Radiohead shokeeraa levyteollisuutta vapaahintaisella albumillaan

Suosittu brittiyhtye Radiohead on äskettäin vapautunut sopimusvelvoitteistaan RIAA-yhtiö EMI:n kanssa ja räväyttää sen kunniaksi kunnolla uudella "In Rainbows" -albumillaan, joka julkistetaan tämän kuun 10. päivänä. Yhtye tarjoaa nimittäin levynsä aineettomassa muodossa eli musiikkitiedostoina juuri sillä hinnalla, mitä kukin fani on siitä halukas maksamaan. Kun epäuskoinen etukäteistilaaja painaa tilauslomakkeessa hinnan kohdalla olevaa kysymysmerkkiä lisätietojen saamiseksi, vastaukseksi tulee vahvistava viesti: "It's up to you." Jos tämäkään ei vielä vakuuta tilaajaa, tulee varmemmaksi vakuudeksi vielä toinen viesti: "No really it's up to you." Fyysistä tallennetta ja muuta oheismateriaalia haluaville yhtyeen ystäville on tarjolla 40 punnan hintainen 'Discbox', joka sisältää uutuuslevyn sekä CD-levynä että hyvälaatuisena 12 tuuman vinyylilevynä samoin kuin bonus-CD:n, jossa on kahdeksan muuta uutuuskappaletta, digikuvia yhtyeestä ja muuta kuvamateriaalia. Discbox tulee saataville joulukuun 3. päivä, mutta sen tilaajat saavat automaattisesti tilauksensa kylkiäisenä oikeuden ladata uutuusalbumi netistä kuultavaksi.

Levyteollisuus seuraa taatusti sekä kiinnostuneena että varsin huolestuneena Radioheadin jakelukokeilun sujumista. Yhtyeet saavat normaaleista parinkymmenen euron hintaisista albumeista vain noin euron verran itselleen, joten on täysin mahdollista, että Radiohead onnistuu uuden vapaan hinnoittelumallinsa avulla keräämään itselleen levystään paremmat myyntitulot kuin mihin sillä olisi ollut mahdollisuus esimerkiksi EMI:n kanssa. Jos näin todella käy, monet muutkin nimekkäät artistit ja yhtyeet saattavat innostua jättämään suuret levy-yhtiöt taakseen ja aloittamaan oman jakelunsa Radioheadin mallin mukaisesti. Fanien kannalta tällainen kehitys olisi tietenkin erittäin positiivista, koska he tietäisivät rahojensa menevän kokonaisuudessaan oikeaan kohteeseensa eli luoville artisteille eikä esimerkiksi RIAA-kartellin käsiin vertaisverkkokäyttäjiä kohtaan vihamielisten lakien lobbaamiseen.

Kommentit

"Yhtyeet saavat normaaleista

"Yhtyeet saavat normaaleista parinkymmenen euron hintaisista albumeista vain noin euron verran itselleen"

Niin suoranaisesti - mutta käytännössä rahaa taitaa tulla bändille kaikenlaisten bonuksien yms. ja epäsuoran tuen muodossa.

Näyttää hyvää esimerkkiä kuitenkin. Varmaan ajan kysymys milloin joku isompikin bändi seuraa perässä.

Onko välttämätöntä laittaa joka uutisen loppuun tätä "levy-yhtiökartellit = teh evil" juttua aina täsmälleen samoin fraasein? Alkaa nimittäin käymään TODELLA itseään toistavaksi. Alkaa muistuttamaan jotain onnetonta viherpiiperöiden maailman pelastus -propagandaa. Asiallisempi sävy uutisissa ei olisi pahitteeksi.

Nine Inch Nails.

Rojaltien kannalta tuo on

Rojaltien kannalta tuo on huonompi juttu mutta en ole kuullut Radio Headia pitkään aikaan radiossa, joten näiden rojaltien menettäminen ei pitäisi olla mikään kovin suuri menetys. Aika kalliilla he myyvät tuon fyysisen pakkauksen mutta ei se ole hullu joka pyytää. 20_bucks löytää todennäköisesti saman uutisen neutraalimmassa sävyssä Digitodaystä.

edit. Terveisin: meetvustia mässyttävä ja delfiiniä rouskuttava viherpiiperö :D

Viva La Revolution :)

Rojaltien menettäminen?

Ei kai tuo siirtyminen omaan suoramarkkinointiin vaikuta esim. radiosoittokorvauksiin ainakaan pienentävästi, paitsi tietysti payola-lahjottujen kanavien osalta, joissa soittomäärät voivat pudota. Hehän ovat edelleen biisiensä säveltäjiä ja esittäjiä, ja koska yhtye hoitanee jakelun nyt teknisesti oman yhtiönsä kautta, he saavat jatkossa rojalteista myös aiemmin EMI:lle menneen osuuden.

Propsit vaihtoehtoiselle toiminnalle

Erittäin hienoa nimekkäiltä yhtyeiltä alkaa levittämään musiikkiaan kaikkien kuultavaksi tällaisella tavalla. Varmaankin mainittujen bändien kuulijakuntakin kasvaa jonkin verran ympärillä pyörivän mediamyllyn myötä. Pienemmät artistit taitavat olla liian riippuvaisia suurien yhtiöiden markkina myllyistä, jotta voisivat saada nimeä/myyntiä aikaan moisella toiminnalla.
Muuten viherpiiperöistä puheenollen, onhan meillä suomessa jo pitkään ollut oma reggae pioneeri Jukka Poika, joka levittää materiaalia netissä "itsepalveluperiaatteella...ts. omantunnon mukaan; joko maksat tai et".

Rojaltit

Suomessa radioon on ymmärtääkseni lähes mahdotonta päästä ilman Teostoa mutta jos Amerikan systeemi on erilainen tämän asian suhteen, niin toinen hatunnosto Radioheadin äijille.

Viva La Revolution :)

Uutistoimitus

Olen 20_bucksin kanssa samaa mieltä. Uutistoimitus vaihtoon, kuitenkin on kyse uutisista eikä mielipiteistä. Monet näistä "uutisista" on kirjotettu niin huonolla äidinkielellä ja epäsopivalla tyylillä, että ei niitä edes viitsi enää lukea.

Hävetkää.

Joku pakottaa lukemaan?

"että ei niitä edes viitsi enää lukea."

Joku pakottaa lukemaan?

Kerropa minulle, kun en oikein ymmärrä -- tyhmä kun olen -- että mikä velvollisuus yksityisesti ylläpidetyllä verkkosivustolla on tuottaa sisältöä juuri niin kuin "esko" määrää?

Onko Suomessa tapahtunut minun huomaamattani sellainen hallitusmuodon vaihdos, jossa "eskolle" on annettu valta päättää siitä, millaisin sanankääntein mistäkin asiasta saa (koko?) internetissä kirjoittaa?

"Hävetkää."

Niin juuri, hyihyi, nyt heti koko Piraattiliiton porukka nurkaan häpeämään, tai "esko"-setä suuttuu!

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

Rekisteröidyit ihan

Rekisteröidyit ihan vartavasten antamaan tämän kommentin? :) Eiköhän uutisten kommentoiminen ole ihan harkittu päätös, äidinkielessä en ole huomannut vikaa.

LOL!

Olen jo pitemmän aikaa lukenut ja ihastellut Piraattiliiton artikkeleita. Toki heillä on selkeä ennakkoasenne, mutta tämän täytyy tulla uutisena ainoastaan täydelliselle idiootille. Piraattiliitto toimii ruohonjuuritason kansalaisaktivismina ja tuskin kukaan liiton vakiporukasta olisi lähtenyt hommaan mukaan, ellei systeemi haisisi ja TO-mafia lähes yksinoikeudella junttaisi omia näkemyksiään valtamediassa.

Piraattiliiton julkaisemat uutiset ovat jopa hämmentävän taiten kirjoitettuja. Epäilen ainakin jonkun toimittajista hankkivan leipänsä kirjoittamalla myös päivätyökseen. Sivusto lähti jotenkin salakavalasti kesällä kukkimaan ja nykyisin käyn ainakin kerran päivässä tarkistamassa tarjonnan. On ilahduttavaa lukea näin suoraselkäistä ja tarkkanäköistä kommentointia TO-asioista.

Kippis Piraattiliitto. Jos sivuille ilmestyy joskus lahjoitusnappi niin pistän kaljarahat tulemaan.

Kieli kohdallaan.

Kyllä minunkin mielestäni uutiset ovat oikeaoppisesti kirjoitettu. Myönnän etteivät ne aina ole kovin neutraaleja, mutta kaukana siitä miten anti-piraatit uutisoivat asioista.

Hmm

Piraattiliitto on paras. Kasvu ollut huikean nopeaa, samoin kävijämäärät on jo nyt todella suuria, mitä olen seurannut.

Ymmärrettävistä syistä kaikki ei pidä Piraattiliitosta-ja se johtuu muusta kuin äidinkielestä.

Piraattiliitto kirjoittaa mitä pitääkin

--offtopic--
Uutisissa on ollut pitkään mielipidekirjoituksien tapaisia uutisointia johtuen tiettyjen asioiden "tulenarkuudesta". Tämä on monelle uutistoimittajalle vaikea paikka kirjoittaa objektiivisesti kun aihepiiri nostattaa helposti kuumia tunteita. Onhan näissä se sävy että kartellit = teh evil, mutta en mielestäni mitään hirveitä ylilyöntejä ole nähnyt. Ja valtaosassa on faktat oikein. Mutta neutraalimpi sävy ei ole pahitteeksi, muistetaan kuitenkin että piraattiliitto tietääkseni perustettiin yhtä tehtävää varten: lobata vastaan lobbausta.
--end of offtopic--

Radiohead ja Nine Inch Nails tuntuisi olevan edellä muita tässä murroksessa (pieniä ja tuntemattomampia bändejä lukuunottamatta) joten uskoisin että hiljalleen tulisi lisää noita sitä mukaa, kun sopimukset vanhenee tai purkautuu. Uskoisin että monet bändit jo nyt harkitsevat samaa, mutta heitä rajoittaa kaikki sopimukset mitä on levy-yhtiöiden ja mahdollisesti muiden kanssa tehty.

Itse näkisin kyllä

Itse näkisin kyllä pikemminkin että Piraattiliitto lobbaa kulttuurinjakamisen puolesta. Uutiset ovat varmasti tarkoituksella ihan samalla tavalla sävyttyneitä kuin valtavirrassa julkistetut sisältöteollisuuden tukemat ja tuottamat uutiset, eri suunnasta vain tällä kertaa. Kun näin lähdetään ääripäistä, niin ehkäpä joskus tulevaisuudessa tämänkin aihepiirin uutiset voidaan uutisoida jostain siitä keskeltä.

Niin kauan kuin valtavirtamedioista saa jatkuvasti lukea kuinka piratismi=teh evil, niin tälle toisellekin ääripäälle on selkeä tarve.

Jatkakaa samaa rataa

Kyllä mun mielestä uutiset on tarpeeksi hyvin kirjoitettu. Kyllä varmaan sopii odottaakkin tietynlaista asennetta uutisiin ja juttuihin tältä sivustolta ;) Monet täällä julkaistut jutut ovat olleet paljon parempia kuin ihan noissa isoissakin it-uutismedioissa.

---==Sharing.is.Caring==--

(¯`·.¸¸.-™Sharing.is.Caring™-.¸¸.·´¯)

Uutiset kohdallaan

Kuten sanottu uutiset ovat hieman kantaaottavia, mutta niin asian pitää ollakin juuri täällä. Ja mieluummin luen ne uutiset, jotka tännekin asti tulevat, täältä enkä muilta verkkosivuilta, koska täällä asiaa osataan myös linkittää muuhun liittyvään materiaaliin/uutisointiin. Kokonaisuus on hyvin hallussa. Keep it up!

20 Bucks ja Esko

Jos uutisointi tällä sivustolla ei kelpaa tai ei mahdu kielioppisääntöjen raameihin niin lukekaahan uutisenne muualta.
Pistää kiukuksi lukea aina jonkun valittajan viestejä siitä missä kohtaa pilkun pitäisi olla.
Tähän mennessä olen ymmärtänyt lukemani ihan mainiosti täällä.
Joten esko kun kerran uutisissa on kielioppi virheitä niin viitsisitkö näyttää ne minulle ?
Sinulle 20 bucks niin fraasit ja sloganit luo yksilölle sen persoonallisuuden vaikka kuluneita olisivatkin.

-- Jos kielioppi on elämäntyöni niin olenko opettaja ? --

Live & let other live as well !

Mielestäni Piraattiliitto

Mielestäni Piraattiliitto ei ole laisinkaan sortunut ylilyönteihin, vaan omat ajatukseni ovat samalla linjalla Piraattiliiton kannan kanssa. Erittäin laajasti täältä löytyy muitakin kuin suomen- ja englanninkielisiä uutisia, ja uutiset on referoitu erittäin tarkkaa, ja kannanotot huomaa kyllä selvästi tekstistä eikä niitä ole sinne piilotettu.

Keep up the good work.

Tulipas paljon positiivisia

Tulipas paljon positiivisia posteja yhteen päivään. Toivottavasti tämä lämmittää periaatteilla ja vapaaehtoisvoimilla työskenteleviä ylläpitäjiä :)

Viva La Revolution :)

Uutisissa ei moitteen sijaa

Piraattiliiton uutiset ovat aina olleet täysin asiallisia ja hyvällä yleiskielellä kirjoitettuja. En ole huomannut kirjoituksissa kielioppivirheitä, vaikkakin joskus on näkynyt joitakin erityisen silmiinpistäviä typoja.

Piraattiliiton uutisten ei kuulukaan olla puolueettomia tai neutraaleja. Kantaaottavuus ja kommentoiva tyyli ovat nimenomaan näiden artikkeleiden vahvuus, eikä se tee niistä millään tavalla mielipidekirjoitusmaisia. Uutiset noudattavat tarkasti uutisartikkelille tyypillistä rakennetta, mielipidekirjoitus on kokonaan eri juttu. Mielipidekirjoituksessa kirjoittaja tuo läpi oman persoonansa ja käyttää sellaisia ilmauksia kuten "mielestäni", "uskoakseni", jne. Jos pelkkä puolueellisuus tekisi uutisesta mielipidekirjoituksen niin valtamedian uutiset olisivat aivan yhtä paljon mielipidekirjoituksia kuin Piraattiliitonkin uutiset.

Jos joku ei kestä sitä, että asioita uutisoidaan piraattinäkökulmasta, voi olla lukematta näitä artikkeleita ja käyttää aikansa johonkin muuhun. Itse ainakin arvostan Piraattiliiton uutisia juuri tällaisina, eikä uutisten näkökulmaa ole mitään syytä yrittää muuttaa neutraalimmaksi tai jollain tavalla "sovinnaiseksi".

Korjattavaa uutisoinnissa

Minuakin ärsyttää aika paljon tuo mainittu asenne "uutisoinnissa". Nämä muistuttavat pikemminkin mielipidekirjoituksia jostain hesarin palstalta. Usein on vaikea lukea vakavalla naamalla näitä juttuja, kun joka väliin pitää tunkea niin arvolatautunutta tekstiä.

Kielioppisääntöjä voisi myös kunnioittaa enemmän vastaisuudessa. On melko tuskallista lukea huonosti kirjoitettua tekstiä. Suuri osa ei näytä virheitä edes huomaavan, koska sitä ei ole kommentoitu mitenkään.

Propsit mielenkiintoisista aiheista. Tämä on todella hyvä sivusto, harjoituksella varmasti ylletään korkeammalle.

Uutisointi...

Piraattiliitossa uutisoinnissa on kuitenkin mielestäni vikaa siinä kohdassa, että mikäli asioihin halutaan vaikuttaa niin ei mitkä tahansa jutut mene läpi. Täältä puuttuu kokonaan esimerkiksi uutiset kaupallisesta piratismista. En usko, että tämä sivusto on kuitenkaan tällaisen toiminnan puolella ja uskoisin sivuston uskottavuuden ottavan hieman buustia jos sivustolla uutisoitaisiin myös kaupallisesta piratismista ja nimenomaan sitä vastaan. Eli sivuston pitäisi uutisoinnissaan pitää esimerkiksi kaupallisten piraattien kiinnijäämistä hyvänä asiana, mutta tuomita yksityistä kopiointia kohtaan tehtävät vastatoimet toki jyrkästi sananvapauden tai turhan kriminalisoinnin kustannuksella.

Offtopic: Mielestäni yrityksellä ei missään nimessä saa olla muuta oikeutta kuin tehdä rikosilmoitus, jonka jälkeen poliisi tutkii. Yritys ei saa omin päin tutkia mitään (ensinnäkin tutkinta on täysin puolueellinen), jolloin kyseessä on yksityisyydensuojan rikkominen.

Että näin taas Asgard kovine mielipiteineen...

Täältä puuttuu kokonaan

Täältä puuttuu kokonaan esimerkiksi uutiset kaupallisesta piratismista.

Mielestäni TTVK:n pitäisi sivuillaan tiedottaa huomattavasti selkeämmin kuinka musiikkia pystyy hankkimaan laillisesti kopioimalla sitä vaikka kaverilta tai kirjastosta lainatulta levyiltä.

Ja kuka määrittelee kaupallisen piratismin? Onko sitä esimerkiksi mainosrahoitteisen torrenttrakkerin ylläpitäminen? Jos tarkoitat tuoteväärennöksiä, niin miten se liittyy tiedon jakamiseen tai yksityiseedensuojaan?

Liittyy hyvin yksinkertaisesti

Tiedon jakaminen tarkoittaa käytännössä musan hankkimista itselleen ilmaiseksi netissä ja jakamalla sitä muille ilman korvausta. Kaupallinen piratismi toimii myymällä näitä kopioita. Kaupallinen piratismi on sitä, kun myy kopion toiselle. Mainostulot joltain nettisivulta eivät mitenkään liity esim. musalevyn myymiseen. Toki kaupallista piratismia on ihan materiaalisissakin tuotteissa, mutta tarkoitin toki tässä dataa eikä siihen paljon kristallipalloja vaadita tajuamaan.

Ja myöhempänä olevaan Schweppeksen juttuun voisi todeta, että koska neutraalikin kirjoitus on nimenomaan piraattien puolella niin silloin kannattaa sitä tekniikkaa käyttää. Silloin piraattiasiat uppoavat paremmin myös vanhempiin ihmisiinja saadaan luotua tätä laajempaa näkemystä. Niitä kun ei mitkään apina-aktivistit kiinnosta pätkääkään.

Että näin taas Asgard kovine mielipiteineen...

Hei pedro...

Puhutko nyt uutisten kielivirheistä vai kommenttien kielestä? Voisit linkata yhden äärimmäisen vaikeaselkoisen uutisen.

TO-mafiahan on palkannut näitä to-mafian puolesta puhujia.

TO-mafiahan on palkannut näitä to-mafian/to-lakien puolesta puhujia kirjoittelemaan erilaisille sivustoille/ foorumeille to-myönteisiä asioita ja kritisoimaan to-vastaisia uutisia/kommentteja/henkilöitä. Tulivat sitten tännekin häiriköimään viimeinkin. AD:ssa ja suomi24 ja muissahan noita to-mafialle työskenteleviä kirjoittelijoita on jo ihan tarpeeksi. Shadown lienee tunnetuin AD:ssä ja hän kirjoittelee sitten eri nimimerkeillä myös muissa foorumeissa/sivustoilla. Jopa useammalla nimimerkillä samalla /sivustolla/foorumilla. Lienee tullut tännekin jo. Sen tiedän, että to-mafia on palkannut muutaman henkilön näihin hommiin. Eli en tarkoita kaikki to-mafiaa/lakeja puolustavia to-mafian kätyreiksi. Tiedän paljon to-mafian sisäpiiristä, koska serkkuni on duunissa to-mafiassa. Eli kuulee aina uusimmat to-mafia uutiset ja suunnitelmat. Piraattiliiton on erittäin tärkeä jatkaa samalla linjalla. Mitään ei tarvitse muuttaa, jos piraattiliitto alkaa mielistelemään näitä to-mafian kätyreiden kritisointia ja alkaa muuttamaan linjaa niin sama lopettaa koko piraattiliitto.

Mikäli tällaisia

Mikäli tällaisia palkattuja trollaajia on, niin se tekee etujärjestöjen homman vielä huvittavammaksi. Kaikki inhoavat heitä, joten he palkkaavat ihmisiä vääristelemään tai puolustamaan toimiaan. Aika surkea työ mutta kyllä siitä varmasti maksetaan. Shadownista voin kyllä sanoa, että kaveri vain trollaa tekijänoikeuskeskusteluissa tai sitten hän on vain yksi suuri mysteeri (harjoita mitä saarnaat mutta muista kutsua muita idiooteiksi).
http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/11297.cfm

Piraattiliitossa on ennenkin keskusteltu uutisoinnin tyylistä ja yleensä ollaan päädytty siihen tulokseen, että juuri tämä provosoivat tyyli on heidän vahvuutensa ja samalla se palvelee heidän tarkoitustaan joka on lobbariryhmien vastalobbaaminen. Valikoivien adjektiivien käyttö on myös se asia joka erottaa piraattiliiton muista kanavista kuten AD:stä ja Digitodaystä. Linkkejä osataan myös käyttää oikein.

20_bucksille voin edelleen suositella Digitodaytä tai Afterdawnia, sillä niistä löytyy yleensä samat uutiset kuin täältäkin.

Viva La Revolution :)

En ymmärrä ollenkaan

En ymmärrä ollenkaan tätä netraaliusmarinaa. Piraattiliitto nimensä mukaisesti kertonee asioista piraattien näkökulmasta? Neutraaliuden vaatiminen Piraattiliiton uutisiin on yhtä älytöntä kuin vaatia oppositiota kehumaan hallitusta 30 euron palkankorotustuesta hoitajaa kohti.

Siis tämähän on

Siis tämähän on piraattiliitto, ei pelkkä uutis-sivusto. Mielestäni vapaan kulttuurin puolesta toimivan sivuston vapaata kulttuuria puolustavat jutut kuuluvat sisivustoon.

Otetaan yliampuva esimerkki: menet kukkasivustolle katsomaan uutiset sieltä ja rekisteröidyt kommentoidaksesi, että miksikähän täällä kerrotaan vain kukista?
Hämmentävää käytöstä mielestäni.

Ja sitten Topicciin, erinomainen idea. Ihmiset saavat maksaa, mitä uskovat tekijöiden ansaitsevan.

to-mafian salaliitto

Joo minäkin tiedän paljon to-mafian touhuista koska serkkuni kummin kaima on siellä päin sihteerinä. Katsos niitä kiinnostaa aivan helvetisti kirjoitella tällaisilla foorumeilla. Palkkaavat oikein paljon jengiä näihin hommiin. Kyllä minä tiedän. Ihan oikeesti.

En viitsi alkaa osoittelemaan ketään, mutta pekka ainakin on sellainen kätyri, oikeasti muka piraatti mutta selkeästi kylvää vainoharhaa tosipiraattien joukkoihin. Juu kyllä. Katsokaas tämä on kovin iso salaliitto tämä to-mafian juttu. Kyllä näin on.

Tarkoitus pyhittää keinot

Rekisteröidyitkö käyttäjäksi vain kritisoidaksesi Piraattiliittoa ja muita käyttäjiä? Johtopäätös... jaa no, odotellaanpa kuitenkin vielä vähän aikaa. Sillä välin tämä aihe voisi siirtyä aiheeseen sopivamman topicin alle. Kiitos!

Ainakin Afterdawnin puolella

Ainakin Afterdawnin puolella oli aikoinaan, jos ei nyt palkattuja, niin kuitenkin aivan selvästi sisältöteollisuudessa työskenteleviä nimimerkkejä jotka olivat aina ensimmäisenä suoltamassa joka ketjuun antipiratismipropagandaa, mm. nimim. Xanadu.

Pedrolla wituttaa ja turhauttaa kun paljastui :)

Pedrolla wituttaa ja turhauttaa kun paljastui antipiraatiksi. No kyllä se siitä :)

Vastaus...

Itsehän tähän ensimmäisen kommentin kirjoitin, hyvä että poiki keskustelua. :D

Jaa, että on heti to-mafian palkkalistalla (ei ole rahaa vielä näkynyt!) jos vähän kritisoi uutisten kirjoitustapaa? No hoh hoh. Foliohatut on tiukasti päässä. En ole antipiraatti, mutta jos mua yököttää levy-yhtiöiden toiminta niin samoin yököttää tämä eräänlainen kaksinaamaisuus tälläkin puolella. Joku muu otti esiin kielioppivirheet, minä en ole sellaisia edes huomannut. Itse valitin vain uutisten sisällöstä/kirjoitustyylistä. Piti tehdä se vihdoin tämän uutisen kohdalla, vaikka aiemminkin on haluttanut. Esimerkki:

"Fanien kannalta tällainen kehitys olisi tietenkin erittäin positiivista, koska he tietäisivät rahojensa menevän kokonaisuudessaan oikeaan kohteeseensa eli luoville artisteille eikä esimerkiksi RIAA-kartellin käsiin vertaisverkkokäyttäjiä kohtaan vihamielisten lakien lobbaamiseen.

Onko tämäntyylisen "manifestin" hokeminen suunnilleen jokaisessa (oikeasti, lähes jokaisessa) uutisessa tarpeellista? Toisto on vanha tehokeino, mutta teho loppuu siitä hyvin pian. Ilmaukset kuten "suojelurahat" tai "tekijänoikeuskartellit" on hauskoja, mutta ei sen jälkeen kun niitä viljellään suunnilleen joka lauseessa samoilla fraaseilla. Joskus tuntuu kuin uutisten pääasiana olisi noiden viljely eikä itse uutisen kertominen mahdollisimman yksinkertaisesti ja selvästi. Esimerkiksi tämä uutinen oli kerrankin erittäin positiivinen uutinen eikä tuo liity itse uutiseen suoraan. Ei täältä varmasti kukaan, en edes minä, neutraaleja uutisia odota mutta vähän asiallisempaa ja vähemmän "lapsellisempaa" sävyä kyllä.

Uutisten kirjoitustapa

---Offtopic-----
Olen siinä mielessä osittain samaa mieltä 20_bucksin kanssa, että noiden samojen fraasien kirjoittaminen saattaa vähentää uutisten uskottavuutta joidenkin silmissä. Itselleni on kehittynyt iän myötä adjektiivi-suodatin päähän, ja huomaan milloin lisätään omia mielipiteitä uutisiin, kyllä niitä näillä sivustoilla huomaan paljonkin, mutta täysin ymmärrettävää tällaisella sivustolla, ja paljon hillitympää kuin to-mafioiden propaganda:) Sitä mieltä vain että kunhan pidetään oma propaganda kohtuullisena ettei ihan hihhuleiksi leimauduta. Nykyinen taso on kohtuuden rajoissa, mutta ei enempää kiitos. Jotta uutisilla olisi joku vaikutus ihmisiin, pitää niissä olla joku mielipide, mutta niin hillitty ettei ihmiset katso sitä vain hihhuloinniksi(parempaakaan sanaa nyt keksi). Uutiset on kieliasultaan mielestäni hyvin, ja selkeästi kirjoitettuja.

----topic:----

Todella positiivinen uutinen, ja tämä onkin loistava esimerkki mihin netin avulla pystytään(ellei pornosuodattimet yms. iske näille sivuille). Levy-yhtiöt todennäköisesti pelkäävät tätä ilmiötä, sillä se luultavasti vie heidät leivättömän pöydän ääreen elleivät he osaa muuttaa radikaalisti toimintatapojaan. Voisi melkein lahjoittaa rahaa artistille ihan vain rohkean vedon vuoksi, eipä tuo musiikkikaan mitään hirveätä vanhemmilla levyillä ole ollut, vaikka ei ihan lemppariakaan.

hyvä meininki

jopas on kommentoitu. täs menis koko päivä ku noita alkais lukemaan..
hyvä on että on alettu keskustelemaan piratismista eikä pistetä asioita maton alle..
ruotsi on aina ollut suomea ennen kaikessa, myös piratismissa
Ruotsissa Suomessa
oletko feministi? -Kyllä(vastaa ylpeästi), -En tod..
oletko piraatti? -Totta kai(-"-) , -Keräätkö henkilötietoni?

Reach for Piraattiliitto.org +1,360% (3 mos. Change )

Puhukoon luvut puolestaan.

Traffic Rank for Piraattiliitto.org 3 mos. Change
+1 123 890

Piraattiliitto.org traffic rank in other countries:
Finland 1633

http://www.alexa.com/data/details/traffic_details?url=http%3A%2F%2Fwww.p...

Rock & Roll

Ihan hyvinhän tuo myynti vetää

Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka,, eiku.. noh, anyway..
"Gigwise.com -sivuston mukaan nettimyynti on tuonut bändille jo 6,6 miljoonaa euroa.
Levy julkaistiin keskiviikkona (10.10) ja eiliseen (11.10) mennessä levyä oli myyty noin 1,2 miljoonaa kappaletta."

Eli about euro/myyty levy.

Kuulis jostain

Kuulis jostain ensin tuota levyä niin vois tehdä ostopäätöksen.. 4-6€ olin budjetoinut että isken tiskiin.

Pirate Baysta löytyy

Esim. Pirate Baysta löytyy helposti koekuunneltavaksi, kuten odottaa sopiikin.

Verkkovallankumous jatkuu - huippuviulisti tekee Radioheadit

Musiikkibisneksen myllerrys jatkuu - nyt klassinen musiikki etsii jakelukanavia suoraan netin kautta. Englantilainen huippuviulisti Tasmin Little aikoo seurata Radioheadin esimerkkiä ja antaa seuraavan albuminsa vapaasti ladattavaksi nettisivujensa kautta

http://www.v2.fi/uutiset/viihde/1873/Verkkovallankumous-jatkuu--huippuvi...

Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 150 perusteella.

Syndicate content