Ruotsin hallituksen lakiehdotus teletietojen tallennusvelvollisuudesta esiteltiin maan eduskunnalle eilen keskiviikkona. Ehdotus odotetusti yli-implementoi vastaavaa EU-direktiiviä: tietojen tallennusajaksi esitetään kokonainen vuosi direktiivissä vaaditun puolen vuoden sijaan; matkapuheluiden aloituspaikan lisäksi vaaditaan myös niiden päättymispaikan tallentamista; lisäksi vaaditaan myös vastaamattomien puheluiden tietojen tallentamista. Lakiehdotus sai heti tuoreeltaan kritiikkiä maan tietosuojaviranomaisilta, jotka huomauttivat, että se sallisi viranomaisten hankkia tallennettuja tietoja ilman tuomioistuimen päätöstä. Tämä oikeusturvan porsaanreikä johtuu siitä, että tietoja saisi sekä rikoslain että elektronista kommunikaatiota koskevan lain perusteella, joista jälkimmäisen vaatimukset ovat paljon löysemmät. Sen mukaan ei tarvittaisi minkäänlaista tuomioistuinkäsittelyä, ei nimettyä epäiltyä, eikä edes esitutkintatilannetta. Poliisi voisi käytännössä vapaasti päättää siitä, mitä tietoja se operaattoreilta haluaa kerätä. Tiedot menisivät samalla helppoudella myös muiden EU-maiden poliisiviranomaisille.
Todellinen pommi lakiehdotuksesta paljastui hieman myöhemmin aina valppaan Oscar Swartzin toimesta. Kyse on näennäisen pienestä lakiteknisestä yksityiskohdasta, johon tavallinen kansalainen ei osaisi kiinnittää edes huomiota, mutta joka todellisuudessa tekee lakiehdotuksen asiasisällöstä pelkän savuverhon maan eduskunnan hämäämiseksi. Lakiehdotuksen mukaan tallennusvelvollisuuden kohteena olevat tiedot nimittäin säädettäisiin hallituksen antamalla asetuksella, ei lailla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyinen tai tuleva hallitus voisi eduskunnalta kerran saamallaan valtuutuksella täysin vapaasti laajentaa valvonnan sisältöä ilman että eduskunta voisi enää puuttua asiaan. Tarvittaisiin vain uusi hallituksen asetus, joka syntyy tarvittaessa yhdessä iltapäivässä ilman sen kummempaa debattia. Näin esimerkiksi kansalaisten surfaamisen yksityiskohdat tai tiedostonjakajien keskinäinen kommunikaatio voitaisiin ottaa valvonnan piiriin koska tahansa.
Asian havainnollistamiseksi Swartz maalaa pienen kuvitteellisen skenarion, joka on karmaisevan mahdollinen tämän päivän Ruotsissa. Entinen - ja kukaties tuleva - oikeusministeri Bodström kutsuu koolle palaverin, jossa ovat läsnä kaikki valtioneuvoston jäsenet. Ja Bodström puhuu: "Olen saanut vahvoja viitteitä syyttäjäviranomaisilta, poliisijohdolta sekä suojelupoliisilta, että meidän pitäisi alkaa tallentamaan surfaustietoja sekä tietoja kaikista nettisessioista. Näinhän tehdään jo Tanskassa, joten kyse ei ole sinänsä mistään ihmeellisestä asiasta. Tällä tavalla saisimme kiinni kansainvälisiä pedofiililiigoja ja verkostoja, jotka ovat erikoistuneet nais- ja lapsikauppaan, ja jotka harjoittavat sitäpaitsi terrorismia. Oletan, ettei kenelläkään valtioneuvoston jäsenellä ole mitään tällaisia toimenpiteitä vastaan?" Ja tässä vaiheessa kaikki läsnäolevat ovat vaiti, katseet alaspäin kääntyneinä. Tietenkään kenelläkään ei voi olla mitään pedofiilien ja terroristien vastaisten toimien tehostamista vastaan.
Kommentit
Sheriffien toiminta ja uudet kakka lait
Mielestäni Suomessa pitäisi ensin tutkituttaa poliisiin toimet p2p tapauksissa ennen Lex Karpelaa 1.1.2006 ennenkuin mitään uusia kakka lakeja ja valtuuksia aletaan poliisille antamaan.
Lyhyesti:
Ennen Lex Karpelaa tekijänoikeusrikos edellytti sitä, että p2p tapahtuu ansiotarkoitukssa.
Vain silloin kun kyse on tekijänoikeusrikoksesta oli poliisilla oikeus selvittää henkilöllisyys IP-osoitteen perusteella. Koska yksityisyydensuoja on perusoikeus.
Hallituksen esityksen mukaan p2p tapauksissa ei ole ansiotarkoitusta.
Siten poliisilla ei olisi ollut oikeutta selvittää henkilöllisyyksiä IP-osoitteen perusteella.
Silti poliisi selvitti sen 58 tapauksessa. Perusoikeuksia on rikottu. Siten heillä tulisi olla oikeus vahingonkorvauksiin valtiolta ja tuomionpurkuun.
Kirjoitin lisää aiheesta:
Valtio pulittaa Rusille jättikorvaukset vs p2p tapaukset
http://piraattiliitto.org/forum/835
Vaikka olisi kuinka sheriffi niin siltä pitää noudattaa perustuslakeja, mutta kun ei....Ainakaan lisävaltuuksia ei Sheriffeille pitäisi antaa ennenkuin edellliset sotkun on selvitetty.
http://www.wildwestcreations.net/Pictures/wwc_018.jpg
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Jyrki Kasvi: Yksityisyyden joutsenlaulu
http://www.vihrealiitto.fi/fi/node/2443
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Millos gallupit Piraattiliittoon
Olisi kiva nähdä gallupeita piraattiliitossa.
Esim. kuinka moni kannattaa telekyttäystä -galluppeja.
Niistä kävisi varmasti ihan selvästi ilmi ettei me ainakaan demokratiassa eletä. Paremminkin banaanitasavallassa.
Esim. jos 99% vastannaista vastustaa jne...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Avoin valtakirja ei mahdollinen
Noh oikeassa elämässä "avointa valtakirjaa" tehtä poikkeuksia ei voida perustuslain mukaan antaa hallitukselle.
Ruotsissa on lähes identtinen perustuslaki suomen kanssa.
------
Perustuslakivaliokunta
25/1994
Perusoikeusjärjestelmän
kokonaisuudesta ja oikeuksien luonteesta perustuslaissa
turvattuina perusoikeuksina voidaan johtaa joitain yleisiä
rajoittamista koskevia vaatimuksia. Niitä ovat esimerkiksi:
- Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan
säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida
perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia
alemmalle säädöstasolle.
- Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän
täsmällisesti määritettyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön
tulee ilmetä laista.
------
Käytännössä mopo karannnnut varsinkin opetusministeriön käsistä...esim. hyvitysmaksut.
http://www.piraattiliitto.org/forum/464
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )