Piraattiaate leviää: myös Tanskaan perustettiin Piraattipuolue!

Suomalaisten piraattien valmistautuessa tulevana viikonloppuna pidettävään viralliseen perustamiskokoukseensa tulee myös Tanskasta iloisia uutisia. Sikäläiset piraatit ovat nimittäin myös perustaneet oman puolueensa Piraattiliittoa Tanskassa vastaavan Piratgruppenin tukemana. Piratpartiet-nimellä toimivan puolueen ohjelma tulee olemaan "suora piraattikopio" Ruotsin Piratpartietin ohjelmasta, ja puoluetta johtaa ainakin ensi alkuun projektin puuhamies Ole Husgaard. Vuotuinen jäsenmaksu on 30 kruunua eli noin neljä euroa, joten raha ei tule olemaan kenellekään poliittisen aktivoitumisen este.

Piratpartiet tulee Tanskassa tarpeeseen, sillä sikäläinen tekijänoikeuslobby on tähän asti päässyt riehumaan varsin vapaasti. Tuoreessa muistissa ovat Pirate Bayn sensurointimääräys ja IFPI:n oman miehen ujuttaminen sikäläisen Pirate Bay -oikeudenkäynnin 'puolueettomaksi' asianajajaksi. Piraatteihin kohdistuvan vainon kärkihahmo maassa on ollut kovan linjan asianajaja Johan Schlüter, joka firmoineen tienaa hyvin antipiratismilla. Schlüter mm. neuvoi taannoin ruotsalaisia kollegoitaan poliitikkoja manipuloidessaan käyttämään lapsipornokorttia, koska politiikot ymmärtävät lapsipornoa paremmin kuin mutkikkaita tekijänoikeusasioita.

Kommentit

Hieno juttu. Huomasitteko

Hieno juttu.

Huomasitteko että uusimmassa Voima-lehdessä oli juttua Piratbyrååsta? Ihan ok.

Onneksi olkoon, Tanska!

Onneksi olkoon, Tanska!

Hienoa

Toivotan Tanskan Piraattipuolueelle onnea ja menestystä pitkällä ja kivisellä tiellä kohti vapaata tiedostojenjakoa.

Syndicate content