WikiLeaks julkaisi Suomen salaisen nettisensuurilistan

Suomen salaisiin sulkulistoihin perustuva nettisensuuri muuttui reilut viikko sitten kaikkea muuta kuin salaiseksi, kun amerikkalainen WikiLeaks-sivusto julkaisi suomalaisten palveluntarjoajien käyttämän sulkulistan kokonaisuudessaan. WikiLeaks on erikoistunut julkaisemaan erilaisia whistle blower -tyyppisiä dokumentteja, joissa paljastetaan mm. hallitusten ja viranomaisten väärinkäytöksiä. Suomen sensuurilistalta löytyy yhteensä 797 eri domainia, joiden väitetään sisältävän laitonta lapsipornoa. WikiLeaks toteaa, että listaa ylläpidetään ilman minkäänlaista laillisuusvalvontaa tai julkista kontrollia, ja tästä salakähmäisyydestä onkin seurannut jo se, että listalle on päätynyt Suomen nettisensuuria ankarasti julkisuudessa kritisoineen Matti Nikin lapsiporno.info-sivusto sekä Thaimaan edesmenneen prinsessan muistosivusto.

Savon Sanomien mukaan keskusrikospoliisi sai kuulla listan julkaisemisesta maanantaina. Poliisi uskoo listan vuotaneen julkisuuteen Suomesta käsin. Virka-apupyyntö listan sensuroimiseksi pois julkisuudesta on lähetetty Yhdysvaltoihin, joskin poliisi epäilee mahdollisuuksiaan saada lista poistetuksi WikiLeaksin sivuilta Yhdysvaltojen vahvan sananvapausperiaatteen vuoksi. WikiLeaks on myös kuuluisa siitä, että se ei hevin taivu eri maiden viranomaisten vaatimusten ja uhkausten edessä. Listan anonyymi julkaisija toteaa halunneensa julkaista listan, koska hänen mielestään salaisiin sulkulistoihin perustuva sensuuri ei ole "erityisen demokraattinen" asia, ja koska väärin perustein sensuroituja sivustoja ei ole mahdollista saada pois listalta muuten kuin "pyytämällä kauniisti". Julkaisija arvelee, että ainoa keino asettaa jokin sensurointipäätös kiistanalaiseksi on nostaa oikeusjuttu joko poliisia tai valtiota vastaan.

Suurin kunnia perustuslain vastaisen ennakkosensuurin käyttöönotosta Suomessa kuuluu Vanhasen hallituksessa liikenne- ja viestintäministereinä toimineille demareille Leena Luhtaselle ja Susanna Huoviselle, jotka keräsivät lakia ajaessaan vaalien alla itselleen halpoja poliittisia irtopisteitä. Tanskassa - jonka salainen sensuurilista julkaistiin WikiLeaksissä jo joulukuun puolella - nettisensuuri on ehditty laajentaa jo koskemaan ruotsalaista Pirate Bay -sivustoa. Kun perustuslaillista sananvapautta aletaan rapauttaa eri eturyhmien vaatimuksesta, sensurointia vaativista "hyvistä vihollisista" ei ole puutetta.

Kommentit

Perustuslaista vapaat virkamiehet

On outoa, että minkäänlaista joukkokannetta tai suurempaa oikeuskärhämää ei Suomessa olla vielä listan tiimoilta tehty. Ehkä tuhot ovat vielä sen verran vähäisiä, ettei poliisin askartelu paskartelu kiinnosta suurempaa yleisöä.

Melkein toivon, että listan vuotanut astuisi julkisuudessa esiin ja ottaisi marttyyrinviitan (uhkailtuhan on jo vaikka millaisilla syytteillä), koska samalla tulisi käsiteltyä se millä perusteella syyte annetaan & nähtäisiin miten riippumaton oikeuslaitos tulkitsee perustuslain taivuttamisen tähän muottiin.

Siinä vaiheessa kuin syksyisen W3C:n vahinkosensuroinnin kaltaiset rimanalitukset tulevat jokapäiväiseksi riesaksi, on jo myöhäistä yrittää purkaa rakennettua koneistoa.

Listat löytyy alla olevista linkeistä

Nyt vain jokainen levittämään listaa P2P-verkkoihin ja ympäri nettiä. Poliisikin saa kokea sen, että se mikä menee nettiin pysyy siellä ja sitä on mahdoton poistaa :D Olen niin vahingon iloinen kuin vain olla ja voi :D

http://wikileaks.org/wiki/797_domains_on_Finnish_Internet_censorship_lis...

suora linkki http://wikileaks.se/leak/domains-in-the-finnish-child-pornography-filter...

Suomen sensuuri

Nyt on sitten tuo lista mirroroituna ja jaossa myös StealthNetissä, Freenetissä ja GNUnetissä.

Estolista

Eihän siinä mitään. On se mukavaa miten veroeurot käytetään muiden maidenkin valvomiseen luullen siitä olevan vielä apua.

Kyseiset linkit

Kahlasin noin kymmenkunta linkkiä läpi ja pahin lapsipornomateriaali oli Simpson porno, jossa liisa oli kuvattu kaikenlisäksi aikuiseksi. :) Melko turhaa askartelua poliisilta.

Wikileaksiin pääsee käsiksi

Wikileaksiin pääsee käsiksi myös sipulimaan kautta -- tosin en usko, että siellä näkyvä sivusto on itsenäinen hidden service. Jos näin kuitenkin olisi -- eli wikileaks olisi peilattuna sipulimaassa -- haluaisin kyllä todella nähdä poliisin yritykset listan poistamiseksi...

Tai edes ilmeet, kun joku heille viimein selittää, että mitä tor ja hidden service oikein ovatkaan.

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

Lindén ja poliisi helpottavat Googlella etsintää.

http://piraattiliitto.org/uutiset/2008/02/kansa-suuttui-jo-5000-suomalai...

Ei muuta kuin typerät poliisit valjastetaan tekemään "valmiit listat", jota voikin hakea siis Googlella. Poliisi tietämättään tyhmyydessään kuten ministerikin kuvittelevat vaikeuttavansa, itseasiassa ne helpottavat hakua. Poliisi ikäänkuin merkkaa ne paikat. Tosin nyt kun ihmiset auttavat setvimään vahingossa suljetut sivut, ongelmat pienenee. Tiesittekö että semmonen pikku scripti on jo tehty? Kaikkea mitä ministerit ja varsinkaan poliisi ei tiedä, saisi aikaan paksun tietosanakirjan.

Googlella voi hakea palvelinten virheilmoituksia

Googlen avulla voi selvittää missä on tietyn version palvelimia tai tiettyjä ilmiotuksia joiden perusteella kohdistaa hyökkäys.

Googlen tuoreista hakulistauksista noilla tietyillä sanoilla sitten voi laittaa scriptin, joka saa suoraan hyökkäyslistan googlen haun vastauksesta.

Esim. selainta emuloivaa koodia joka etsii Googlen avulla haavoittuvuutta ja iteroi läpi hakuvastauksen, tekee hyökkäykset ja rakentaa samalla iteraatiolla raportin tai tietokannan onnistumisesta.

Script kiddietkin luultavasti pystyy noita jotenkin hyödyntämään sopivan modulaarisella hyökkäyspaketilla. Mutta enimmäkseen noita varmaan hyödyntää asteen fiksummat hyökkääjät, mut ei toikaan vielä ole erityisen sofistikoitunut tapa, nopea tosin.

Eli kun tehdään työ aloittaen ojasta ja sen viedessä allikkoon... päästään vaan ainoaan absoluuttiseen totuuteen. Kyvytön neuvoo tietämätöntä ja hommasta ei tule hevon helvettiä kummempaa, kaukaaviisasta mitenkään ja kaiken kukkuraksi mikään estoista ei toimi. Köyhän kansan selkänahasta revitään joka äyri, joilla rahotetaan rehottavaa rikollisuutta. On siinä pienellä proletaarilla miettimistä taas, mihin valtio hassaa verovaroja.

Suojatyöpaikassa voi näköjään tehdä mitä haluaa ja antaa toinen toistaan tyhmempiä lausuntoja vertauksineen. Kauanko tää lammasmainen kansa aikoo vaan katsoa sivusta? Onko kukaan laskenut koko homman budjettia, mitä tuo pelleily maksaa?

Eli tässä juttu aikasemmasta keskustelusta.

Eräs poliisijohtaja piti Googlea selaimena... Pasi Viheraho soitti sen puhelun KRP:lle aikanaan ja kylläpä nauratti. Se oli puolustus sille ettei Googlea suljeta myös estolistalle. Siitähän tuli hyvät lehtijutut ja kaikki. Mutta mikään ei muuttunut. Idiotismi kukoistaa...

Lindén oli se jolta myös asiaa kysyttiin, mutta hänkin haparoiden möläytteli mitä sattuu vieläpä "ammatitaitoisesti". Milläköhän avuilla lienee sitte päässyt möläyttelemään lisää, hänenhän piti olla entiseltä ammatiltaan joku ATK-tukihenkilö. Tais tapahtua mikromikkojen aikaan se ja kesken jäädä pahasti.

Onko oikeasti osaajia kuunneltu? Ei ole! Kukaan järjissään oleva ammattitaitoinen henkilö, ei lähtisi tekemään estolistoja jne. Ihmetellä pitää miksi Vanhanen, Huovinen ja Luhtanen ajoivat tämmösen lain läpi, kysymättä ammattilaisten mielipidettä. Väitän, että sitä ei kysytty edes... ei ole edes mietitty. Annettu näennäinen turvallisuuden tunne ihmisille ja valta poliisien käsiin, jotka ei erota edes hakurobottia selaimesta!

Odotammekin Wikileaksin sensurointia

Samasta syystähän kotimainen lapsiporno.infokin sensuroitiin. Ks. myös oma pieni blogahdukseni aiheesta.

Syndicate content