Kolme ruotsalaista oikeussosiologia - Håkan Hydén, Stefan Larsson ja Måns Svensson - kirjoittavat tämän päivän Dagens Nyheterissä tuoreesta Lundin yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jossa kartoitettiin 15-25-vuotiaiden ruotsalaisten suhtautumista netissä tapahtuvaan tiedostojen jakamiseen ja alan lainsäädäntöön. Tutkimuksessa todettiin, että peräti 75% tämän ikäryhmän edustajista ei pidä toiminnan laittomuutta syynä olla jakamatta tiedostoja. Lähes yhtä suuri osa 1.100:sta tutkitusta toteaa, ettei mahdollinen tiukentuva lainsäädäntö saa heitä lopettamaan tiedostojen jakamista. Tutkijat toteavatkin, että Tukholman käräjäoikeudessa parhaillaan käytävän Pirate Bay -draaman taustalla on kehittymässä todellinen yhteiskunnallinen ongelma. Samalla kun yhteiskunnan valtaeliitti yrittää ylläpitää tekijänoikeutta menetelmillä, jotka toimivat vielä analogisella aikakaudella, ovat nuoremmat sukupolvet vieraantumassa yhteiskunnan virallisista normeista tavalla, joka ei hyödytä ketään.
Pirate Bay on syytettynä avunannosta tekijänoikeusrikkomuksiin, mutta käytännössä lähes kaikki nuoret rikkovat tekijänoikeuslakia hankkimalla uuden tekniikan avulla itselleen suojattuja teoksia, tutkijat kirjoittavat. "Näin tehdessään he eivät koe minkäänlaista sosiaalista painetta vanhempiensa, ystäviensä, opettajiensa, naapureidensa tai muiden sosiaalisten kontaktiensa taholta. Tällä alueella ei yksinkertaisesti ole enää mitään sosiaalisia normeja, jotka tukisivat voimassaolevia oikeudellisia normeja", tutkijat toteavat.
Jo viime syksynä professori Håkan Hydén, yksi tutkimuksen takana olevista sosiologeista, kirjoitti Sydsvenskan-lehdessä siitä, kuinka tiedostojen jakamista on mahdotonta estää laeilla. Hän totesi tuolloin, että tekijänoikeuslaista on jo nyt muodostunut sekava juridinen tilkkutäkki, josta mm. Ruotsin lakiasiain neuvosto kritisoi sitä. "Näin käy, kun uutta normien konfliktia yritetään ratkaista vanhoilla oikeudellisilla menetelmillä, jotka eivät sovellu tähän tarkoitukseen. Tämä johtaa vain vastakkainasetteluun ja vieraantumiseen perinteisestä oikeuskäsityksestä", Hydén totesi.
Meillä Suomessa sama ristiriita sosiaalisten ja oikeudellisten normien välillä on myös kärjistynyt vauhdilla. Kolme neljästä 15-vuotiaasta jakaa kulttuuria netissä säännöllisesti tai satunnaisesti Lex Karpelan myötä kiristyneestä lainsäädännöstä piittaamatta. Samaan aikaan ajastaan jälkeenjäänyttä levyteollisuutta edustava TTVK:n Antti Kotilainen ei kykene muuhun kuin uhkailemaan tiedostojen jakajia ja vaatimaan entistä kovempia rangaistuksia ikään kuin rangaistuksilla olisi mahdollista palata menneeseen aikaan. Ristiriitaa pahentaa edelleen se, että sosiaalisesta todellisuudesta vieraantunut tekijänoikeuslobby sulkee kaikki kuluttajia ja sivistystointa edustavat tahot lainlaadinnan ja -tulkinnan ulkopuolelle. Vuosi sitten EFFI sai tarpeekseen yhteistyöstä opetusministeriön tekijänoikeusyksikön kanssa johtuen räikeän yksipuoliseksi käyneestä lainvalmistelusta. Viimeinen pisara EFFI:lle oli se, että uusi tekijänoikeustoimikunta miehitettiin lähes pelkästään lobbyn edustajilla.
Kommentit
hah
En itsekään tiedä ketään, joka vastustaisi tiedostojen jakamisen laillistamista. Älytöntä että jotkut vielä yrittävät pitää kiinni vanhentuneista normeista jopa muuttamalla lainsäädäntöä. Saapa nähdä, milloin tekijänoikeusjärjestöille annetaan luvat hyödyntää FRA:n tietoja "kansallisen turvallisuuden" vuoksi.
Tai pikemminkin teletunnistetietoja...
Tai pikemminkin teletallennuslain puitteissa kerättyjä tunnistetietoja. Tätä to-mafia on jo ehtinyt vaatiakin, koska sen olisi paljon helpompi todistaa, kuka nimenomainen perheenjäsen on ollut kuvaruutukaappauksesta löytyvän IP-numeron takana tekemässä tekijänoikeusrikkomuksia, mikäli se voisi vapaasti tutkia kaikkien perheen kännyköiden sijainnit tiettynä ajankohtana, kyseisestä IP-numerosta tehdyt sähköpostin lähetykset jne. Tokihan teletallennusdirektiivi ja sen kansalliset implementaatiot säädetiin vain terrorismin ja muun vakavan rikollisuuden torjuntaan, mutta on vain lobbauskysymys tehdä tiedostojen jakamisesta vakavaa, terrorismiin rinnastettavaa rikollisuutta (IPRED2).
JOKO TAAS
EI OLE TOTTA,EIKÖ HISTORIA OPETA MITÄÄN.OLEMME TAAS MENOSSA KOHTI TOTAALISTA KONTROLLIA.SEKÄ IDÄSSÄ ETTÄ LÄNNESSÄ.EN USKO ETTÄ TÄSTÄ SEURAA MITÄÄN HYVÄÄ.KUMISAAPAS/PAMPPUFIRMA EI KÄSITTÄÄKSENI TARVII MITÄÄN OMIA LAKEJA,SAATIKKA PÄÄJOHTAJAKIN TAITAA OLLA JONKIN SORTIN SALAKULJETTAJA.