Ison-Britannian pääministeri Gordon Brown ilmoitti vastikään, että maan sosiaalitoimi tulee saamaan käyttöönsä tietokonepohjaisen valheenpaljastusteknologian, jolla avustuksia saavien tai pyytävien asiakkaiden puheluista pyritään seulomaan esille valheelliset lausumat. Tekniikka otettiin koekäyttöön viime vuonna Harrowin kaupungissa lähellä Lontoota, ja sen kerrotaan säästäneen ensimmäisten kolmen kuukauden aikana Harrowilta 300.000:n punnan edestä avustusmaksuja. Brownin hallitus laajentaa kokeilua seuraavaksi 25:lle paikkakunnalle koskemaan yhteensä puolta miljoonaa ihmistä. Jos kokeilu onnistuu, järjestelmä otetaan käyttöön koko maassa.
Käytettävä tekniikka tunnetaan nimellä VRA eli Voice Risk Analysis, ja se on brittiläisen DigiLog-yhtiön kehittämä. VRA-järjestelmä tarkkailee äänenkäytössä ja -sävyissä tapahtuvia pieniä muutoksia, jotka voivat johtua stressistä ja valehteluyrityksistä. Aivan kaikkiin sosiaalitoimen asiakkaisiin järjestelmää ei ole tarkoitus kohdistaa ainakaan projektin alkuvaiheessa, vaan automaattiseen valheenpaljastukseen joutuvat henkilöt, jotka ovat jo jääneet kertaalleen kiinni virheellisten tietojen antamisesta avustuksia anoessaan.
Järjestelmän luotettavuudesta ei ole vielä yleistä tietoa, mutta mikäli reaaliaikainen valheenpaljastustekniikka osoittautuu toimivaksi, Piraattiliitto näkisi sille kansanvallan kannalta erinomaista käyttöä eduskunnan ja hallituksen puheiden televisiointien ja radiointien yhteydesä välitettävänä oheisinformaationa. Iso-Britannia on kuitenkin edelläkävijämaa nimenomaan orwellilaisen yhteiskunnan rakentajana, eli periaatteena on tehdä kansalaiset ja heidän elämänsä maksimaalisen läpinäkyviksi vallankäyttäjille ja samalla suojata vallankäyttäjät kansalaisten katseilta - oikeassa demokratiassa kun asioiden tulisi olla päinvastoin. Lienee siis turha toivoa, että kansalaiset pääsisivät VRA-tekniikalla analysoimaan automaattisesti vallanpitäjiensä rehellisyyttä. Ellei sitten joku kelpo piraatti onnistu hankkimaan softaa käsiinsä ja panemaan sitä torrent-levitykseen myös kansalaisten ulottuville.
Kommentit
Voisi olla huvittavaa
Voisi kyllä olla huvittavaa seurata poliitikkojen haastattelua valheenpaljastimessa.
"Ei RIAA ole meille mitään maksanut" ja samalla mittari pomppaisi punaiselle :D
Huolestuttavaa
Kehitystä.
Sitten liitetään eduskuntien
Sitten liitetään eduskuntien mikkeihin samanlainen systeemi jokaiselle joskus vaalilupauksensa rikkoneelle.