EU pidentämässä äänitteiden tekijänoikeussuojan 95 vuoteen?

Financial Times raportoi, kuinka EU:n irlantilainen sisämarkkinakomissaari Charlie McCreevy on määrätietoisesti ajamassa komissiossa lävitse päätöstä äänitteiden tekijänoikeussuojan pidentämiseksi nykyisestä 50 vuodesta peräti 95 vuoteen. Lehtitietojen mukaan komissio saattaa äänestää asiasta jo tällä viikolla. Perustellessaan tavoitettaan julkisuudessa McCreevy on käytännössä kokonaan luopunut tekijänoikeusjärjestelmän alkuperäisestä johtoajatuksesta yleisön ja artistien välisenä sopimuksena, jolla artisteja kannustetaan uuden musiikin tuotantoon tietyksi suoja-ajaksi annetuilla kopiointimonopoleilla. Sen sijaan McCreevy puhuu tekijänoikeusjärjestelmästä suoraan ikääntyvien muusikoiden eläkejärjestelmänä. "En puhu sellaisista nimiartisteista kuten Cliff Richardista tai Charles Aznavourista. Puhun niistä tuhansista tuntemattomista sessiomuusikoista, jotka antoivat oman panoksensa äänitteiden tekemiseen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla. He eivät enää saa rojaltikorvauksia levytyksiensä radiosoitoista, ja kuitenkin nämä korvaukset ovat monille heistä heidän ainoa eläkkeensä."

McCreevyn kauniit puheet sessiomuusikoista huolehtimisesta ovat todellisuudessa täyttä puppua. Kuten eräs TorrentFreakin lukijoista asiantuntevasti kommentoi, sessiomuusikot ovat tyypillisesti työntekijöitä, jotka saavat palkkaa tekemästään työstä. "He voivat olla joko äänitysstudioiden palkkalistoilla, joilta he saavat tuolloin palkkansa ja eläkkeensä, tai he voivat tarjota palveluksiaan urakkapohjaisesti yksityisinä yrittäjinä. He eivät omista kappaleiden tekijänoikeuksia, ja päinvastoin kuin levytyssopimuksen tehneet artistit, he eivät myöskään saa äänitteiden radiosoitoista minkäänlaisia rojalteja - useimmiten heidän nimensä eivät näy edes levyjen ansioluetteloissa. Siksi tekijänoikeuksien laajentamisella ei ole heidän asemaansa minkäänlaista vaikutusta. Valtaosassa tapauksista tekijänoikeuksien omistaja on levy-yhtiö - ei artisti - joten pitemmistä tekijänoikeuksista hyötyisivät lähinnä levy-yhtiöt. Äänitteitä tehneet artistit saavat maksetuista rojalteista vain murto-osan levy-yhtiöiden pitäessä valtaosan rahoista." On suorastaan huvittavaa, kuinka McCreevy kieltää, että kyse olisi Cliff Richardin kaltaisten supertähtien lisäansioista, sillä juuri musiikillaan miljoonaomaisuuden tienannut Richard on ollut suoja-ajan pidentämisen kenties näkyvin puolestapuhuja ja lobbaaja Britanniassa.

McCreevyn aloitetta kommentoinut TechDirt luonnehtii suoja-ajan radikaalia laajennusta "tekijänoikeuksien täydelliseksi korruptoimiseksi". "Tekijänoikeus oli alunperin sopimus yleisön ja sisällön luojien välillä: jos me annamme sinulle monopolin tähän sisältöön tietyksi ajasi, sinä luot kyseisen sisällön. Ei ole mitään järjellistä perustetta palata takaisin menneisyyteen muuttamaan sopimuksen ehtoja. Mitkä ehdot olivatkaan, ne olivat selvästi riittävät sisällön tuottamiseksi kyseisellä aikakaudella. Se, että nyt menemme takaisin menneisyyteen ja laajennamme sopimuksen monopolisuojaa 45 vuodella, tarkoittaa käytännössä vain yhtä asiaa: kyseisen sisällön ottamista pois yleisöltä, joka oli alkuperäisen sopimuksen toinen osapuoli, ja jolle kyseinen sisältö sopimuksen mukaan tänä päivänä jo kuuluisi."

Kommentit

Ahneuden

Markkinat kukoistavat...

Toivon hartaasti, että järki

Toivon hartaasti, että järki voittaa tällä kertaa. Suoja-ajan pitennystä on Suomessakin perusteltu "eläkkeillä" ja "lottovoitoilla". Lottovoitto tarkoittaa maallikkokielellä sitä, että joku suuri yhtiö päättää käyttää artistin kappaletta vaikkapa mainoksessa 90 vuoden kuluttua. Muutaman ikivihreän ja poikkeuksen takia pitäisi koko systeemi muuttaa - ei kuulosta kovin vakuuttavalta. En ole tässäkään kohtaa yllättynyt, että lakia yritetään puskea eteenpäin väärin perustein.

sama naama, samat juonet

Tämä McCreevy ei ole suinkaan mikään uusi naama näillä markkinoilla. Hän oli yksi takapiruista kun ohjelmistopatenttidirektiiviä yritettiin taannoin ujuttaa keittiön oven kautta sisään EU:hun. Kun kyseinen yritys kaatui, niin seuraavaksi tyyppi on käymässä kauppaneuvotteluja USA:n kanssa tarkoituksena 'harmonisoida' maiden patenttijärjestelmät (lue: EU adoptoi USA-mallin ohjelmistopatentit).

Jos kyseisestä henkilöstä on vaikea löytää muuta positiivista sanottavaa niin ainakin hän on ahkera ja johdonmukainen.

Vai 90 vuotta. Kovin monipa

Vai 90 vuotta. Kovin monipa artisti elää edes noin vanhaksi, saati sitten jos levytetyn musiikin tekemisen on aloittanut siinä parikymppisenä tai vanhempana. Eli siis tosi paljonpa sopimuksenkin tehneet artistit hyötyvät

Ei siinä taidetakaan yrittää

Ei siinä taidetakaan yrittää hyötyä muuten kuin levy-yhtiön puolesta ;)

Jotkut ihmiset tekevät musiikkia ja muuta taidetta.

Jotkut ihmiset tekevät musiikkia ja muuta taidetta.
Jotkut ihmiset haluavat nauttia musiikista ja muusta taiteesta.
Jotkut ihmiset haluavat maksaa musiikista ja muusta taiteesta.

Pitäisikö meillä olla poliisijärjestelmä, joka varmistaa, että jokainen, joka on nauttinut, myöskin maksaa?

Voi jeesus

Kylläpä on kaverilla surkuhupaisat jutut. On paikkoja missä noita oikeuksia todellakin pitäisi lyhentää ja reilusti. Laittaisivat mielummin homman niin, että oikeudet ovat elin-ikäisiä, eli kun artisti kuolee oikeudet loppuvat siihen. Toisin sanoen oikeudet olisivat puhtaasti henkilökohtaisia. En tosin ihettelisi silloin jos levy-yhtiöt alkaisivat lahdata hyviä muusikoita jotka ovat lopettaneet uransa, että saisivat vapaasti levittää tuota musiikkia ilman korvauksia. Ei edes kuullosta epärealistiselta tuo skenaario kun katsoo firmojen tämänhetkistä toimintaa.

Isoja firmoja huolestuttaa

Kun tavalliset ihmiset ovat kyllästyneet maksamaan tolkuttomasti peleistä,ohjelmista,elokuvista jne.
Nyt ne sitten koittavat kaikin tavoin varmistaa että niiden "pyhät lypsylehmät" voivat hyvin tulevaisuudessakin.
Tuossa EU:n puuhastelussa näkyy hyvin ettei EU ole tavallisen ihmisen asialla vaan se ajaa suuren rahan ja vallan etuja härskisti muusta piittaamatta.

Wanha tracker musiikki

Ei muuten, mutta töissä tulee kuunneltua radio XxXää ja siellä on soinut pariakin biisiä missä joku vocal rikkoo sen hyvän musiikin. Olen huomioinut että hyvin paljon eräistä biiseistä yksikin kuulostaa Utopia nimisen Amiga/PC pelin erinomaisen musiikki tuotannon tuotokselta, ei ole tietoa että mikä on tuo 'uusi' kappale saati millä nimellä, mutta Itselläni painunut hyvin mieleen Amigan ja pc puolen Utopia pelin erinomaiset trackit ja tunnistan kyllä paljon scenetuotantoa, pitäisiköhän tätäkin valvoa? huomasin toisenkin aikoinaan, että kuulostaa eräältä naapurimaan tekijältä tulleen tuotokselta, pelottavaa, että nykään kaapataan mm.Amiga trackeri musiikkia noinkin kovasti, ja kenelle crediitit menevät?

Hieman wanhaan uutiseen postasin, mutta tämä on nykyaikaa, ja toivon että joku ottaisi tuosta jotain tekemisikseen, koska en usko että orginaaleja musiikin tekijöitä on Mitenkään rahoitettu heidän kappaleittensa raiskauksenkaan jälkeen..

Syndicate content