RIIPPUMATON VERKKOJULKAISU · 2006–2011
Piraattiliitto

Kulttuurin ja tiedon vapauden puolesta!

← Artikkelit

Pastissi ja lainauskorvaus

Milloin toisesta teoksesta otettu ääninäyte kuuluu pastissipoikkeuksen piiriin? Millä perusteella valtion yhdistykselle maksama kirjastojen lainauskorvaus katsottiin arvonlisäveron alaiseksi?

Samplaus ja pastissi

Euroopan unionin tuomioistuin tulkitsi 14.4.2026 antamassaan ratkaisussa C-590/23 EU:n tekijänoikeusdirektiivin pastissipoikkeusta. Tuomion mukaan pastississa voidaan viitata yhteen tai useampaan aiempaan teokseen ja käyttää niiden tekijänoikeudella suojattuja piirteitä. Uuden teoksen on samalla erotuttava aiemmista teoksista havaittavalla tavalla. Lainattujen piirteiden käytöllä pyritään taiteelliseen tai luovaan vuoropuheluun näiden teosten välillä, ja tämän vuoropuhelun on oltava tunnistettavissa.

Toisesta teoksesta otetun ääninäytteen käyttö eli samplaus voi olla yksi tapa käydä tällaista vuoropuhelua. Tuomioistuimen mukaan yhteys teosten välillä voi ilmetä esimerkiksi siten, että uusi teos jäljittelee avoimesti aiemman teoksen tyyliä tai on kunnianosoitus sille. Tuomioistuin mainitsi vuoropuhelun muotona myös sen, että uusi teos asettuu aiempaa teosta vastaan humoristisella tai kriittisellä tavalla. Uusi kappale voisi esimerkiksi käyttää vanhasta laulusta otettua juhlallista ääninäytettä kepeän säestyksen keskellä. Jos säestys asettaa vanhan laulun humoristiseen valoon, katkelma toimii musiikillisena kommenttina aiempaan teokseen.

Tunnistettavuutta arvioitaessa riittää, että lainattujen piirteiden lähteenä olleen teoksen tuntevat ihmiset voivat tunnistaa uuden teoksen pastissiksi. Esimerkissä juuri vanhan laulun tunteva kuulija voisi havaita, että lainattu katkelma on uudessa kappaleessa osa aiempaan lauluun kohdistuvaa pilailua. Direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 3 kohdan k alakohdan pastissipoikkeus ei tuomioistuimen mukaan ole yleinen poikkeus kaikenlaiselle teosten uudelleenkäytölle.

Lainauskorvaus kulkee tekijälle järjestön kautta

Suomen tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentti antaa teoksen tekijälle oikeuden korvaukseen, kun teoksen kappaleita lainataan yleisölle yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta. Saman lain 19 a §:n mukaan korvaus maksetaan yhteishallinnointiorganisaation eli korvaukset tekijöille välittävän järjestön kautta.

Korkeimman hallinto-oikeuden 19.3.2026 antama ratkaisu KHO:2026:16 koski yhdistystä, jota päätöksessä kutsutaan nimellä A ry. Yhdistys toimi yhteishallinnointiorganisaationa, ja valtio maksoi sille osuuden talousarvion lainauskorvausmäärärahasta. Yhdistys jakoi kirjallisuuteen kohdistuvan osuuden eri teosten tekijöille sen mukaan, kuinka monta kertaa heidän teoksiaan oli vuoden aikana lainattu.

KHO:n vertailukohtana olivat hyvitykset yksityisestä kopioinnista. Oikeus perusteli eroa sillä, että kirjastolainauksessa tekijän saama korvaus oli yhteydessä siihen, missä määrin juuri hänen teoksensa muodossa tarjoamaa palvelua käytettiin.

Kenen oli suoritettava arvonlisävero?

Ennakkoratkaisuhakemus koski tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:n perusteella valtion A ry:lle maksamia lainauskorvauksia. Oikeus arvioi, oliko maksu arvonlisäverotuksessa vastiketta palvelun myynnistä eli saiko yhdistys sen tiettyä palvelua vastaan. KHO:n mukaan se, mistä korvaus maksettiin, oli mahdollista yksilöidä. Korvaus perustui kirjaston käyttämään oikeuteen lainata tietyn teoksen kappale yleisölle. Tuomioistuin katsoi, että korvauksen maksamisella oli välitön yhteys tämän oikeuden käyttämiseen. Lainauskorvaus oli siksi vastiketta yksilöitävissä olevasta palvelusta.

KHO päätyi äänin 3–2 siihen, että A ry:n oli suoritettava arvonlisävero valtion sille maksamista lainauskorvauksista. Myös asian esittelijä jätti eriävän mielipiteen.