Hufvudstadsbladet: "Tekijänoikeuslaista tullut uusi kieltolaki"

Hufvudstadsbladet otti lauantain pääkirjoituksessaan kantaa nettipiratismiin otsikolla "Porkkana on tehokkaampi kuin keppi". Lehti toteaa, että vaikka uusi tekijänoikeuslaki teki musiikin ja elokuvien nettijakamisen laittomaksi, ja vaikka toiminnan laittomuus on tänä päivänä yleisesti tiedossa, nettipiratismi ei ole vähenemässä vaan päinvastoin kasvamassa. Nuorten suomalaisten asenteet eivät ole muuttuneet mihinkään, Hufvudstadsbladet sanoo, ja uudenkin tekijänoikeuslain aikana puolet nuorisosta harjoittaa tiedostojen jakamista netissä. Lehti viittaa myös tuoreeseen brittitutkimukseen, josta raportoimme viikko sitten: "Tulos on selvä. Piratismi on yleisempää kuin aikaisemmin, ja on sitäpaitsi yleistymässä entisestään. Ja pelko kiinnijäämisestä on myöskin pienentynyt."

Hufvudstadsbladet toteaakin, että tekijänoikeuslaista on tullut meillä Suomessa uusi, moderni versio kieltolaista. "Se on symbolinen ja holhoava mutta tehoton", lehti kuittaa. Yhteydet Suomessa vuosina 1919–1932 voimassa olleeseen kieltolakiin alkavatkin olla jo huolestuttavan moninaisia. Laki synnytti kaikenlaista tarpeetonta rikollisuutta kuten salakuljetustoimintaa, ja laajamittainen piittaamattomuus sen suhteen johti yleisen lainkuuliaisuuden vähenemiseen myös muiden lakien osalta. Yhdysvalloissa kieltolaki vahvisti järjestäytyneen rikollisuuden asemaa merkittävästi. Itse IFPI on todennut, että vastaavanlainen nykyaikainen rikollisuus eli väärennettyjen CD- ja DVD-levyjen valmistus, salakuljetus ja myynti rahoittaa terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Piraattiliitto näkeekin, että tämän nykyaikaisen kieltolain purkaminen ja kulttuurin vertaisverkkojakamisen laillistaminen olisi tältä osin tehokas keino taistella terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Vertaisverkosta ilmaiseksi ladattu albumi ei terrorismia rahoita.

Kieltolaki oli myös hyvä esimerkki siitä, kuinka lakeja säätävä poliittinen eliitti oli vieraantunut kansakunnan todellisuudesta ja mielipiteistä niin pahasti, että lopulta tarvittiin kansanäänestys kääntämään uppiniskaisten poliitikkojen päät lain kumoamisen puolelle. Kun kansanäänestys järjestettiin vuoden 1931 lopussa, yli 70% kansasta äänesti lain kumoamisen puolesta.

Hufvudstadsbladet toteaa edelleen kriittiseen sävyyn, kuinka EU-parlamentti hyväksyi kiistelyn jälkeen uuden IPRED2-direktiivin, jonka on määrä koventaa tekijänoikeusrikkomusten rangaistuksia entisestään, niin että ne olisivat rangaistuksien osalta jo väkivaltarikoksien ja raiskauksien tasoisia rikoksia. Suomen EU-parlamentaarikot jakautuivat asiassa kahteen leiriin: direktiiviä vastustivat Satu Hassi, Piia-Noora Kauppi, Eija-Riitta Korhola, Henrik Lax, Samuli Pohjamo, Esko Seppänen, Hannu Takkula ja Kyösti Virrankoski; sen puolesta taas äänestivät Ville Itälä, Anneli Jäättenmäki, Lasse lehtinen, Riitta Myller, Reino Paasilinna ja Alexander Stubb. Direktiivi on vielä EU-byrokratian käsittelyssä, joten sen lopullinen kohtalo on epäselvä. Hufvudstadsbladet muistuttaa direktiivin kriitikoiden varoituksista, että nykymuodossaan direktiivi voisi kriminalisoida esimerkiksi palveluntarjoajia, ohjelmistojen kehittäjiä ja kirjastoja toiminnasta, joka on tähän mennessä ollut aivan normaalia ja laillista.

Kommentit

Suomessa hovioikeuden ratkaisu 30centtiä/biisi

Laskeskelin että hovioikeus on arvioinut kohtuulliseksi hyvitykseksi 30 centtiä/biiisi. Kannattaa tarkistaa laskelta. Eli on halvempaa imppaa (ja jakaa netissä) ja jäädä kiinni, kuin ostaa verkkokaupasta.

Silti korvaukset ovat vielä mielestäni liian suuri lain nojalla.

-----

Hovioikeuden ratkaisu:

A on ilman oikeudenhaltioiden lupaa muuhun kuin yksityiskäyttöön valmistanut teoskappaleita musiikki- ja elokuvateoksista. Valmistamansa kappaleet A on saattanut yleisön saataville pitämällä niitä tietoverkossa kenen tahansa edelleen kopioitavana. Tälläisia oikeudenhaltioiden teoskappaleita A on valmistanut ja saattanut yleisön saataville 4970 musiikkitiedostoa ja 72 elokuvatiedostoa. Tiedostoja on A:n koneelta kopioitu yli 350 gigatavua.

Tiedostoja oli ladattu A:n tietokoneelta yhteensä 360.000 megatavua, mistä voitiin päätellä, että kutakin tietokoneella ollutta teosta oli jaettu keskimäärin 3,2 kertaa.

Edellä mainituilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että A on velvollinen suorittamaan kohtuullisena hyvityksenä 1/3 -osan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla lasketusta kokonaissummasta 8.315,68 euroa eli yhteensä 2.771,89 euroa

http://www.piraattiliitto.org/forum/465

Omia laskelmia:

Taitaa olla 30 centtiä/teos.

Parempaan päin ollaan menossa. enään 95% likaa.

RANGAISTUSSEURAAMUKSET
SAKKO
30 päiväsakkoa a 6 euroa = 180 euroa

(1,7 päiväsakkoa /100 teosta)

------------

Elton John haluaa SULKEA NETIN

Elton John haluaa SULKEA NETIN
6.8.2007 17:55

Teknologia on tuhonnut tähden mukaan hyvän musiikin.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200708066435663_vi.shtml

Elton John'ille

Ja internetin välitykselläkö muka ei luoda/jaata musiikkia. Nykyään nimenomaan ei löydä kaupoista hyvää musiikkia vaan pelkkiä poppareita, vaan ne on nimenomaan näitä internetissä ilmaiseksi jakavia artisteja jotka tekevät musiikkia muunkin ku rahan takia... itekkin olen löytäny paljon mahtavia artisteja/yhtyeitä esim irkissä puhuessa ja vain nettiä selaillessa. Moni ihminen on varmasti kuullu hänestäkin internetin välityksellä, ainakin tämä nuorempi sukupolvi.
Ja muutenkin, internettiä ei vois mitenkään sulkea. Mediat, pankit, voimalat, talous, uutiset, viestintä jne(ja tätä listaa vois jatkaa loputtomiin) hoidetaan internetin välityksellä. Ja mitä tähän Eltoniin tulee niin voisi itekkin hyödyntää kaikkia mahollisuuksia mitä internet tuo mukanaan =) ja kännykkäkin on ihan kätevä kapistus ;)

¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤

Soittoäänet

Levyjä myydään maailmanlaajuisesti 20 miljardilla vuodessa.

Soittoääniä myydään 9 miljardilla.....

Voisi kuvitella että 50% liikevaihdon kasvu motivoisi muusikoita.

Jotenkin vaikuttaa Eltonin

Jotenkin vaikuttaa Eltonin huutelu vähän edesmenneen Leskisen Juicen huuteluun verrattavalta.

Syndicate content