Kolmesta poikki -laki huijattiin lävitse Ranskan parlamentissa

Ranskan parlamentissa nähtiin torstai-iltana demokratian kannalta irvokas näytelmä, kun maan presidentin Nicolas Sarkozyn ja tekijänoikeusteollisuuden yhdessä ajama ns. kolmesta poikki -laki eli La loi Hadopi äänestettiin voimaan vain kuudentoista kansanedustajan ollessa läsnä istuntosalissa. Äänestystä oli edeltänyt 41 tuntia ja 40 minuuttia kestänyt kiihkeä debatti laista, joka on yksi kiistanalaisimpia Ranskassa viime vuosina säädetyistä laeista. Kansanedustajien enemmistö oli jätetty siihen käsitykseen, että laista äänestettäisiin vasta seuraavalla viikolla. Kello 22:45, kun valtaosa kansanedustajista oli jo poistunut paikalta, valtiosihteeri Roger Karoutchi - mitä todennäköisimmin presidentti Sarkozyn ohjeistama - ilmoitti yllättäen, että laki otettaisiinkin äänestykseen välittömästi. Salissa urheasti paikalla roikkuneista 16:sta parlamentaarikosta lain vastustajia löytyi sopivasti vain neljä kappaletta. Loput kaksitoista kansanedustajaa kannattivat sitä, joten laki tuli parlamentin hyväksymäksi. Lain lopullinen voimaantulo edellyttää vielä sen hyväksymistä maan perustuslakineuvostossa. Lain vastustajat ovat sitä mieltä, että nettiyhteyksien katkaiseminen tekijänoikeusrikkomuksen perusteella on perustuslain vastaista.

Käytännössä laki tarkoittaa sitä, että palveluntarjoajat lähettävät antipiraattien paikallistamille tiedostonjakajille aluksi ns. ensimmäisen varoituskirjeen, jossa liittymän haltijaa kehotetaan tarkastamaan, ettei hänen langattomassa verkossaan ole mahdollisia luvattomia käyttäjiä, ja että liittymän haltijan koneiden tietoturva on kunnossa. Tämän jälkeen suojaamaton langaton liittymä tai hakkeroitu kone eivät kelpaa puolustukseksi piratismisyytöksiä vastaan. Jos liittymästä havaitaan laitonta tiedostojen jakamista kuuden kuukauden aikana ensimmäisen varoituskirjeen jälkeen, liittymän haltija saa toisen varoituskirjeen. Jos laitonta tiedostonjakamista havaitaan vielä toista varoituskirjettä seuraavan vuoden aikana, asia siirtyy uudelle Hadopi-viranomaiselle (Haute autorité pour la diffusion des œuvres et la protection des droits sur Internet), jolla on uuden lain mukaan valta katkaista käyttäjän nettiliittymä määräajaksi, lievimmillään yhdeksi kuukaudeksi ja enimmillään yhdeksi vuodeksi. Lisäksi Hadopilla on oikeus langettaa suuriakin sakkoja ja antaa muita rangaistuksia. Vaikka Hadopilla on oikeus katkaista piratismista epäillyn nettikäyttäjän liittymä, sen ei kuitenkaan tarvitse tehdä niin. Tällä harkinnanvaraisuudella varmistetaan se, että yritykset eivät menetä yllättäen nettiliittymiään vaan että kuritusta annetaan ainoastaan yksityisille kulttuuria netissä jakaville kansalaisille ja heidän lähiomaisilleen.

Kommentit

Osataan sitä siis kieroilla muuallakin

Noh, nyt pitäisi organisoida Ranskassa kanpanja, jossa kaikki langattaoman laajakaistan omaavat henkilöt jakaisivat yhteytensä ja sitten urakalla warettamaan vauvasta vaariin. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä operaattorit tekisivät kun valtaosa ranskan laajakaistatilauksista pitäisikin sulkea =/ sen lisäksi kaikki viihdemediat ostoboikottiin!!

YLE:llä asiallinen dokkari

Ylellä erittäin asiallinen asiaan liittyvä dokkari :

http://areena.yle.fi/toista?id=2053117

tai winampiin :

HTTP://MEDIAK.YLE.FI/KOTIMAA/AREENA/2/05/31/2053118_1213490.WMV

Siis ei mitään rajaa

Taas TO-mafia on niin paljon lain yläpuolella, että säädetään lakeja erittäin paljon "hyvän tavan" vastaisesti. Ilmeisesti Ranskassa ei sitten ole mitään rajaa sille, kuinka monta edustajaa tulee olla paikalla, jotta tulos on kelvollinen. Kaiketi yksikin riittäisi. Erittäin epätervettä. Näistä tulee oikeasti paha olo.

jaa

Kumpikohan sivusto nyt uutisoi oikein koska afterdawnin mukaan laki ei mennyt läpi

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/17504.cfm

Puurot ja vellit sekaisin

Tämä uutinen liittyy senaatin eli parlamentin ylähuoneen äänestykseen, jossa laki meni läpi.

Tuo afterdawnin uutinen liittyy myös Piraattiliitossa uutisoituun parlamentin alahuoneen äänestykseen, jossa laki kumottiin.

Syndicate content