CNN kertoo, kuinka ensimmäiset ihon alle istutettavat RFID-tunnistesirut on otettu käyttöön työelämässä Yhdysvalloissa. Valvontalaitteita ja -palveluja toimittava CityWatcher.com on asennuttanut tässä vaiheesa kahdelle työntekijälleen sirut, joita on käytettävä lisätunnisteena turvakorttien ja -koodien lisäksi yrityksen dataholviin pääsemiseksi. Dataholvista löytyy mm. poliisille toimitettavia arkaluontoisia valvontavideoita. Itse sirujen käyttö on yksinkertaista: holvin oven ulkopuolella on lukija, jonka alle RFID-merkityt työntekijät vievät kätensä tunnistusta varten, ja onnistuneen tunnistuksen jälkeen ovi aukeaa.
Käytettävät sirut ovat VeriChipin valmistamaa mallia, jossa lasiin on kapseloitu piipohjainen mikrosiru ja siinä kiinni oleva pieni kuparinen antenni. Implantti istutetaan käsivarteen suhteellisen pienellä toimenpiteellä: käsivarteen tehdään paikallispuudutus, minkä jälkeen implantti injektoidaan suurikokoisella neulalla käsivarren sisäpolelle, suunnilleen olkapään ja kyynärpään puoliväliin. Sirujen käyttöiäksi arvioidaan 10-15 vuotta. Mikäli käyttäjä haluaa siitä eroon, tarvitaan implantointia hiukan vaativampi toimenpide. Lasikapseli voi liikkua kehossa ja hautautua syvällekin käsivarteen, joten sen paikallistamiseen voidaan tarvita röntgenkuvausta ja muuta monitorointia. Kapselin ympärille pyrkii myös muodostumaan arpikudoksia, jotka jäävät plastikkakirurgin poistettaviksi.
Sirujen käyttöönotto on herättänyt Yhdysvalloissa kriittistä keskustelua, erityisesti, koska ne otti ensimmäisenä käyttöön valvontaan ja vakoiluun erikoistunut yritys. Pelkona on, että ihmiset menettävät sirujen yleistymisen myötä täysin vapautensa liikkua paikasta toiseen ilman orwellilaisen isoveljen herkeämätöntä seurantaa. Kriitikot uskovat, että siruja aletaan ensi alkuun käyttää laajamittaisesti esimerkiksi Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla ja sotilailla; siitä edetään vankeihin, ehdonalaisvankeihin, rekisteröityihin seksirikollisiin, laittomiin maahanmuuttajiin jne. - kunnes jonain päivänä valtaosa amerikkalaisista huomaa olevansa elektronisesti merkittyjä jonkin kategorian jäseninä.
Katherine Albrecht, yksityisyydensuojakysymyksiin ja RFID-tekniikkaan erikoistunut asianajaja, huomauttaa: "Perimmäinen pelko on se, että jonain päivänä joko hallitus tai työnantajasi sanoo sinulle: asenna implantti tai näe nälkää." Barry Steinhardt, joka johtaa Teknologia ja vapaus -nimistä ohjelmaa Amerikan kansalaisvapausliitossa (ACLU), sanoo: "Me todellakin olemme aivan viimeisellä kynnyksellä, jonka jälkeen luomme Amerikasta valvontayhteiskunnan, jossa jokainen liikeemme ja jokainen tekomme - jotkut epäilevät, että jopa ajatuksemmekin - tullaan jäljittämään, monitoroimaan, tallentamaan ja luokittelemaan." Kritiikkiä on tullut paitsi kansalaisvapauksia puolustavilta tahoilta myös kristillisiltä konservatiiveilta, jotka näkevät RFID-siruissa apokalyptisen pedon merkin.
Kommentit
Nyt se sirujen istuttaminen
Nyt se sirujen istuttaminen sitten alkaa...
http://www.snotr.com/
RF1D
Jotta ei löydy googlella niin korvasin tuon sirun nimessä I kirjaimen 1:llä, koska tätä ei ehkä saisi kertoa.
Nyt voi foliohattua kuitenkin hieman löysätä, koska tuo sama siru-teknologia on käytössä jo Suomessakin. Suurella työpaikallani se on arkipäivää eikä se ole välttis niin "evil" juttu kun voisi luulla.
Jenkeissähän nittä on käytetty mm. lasten vaatteissa, jotta voidaan jäljittää missä lapsi on. Eniten käytössä olevat sovellukset liittyvät kuitenkin logistiikkaan.
Meillä Suomessa niitä on käytetty tavaran tunnistamiseen laittamalla kuormalavoihin R-siru, jossa on tiedot mitä se sisältää. Ei tarvita paperi pakkauslistaa enään. Samoin uuden tavaran tilaus voidaan hoitaa tekemällä prosessi toiseen suuntaan tyhjän kuormalavan kanssa.
Meillä on työvaatteissakin mikrosirut, koska kun vien työvaatteeni pesuun pystyvät sitten mikrosirusta katsomaan kenen kaappiin tuovat puhtaat vaatteet ne pestyään. Periaatteessa nillä kykenisi jäljittämään missä liikumme kun työvaatteet ovat päällä.
Jos mennään siihen, että työntekijöihin laitetaan R-siru esim. vaatteisiin niin veikkaan, että se korvaa vain nykyisen kellokortti systeemin. Silloin se toimii samaan tapaan kuin tavaran kanssa nyt. Kun tulet työpaikalle R-siru kirjaa sinut saapuneeksi eikä tarvitse enään kellokortin kanssa pelata. Tietty tämä mahdollistaa työnantajalle tarkemman mahdollisuuden kontrolloida työntekijöiden kulkua kun jokainen tupakkatauko tai ruokatauko voidaan vähentää työajasta jos joutuu kulkemaan R-portin lävitse.
Kun olen työskennellyt suuren logistiikka Rf1d-siru-projektin sisällä niin tiedän tästä keksinnöstä yhtä sun toista. Tietty tuollainen tapa, jossa aletaan ihmiseen itseensä laittamaan siruja on tuomittavaa ja väärin sekä askel kohti orwellilaista yhteiskuntaa. Hyväksyn sen kuitenkin vaatteissa jotenkuten jos se on perusteltua ja varsinkin tavaroissa, koska se on uuden tekniikan fiksua hyödyntämistä. Tuotannon siirtyessä kasvavissa määrin ulkomaille, korostuu logistiikan merkitys Suomessa, jolloin tarvitaan nopeampia tapoja tavaroiden järjestelmiin kun materiaalivirta kasvaa ennätysvauhtia. Siinä tuo keksintö on todellinen "sateentekijä". Suomessa T3K3S onkin rahoittanut tämän keksinnön käyttöönottoa mittavilla summilla.
Toivottavasti en nyt puhunut liikaa ohi suuni...
Ennustan, että lähitulevaisuudessa äärioikeisto tulee käyttämään huumehysteriaa tekosyynä kansainvälisen poliisivaltion perustamiseen.- Drugstore Cowboy
Ojensin käteni kaltereiden raosta ja vartija pisti siihen morfiinipiikin, enään he eivät tee niin.- Drugstore Cowboy
Jotta ei löydy googlella
Jotta ei löydy googlella niin korvasin tuon sirun nimessä I kirjaimen 1:llä, koska tätä ei ehkä saisi kertoa.
Eipä tuo paljoa auta kun sivulta kuitenkin löytyy sana oikeassa muodossa.
Congress gives Bush administration more eavesdropping leeway
WASHINGTON (CNN) -- The House late Saturday night approved the Republican version of a measure amending the Foreign Intelligence Surveillance Act by a vote of 227-183, with most Republicans and conservative Democrats supporting the bill.
art.bush.fisa.ap.jpg
President Bush demanded Congress expand his surveillance authority before leaving for vacation.
The White-House backed legislation closes what the Bush administration has called critical gaps in U.S. intelligence capability by expanding the government's abilities to eavesdrop without warrants on foreign suspects whose communications pass through the United States
http://www.cnn.com/2007/POLITICS/08/04/congress.fisa/index.html
Lisää kyttäystä
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )