Saksan piraattipuolue sai sunnuntain liittopäivävaaleissa 845 904 ääntä eli melko tarkalleen kaksi prosenttia vaaleissa hyväksytyistä 43 357 542 äänestä. Puolue ei päässyt viiden prosentin äänikynnyksen vuoksi liittopäiville, mutta se nousi suurimmaksi liittopäivien ulkopuolella olevaksi puolueeksi. Puolueen toiminnan kannalta tärkein saavutus oli se, että se ylitti vaaleissa reippaasti valtiolliseen puoluetukeen vaadittavan puolen prosentin kannatusrajan. Saksan vaalirahoitusjärjestelmän ansiosta jokainen liittopäivävaalien piraattiääni on puolueelle 85 sentin arvoinen, joten piraattien välitön saalis liittopäivävaaleista on 720 000 euroa. Eikä siinä kaikki: valtio antaa lisäksi jokaista jäsenmaksuista ja lahjoituksista kertynyttä euroa kohden puolueelle 38 senttiä ylimääräistä tukea. Puolueessa on jo lähes 10 000 jäsentä, jotka kukin maksavat 36 euroa jäsenmaksua vuodessa, joten jo nykyisellä jäsenistöllä puhutaan lähes 140 000 euron lisäpotista puolueen toiminnan rahoittamiseksi. Kokonaisuudessaan vaalimenestys merkitsi piraattipuolueelle siten ainakin 860 000 euron puoluetukipottia.
Piraattipuolue on julkaissut vaalien jälkianalyysina kannatuskartan, josta erottuvat hyvin piraattien vahvimmat tukialueet:

Kannatus oli erityisen vahvaa Berliinissä, Hampurissa, Aachenissa, Nürnbergissä, Karlsruhessa ja Braunschweigissa. Vaikka liittopäiville ei vielä päästykään, maan valtamediakin myöntää piraattien olevan jo varteenotettava poliittinen voima maassa:
Kommentit
Hienoa
Jos Saksan Piraattipuolue jatkaa kehitystään tuota vauhtia,niin se on seuraavissa liittopäivävaaleissa merkittävä tekijä.