Kuka: Mikko Rauhala, 29-vuotias IT-asiantuntija Helsingistä, on yksi tulevien eduskuntavaalien vahvimmin piraattihenkisistä ehdokkaista. Hän on ollut mm. näyttävästi mukana masinoimasa Lex Karpela -vastarintaa sekä ennen lain voimaantuloa että sen jälkeen - viimeksi Rauhala nousi julkisuuteen viime viikolla Eduskuntatalon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa hän antoi sitoa itsensä ristille symboliseksi protestiksi Lex Karpelan sananvapautta rajoittavia piirteitä vastaan. Piraattiliitto haastatteli Rauhalaa tuoreeltaan mielenosoituksen jälkeisenä viikonloppuna.

Heti alkuun ajankohtainen kysymys: miltä tuntui riippua sananvapauden ristillä kahdenkymmenen asteen pakkasessa eduskuntatalon edustalla?

MR: Olin varautunut tähän paksulla kerrospukeutumisella, joten lähinnä asento oli hieman epämukava, semminkin kun jeesusteippisiteisiin ei halunnut tukeutua paljoa. Sain kuitenkin aseteltua itseni kohtuullisen hyvin, ja olisi siinä sinänsä roikkunut kauemminkin. Lähdettiin kuitenkin ajoissa jotta mielenosoitus saisi organisoidun lopun eikä hiipuisi hiljaa kasaan ihmisten kadotessa. Valmistelut olivat olleet stressaavia, mutta siinä ristiä kootessa ja sillä roikkuessa oli sitten hauskaakin, ja tulipahan näin tehtyä hyvä "nuoruudessani minä..."-juttu... :)

Kertoisitko lyhyesti poliittisesta taustastasi? Missä kaikessa olet ehtinyt olla mukana ja kuinka sinusta kehittyi nykyisenkaltainen radikaali tekijänoikeusmafian kriitikko?

MR: Kehityskertomuksessani lienee syytä mennä kauemmaskin kuin poliittisen historiani ajalle, koska monella tekijänoikeuksien vastustajalla ei välttämättä ole ihan samanlaista taustaa. Joskus peruskoulun loppupuolella nimittäin "valaistuin" tekijänoikeuksista, enkä enää juurikaan harrastanut lisenssitöntä kopiointia edes kun se olisi ollut tuolloisen lain mukaista. Kyseessä oli siis moraalinen valinta, ei lakikysymys; en ole koskaan erityisesti antanut moraalista painoarvoa laille sinällään.

Näin jatkui, kunnes jenkit saivat teknisten suojakeinojen kiertämisen kieltävän DMCA:nsa. Tietotekniikka-ammattilaisena näin heti lain absurdiuden, ja jouduin miettimään aiempia naiiveja tekijänoikeuskantojani uusiksi. Mihin menivät CD-levyrahat? Artistille? No, hieman. Mediafirmalle? Suurelta osin. Mitä nämä sillä tekivät? Lobbasivat kansalaisoikeuksiamme pois. Arvasin heti, että vastaavaa lainsäädäntöä yritettäisin viedä Jenkkilän ulkopuolellekin. En voinut olla osallisena moista harrastavien yhtiöiden rahoittamisessa, joten kohtuullisen lyhyen ajan sisällä lakkasin pääsääntöisesti ostamasta valtayhtiöiden viihdettä.

Sitten päädyin kynnyskysymyksen äärelle: pitäisikö minun korkean moraalini tähden sitten olla nauttimatta valtamedian viihdetuotoksista ollenkaan, näin jääden myös syrjään valtakulttuurista? Ei. Ostamisen ollessa valmiiksi poissuljettu mahdollisuus kenenkään artisti- saati lakimiesparan Porsche ei todellisuudessa jää hankkimatta kopiointini takia.

Tästä lähti mielipidemuutokseni tekijänoikeuksia vastaan. Yhä toki kunnioitan luovaa työtä; ostan indie-musiikkia, tuen vapaita ohjelmistoja ja painelen hyvien nettisarjakuvien lahjoitusnappeja. Ne, jotka katsovat asiakseen uhkailla kulttuurin jakamiseen "syyllistyviä" oikeusjutuilla, saavat taas hakea rahansa muualta.

Mitä aktivistihistoriaani tulee, olen EFFI:n perustajajäsen ja aktiivi, myös hallituksessa vuoden toiminut. Olen mm. pariin kertaan edustanut EFFI:ä Kauppa- ja teollisuusministeriössä, ei tosin tekijänoikeus- vaan patenttiasioissa. Yleensä mielipiteeni ovat omiani, eivätkä työnantajani, mutta noissa tilaisuuksissa edustin siellä myös Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitosta.

Propagandan kirjoittamista ja siinä avustamista on toki tullut harrastettua niin EFFI:ssä kuin siitä irrallaankin. Erityisesti mainittakoon esim. sarjakuvakampanjani vuoden 2002 tekijänoikeuslakimuutosta vastaan; kyseessä oli pitkälti samanlainen lakiehdotus kuin nykyinen Lex Karpela. Silloin se saatiin kumoon, mutta huonot ideat eivät helpolla kuole...

Myöhemmin tuli EU:n ohjelmistopatenttijupakka ja tukimielenosoitukseni Brysselin suuremmalle vastaavalle kesällä 2005. Sitten ollaankin jo masinointiliikeen alkuvaiheissa Lex Karpela -mielenosoituksineen ja tottelemattomuuskampanjoineen. Virallisemmalla puolella olen ollut yhteistyössä Jyrki Kasvin kanssa puolueensa tietoyhteiskuntatyöryhmän puitteissa; kädenjälkeni näkyy julkisuudessa esim. Ylen streamausformaattivalinnan kommenteissa. Eduskuntaehdokkuuden näen tässä vaiheessa loogisena jatkeena aktivistinuralleni.

Olet ollut masinoimassa Lex Karpela -kansalaistottelemattomuuskampanjaa, joka on nyt johtanut syytteisiin sinulle ja Einar Karttuselle. Miten odotat prosessissa käyvän? Uskotko, että perustuslaillinen sananvapaus voittaa vielä Suomessa tekijänoikeusmafian lobbaamat lait?

MR: Odotin itse asiassa että juttu olisi tiputettu syyttäjän toimesta, mutta näköjään ei. Luulen, että nyt kuitenkin viimeistään oikeusistuin on puolellamme, ja jos ei ole, niin tietysti valitamme niin ylös kuin mahdollista. Sananvapaus ei ole vain perustuslaillinen, se on myös ihmisoikeus.

Eduskunta hyväksyi Lex Karpelan melko suurella enemmistöllä. Mistä katsot kritiikin vähäisyyden johtuvan? Onko kysymys poliittisen valtaeliitin tietämättömyydestä tietotekniikan suhteen, sen korruptoituneisuudesta vai mistä?

MR: En usko, että korruptio näyttelee suurta osaa kovin monen valtaapitävän kohdalla tässä farssissa, joskin joitain yksittäistapauksia tulee mieleen. Lakia soisi esim. valmistelevan jonkun, jolla ei ole intiimejä siteitä tekijänoikeusjärjestöihin...

Itse kansanedustajista suurin osa ei tosiaan varmaankaan vain kyennyt ymmärtämään, millaisiin kahleisiin tietoyhteiskuntaa olivat laittamassa. Tätä kuvastaa hyvin keskittyminen kirkkomusiikin korvauksiin; luulen nimittäin, että tämä oli monimutkaisin Lex Karpelan kohta, jonka seuraamuksista keskimääräinen kansanedustaja pysyi jotenkuten kärryillä.

Millainen on sinun positiivinen visiosi tulevaisuuden tietoyhteiskunnasta? Kuinka nykyteknologiaa voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla kulttuurin ja demokratian hyväksi?

MR: No, jos kauas visioidaan, niin tietystikin tekijänoikeudet ja patentit ovat poissa, helpot ja joustavat verkkomikromaksut tarjoavat laajalti käytetyn tavan tipata luovan työn tekijöitä sen mukaan, minkä arvoisia heidän työnsä kullekin ovat, ja perustulo varmistaa selustan muiden kansalaisten ohella myös artisteille. Myös "virallisten painosten" myynti, sponsorointi ja ns. katusoittajaprotokolla tarjoavat rahoitusta luovalle työlle.

Kehittyvä tekniikka tarjoaa ennen pitkää tavallisille kansalaisille työkalut tehdä myös monimutkaisia teoksia, kuten elokuvia, yhä pienemmillä resursseilla; Suomihan on tässä jo edelläkävijä Star Wreckillä, mutta tarvittava aika ja vaiva vähenevät samalla kuin laatu kohenee. Ihmisnäyttelijöiden korvaaminen tarvittaessa digitaalisilla helpottaa myös; kyllä se ilmeikkyys niihinkin saapuu ennen pitkää.

Mitä tulee demokratian turvaamiseen, ei kannattane lähteä tekemään teknologian sokaisemana mitään nopeita muutoksia. Paperilaput toimivat vaaleissa ihan hyvin, ja jos äänestyskoneita nyt välttämättä halutaan ottaa käyttöön, niiden ohjelmiston tulee olla vapaasti tutkittavissa ja laitteiston ostettavissa riippumattomilta tuottajilta väärinkäytösten välttämiseksi. Verkkoäänestysten salliminen on myös ongelmallista äänikaupan ja "kyllä meidän perhe äänestää keskustaa tana"-ilmiön takia. Neuvoa-antavia kansanäänestyksiä voitaisiin kuitenkin ehkä tehdä nykyistä joustavammin verkon yli sekä perustaa eduskunnalle sivusto suoran kansalaispalautteen ja -ehdotusten antamiseen. (Täten lupaan muuten ircata eduskunnan istunnoista säännönmukaisesti, jos sinne pääsen.)

Se siitä, mitä ei pitäisi muuttaa liikaa; vaalilaskujärjestelmä taas on jäänyt käsinlaskuaikoihin, ja suosii suuria puolueita. Nykyään on käytännöllistä käyttää uudempia ja reilumpia vaalimetodeja, kuten siirtoääniä tai esim. presidentinvaaleissa jopa Condorcet-menetelmää. Näin voisi esim. äänestää läpipääsytodennäköisyyksiä miettimättä juuri sitä ehdokasta, jonka haluaa asioista päättämään, ja vain toissijaisesti sitä "pienempää pahaa" luultavasti sisään pääsevistä. Sivumennen myös vaalipiirit voisi poistaa valtakunnallisista vaaleista menneisyyden jäänteinä.

Järjestelmää on vain vaikea muuttaa, koska nykyinen ruokkii itseään; valtapuolueet eivät tietenkään halua menettää suosituimmuusasemaansa. Käytännössä kyseessä on PR-taisto; kansa pitää saada ymmärtämään nykyisen järjestelmän olevan epäreilu, jotta muutoksen vastustus toisi ison imagotappion.

Entä mitkä asiat ja voimat näet suurimpina vaaroina tietoyhteiskunnan myönteiselle kehitykselle?

MR: Tällä haavaa suuret mediayhtiöt ja ohjelmistotalot ovat kunnostautuneet myönteisen kehityksen jarruina tekijänoikeus- ja patenttirintamalla. Monissa firmoissa tämä johtunee myös melko suoraan omaan pussiinsa pelaavista lakimiehistä; toisenkinlaisia toki on, muttei riittävästi. Heitä sitten kuunnellaan sekä yhtiöiden johtoportaissa että näppärästi myös säädettäessä uusia yksinoikeuslakeja. Viis yhteiskunnan edusta, kunhan näistä haaskalinnuista tehdään entistä tarpeellisempia.

Sitten on typeryys ja tietämättömyys. Uuden tietoyhteiskuntasukupolven valuessa vähitellen päättäviin asemiin voidaan kuitenkin toivoa, että sinnekin saataisiin edes vähän vihjettä siitä, mitä vaikutusta kaiken maailman kielloilla näiden asioiden ympärillä oikeasti on.

Jos tulet valituksi eduskuntaan, miten aiot toimia kansanedustajana eduskunnassa ja sen ulkopuolella? Mitkä tulevat olemaan keskeisimpiä asioita, joita ajat? Keiden kanssa uskot voivasi tehdä parhaiten yhteistyötä? Millaiset mahdollisuudet yksittäisillä kriittisillä kansanedustajilla on todelliseen vaikuttamiseen valtapuolueiden hallitsemassa parlamentissa?

MR: Tietystikin pääasia on, että siellä on silloin yksi tyyppi vähemmän äänestämässä väärin ;) Tottahan se on, että yhdellä edustajalla on rajatut vaikutusmahdollisuudet, joten pitää toki ohessa lobata muitakin edustajia. Joihinkin voi järkipuhe tehotakin, jotkut taas epäilemättä leimaavat hörhöksi, laittavat korvat kiinni ja hokevat "laa-laa". Kasvin kanssa olen tehnyt yhteistyötä ennenkin, ja uskon saman jatkuvan eduskunnassa.

Jokaiseen merkitykselliseen askeleeseen ei myöskään tarvita suurta edustajalaumaa. Esim. Lex Karpelasta olisin pyrkinyt tekemään välikysymyksen Karpelan (nyk. Saarela) valehtelusta eduskunnalle. Tämä olisi voinut saada Karpelan julkisuuskuvalle mukavaa aikaan.

Konkreettisia aktiivisesti ajettavia tavoitteitakin toki löytyy; esim. tekijänoikeuslakia ollaan vastakin säätelemässä, ja siinä ohessa pitää ainakin yrittää paikkailla pahimpia vikoja. Seuraavat tavoitteet ovat mielestäni saavutettavuuden rajoissa lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä:

• Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen yksinoikeudet pois. Niin kauan kuin näiden kautta saa rahaa, jota ei muuten voi saada, muuten kunnolliset artistitkin voivat sortua asiakkaiksi. Asiakkaat taas eivät esim. saa julkaista osaakaan teoksistaan vapaina. Argumentoitavissa myös tekijänoikeuden kannattajien näkökulmasta; johan on kumma jos pitää myydä sielunsa näille järjestöille korvauksia saadakseen.
• Teknisen suojauksen purku sallituksi omaan käyttöön kopioimista varten (sallittu myös direktiivissä, toisin kuin Karpela valehteli eduskunnalle). Myös purkuohjelmien ja -ohjeiden levitys sallittava yksiselitteisesti.
• Mediamaksuja alemmas, myöhemmin kokonaan pois.
• Laillisen lähteen vaatimus pois; allofmp3 demonstroi huomattavan hyvin, miten kohtuutonta on vaatia lataajan ottavan vastuuta lähteen laillisuudesta, kun asiantuntijatkaan eivät osaa sanoa.
• Eduskunnalta selvä kanta ohjelmistopatentteja vastaan; tällaisia pari muuta parlamenttia saivatkin aikaan viimeksi asian ollessa kiehumispisteessä EU:ssa. Patenttilakia pitäisi myös täsmentää siten, että olisi kieroimmallekin PRH:n tai Nokian lakimiehelle ilmiselvää, etteivät ohjelmistot ole edelleenkään Suomessa patentoitavia, joskin tämä voi olla vaikeaa ennen EU-tason konsensusta aiheesta.
• Verkkosensuurin leviämisen estäminen ja koko järjestelmän lakkauttaminen.

Eiköhän siinä alakin olla jo työsarkaa hetkeksi... Pitkän tähtäimen tavoitteet käyvätkin ilmi tulevaisuudenvisiostani.