Ranskan perustuslakituomioistuin on hyväksynyt kiistellyn Hadopi 2 -lain vaatien siihen vain joitain teknisluonteisia täsmennyksiä. Lain seurauksena uusi Hadopi-viranomainen alkaa lähettää tekijänoikeusteollisuuden toimittamien todisteiden perusteella ranskalaisille tiedostonjakajille – joita myös internauteiksi kutsutaan – varoituksia. Ensimmäinen varoitus tulee sähköpostilla, toinen kirjattuna kirjeenä. Kolmannesta väitetystä synninteosta syytetty joutuu oikeuslaitosta edustavan yhden tuomarin pikatuomioistuimen eteen. Tuomarilla on oikeus katkaista syytetyn nettiyhteys korkeintaan vuodeksi ja langettaa samalla sakko, jonka suuruus on ensikertalaiselle 1 500 euroa ja aiemmin sakotetuille 3 000 euroa. Kulttuuriministeri Frédéric Mitterrand ja maan levyteollisuus ylistivät tuoreeltaan perustuslakituomioistuimen päätöstä, kun taas lakia vastaan kamppaillut kansalaisjärjestö La Quadrature de Net luonnehti päivää surun päiväksi vapaudelle Ranskassa. "Ranskan kansalaisille jää enää vaihtoehdoksi hankkia itselleen uudet IP-osoitteet demokraattisemmista maista", kansalaisjärjestö totesi viitaten ulkomaisiin anonymisointipalveluihin.
Varoitusmylly on tarkoitus saada käyntiin jo alkuvuodesta, ja kulttuuriministeriö arvioi, että koneiston päästyä täyteen vauhtiin noin tuhat ranskalaista menettää nettiyhteytensä päivittäin, eli melkoista tuomioiden massatehtailua on tiedossa. Oikeudenomistajille jää edelleen mahdollisuus viedä vakavammat tapaukset normaaliin oikeusistuimeen, jossa tekijänoikeusrikkomuksista voidaankin sitten tuomita pahimmillaan 300 000 euron sakot ja kolme vuotta vankeutta.
Ranskan tietoyhteiskuntakehityksestä aktiivisesti bloggaava Le Domaine D'Anais kiteyttää monien ranskalaisten ja ulkomaalaisten tunnot ihmettelyyn: "Keskeinen kysymys on kuitenkin seuraava: kuinka kukaan voi edes pohtia 'netistä poissulkemista' rangaistuksena – ylipäätään? Rangaistuksena jostain rikoksesta?"
Kommentit
Ennustan, että käyttöönoton
Ennustan, että käyttöönoton jälkeen tästä tulee 1-2 ensimmäisen kuukauden sisään niin suuri haloo, että laki joko kuopataan, sitä rukataan radikaalisti tai sitä lakataan noudattamasta.
Ja haloo tulee joko liian korkean profiilin kansalaisten yhteyksien katkaisemisesta, tai matalasta profiilista koostuvasta isommasta massasta.
Rahaa ulkomaille
Oma veikkaukseni on, että useampi sata tuhatta ranskalaista siirtyy ulkomaisten anonymisointipalvelujen käyttöön. Jos tämä määrä olisi vaikka 200 000, ja jos palvelut maksavat noin 5 €/kk, se tarkoittaa miljoona euroa kuussa rahaa pois Ranskasta ulkomaisille IT-yrityksille, mm. Pirate Bayn poikien IPREDatorille. Ilman tiedostonjakajien ahdistelua tämä miljoona käytettäisiin suurelta osin maan sisällä ranskalaiseen kulttuuriin tai muihin ranskalaisiin tuotteisiin ja palveluihin.
Olisi tietenkin kiva jos noin
Olisi tietenkin kiva jos noin kävisi, ja se mahdollisesti laittaisi lakien säätäjiä miettimään asioita uudelleen. Mutta epäilen, että noin moni tarttuu anonymisointipalveluihin.. Sinulle ja minulle tuo ehkä olisi itsestään selvä ratkaisu, mutten usko, että Ranskassa edes on 200.000 ihmistä, jotka tietäisivät moisten palveluiden olemassaolosta.
No ehkä se on hyväkin, jos
No ehkä se on hyväkin, jos porukka ei ala liikaa suojautumaan. Kun tuota 'väkijoukkoon ampumista' aletaan harjoittamaan tuhannen laakin päivätahtia, kyllä siitä varmasti nouse Ranskassa todella hurja haloo niin kman edellä ennustaa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähtävää.
260 000 - 365 000
260 000 - 365 000 nettiyhteyttä poikki vuosittain. Viikonloppuisin ei varmaan pahemmin suljeta mitään, joten kai se on tuo neljännesmiljoona poikkaisua vuodesa, mutta äkkiseltään luulisi että tuommoinen vaikuttaisi jo maan yleiseen kilpailukykyynkin tänä globaalina aikana.
Vaan siinähän torspoavat. <3
Nyt jonkun pitäisi alkaa
Nyt jonkun pitäisi alkaa markkinoida noita anonyymipalveluita ranskassa, vähintään tuo tpb:n perus logomainonta :)
Ranskalaiset ovat melko
Ranskalaiset ovat melko aktiivisia Stealthnetin käyttäjiä mutta en tiedä miten sovellus kestäisi käyttäjämassan ryntäyksen. I2p on kuitenkin toimivampi anonyymiohjelma. Tällaiset mahdollisuuden sivuten, eiköhän moni vain vaihda filehosteihin, darknetteihin, usenettiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Tässähän se surullinen asia onkin, muutamia tuhansia sunnuntaipiraatteja ja heidän perheitään rangaistaan kollektiivisesti mutta vähän tietotaitoisemmat kaverit jatkavat toimintaansa vain hieman eri muodossa. Erittäin reilua kun ottaa vielä huomioon, että avoimet wlanit ovat käytännössä kriminalisoitu...
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Tämä on hyvä
Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat tämän mielivallan uhreiksi mutta pitkällä tähtäimellä paljon parempaa käännettä ei voisi tapahtua. Pahin skenaario olisi 'sammakon keittäminen', missä pikku hiljaa säädöksiä kiristämällä saataisiin ihmiset tottumaan kulloiseenkin tilanteeseen, kunnes lopulta koko P2P kuihtuisi pois. Kun toisella osapuolella ei ahneuksissaan ole malttia hivuttamalla tappamiseen vaan vetävät tällä tavalla överiksi, niin vastareaktio tulee sitä nopeammin ja vahvempana. Ranskalaiset nousevat mielellään barrikadeille ja paljon pienemmistäkin syistä kuin se, että tärkeä osa infrastruktuuria pistetään poikki.
Siinä on vain sellainen
Siinä on vain sellainen ongelma että tuossa hommassa voi käydä näinkin: http://www.youtube.com/watch?v=Z9nVpO1Dvfk
En ole varma mutta
mulla on semmonen tunne myös, että ranskalaiset eivät tässä suhteessa ole suomalaisia eivätkä amerikkalaisia.
Turhaa surkeaa itkemistä
Suurin syy on tietämättömyys kouluttamattomilla. Suurta suosiota pitäs kasvattaa tiedonsiirroilla, jotka kulkevat epäsuorien yhteyksien yli. Nuuskinta menee aivan mahdottomaksi. ANts muistaakseeni alotti sen jo 2004. Muteakin on porukka aikanaan käyttänyt, mut ilmeisesti kakarat suosii mitä idiooteimpia tapoja ja sen vuoksi tilanne on tämä.
Ants ja Mute ovat oikeastaan
Ants ja Mute ovat oikeastaan täysin kuolleita ja niiden tilalle on tullut toimivampia ja parempia vaihtoehtoja, vaikka niissäkin on tietysti paljon kehitettävää. OFFin kehitys on valitettavasti toistaiseksi jäissä ja Stealhnetin potentiaali epäilyttää, vaikka ohjelma onkin käyttöliittymältään lähes täydellinen. Tutustupa i2p:n jos haluat nähdä missä vaiheessa tällä hetkellä mennään parhaimmissa ratkaisuissa. Planet Peeriä lukemalla saat jo jonkinmoisen kuvan siitä miten suosittu Stealhnet on Ranskassa.
PS:valvomisesta ei tule mahdotonta mutta erittäin hankalaa ja kallista.
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Mjoo tiedetään...
Heitin esimerkkinä asioista ylipäätään. Vain pieni porukka seuraa edes kehitystä, mutta on varaa valittaa. Tilannehan todellakin on tämä.
Näkisin ongelmana ennemminkin jumittamisen yhteen järjestelmään vuosikausiksi johon luotetaan kuin vuoreen.
Lihava riita
Ja paljon poliittisia ruumiita on hyvin mahdollista ja se on hyvä mahdollisuus saada paikka kumota Hadopi2 ja tehdä Ranskan internet lainsäädännöstä taas ihmismäinen.
Ojasta allikkoon
Nettiyhteyksiä kun alkavat katkoa, siirtyvät ihmiset ostamaan sarja/leffa/peli/ohjelma/musiikki kopiot katukauppiailta (= siis niiltä oikeilta rikollisilta). Kansan rahat menee piraattituotteisiin eikä to-puljut/artistit tienaa sen enempää kuin nytkään. Tai oikeastaan vähemmän, sillä nythän osa lataajista ostaa pitämänstä tuotteet originaaleina... fyysisen piratismin kasvaessa niin ei enää kävisi.
Mitä järkeä??