Saksan piraattipuolue Piratenpartei sai edustajansa kahteen kaupunginvaltuustoon Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa viikonvaihteessa Saksassa järjestetyissä kunnallisvaaleissa. Münsterin kaupungissa piraatit keräsivät 1,55 prosenttia äänistä, mikä vei ykkösehdokkaan Marco Langenfeldin valtuustoon; Aachenissa saman tempun teki sikäläinen ykkösehdokas Thomas Gerger 1,75 prosentin piraattikannatuksen turvin. Saavutukset ovat erityisen hyviä siksi, että piraateilla ei ollut vielä asettaa ehdokkaita kaikkiin alueen vaalipiireihin. Münsterissä piraatteja saattoi äänestää 18:ssa 33:sta vaalipiiristä ja Aachenissa vain kahdeksassa 32:sta vaalipiiristä. Piraattien kasvavasta poliittisesta kannatuksesta kertoo se, että Aachenissa he keräsivät yli kuuden prosentin ääniosuuden kaikissa niissä kahdeksassa vaalipiirissä, joissa heillä oli ehdokkaita. Seitsemässä näistä he ohittivat jo suosiossa liberaalin FDP-puolueen, joka on yksi Saksan perinteisiä valtapuolueita.
Piraattien kannatus Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa oli kasvanut selvästi kesäkuun europarlamenttivaaleista. Kunnallisvaaleja käytiin eilen myös Saarlandin, Thüringenin ja Saksin osavaltioissa, joista viimeksimainitussa piraateilla oli ehdokkaita. Myös Saksissa puolue onnistui nostamaan kannatustaan selvästi alkukesästä. Nyt piraatit saivat 1,9 prosenttia äänistä eurovaalien äänisaaliin oltua 1,1 prosenttia. Osavaltion pääkaupungissa Dresdenissä piraattien ääniosuus oli komeat 3,4 prosenttia; se ei kuitenkaan vielä riittänyt valtuustopaikkaan.
Kommentit
Kunnallisvaalit
Kunnallispaikka onkin vähän ongelmallinen piraatille. Kunnallispolitiikassa ei paljon piraattiagendaan kuuluvista asioista päätetä. Onko se kaveri nyt siellä sitten vähän kuin kumileimasimena?
Miten niin?
Käsi joka keinuttaa kehtoa, keinuttaa mailmaa. Piraateilla on agendaa myöskin kunnallispoliitikassa, opetus ja kirjasto sektorilla ainakin. Molemmissa on tärkeitä paikkoja avoimuuden ja tasa-arvon edistämisessä.
Samalla kun näkyvyys paikallispoliitikassa lisääntyy, lisääntyy myös tietoisuus piraattien olemassaolosta.
Kyllä piraatilla saa ja
Kyllä piraatilla saa ja pitääkin olla muita mielipiteitä piraattiaatteen lisäksi. Ymmärtääkseni ei ole mitenkään kiellettyä (ainakaan Suomen) Piraattipuolueessa ajaa muitakin asioita kuin puolueen sydämmelle läheisiä. Onnittelut Gergerille vaan.
Nii-in. Mutta jos äänestää
Nii-in. Mutta jos äänestää piraattipuoluetta kunnallisvaaleissa, niin ketä oikeastaan äänestät? Kunnallispolitiikassa on hyvin vähän piraattiaatteeseen liittyvää kamaa tarjolla.
Käytännössä äänestät ihmistä, joka on mennyt piraatti-ideologialla kunnallispolitiikkaan, mutta vaikuttaa siellä täysin omien mielipiteidensä mukaan, jotka ei välttämättä kovinkaan kaksisesti ilmene itse vaalikampanjassa, vaan kampanjoitu on vain piraattiteemoilla.
Kunnallisvaalit
Voihan sitä päätöksenteon läpinäkyvyyttä, tietoyhteiskunnan asioita ja valo-ohjelmien (vapaan ja avoimen lähdekoodin) asioita ajaa kunnallisella päätöksenteolla.
Aivan...
ja kun on oma mies "sisällä" niin esim mahdolliset kusetukset voidaan tuoda esiin. Kunnalispolitiikasta pörssiyhtiöiden hallituksiin.
Ehdottomasti piraatti/hakkeri-agendan laajuus tulee näkymään. Monia etäiseltäkin tuntuvaa asiaa voi ajatella yhteiskunnan tulevaisuuden, vapauden ja yksilönsuojan kautta (mm. lait.) Ne ihmiset jotka pitää piraattipuoluetta vain pelkästään tekijänoikeusremonttina ovat haitallisia aatteen kannalta koska ne kuitenkin osallistuu keskusteluun vääristä lähtökohdista. Informaatio on kohinaa eli pointin löytyminen tai viestin perille saaminen on vaikeaa ilman ylimääräistä resonointia.
Tieto lisää tuskaa mutta sivistys on ainut järkevä ase mitä ihmiskunnalla on koskaan ollut. Se siis haltuun kaikille.