urhea yritys taistella RIAA-kartellia vastaan oikeudessa päättyi asianajajien kahden päivän todistelun ja valamiehistön viiden tunnin pohdinnan jälkeen 222.000 dollarin rangaistusluonteisiin korvauksiin. Summa on noin viisi kertaa Thomasin vuosipalkan suuruinen, ja koska hänellä on elätettävänään 11- ja 13-vuotiaat pojat, hänellä on omin voimin tuskin mitään käytännön mahdollisuuksia selviytyä sen maksamisesta, mikäli tuomio pysyy voimassa vetoomustuomioistuimessa. Lisälaskua on odotettavissa vastapuolen oikeudenkäyntikuluista, jotka saattavat nostaa kokonaiskorvaukset puolen miljoonan dollarin tasolle.
Rangaistus annettiin 24:n RIAA-yhtiöiden tekijänoikeussalkussa olevan musiikkikappaleen pitämisestä jaettuina Kazaa-verkossa. Kantajilla ei ollut mitään tietoa saati todisteita siitä, oliko kukaan muu paitsi todisteet oikeudelle järjestänyt MediaSentry-yhtiö ladannut näitä kappaleita Thomasin koneelta. RIAA ei edes pystynyt todistamaan, että Thomasilla olisi ollut väitettynä ajankohtana minkäänlaisia p2p-ohjelmia asennettuna koneeseensa. Samoin jäi todistamatta se, että nimenomaan hän olisi henkilökohtaisesti laittanut kyseiset musiikkikappaleet jakoon maailmalle. Nämä todistelun puutteet eivät kuitenkaan estäneet jutun tuomarin Michael J. Davisin tiukasti ohjeistamaa valamiehistöä langettamasta Thomasille historiallista ennätystuomiota.
RIAA, jonka politiikkana on ollut lobata sekä Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti ankarampia tekijänoikeuslakeja ja hillitä oikeusjuttujen ja ankarien rangaistusten uhalla vertaisverkoissa tapahtuvaa musiikin jakamista, on luonnollisesti tuomioon tyytyväinen. Yhdysvaltojen nykyisen lainsäädännön puitteissa valamiehistö olisi voinut langettaa Thomasille rangaistukseksi mitä tahansa 18.000 dollarin ja 3,9 miljoonan dollarin väliltä huolimatta siitä, oliko kantajille aiheutunut tekijänoikeusrikkomuksesta minkäänlaista taloudellista vahinkoa. Avokätisesti sekä demokraatti- että republikaanipoliitikkoja rahoittava kartelli on siten onnistunut saamaan maahan jo varsin tiukan tekijänoikeuslain. Thomasin tuomion käytännön pelotevaikutus jää kuitenkin nähtäväksi. NPD Groupin mukaan viime vuonna peräti 15 miljoonaa amerikkalaista kotitaloutta latasi musiikkia ja elokuvia laittomasti vertaisverkoista. Lataajien määrä oli kasvanut 8% edellisestä vuodesta huolimatta RIAA:n tehtailemista noin 20.000:sta oikeusjuttu-uhkauksesta.
Thomasin tuomion kohtuuttomuus on herättänyt paljon negatiivisia reaktioita maailmalla. 222.000 dollarin korvaukset myyntiarvoltaan alle 24 dollarin musiikkikappaleista ovat saaneet ihmiset vihaamaan RIAA-kartellia ja sen toimintatapoja entistä enemmän. Tuhannet eri netin keskustelupalstoille kirjoittaneet ihmiset ovat antaneet sympatiansa Thomasille, ja nyt on myös perustettu Free Jammie -niminen sivusto, jonka kautta halukkaat voivat auttaa tätä RIAA:n uhria myös taloudellisesti. Joissain sivustolle postitetuissa kommenteissa epäiltiin aluksi sen aitoutta, mutta nyt Jammie Thomas on vahvistanut sivustoa varten kuvaamallaan videolla, että lahjoitukset todellakin tulevat suoraan hänelle. Free Jammie -sivuilta löytyvät myös hänen asianajajansa yhteystiedot niille, jotka haluavat tehdä lahjoituksensa mieluummin jutun asianajajalle. Thomas raportoi taistelustaan RIAA:ta vastaan myös omilla MySpace-sivuillaan.
Kommentit
"MAFIAA, jonka politiikkana
"MAFIAA, jonka politiikkana on ollut lobata sekä Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti ankarampia tekijänoikeuslakeja ja hillitä oikeusjuttujen ja ankarien rangaistusten uhalla vertaisverkoissa tapahtuvaa musiikin jakamista, on luonnollisesti tuomioon tyytyväinen."
aika törkeää. olen onnellinen, etten asu rapakon takana.
"Minkä nuorena warettaa, sen vanhana omistaa"
(suom. sananlasku)
"Minkä nuorena warettaa, sen vanhana omistaa"
(suom. sananlasku)
Avatkaahan nyt niitä kukkaron nyörejä!!
Nyt reippaasti vinguttamaan sitä paypal-tiliä! Kaikilla on mahdollisuus laittaa muutama taala likoon hyvän asian puolesta!
Ongelma on siinä, että
Ongelma on siinä, että tällöin antaa rahaa suoraan mediamafian taskuun, joka käyttää sen rahan päättäjien voiteluun ja kansalaisten haastamiseen tarvittavien lakimiesten palkkoihin. Lahjoitukset pitäisi pystyä tekemään kyseisen henkilön lapsien tileille, tms, ettei niitä voida suoraan ulosmitata mediamafian taskuun.
Muutama dollari riittää
Vaikka Piraattiliitto julkaisi tämän uutisen hieman myöhässä, niin se onnistui silti erottumaan muista lähteistä tuomalla PayPal-linkin.
PayPalista sen verran, että Visa Elektronilla voi lahjoittaa. Minä tein juuri äsken niin ja siinä meni noin 2 minuuttia. Lahjoituksen ei tarvitse olla suuri, sillä kun jokainen antaa hieman, niin saamme hyvän kolehdin kasaan jota käytetään taisteluun RIAA:a vastaan. Nyt jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa muullakin kuin vain haukkumalla järjestöjä foorumeilla. Kyllä teiltä varmana euro liikenee...
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Pitää kanssa pistää hiukan....
Sinänsä Suomen rahankeräyslain mukaan suomessa ei saa kerätä rahaa. Joten ei yllytetä ketään siihen. Uutisoida saa toki asiasta.
Rahankeräyslaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060255?search%5Btype%5D=pik...
Tosin pitäisi ennenkuin tuota lakia alkaa pohtimaan, miettiä sitä sovelletaanko sitä silloin kun rahankeräys tapahtuu ulkomailla....Ehkä ei, ehkä ei....
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
"Sinänsä Suomen
"Sinänsä Suomen rahankeräyslain mukaan suomessa ei saa kerätä rahaa."
Tässä tapauksessa ei Suomessa ole kerätty mitään rahaa.
"Joten ei yllytetä ketään siihen."
Yllytetä mihinkä?
[sarkasmi]
"Tosin pitäisi ennenkuin tuota lakia alkaa pohtimaan, miettiä sitä sovelletaanko sitä silloin kun rahankeräys tapahtuu ulkomailla...."
Kyllä sovelletaan. Suomen laki on universaali ja pätee paitsi Yhdysvalloissa niin koko Galaksissa. Mikäli Suomen lakia rikotaan Suomen rajojen ulkopuolella, Suomi miehittää välittömästi maan, jossa lakia on rikottu, ja saattaa rikolliset oikeuden eteen.
[/sarkasmi]
Joo, sori, oli ihan pakko... :)
"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."
-- The Mentor
Muutama euro hyvään tarkoitukseen
Jokaisella piraatilla on varaa laittaa pari kymppiä ainakin. Jättäkää muutamat cd/dvd:t ostamatta niin siitä kertyy jo mukava summa kolehtiin.
---==Sharing.is.Caring==--
Luin diggistä ja
Luin diggistä ja slashdotista että tämä keissi on melkoisen huonosti valmisteltu Jammien puolelta ja tuskin kestää vetoomustuomioistuimessa. En nyt tarkoita että ei kannattaisi lahjoittaa, mutta voittoa tuskin tulee.
http://arstechnica.com/articles/culture/riaa-first-judgement.ars
$3,853.19 luovutettu. Olen
$3,853.19 luovutettu. Olen oikeasti yllättynyt miten paljon rahaa tuohon on saatu näin lyhyellä ajalla.
Arstecnica
In the meantime, this victory is not a sign that the RIAA will take more cases to court. A win in battle does not equate to winning the war, and too many dicey questions were either sidestepped or ignored in this trial for it to be truly indicative of how all such cases will play out.
Mutta kyllä RIAA:lla oli kohtuullisen hyvät todisteet kun asiaan perehtyi. Jatkoa odotellessa...
Nähtävästi tässä yritetään vedota siihen, että RIAA ei voi todistaa, että kappaleita on oikeasti jaettu.
http://www.digitoday.fi/viihde/2007/10/09/RIAA-tuomittu+ei+luovuta+helpo...
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Lahjoituksia on tullut reilusti lisää!
Nyt rahaa on kerätty $10,074.49!
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
RIAA Demands Jammie Thomas Pay 'Reasoned Award' of $222,000 for
RIAA Demands Jammie Thomas Pay 'Reasoned Award' of $222,000 for Infringing 24 Music Tracks
The minimum penalty under the Copyright Act equals a ratio of over 750 times the actual injury, assuming the value of a single music track is iTunes' 99-cent rate. Rulings by the U.S. Supreme Court and other courts say financial punishments exceeding a 9-to-1 ratio are unconstitutional.
Toder speculated that each digital download that is pirated costs the industry only 70 cents -- meaning Thomas' conduct was punished at a ratio of more than 1,000 times actual damages.
http://blog.wired.com/27bstroke6/2007/11/riaa-demands-ja.html
Jos tuollainen 1000*korvaus oikean vahingon määrästä ei ole perustuslain vastainen, niin mikä sitten on ? lisäksi kun on epäselvää aiheutuuko p2p edes haittaa lainkaa...
Miljardit miljarit...
The industry has refused to divulge how much it loses per unlawful download, but says it loses billions of dollars to piracy.
Päiväunet ja todellisuus mennyt sekaisin...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )