Kuuma piratismidebatti Ruotsin TV:ssä: "Olette yhtä vaarallisia kuin terroristit!"

Ruotsin TV4 järjesti Pirate Bayn oikeudenkäynnin aattona kiinnostavan debatin (video nähtävissä), jossa osapuolina olivat Pirate Bayn Peter Sunde (Brokep) ja levy-yhtiö Mariannin perustaja ja johtaja, myös kansanedustajana toiminut Bert Karlsson. Karlsson kävi heti keskustelun alusta lähtien todella kuumana, todeten ensimmäisinä sanoinaan uhkaavasti elehtien: "Hänet (Sunde) pitäisi heittää tyrmään, hyi helvetti!". Hänen oli vaikea ymmärtää, kuinka Pirate Bayn kaltaisen organisaation edustaja ylipäänsä päästettiin televisioon puhumaan näkemyksistään.

Keskustelu käynnistyi melko odotetusti varkaus-teeman käsittelyllä Karlssonin syyttäessä kiihkeästi piraatteja varkaiksi ja Sunden selittäessä rauhallisesti takaisin, että kyse ei ole lain mukaan eikä myöskään teknisesti varastamisesta vaan yksityisestä kopioinnista. Juontajan kysyessä, eikö kuitenkin ole suuri ero kavereiden kesken tapahtuvan yksityisen kopioinnin ja julkisissa vertaisverkoissa tapahtuvan kopioinnin välillä, Sunde korosti, että kummassakin tapauksessa on kyse nimenomaan yksityisestä kopioinnista. Juontaja kysyi Sundelta, mikä Pirate Bayn liiketoimintaidea on, mihin Sunde totesi, että heillä ei ole liiketoimintaideaa vaan että kyse on idealistisesta toiminnasta. Tämä sai Karlssonin suorastaan kiehumaan, ja hän luonnehti Pirate Bayn aktivisteja fanaatikoiksi, jotka ovat yhtä vaarallisia kuin terroristit.

Koko keskustelu oli kuin pienimuotoinen vertauskuva Ruotsin kansallisesta piratismidebatista. Piraattileiriä edusti rauhallinen ja fiksu nuoren sukupolven edustaja, joka argumentoi tyynesti asiapohjalta, vastustajaansa solvaamatta, ja joka näki kulttuurin laaja-alaisempana ilmiönä kuin pelkkänä rahantekokoneistona. Vastassa oli taas pönäkkä ja aggressiivinen vanhan median edustaja, jolle raha oli selvästi kaikki kaikessa, ja joka jatkuvasti turvautui vastustajansa henkilökohtaiseen loukkaamiseen kykenemättä juuri lainkaan debatoimaan asia-argumenttien pohjalta. Sunde voitti debatin - ja epäilemättä myös katselijoiden sympatiat - näytöstyyliin.

Kommentit

Hhahahahah

"hän luonnehti Pirate Bayn aktivisteja fanaatikoiksi, jotka ovat yhtä vaarallisia kuin terroristit."

Huahahahhahaha. Buahahahhaha.

Suomessa vastapuoli taitaa pysyä tiiviisti puskissa piilossa.

Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )

Paras taistelutyyli

Tämä toimii. Rauhallinen, intellektuelli mutta kansantajuinen vastaus toisensa perään, kunnes vastapuoli kiehuu. Tuollaisella tapaa saa aikaiseksi kullan arvoisia lehtiotsikoita ja kontekstista irroitettuja lainauksia, joilla vastapuolen saa näyttämään (vielä nykyistäkin suuremmalta) idiootilta.

Raha on heidän ase, tieto on meidän. Luovutan täten moraalisen lisäpisteen (joka ei näy ruudulla) ja power-hanskan (joka on symbolinen) Brokep:lle.

On epätodennäköistä, että tätä nähdään kotimaassa ihan pian. Toivoa silti voi.

Johan nähtiin

Juurihan ihan samanlainen juttu nähtiin K-Rapussa, missä nuori lakimies tappeli Kotilaisen vatipään kanssa. About samaan tyyliin sekin meni. Video löytyy tuubista.

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

Brokep melkeimpä purskahti nauruun

Tätä kannattaisi näyttää jenkeille tekstitettynä.

Tämä pitää kyllä

saada tekstitykseen (edes englanniksi) ja levitykseen, että tällainen "jag kan inte tala svenska" jätkäkin sen ymmärtäisi.. Kuulostaa hyvältä pätkältä. =)

Joo tää olis kyl kiva

Joo tää olis kyl kiva saada englanninkielisten tekstien kanssa jakeluun. Täytyy kyl sanoo et ei oo ikinä kiinnostanu ruotsin kielen opettelu näin paljoo kun nykyään :D Pitänee vissiin ruveta vähän preppaamaan, että saa edes jostain näistä selvää :)

Hitto, kun itselläkään ei

Hitto, kun itselläkään ei ole kunnon Ruotsipäätä. Muuten subittaisin tuon mielelläni.

Viva La Revolution :)

Tavis Terroristi

Se on kivaa varmasti kun haukutaan terroristeiksi, rasisteiksi yms. ja katsojaluvut vain nousevat. Tuohon kun saisi ne enkku tekstit niin voisi katsoa ja saada hiukan enemmän irti vaikka moista farssia on kiva katsoa ihan vain ihmisten olemusta seuraten.

Subit...

Jos vaan jostain saadaan video haltuun niin saan siihen kyllä subitkin aikas nopeasti hommattua...itsellä ei päätä riitä, mutta mulla on useita ruotsalaisia kavereita...

Kirjauduin vain kommentoidakseni tätä

Huippua. Haastattelu on pelkkää asiaa, katselin (ja ennen kaikkea kuuntelin) sen kokonaisuudessaan.

En osaa tehdä tekstityksiä, mutta jos joku linkkaa minulle ohjeistuksen, voin ottaa iltapuhteeksi.

Tämä on niin kaunista. Pöydän toisella puolella Vanha Maailma, itsepäinen, omista "oikeuksistaan" kynsin hampain kiinni pitävä, paikalleen jämähtänyt, ei-niin-kovin-älykäs-tai-edes-hyvin-argumentoiva suu vaahdossa parkuva jäärä. Ja toisella puolella Meidän Uusi Maailmamme; nuori, fiksu, hyvin sanansa valitseva ja tyystin peloton kaveri, joka osaa perustella näkemyksensä eikä provosoidu Vanhan Maailman päällekäyvästä tyylistä pätkääkään.

"Oikeus on meidän puolellamme" - right on.

Vallankumous on jo pitkällä ja onkin lähinnä surullista ja huvittavaa, kuinka Vanha Maailma ei suostu tajuamaan mitä on tapahtumassa.

@SleepsWithFishes

Voit vääntää subit nopeasti Subtitle Workshopilla
http://www.divxfinland.org/index.php?id=22

Toinen ja kehittyneempi ohjelma on Aegissub, jolla voit thedä hienompia fontteja, efektejä ja tarkempia ajoituksia. Molemmat ovat erittäin helppoja käyttää, joten tuumasta vaan toimeen :)

lisäys: jos jollain muullakin on kiinnostusta, niin voin auttaa taitojeni puitteissa. Olen nyt koulussa, joten en ehdi laittamaan tarkempia ohjeita - tosin tuo on oikeasti erittäin helppoa.

Viva La Revolution :)

Teoskynnys

Entä jos yksikään nykyajan biisi ei edes ylitä teoskynnystä ? Jos ei ylitä, niin ei teos edes saa mitään suojaa. Kaikki sensurointi on siten perusteetonta....Koko keskustelu teoskynnyksen ylittymisestä on "jätetty väliin". Ikäänkuin kaikki ylittäisi automaattisesti sen.

Miettikää vaikka tapaus "Timbaland":
http://www.youtube.com/watch?v=M4KX7SkDe4Q

Esikysymyksenä pitäisi aina olla "ylittääkö teos teoskynnyksen ?"
--------

Leppämäen väitöskirja:
- On vaikea löytää teoksia, jotka olisivat todella omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä. Teoreettisessa keskustelussa kyseiset kriteerit on voimakkaasti kyseenalaistettu ja niistä ei vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä, Leppämäki pohdiskelee.

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20067895

------

Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )

oliko jo youtube videona

oliko jo youtube videona saatavana?

Video olisi kiva..

Youtube video ja englannin kieliset tekstitykset olisivat ihan jees, niin ymmärtäisi tästäkin jotain (:
Ja kyllähän tuo, että on rauhallinen, on paras tapa saada väittely sujumaan.. Aika selvää, kumpi osapuoli on tässä tapauksessa oikeassa. Vaikka itse tekijänoikeuksista oma kanta olisikin neutraali, asialliset, rauhalliset ja perustellut vastaukset saavat vakuutettua paljon paremmin kuin huutaminen, voimasanat ja syyttäminen.
----------
There's a little anarchist in all of us.
(-.-)

----------
There's a little anarchist in all of us.
(-.-)

Yhdyn vain ylläoleviin

Yhdyn vain ylläoleviin kommentteihin, ripattu video ja englanninkieliset subit olisi jees. Olisi kiva kuulla mitä tuossa puhuttiin.

TPB

pistin pojille mailia että olis kiva saada siitä torrentti...ei ainakaan oo vielä kuulunu mitään...

Gief Epix!1eleven

PLX!!
Voisko joku tehä ees jonkunäköset enkku / suomi subit!
Ruotsinkielen taito on olematonta omal (ja varmasti monen muunki) kohdal :P

~AkQ

Tekstitykset

Voisihan sitä edes kääntää vuoropuhelun tänne foorumeille. Ei sen välttämättä tarvitse edes olla kiinni subimuodossa vaan tyyliin äijän nimi ja mitä se sanoo jne.

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

@ Tomboo

Kiitos sinulle. Tutustun aiheeseen, en usko että kyseessä on tällaiselle nörtille mikään kovin tuskallinen op.

Linkatkaa tänne, jos joku jo ehtii tekemään tekstit minua ennen; itse en kerkiä sorvin ääreen ennen lauantaita kuitenkaan...

Youtubeen linkkiä...

Tuossa olisi pätkä keskustelusta youtubeen upittuna, tosin ilman tekstejä.
http://www.youtube.com/watch?v=_MxKWALRerQ

Syndicate content