Kirjailija Sofi Oksanen: "Nettipiratismi syleilee lukijaa"

"Stalinin Lehmät" ja "Baby Jane" -kirjoillaan mainetta niittänyt kirjailija Sofi Oksanen - jonka raikas älyllisyys sattumalta kuullussa radio-ohjelmassa teki vaikutuksen myös Piraattiliiton uutistoimittajaan - on kirjoittanut tuoreeseen Metro-lehteen kiinnostavan puheenvuoron netin mahdollisuuksista perinteisen kustannustoiminnan piristäjänä ja laajentajana. Piraattiliiton juttua siteeraten Oksanen ottaa esille huippumenestyneen brasilialaiskirjailijan Paulo Coelhon, joka on ennakkoluulottomasti hyödyntänyt sekä kotisivujaan että vertaisverkkoja kirjojensa markkinoinnissa ja epävirallisessa jakelussa.

"Suomessa kustantamot eivät ole olleet kiinnostuneita tekemään kirjailijoilleen kotisivuja tai luomaan keskustelufoorumeita, saati sitten laittamaan julkaistuista kirjoista kunnon lukunäytteitä nettiin", Oksanen summaa kotimaamme toistaiseksi takapajuisen tilanteen ja kertoo samalla kannustavan esimerkin siitä, kuinka Coelho on saanut netin palvelemaan itseään. "Coelho ei ole ennenkään odottanut kustantamonsa ymmärtävän netin päälle ja rakensi jo aikoja sitten itselleen viralliset kotisivut, jonne laittoi muun muassa menestysteoksensa Alkemistin venäjännöksen ennen kuin kirja oli ilmestynyt Venäjällä. Veto oli varsin viisas, sillä Alkemistin julkaisu maassa oli tyssätä jakeluongelmiin, joiden ratkomiseen meni varsin kauan. Kun epävakaa tilanne saatiin selvitettyä, painettu Alkemisti oli Venäjällä suuri menestys – Coelho oli jo netin kautta luonut itselleen venäjänkielisen lukijakunnan."

Oksanen toteaa, että digitaalista vallankumousta toistaiseksi melko onnistuneesti vältelleet kustantamot alkavat myös vähitellen olla väistämättömän muutoksen edessä. "Sen sijaan, että kiinnostusta kirjallisuuteen yritetään elvyttää nostamalla Finlandiapalkinnon summaa, kustannusala voisi keksiä keinoja käyttää netin luomaa uutta tilannetta hyväkseen", Oksanen ehdottaa. Rohkaisevana esimerkkinä hän ottaa esille Pulitzer Oy:n uuden hankkeen, jossa kaupallisten kustantajien hylkäämiä käsikirjoituksia aletaan julkaista ilmaiseksi netissä. Näin perinteinen 'julkaisukynnys' ei enää erota entiseen tapaan kirjailijoita potentiaalisista lukijoistaan, ja sähköisessä muodossa suosituiksi muodostuville teoksille tie voi tätä kautta helpottua myös normaaliin kustannussopimukseen ja kirjan painamiseen paperille. "Lukijat voivat äänestää klikkauksillaan", kuten Oksanen asian kiteyttää.

Kommentit

Toivoa on

Näin muutaman vuoden aikakauslehtialalla työskennelleenä voisin todeta, että sillä puolella tilanne ei ole aivan yhtä toivoton. Tapana on ollut pistää muutama artikkeli tuoreimmasta lehdestä suoraan nettiin lehtipistepäivänä. Ja pakko kai se tässä on mainostaa myös tuota meidän Sarjakuva-Finlandiaa, joka ainakin käsittelee sellaista kirjallisuuden alaa, jossa netti ei ole lähellekään mitätöntä julkaisukanavaa. Uusia nuoria sarjakuvapiirtäjiä on enemmän kuin kymmeniin vuosiin ja he ovat aktiivisia netin käyttäjiä - juuri niitä samoja jotka ovat Teoston ja Gramexin ykkösvihollisia.

Kustantamot ovat kyllä kieltämättä "perinteisempien" kirjojen osalta vähän jumissa, mutta heidän sidosryhmissään aletaan jo elää nykypäivää. Kun viime vuonna ensi kertaa toteutin Helsingin Kirjamessuille paria uutta nuorten ohjelmaa, havaitsin ehdottoman aitoa innostusta kaikkeen siihen mitä vähän tuoreempi sukupolvi pystyy tuomaan - toisin sanoen eloa, väriä ja myös tekniikkaa kaikkine mahdollisuuksineen. Vaikka luonnollisestikin Finnexpon ensimmäinen tarkoitus on tehdä voittoa ja saada lippuja myydyksi, heillä oli ehdottoman positiivinen asenne monenlaiseen joustamiseen nuorten kirjallisuusharrasteita kohtaan.

Samaa on ollut aistittavissa myös vaikkapa monenmoisissa dialogeissani Otava-kustannusosakeyhtiön kanssa. On totta, että netti oli heille melko vieras konsepti mutta kun esittelin eräitä mahdollisuuksia ja tarjouduin auttamaan niissä, siellä oltiin vastaanottavaisia ja avoimia. Olen melko varma, että vastaaville asenteille tuskin syljetään kaikissa muissakaan kustannusyhtiöissä - paitsi toki SanomaWSOY:ssä, mutta siitä ei puhuta, ainakaan tässä viestissä.

Tämän kaiken pohjalta esitän arvauksen, että tässä on myös paljon taidon ja tiedon puutetta, ei niinkään yksinkertaista haluttomuutta. Toivon, että tässä liikuttaisiin rohkaisevalla eikä niinkään tuomitsevalla asenteella. Varsinaiset vihollisemme löytyvät toisesta suunnasta.

Ei tarvetta vastakkainasetteluun

@kyuu

Mielenkiintoisia huomioita. Uskoisin myös itse, että kirjakustantamisen ja nettipiratismin välille ei tarvitse kehittyä minkäänlaista negatiivista vastakkainasettelua, johtuen ennen kaikkea siitä, että kirja tuotteena ei ole millään tavalla uhattuna edes nettivallankumouksen pyörteissä. Päinvastoin uskon, että kirjan tuominen aktiivisesti nettiin, kunnollisten kaksisuuntaisten online-kanavien pystyttäminen kirjailijan ja lukijoiden välille, yhteisötyökalujen ja -ympäristöjen tarjoaminen faneille ja laajemmille yhteisöille jne. ovat kaikki asioita, jotka todennäköisesti saavat kirjan tuotteena ja kirjallisuuden taiteenlajina kukoistamaan paremmin kuin pitkiin aikoihin. Jos vähänkin laajempi joukko nimikirjailijoita seuraa Coelhon esimerkkiä ja kustantajat vastaavasti rohkaistuvat mallin käytännön toimivuudesta, koko transitio voi tapahtua sekä nopeasti että positiivisessä hengessä.

Kuten totesit, varsinaiset vihollisemme löytyvät toisesta suunnasta, eli liiketoimintamallinsa digitaaliseen kappaletavaramyyntiin sitoneilta elokuva- ja levyaloilta, joiden toiminta on muutenkin paljon lyhytjänteisempää ja kulttuurin kannalta usein 'pinnallisempaa' ja merkityksettömämpää kuin kirjakustantaminen. Kirjakustantamisessa tekijä on edelleenkin aidosti avainasemassa, ja hänen henkilökohtaisella hyvinvoinnillaan, luovuudellaan, taiteellisella ja teknisellä kypsymisellään jne. on täysin konkreettista taloudellistakin merkitystä kustantajille. Levyteollisuudessahan artistien 'kehittäminen' on oikeasti kaukaista historiaa, ja koko homma pyörii tätänykyä raa'assa kvartaalikapitalismin hengessä, jossa artistien päihdeongelmat ja sekoilut aina työkyvyttömyyteen saakka saattavat jopa palvella levymyyntiä ja tuloksen tekemistä, kuten Amy Winehousen levy-yhtiö on julkisesti myöntänyt.

Olen niitä ihmisiä, jotka

Olen niitä ihmisiä, jotka haluavat lukea kirjan kirjana. Johtuu varmaankin siitä, että vietän ylenpalttisen paljon aikaa koneella ja perinteistä kirjaa on paljon mukavampi lukea vaikkapa sohvalla, jonne on vaivailloista raahata pöytäkone.

-JJ

-JJ

Samoilla linjoilla JJ:n

Samoilla linjoilla JJ:n kanssa, itse tykkään kanssa lukea kirjani mieluiten makuulla kirja rinnuksilla tai vieressä, ja vaikka läppärinkin omistan, niin ei ole kyllä pieneen mieleenkään tullut se että ottaisin sen syliini ja lukisin e-kirjaa siitä. Monta kirjaa olen kyllä netin kautta löytänyt kun on ensin tullut ladattua kyseinen opus milloin mistäkin, joten uskoisin että kirjailijoille nettimainostaminen hyvän kokoisella lukunäytteellä on erittäin hyvä idea.
_______________________________
Watashi wa nani?

Kakumei banzai!

_______________________________
Watashi wa nani?

Kakumei banzai!

En usko, että kovinkaan

En usko, että kovinkaan moni haluaa lukea pitkiä tekstejä ruudulta. Silmät väsyvät paljon enemmän ruudulta luettaessa ja kirjan lukeminen on muutenkin terveellisempää. Lisäksi jos ei ole kahta näyttöä niin opettelutarkoituksessa, jossa pitää samalla tehdä koneella jotain kirjan esimerkin mukaan on kirjasta paljon helpompaa ja mukavampaa kuin tapella ikkunoiden kanssa jatkuvasti. Edes vielä tämä 24" näyttö ei poista sitä ongelmaa. Ehkä 30" saattaisi poistaa.

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

Terveysnäkökulma


En usko, että kovinkaan moni haluaa lukea pitkiä tekstejä ruudulta. Silmät väsyvät paljon enemmän ruudulta luettaessa ja kirjan lukeminen on muutenkin terveellisempää.

Olen kokeillut iRexin iLeadia ja uskon vakaasti sähköisten kirjojen muuttavan lukemista. LCD-näyttöjen sijaan sähköiseen paperiin perustuvat laitteet ovat silmälle yhtä miellyttäviä kuin tavallinen kirja. Katsokaa Wikipediasta selitys, jos ette usko - en minäkään olisi uskonut ilman omia silmiäni.

Tämän lisäksi kokeilemani prototyypit jo painoltaan tuollaista 300 g eli kovakantista romaania kevyemmät. Vielä kun laitteeseen sisältää Wlan-yhteys ja mahdollisuus tallettaa satoja kirjoja ja tehdä omia muistiinpanoja, alkaa se tehdä näitä välineistä todella potentiaalisia. Nämä ovat tosissaan kova juttu!

Valitettavasti nämä iLeadit ja Kindlet ovat vielä aivan helvetin rumia ja kirjoja on vaikea saada mistään. Toivottavasti Steve Jobs muuttaa mielensä ja päättää iPodisoida tämänkin markkinan. :)

Musician uploads album to P2P networks, blames music industry fo

Benn Jordan, better known as The Flashbulb has announced that he has uploaded digital copies of his new album "Soundtrack To A Vacant Life" to the public trackers What.cd and The Pirate Bay as well as other trackers in an effort to bypass the traditional distribution methods of a new CD.

Besides, most CDs are made out of unrecyclable plastic and leave a nasty footprint in your environment."

http://www.afterdawn.com/news/archive/12790.cfm

Hyvä pointti tuo ympäristön säästö. Pitäisikö Piratebaylle antaa vuoden ympäristöpalkinto ?

Syndicate content