Kokoomuslaisen viestintäministerimme Suvi Lindén ehdotti muutama päivä sitten Nykypäivän haastattelussa valtionvarainministeriön alaisuuteen perustettavaksi uutta vaikutusvaltaista tietoyhteiskuntaministerin pestiä. Lindén olisi valmis antamaan uudelle ministerille 'diktaattorin' valtuudet ja reilusti rahaa, jotta tämä saisi pakotettua ja houkuteltua ministeriöt, valtionhallinnon ja kunnat tuomaan palvelunsa verkkoon ja integroimaan tietojärjestelmänsä keskenään kommunikointikykyisiksi. "Tietoyhteiskunta numero yksi rakennettiin niin, että annettiin kaikkien kukkien kukkia, ja jokainen kunta sai ratkaista, mitä järjestelmiä keneltäkin osti, ja minkälaisilla arkkitehtuureilla rakensi esimerkiksi potilastietojärjestelmänsä", Lindén kertaa. Käytännössä tämä on johtanut ongelmiin esimerkiksi kuntaliitosten yhteydessä, kun yhtyvien kuntien itsenäisesti aikoinaan hankkimat potilastietojärjestelmät eivät osaakaan kommunikoida keskenään. "Järjestelmiä rakennettaessa olisi pitänyt hyvinkin vahvalla ohjauksella määritellä nämä rajapinnat ja varmistaa tiedon kulku", Lindén arvioi jälkikäteen. "Tuolloin oltiin maailman ensimmäisiä tietoteknologiassa, mutta ei osattu ennustaa tulevaa saati hahmottaa suurten kokonaisuuksien merkitystä." Tietojärjestelmien nykyistä kirjavuutta kuvastaa myös se, että jopa eri ministeriöillä on käytössään erilaiset sähköpostijärjestelmät.

Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö kannattaa Lindénin ajatusta tietoyhteiskuntaministeristä, sillä yhdistetty liikenne- ja viestintäministeriö ei hänen mielestään yksinkertaisesti ole nykyaikainen yhdistelmä. "Miksi liikenne ja viestintä ovat yhden ministeriön vastuualuetta?", Kivistö ihmettelee. "Tälle epäsuhtaiselle avioliitolle ei liene historiallisen postinpalvelun lisäksi muuta selitystä kuin asioiden (nyt tiedon) siirtäminen paikasta toiseen. Moni tietoyhteiskuntamme ongelmista saattaakin johtua siitä, että viestintäverkkoa on kehitetty liikenneverkon infrastruktuurin logiikalla. Itse asiassa vaikuttaa pitkälti siltä, että tämän päivän viestintäpolitiikka on pitkälti vain ympätty liikenneministeriön jatkeeksi." Mitä tästä tiedon kohtelemisesta siirrettävänä tavarana on sitten seurannut? Kivistön mukaan porvarihallitus on osittain jopa kiitettävästi pyrkinyt edistämään laajakaistojen leviämistä sekä mahdollistamaan järkevää kilpailua alalla, mutta sen tietoyhteiskuntastrategia on samaan aikaan suurelta osin epäonnistunut.

Kivistö myöntää, että Lindénin mainitsemaa järjestelmien integrointitarvetta olisi kenen tahansa ollut aikoinaan vaikea ennustaa, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, että korjaavia toimia on alettu pohtia turhan myöhään. Sen sijaan porvarihallitus on Kivistön mukaan ajanut pahasti karille tietoyhteiskunnan ja kansalaisoikeuksien yhteensovittamisessa, ja tämä ei ole puolusteltavissa tiedon puutteella. Hallitus on yksinkertaisesti väheksynyt sähköisten kansalaisoikeuksien arvoa ja merkitystä sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Esimerkkeinä Kivistö mainitsee sananvapautta rajoittavan nettisensuurijärjestelmän, sähköisen äänestyskokeilun surkean epäonnistumisen ja viestintäministeriön lähes täydellisen vaikenemisen Ruotsin jo alkaneesta valtiollisesta FRA-vakoilusta.

"Viestintäministeri Suvi Lindén vakuuttelee Suomen tietoyhteiskuntakehityksen olevan oikeilla raiteillaan. Tälle ajatukselle on vaikea löytää älyllistä oikeutusta, kun juuri mikään ei ole toiminut niin kuin olisi pitänyt", Kivistö sivaltaa. "Lisäksi suljetut järjestelmät ovat vieläkin aina se ensisijainen ratkaisu, vaikka pienen kansakuntamme järkevä kilpailuvaltti olisi nimenomaan vapaa lähdekoodi ja sen ympärillä avoin tietoyhteiskunta. Eikö esimerkiksi suomalaisesta vapaan lähdekoodin käyttöjärjestelmästä Linuxista ole voitu oppia yhtään mitään?" Kivistö ei kuitenkaan syyllistää Lindéniä kohtuuttomasti henkilökohtaisesti. "Suunta tuskin olisi merkittävästi muuttunut, vaikka ohjaksissa olisi ollut joku muu. Suomen hallituspuolueilla ei vain yksinkertaisesti ole ollut tarjota vaihtoehtoja. Ministerin eroa on ollut helppo vaatia, mutta sitä olennaisempaa olisi, että ainakin ensin tunnustettaisiin selvästi tehdyt möhläykset ja otettaisiin niistä opiksi. Ehkä tämäkin on liikaa vaadittu."

Tietoyhteiskuntaministerin salkusta ei ole paljon iloa, jos tehtävään ei löydy aidosti pätevää henkilöä. Suvi Lindén edustanee kykypuolue kokoomuksen parasta antia tässä suhteessa. Sähköiset kansalaisoikeudet eivät ole kuitenkaan Lindéniä suuresti kiinnostaneet, ja viimeistään Lindénin täydellinen kyvyttömyys suojella kanskuntaa Ruotsin FRA-vakoilulta on paljastanut hänen pätevyystasonsa. Vihreiden parasta antia edustaisi ilman muuta Jyrki Kasvi, mutta Kasvi ei ole onnistunut saamaan edes omaa puoluettaan ajamiensa uudistusten taakse, eikä puolue itse ole saanut vielä edes aikaiseksi omaa tietoyhteiskuntastrategiaansa. Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Kivistöllä onkin rakentava ehdoitus ongelman ratkaisemiseksi: "Koska tällä hetkellä perinteiset puolueet vaikuttavat olevan pihalla tietoyhteiskuntakehityksestä, tietoyhteiskuntaministerin salkku kuuluisi luonnollisesti Piraattipuolueelle. Mikäli Lex Nokian ja Lex Karpelan kaltaiset lait olisivat menneet tietoyhteiskuntaministerin kautta, niiden voisi olettaa olevan edes jonkin verran toimivampia. Ja mikäli tietoyhteiskuntaministerinä olisi ollut Piraattipuolueen edustaja, sähköisen viestinnän tietosuojalaki suojelisi nyt yhteisötilaajien asiakkaiden yksityisyydensuojaa ja tekijänoikeuslaki suojelisi paitsi tekijöiden, myös kuluttajien oikeuksia."

Puolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto on varapuheenjohtajansa kanssa samaa mieltä. "Tietoyhteiskuntaministerin pesti sopii Piraattipuolueelle, koska sillä ei ole sellaisia vapaata tietoyhteiskuntapolitiikkaa häiritseviä poliittisia tavoitteita, jotka ovat aiemmin rampauttaneet liikenne- ja viestintäministeriön päätöksentekoa", Palmulehto tähdentää puolueen lehdistötiedotteessa.