Hollywood vaatii Pirate Bayltä 10 miljoonaa euroa neljästä elokuvasta

Heti Antipiratbyrånin perään on myös Hollywoodia edustava MPA esittänyt oman korvausvaatimuksensa Pirate Bay -jutun syytetyille. Ja amerikkalaisten vaatimus saa niin IFPI:n kuin Antipiratbyrånin vaatimukset kalpenemaan rinnallaan. MPA:n mielestä jutun kohteina olevien neljän elokuvan ja yhden TV-sarjan torrent-jakelu on aiheuttanut sen edustamille yhtiöille 93 miljoonan kruunun eli 10 miljoonan euron tappiot, joista se katsoo Pirate Bayn neljän syytetyn aktivistin olevan vastuussa.

MPA:n laskelman perustana on arvioitu 222-261 kruunun tappio per ladattu elokuva ja 415 kruunun tappio per ladattu Prison Break -televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi. MPA:ta jutussa edustava asianajaja Monique Wadsted perustelee muita kantajia korkeampia korvausvaatimuksia sillä, että elokuvat eivät ole vielä olleet DVD-jakelussa, ja että ne ovat olleet kansainväliselle yleisölle kohdistettuja. Kyseiset elokuvat ovat Harry Potter, The Pink Panther, Syriana ja Walk the Line. MPA:n vaatimukset nostavat tekijänoikeusteollisuuden yhteenlasketut korvausvaatimukset syytetyille 115 miljoonan kruunuun eli n. 12,3 miljoonaan euroon.

Kommentit

Valuuttamuunnos

Valuuttamuunnos kruunuista euroiksi:
222-261 kruunua = 23,85 - 28,05 €
415 kruunua = 44,59€

Uusien tuotteiden kauppahinnoissa siis liikutaan.

Minäpä näin sen 2,5 miljoonan $$$ leffan!

Tosi upea, hintansa arvoinen. Olisin katsonut uudestaan, mutta kolikot loppuivat.

Muistaakohan MPAA ja

Muistaakohan MPAA ja kumppanit sitten pulittaa valtiolle 22% (tai mikä nyt Ruotsissa ALV:ia vastaava on elokvuille) kaikesta voitosta, 10% kaupoille jaettavaksi, 10% kuljetusyhtiöille jne. vai miten se hinta nyt muodostuikaan :)

Ja toki sitten tullit kaikista elokuvista mitä on "toimitettu"

Ihmetyttää vaan miten

TV-sarjan torrent jakelu voi aiheuttaa tappioita, eihän se varmaan joka sen sarjan lataa netistä vuotta aikaisemmin kuin mitä tv:stä näytetään, niin eihän siitä makseta silloinkaan kun se tulee tv:stä, vaan sarjan ostanut kanavahan sen maksaa sen sarjan, ja varmaan aika monessa maassa näytetään kyseistä sarjaa ja kanavat jotka näitä sarjoja esittävät niin yleensä pyörivät mainos tuloilla, joten periaatteessahan se on mainostaja joka häviää siinä ehkä mahdollisesti jotain, jos joku sarjan ladannut heppu ei katsokkaan sitä tv:stä ja häneltä jää nyt vaikka jokin pesuaine mainos näkemättä, niin voi voi...

Minun mielestäni sarjojen nettijakelu lisää sarjan suosiota kun joku lataa jonkun sarjan joka on hyvä, ja suosittelee kavereille, kiinnostus sarjaa kohtaan lisääntyy ja jossain vaiheessa jokin tv-kanava kiinnostuu myös sarjasta, jolloin kyseinen kanava ostaa sarjan esitys oikeuden, joka olisi voinut jäädä ostamatta jos kyseisessä maassa ei olisi sarjasta ikinä kuultukkaan.