Venäjän valtio sulki AllofMP3:n

Erityisesti amerikkalaista musiikkiteollisuutta vuosikaudet ärsyttänyt venäläinen online-musiikkikauppa AllofMP3 on tullut tiensä päähän. Vahvojen lobbareidensa avulla musiikkikartelli RIAA onnistui tekemään AllofMP3:n sulkemisesta kynnyskysymyksen Venäjän jäsenyydelle Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, mutta Venäjä näytti pitkään olevan piittaamatta amerikkalaisten painostuksesta. Nyt Kreml on kuitenkin harkinnut tilannetta uudelleen ja päättänyt uhrata AllofMP3:n WTO-neuvotteluiden edistämiseksi ja kehnojen poliittisten länsisuhteidensa parantamiseksi juuri sopivasti presidentti Putinin amerikanvierailun aikaan. Venäjän viranomaiset alkoivat sulkea AllofMP3:n taustalla olevan MediaServices-yhtiön muita musiikkisivustoja jo aiemmin viime kuun puolella, ja itse AllofMP3 pimeni eilen sunnuntaina. Virallinen tiedote puhuu vain ylläpitokatkoksesta, mutta Moscow Times tietää kertoa, että syyttäjäviranomaiset ovat käyneet palvelun kimppuun, ja koska tämä näyttää tapahtuvan Kremlin määräyksestä, AllofMP3:llä on tuskin toivoa selviytyä tukalasta tilanteesta. Sen taloudelliset toimintaedellytykset kapenivat olennaisesti jo viime vuoden lokakuussa, jolloin IFPI sai painostettua luottokorttiyhtiöt Visan ja Mastercardin lopettamaan maksuliikenteensä palvelulle.

Vaikka itse AllofMP3:n kohtalo näyttääkin tässä vaiheessa sinetöidyltä, MediaServices-yhtiö ei näytä kuitenkaan luopuneen leikistä kokonaan. He ovat nimittäin avanneet hyvin paljon AllofMP3-sivustoa muistuttavan MP3Sparks-musiikkikaupan, jonka Venäjän viranomaiset ovat ainakin toistaiseksi antaneet toimia rauhassa. MP3Sparks myy musiikkikappaleita pituudesta ja tiedoston laadusta riippuen noin 0,15 dollarin kappalehintaan, joten se edustaa edelleen edullisempaa vaihtoehtoa RIAA-kartellin muutoin kontrolloimille kansainvälisille online-myyntihinnoille. MP3Sparks lisensioi musiikkinsa eri tekijänoikeusviranomaisen kautta kuin mitä AllofMP3 teki, mikä saattaa suojata sitä ainakin jonkin aikaa IFPI:n ja RIAA:n hyökkäyksiltä.

Päivitys 3.7.2007: AllofMP3:n entiset asiakkaat ovat vahvistaneet, että heidän käyttäjätunnuksensa ja salasanansa toimivat sellaisinaan MP3Sparks-palvelussa, ja että myös heidän tilisaldonsa ovat siirtyneet uuteen palveluun, joten MP3Sparks.com:ia voidaan pitää AllofMP3.comin toiminnan yksikäsitteisenä jatkajana.

Kommentit

iTunes: dumped by

iTunes: dumped by Universal

Music Group has dropped iTunes, says the New York Times.

UMG is the biggest of the Big 4 record labels who’ve been bullying their own customers since 2003. But dropping iTunes? Has UMG finally smartened up, zeroing in on the dollars in the pockets of the hundreds of millions of music hungry p2p lovers who currently ignore virtually all official music industry offerings in favour of what’s easily available on the free p2p networks and the independent sites created by musicians and entrepreneurs?

http://www.p2pnet.net/story/12657

Kilpailu väheni AllofMP3:n sulkemisen myötä...

HAHHAHAHAHAH "Päivitys

HAHHAHAHAHAH

"Päivitys 3.7.2007: AllofMP3:n entiset asiakkaat ovat vahvistaneet, että heidän käyttäjätunnuksensa ja salasanansa toimivat sellaisinaan MP3Sparks-palvelussa, ja että myös heidän tilisaldonsa ovat siirtyneet uuteen palveluun, joten MP3Sparks.com:ia voidaan pitää AllofMP3.comin toiminnan yksikäsitteisenä jatkajana."

PirateBay taisi olla 2 päivää nurin.

HAHAHAHAHAHAHAH

Kansainvälistä

Kansainvälistä rikosoikeutta ei ole vielä olemassa kuin erittäin vakavien rikosten osalta. Muita osalta valtiot saavat suveriniteettinsa nojalla päättää rikosoikeudestaan. Joten tekijänoikeusrikokset kuuluvat kunkin maan oman lainsäädännön tehtäväksi. Eri asia sitten jos valtiot sitoutuvat kansainvälisiin sopimuksiin, jotka koskevat kyseistä alaa. Jos kuitenkin jokin valtio ei noudata kansainvälistä sopimusta se on valtion asia, ei esim. kyseisessä maassa toimivien yritysten "murhe". Jos kuitenkin jokin valtio ei noudata kansainvälistä sopimusta se on valtion asia, ei esim. kyseisessä maassa toimivien yritysten "murhe". Tällöin vastuuseen voi kansainvälisen sopimuksen mukaan joutua valtio ei yritykset. Mikäli siitä on sopimuksessa säännös.

Eli se rikkooko AllofMP3 rikoslakia venäjällä ratkeaa venäjän rikoslain mukaan.

Jos sen mukaan sen toiminta oli laillista, niin sitten se oli. Tietty vähän pahalta näyttää jos yritys toimii laillisesti, mutta se pistetään nurin. Villin lännen meininkiä. ei oikein sovi nykyiselle ihmisoikeusmyönteiselle aikakaudelle. Paremminkin 1800 -luvulle.

Jos venäjän lain mukaan sen toiminta oli laitonta, niin sitten se oli. Sitten saattaa olla viranomaisilla oli oikeus sihen mitä tekivät.

Mutta käsitykseni mukaan AllofMP3 ei edes haastettu oikeuteen venäjällä. Syyksi arvelen sitä, että sen toiminta oli laillista Venäjän lain mukaan....
------

Kansainvälinen rikostuomioistuin (engl. International Criminal Court, ICC) tuomitsee muun muassa henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin kansainvälisiin rikoksiin. Rikostuomioistuimella on valta tuomita sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta (eli niin sanotusta kansanmurhasta). Tuomioistuimen toiminta alkoi vuonna 2002.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_rikostuomioistuin

Oikea tapa toimia olisi

Oikea tapa toimia olisi ollut, ensin säätää laki joka kielttäisi sen ja sitten pistää se nurin.

Allofmp3.com users come from

Allofmp3.com users come from these countries:

United States11.9%
Russia6.7%
United Kingdom5.0%
Slovakia4.1%
Czech Republic3.8%
Poland3.6%
Germany3.3%
Hungary3.3%
Ukraine2.6%
Lithuania2.3%
Iran2.0%
Serbia and Montenegro2.0%
Thailand1.9%
Brazil1.9%
China1.8%
Croatia1.7%
Canada1.6%
Romania1.5%
Indonesia1.2%
Mexico1.2%
Philippines1.2%
Turkey1.2%
Malaysia1.2%
Chile1.2%
Singapore1.1%
Other countries30.9%

http://www.alexa.com/data/details/traffic_details?url=http%3A%2F%2Fallof...

Syndicate content