WikiLeaksin perustaja Julian Assange on ollut viimeiset pari viikkoa valtavan kansainvälisen mediakohun keskipisteessä. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt mies, jonka uskotaan vuotaneen WikiLeaksille massiivisen Irakin ja Afganistanin sotia koskevan aineiston sekä päivittäin uusia lehtiotsikoita tuottavat amerikkalaisdiplomaattien viestit. Tämä mies on 22-vuotias sotilas Bradley Manning, joka viruu tällä hetkellä Yhdysvaltojen merivoimien vankilassa Quanticossa, Virginiassa. Hänen tilanteeseensa saatiin valaistusta eilen Glenn Greenwaldin julkaistua Salonissa kirjoituksen, jota varten Greenwald oli hankkinut ensikäden tietoa Manningin olosuhteista niin siviileiltä kuin vankilan edustajalta. Greenwald kertoo, että Manning on viettänyt jo viisi kuukautta Quanticon vankilan eristyssellissä odottamassa oikeudenkäyntinsä alkua jatkona kahden kuukauden eristysvankeudelle kuwaitilaisessa sotilasvankilassa. Greenwald luonnehtii Manningin olosuhteita julmiksi ja epäinhimillisiksi, ja monissa sivistysvaltioissa vastaava kohtelu luokiteltaisiin Greenwaldin mukaan jopa kidutukseksi.
Manningia pidetään täydellisessä eristyksessä ympäristöstään 23 tuntia vuorokaudessa. Häntä valvotaan ympäri vuorokauden. Hänellä ei ole sellissään mahdollisuutta minkäänlaiseen liikuntaan, eikä hänelle ole pyynnöistä huolimatta annettu edes tyynyä tai peittoa, vaikka lääkärit ovatkin todenneet, ettei hänen tapauksessaan ole itsemurhariskiä. Asiantuntijoiden mukaan pitkäaikaisen eristämisen uhrit kokevat sen yhtä ahdistavana kuin fyysisen kidutuksen, ja eristyksen seurauksena on tyypillisesti erilaisia mielenterveysongelmia. Vuonna 2008 republikaanien presidenttiehdokkaana Barrack Obamaa vastaan mitellyt John McCain joutui koneensa alasampumisen jälkeen viettämään vuodesta 1967 alkaen Vietnamissa viisi ja puoli vuotta sotavankina ja sai kokea pitkäaikaisen eristämisen vaikutukset. "Se on kauheaa", McCain sanoo, "se murskaa henkesi". Greenwald kertoo kirjoituksessaan, kuinka vuonna 1992 jugoslavialaisille vangeille tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että keskimäärin noin puolen vuoden eristysvankeus – eli suunnilleen aika, jonka Manning on tässä vaiheessa ollut eristettynä – aiheuttaa aivotoimintoihin muutoksia, joista palautuminen kestää useita kuukauksia. Manningille annetaan säännöllisesti masennuslääkkeitä, jottei hänen psyykensä romahtaisi täysin ennen epämääräisessä tulevaisuudessa odottavaa oikeudenkäyntiä. Tässä vaiheessa Manningia ei ole tuomittu mistään.
Kommentit
Suomenkieli
Sana "psyykeä" ei ole suomenkieltä. Jos haluatte saada arvostusta niin näihin asioihin pitää kiinnittää huomiota.
Psyyke on lainasanana tuore
Psyyke on lainasanana tuore tuttavuus suomenkielessä. Tuoreella tarkoitetaan alle sata vuotta vanhaa lainausta. Psyyke on sanana aivan kosher suomenkielisessä tekstissä. Näin lainaperäisenä sen käytössä voidaan nähdä jopa hupaisia sivumerkityksiä Piraattiliitolle.
Onneksi toimitus sentään osasi taivuttaa psyyken oikein. Psyykea eikä psyykkea jne.
Psyyke-sanalle voi toki olla tässä asiayhteydessä jokin huomattavasti parempi suomenkielinen sana, mutta sitä ei nyt tule itsellenikään mieleen. Alkuperäisellä kommentoijalla oli varmaan tällainen mielessä, mutta hän ei jostain tuntemattomaksi jäävästä syystään halunnut päteä tällä tasolla.
Kiitos Liitolle WL-uutisoinnista. Olen löytänyt hyviä linkkejä tätä kautta.
Edit: edellisen kommentoijan pilkkuvirheet eivät suoranaisesti edesauta jakamaan huolta huonosta suomenkielestä. (omistani en välitä)
jep
Sanaa 'psyykettä' on käytetty ja vuosikaudet. Se myöskin kuullostaa paremmalta kuin otsikossa käytetty 'psyykeä', joka vaikuttaa todella kehnolta käännökseltä sanan eng. kielisestä alkuperästä, psyche.
Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla relevanttia artikkelin kannalta. Toivottavasti ovat ylpeitä siitä, että tuhoavat tämänkin nuoren miehen henkisesti. Jos Manning joutuu vielä pitkäänkin olemaan noin surkeissa olosuhteissa, en ihmettelisi vaikka ajatukset itsemurhasta alkaisivat (elleivät ole jo alkaneet) kuullostaa houkuttelevilta, jos sillä vain pääsisi pois. Surullista, ja halveksittavaa kohtelua vankeja kohtaan.
Olen seurannut...
nimittäin tähän uskomattoman rohkean "pikkukundin", lienee luontevin nimitys Bradille, kohtalon kehtystä Obaman jenkkilässä pelonsekaisin tuntein.
Vanhojen veteraanien mietteet psyyken täydellisestä romahdusvaarasta jossain Quanticon muutaman neliön läävässä: Ties missä - eikä takuulla miellyttävissä - päivittäisissä, jos päivän valoa tämä rohkimus milloin sitten on nähnytkään, pitävät takuuvarmasti paikkansa. Kidutuksen taiteen kaikki alalajit alkavat olla keskivertojenkille valitettavasti jo toinen luonto.
Kliseemäistä olisi päättää tämäkin jutunpätkä "toivomalla että kaikki menee hyvin". Koska jokainen asioita vähänkin seuraavaa tietää että Brad Manningin tie tulee olemaan hyvin kivinen.
Jenkkilässä, kaikeksi onneksi, on olemassa aina jotain organisoitua , ja juridisesti hyvin ohjattua vastarintaa - myös Brad Manningin hyväksi, vaikka "pukumiehet" mustissa laseissaan tarkkoina ovatkin.
stagezero, they know something
Paypal:han yritti tehdä
Paypal:han yritti tehdä Wikileaksit Mannigille ja sulkea hänelle lähetettäviä avustusrahoja. Sai niskaansa Paypal vaihteeks pientä protestia. On ilmeisesti palauttanut rahahanat Manningille.