Piraattipuolue alkoi kerätä jäseniä - ilmainen jäsenyys, ei ikärajaa


Suomen Piraattipuolue on käynnistänyt käytännön toimintaansa perustamisensa jälkeen vireästi ja hyvällä asenteella. Myös median suhtautuminen uuteen puolueeseen on ollut asiallista, ja puolueen kannanotot ovat saaneet näkyvyyttä ja kuuluvuutta esimerkiksi YleX:ssä, Uudessa Suomessa ja Digitodayssa. Nyt ollaan edetty pisteeseen, jossa puolue on alkanut ottaa aktiivisesti vastaan jäsenhakemuksia. Puoluehallitus teki jäseneksi liittymisen puolueen ensimmäisenä toimintavuotena mahdollisimman helpoksi päättämällä jäsenmaksuksi 0 euroa. Nuori ikä ei ole myöskään este jäseneksi liittymiselle, sillä mitään alaikärajaa puolueen jäsenyydelle ei asetettu, joskin puoluehallitus toteaa, ettei se pyri kohdistamaan jäsenhankintaansa alle 15-vuotiaisiin, koska pitää tätä nuorempien aktiivista värväämistä "hyvän tavan vastaisena". Hallitus pyrkii käsittelemään uudet jäsenhakemukset reippaaseen tahtiin viikottain pidettävien pikakokousten avulla.

Toinen tärkeä puoluehallituksen päätös liittyi rahan keräämisen yhteydessä pidettävään lahjoitusrekisteriin. Puolue päätti pitää kaikista saamistaan lahjoituksista rekisteriä, mutta julkistaa yleisölle vain tietyn summan vuodessa ylittävät lahjoittajat. Julkistamisrajaksi asetettiin 300 euroa vuodessa. Ajatuksena on pitää puolueen toiminta ja rahoitus mahdollisimman läpinäkyvänä mutta suojata samalla pieniä summia lahjoittavien tukijoiden yksityisyyttä. Viranomaiset saavat lahjoitusrekisterin luonnollisesti haltuunsa lain edellyttämällä tavalla, ja se voidaan myös muilla hyvillä perusteilla puoluehallituksen päätöksellä antaa viranomaisten käyttöön.

Kommentit

Hienoa, että asia etenee.

Hienoa, että asia etenee. Kuuntelin Kaj Sotalan YleX-haastattelun. Kyseessä lienee hänen ensimmäinen kunnon haastattelunsa, joten annan jonkin verran armoa mutta verbaalisia lahjoja sopisi parantaa huomattavasti jos kansalle tahtoo puhua asioista; varmuutta lisää, luovutaan "niinku" sanan käytöstä, lyhennetään vastauksia ja mietitään valmiita vastauksia varmoihin kysymyksiin. Tuo esiintyminen ei vakuuttanut minua Rick Falkvinge tavoin mutta uskon, että hän pystyy kehittymään. Sen voin ainakin sanoa, että hänen on pakko, jos hän haluaa kansan kuuntelevan.

Kannattaa muistaa, että

Kannattaa muistaa, että puolueen jäsenet eivät ole aiemmin olleet mukana politiikassa tai mediassa. Tämä on kaikille iso askel ja harjoitusta toki vaaditaan. Kaikki tekevät varmasti parhaansa ja kyllähän tuossa lopussa jo vauhti alkoi olla ihan hyvääkin. Jännityksen kasvaessa liikaa ihminen vaan voi mennä "lukkoon". Normaali efekti alokkaalla.

EDIT: Niin ja Sotala on ehdottomasti noin muuten puolueen kovimpiä jätkiä :)

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

Uuden puolueen

Perustaminen ei koskaan ole helppoa,varsinkin kun käytännössä kaikki perustajat ovat kokemattomia puoluetyön suhteen,joten eiköhän anneta heille täysi tukemme ja työrauha kaupan päälle...

n1

Perustajat ovat ehkä kokemattomia mutta uskallusta ei tunnu puuttuvat. Itse joinasin samantien, eiköhän tähän tule ihan "kokeneitakin" henkilöitä mukaan piraattiliikkeen suosion ansiosta. Tästähän voi kuulla valtamediassakin!

Positiivisella mielellä

Positiivisella mielellä eteenpäin. Voisi tuossa seuraavan palkan yhteydessä liittyä ja lahjoittaa.

Syndicate content