Neljän suuren levy-yhtiön kartelli RIAA ja ääniteteollisuuden kansainvälinen kattojärjestö IFPI onnistuivat USA:n hallituksen vahvalla tuella nujertamaan venäläisen AllofMP3.com-musiikkikaupan viime kuun lopulla, mutta IFPI:n ja venäläisten musiikkikauppiaiden välinen taistelu ei ole suinkaan ohitse. Vaikka AllofMP3-sivusto onkin suljettu, sen taustalla olleen Mediaservices-yhtiön käytössä on edelleen kolme musiikkimyyntiin tarkoitettua sivustoa: AllofMP3.com:in suoraksi korvaajaksi luotu MP3sparks.com, omalla soitinohjelmistollaan operoiva allTunes.com sekä pelkästään kutsupohjalta toimimiva MemphisMembers.com. AllofMP3:n asiakkaiden käyttäjätilit saldoineen siirrettiin sivuston sulkemisen yhteydessä MP3sparks.com:iin.
Suurimmaksi ongelmaksi AllofMP3:lle ennen palvelun lakkauttamista ehti muodostua IFPI:n viime vuoden lopulla painostuksellaan aikaansaama Visan ja Mastercardin maksuboikotti, joka tyrehdytti suuren osan palvelun länsimaista keräämistä rahavirroista. AllofMP3:n omistajat haastoivat boikotin johdosta Visan venäläisen yhteistyökumppanin Rosbankin oikeuteen, ja nyt venäläinen oikeusistuin on antanut asiassa oman tuomionsa. Oikeus toteaa, että Visalla on oikeus purkaa sopimuksensa kauppiasyritysten kanssa ainoastaan, mikäli näiden on todettu rikkoneen lakia - ja näin ei AllofMP3.com:in ole osoitettu tehneen. Visan keskustelut IFPI:n kaltaisten taloudellisten etu- ja painostusryhmien kanssa sen sijaan eivät riitä laillisiksi perusteiksi sopimuksien purkamiselle, joten Visan tekemät yksipuoliset sopimusten purut olivat siten oikeuden mukaan laittomia.
AllofMP3.com on jo kuollut ja kuopattu, mutta oikeuden päätös asettaa Visan silti hankalaan tilanteeseen jatkoa ajatellen. Se joutuu mahdollisesti jatkossa suostumaan luottokorttimaksujen toimittamiseen MP3sparks.com:ille, AllTunes.com:ille ja muille vastaaville sivustoille - ainakin siihen saakka kunnes IFPI tai joku muu vastaava taho onnistuu venäläisessä tuomioistuimessa osoittamaan niiden toiminnan laittomaksi. Samalla Visa voi kuitenkin olla varma IFPI:n entistä rajummasta painostuksesta kotona USA:ssa. On myös syytä muistaa, että musiikkiteollisuuden lobbareilla on vahva ote USA:n hallituksesta, joten amerikkalaiset tulevat todennäköisesti jatkossakin esim. WTO-neuvottelujen yhteydessä painostamaan Venäjää toimiin omia edullisia musiikkikauppojaan vastaan. MP3sparks.com ja allTunes.com väittävät sivuillaan ottavansa vastaan luotto- ja maksukorttimaksuja, mutta monet korttimaksuja yrittäneet asiakkaat ovat törmänneet teknisiin virheilmoituksiin.
Kommentit
Länkkärimeininkiä
Milläköhän oikeudella kyseinen palvelu suljettiin, jos se on laillinen ?
Jihhaa villi länsi!
Luulisi että WTO maat vaatisivat edes sitä että viranomaiset toimisivat lain nojalla, eikä villin lännen tyyliin.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Eiköhän tuo
Eiköhän tuo tekijänoikeusteollisuuden toimintakaava ole jo käynyt selväksi: 1) lobataan lakeja ja ostetaan lainsäätäjiä eri maissa niin paljon kuin pystytään; 2) (väärin)käytetään paikallisia oikeuslaitoksia niin paljon kuin pystytään mikäli lait on saatu jo sopiviksi lobatuiksi; 3) sivuutetaan paikallinen oikeusjärjestelmä ja käytetään sen sijaan valtiollisen tason painostusta, mikäli jonkun maan lakeja ei ole vielä saatu 'harmonisoiduksi' tyydyttävään kuntoon.
Jep
Jep koko homma haisee. Vika on järjestelmässä. Jokainen on lahjottavissa, hinta vain on eri ( no okei on poikkeuksia).Mutta kysykää nyt iteltänne jos joku maksaisi 100 000 niin voisitko painaa "kyllä" nappia.
Pitäisi luoda puolue, jossa äänestykset tehtäisiin netissä, jokaisella yksi ääni. Kukaan ei pystyisi lahjomaan 30 000 äänestäjää. Ainakaan kiinnijäämättä. Yhden ministerin pystyy aina lahjomaan ilman kiinnijäämistä.
Lisäksi tuollainen nettiäänestys kirjoittaisi ihmiset keskustelemaan asioista koska voivat vaikuttaa toisten äänestyskäyttäytymiseen. Se toisi 30 000 ihmisen ideat näkyviin. Sitä voisi verrata siihen että 200 kansanedustajaa silloin tällöin nukkuu eduskunnassa ja ovat kuuntelivinaan toistensa max 1 minuutin puheenvuoroja, jos joskus jaksavat mennä paikalle muutakin tekemään kun ratkaisemaan pitäisikö poistaa järjestelmä, joka pitää kirjaa siitä onko kansanedustaja saanut raahattua perseensä paikalle. Se että kansa keskustelisi ja ideoista saisi parhaat ratkaisut esiin.
Sitä voi verrata tähän nykymeikiin:
http://www.piraattiliitto.org/forum/368
todella ikävää nähdä miten perusoikeuksia raiskataa monessa maassa ja valvontajärjestelmät pettävät järjestälmällisesti. Selvää on että ainakin nykyiset puoleet pitäisi vaihtaa kokonaisuudessaan, eihän ne tee mitään näille epäkohdille. Päinvastoin tuuppaavat uutta paskaa tuutin täydeltä.
Hyvä lähtökohta jos joku, vaikka piraattiliitto alkaisi järjestämään varjoäänestyksiä. Voisi verrata ei lahjottujen kansalaisten mielipidettä kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen. Ja kansanedustajien pitäisi edustaa kansaa, niin saisi tuon eron näkyviin. Saisi näkyviin sen epäkohdan ettei kansanedustajat edustakaan kansaa, vaan jotain ihan muuta....
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Piraattiparlamentti
Hmmm... Piraattiparlamentti? Tuota ideaa voisi yrittää kehitellä eteenpäin... :-)
Piraattiparlamentti
Se olisi hyvä. varjokansanäänestykset netissä. Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta, siinä ajassa pystyisi varmasti näyttämään että kansanäänestyksillä netissä saadaan parempia ratkaisuja aikaiseksi kuin nykyisellä järjestelmällä. Olisi aikaa vakuuttaa että piraattiparlamentti on parempi kuin nykyinen haiseva järjestelmä.
Piraattiparlamentti pystyy parempaan kuin nykymeininkin. Nykymeininki:
http://www.piraattiliitto.org/forum/368
Kansanedustajien tarkoitus olisi edustaa kansaa. Kansanäänestyksillä saataisiin kansan tahto selville. Niissä myös selviäisi että kansanedustajat eivät edusta kansaa. Saisi tuon vääristymän selvästi näkyville.
Sitten voisi alkaa selvittämään miksi päätöksenteko vääristyy. Maksaako joku kansanedustajille, kuka maksaa ja kuinka paljon. Ainakin selviäisi tuo vääristymä ja voisi pohtia miksi tuo vääristymä on. Tai pitääkö sitä edes pohtia miksi tuo vääristymä on. kaikkihan sen tietää.
Joku top 10 kuppaus lista olisi kanssa kiva. Olisi joku lähtökohta josta alkaa parantamaan.
Sitten kun on ensin varjoäänestyksillä näytetty ja vakuutettu kansa että homma toimii hyvin, niin siitä on sitten luontevaa seuraavissa eduskuntavaalien jälkeen alkaa oikeesti toteuttamaan äänestystuloksia.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Aika iso päätös
Mullistava päätös sinänsä. Eli noin vuoden jälkeen huomataan, että päätös olikin laiton - IFPI:n vastustajien oikeusturva vaikuttaa aika heikolta.
Viva La Revolution :)
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
Muutoksenhaku
Kai päätöksestä voidaan vielä valittaa muutoksenhakutuomioistuimeen, joten eiköhän lopullisessa päätöksessä mene vielä aikaa...
Saakohan Allofmp3.com vahingonkorvauksia ?
Eiköhän Allofmp3.com ollut yksi suurimmista musiikkikaupoista, joten luulisi että aiheutunut vahinko olisi aika suuri.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Piraattiparlamentti...
Idea on tainut unohtua....sinänsä se olisi hyvä idea....
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )