Viimeinenkin Ruotsin kahdeksasta poliittisesta nuorisojärjestöstä eli kristillisdemokraattisten nuorten KDU (Kristdemokratisk Ungdom) on nyt asettunut kannattamaan yksityisen, ei-kaupallisen tiedostojen jakamisen laillistamista. Poliittinen sukupolvikuilu tiedostonjakamiskysymyksessä on siten dramaattinen, sillä samaan aikaan Ruotsin eduskunta on säätämässä IPRED-lakia, jolla tekijänoikeusteollisuudelle ollaan antamassa poliisivaltuuksia tiedostonjakajien tehokkaampaan jahtaamiseen.
KDU:n hallituksen jäsen David Högberg kertoo, kuinka järjestöltä kesti kauan päätyä nykyiseen kantaansa. Järjestön emopuolue kristillisdemokraatit on ollut Ruotsin puolueista asenteissaan ehkä tiukimmin tiedostonjakajien vastainen. "Loppujen lopuksi päädyimme siihen, että todellisuudessa ei ole olemasssa kuin yksi vaihtoehto", Högberg sanoo. "Nykyinen lainsäädäntö perustuu todellisuuteen, jota ei ole enää olemassa, ja sen pohjana ovat oletukset, jotka ovat osoittautuneet käytännössä vääriksi."
Piratpartietin puheenjohtaja Rick Falkvinge ilmaisee blogissaan tyytyväisyytensä KDU:n päätöksestä. Hän toteaa, kuinka maan poliittisten nuorisojärjestöjen yhteneväinen kanta laillisen tiedostojen jakamisen puolesta edustaa samaa poliittista kantaa, johon valtio päätyi vuonna 1849, kun kirjastolaitos käynnisti toimintansa. Myös tuolloin silloinen tekijänoikeuslobby taisteli kulttuurin vapaata leviämistä vastaan väittäen, että jokainen kirjalainaus merkitsee menetettyä kauppaa kirjakauppiaille. Valtiovalta kuintenkin päätti, että suuren yleisön pääsy tietoon ja kulttuuriin on yhteiskunnallisesti arvokkaampi asia kuin se, että tekijänoikeuksien omistajat saavat maksun joka kerta, kun heidän töitään käytetään.
Uusimmat kommentit
3 päivää 16 tuntia sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
2 viikkoa 2 päivää sitten
3 viikkoa 3 päivää sitten
3 viikkoa 4 päivää sitten
3 viikkoa 4 päivää sitten
3 viikkoa 5 päivää sitten
3 viikkoa 6 päivää sitten
5 viikkoa 4 päivää sitten