Piratismidebatti levisi jo Helsingin Sanomiinkin

Piraattipuolueen meneillään oleva perustaminen Suomeen näyttää nostavan piratismin teemaa mukavasti esille myös maan valtamediassa. Maan ykköslehti Helsingin Sanomat oli antanut yli satapäiselle, lähinnä kulttuurin, median ja politiikan toimijoista koostuvalle 'intellektuelliraadilleen' pohdittavaksi kysymyksen, onko Piraattipuolue hyvällä asialla. Kysymys oli Suomen puitteissa hieman ennenaikainen, koska Piraattipuolue on vasta järjestäytymässä, eikä se ole tehnyt vielä minkäänlaisia virallisia ohjelmajulistuksia saatika kollektiivisia kannanottoja. Yhtä kaikki, HS-raadin reaktiot tähän Suomen puitteissa uuteen poliittiseen voimaan olivat kiinnostavia, sillä ne antavat jonkinlaista osviittaa siitä, millaisista lähtökohdista ja minkätasoisena laajempi piratismidebatti Suomessa tulee lähtemään liikkeelle. Ruotsissahan tätä debattia on ehditty käydä jo yli kolme vuotta, ja asiat ovat siellä ehtineet jo siihen pisteeseen, että vaatimus tiedostojen jakamisen laillistamisesta jakaa sisäisesti maan suurinta hallituspuoluetta maltillista kokoomusta.

Helsingin Sanomat itse otsikoi raadin 'tyrmänneen' Piraattipuolueen, mutta tätä otsikointia on kyllä pakko pitää hiukan outona itse galluptuloksen valossa. Se, että jopa 19% vastanneista näki Piraattipuolueen olevan hyvällä asialla, ei ole lainkaan hassumpi tulos piraattien kannalta - ottaen huomioon, että koko debatti ei ole vielä edes alkanut valtamediassa, ja että huomattava osa raatilaisista on luokiteltavissa tekijänoikeuksilla ansaitseviksi tahoiksi, joiden omat etujärjestöt ovat harjoittaneet aktiivista antipiratismipropagandaa jo vuosikausia.

Raatilaisten vastauksien joukosta löytyy jopa suoranaisia valopilkkuja. Esimerkiksi ohjaaja Eero-Tapio Vuori on selvästi ymmärtänyt, mistä on kysymys. "Piraattipuolue on parasta mitä Suomessa on tapahtunut pitkään aikaan", Vuori toteaa. "Piraattipuolue edustaa aidosti tämän päivän nuorisoa ja sitä mikä heille on tärkeää. Tietokoneiden kanssa kasvaneelle uudelle sukupolvelle on tärkeintä internet, vapaa tiedonvälitys ja sananvapaus. He ovat oppineet toimimaan tässä ympäristössä ja pitävät luonnollisena mm. tiedostojen jakamista keskenään. Eivätkä he näe siinä mitään moraalisia ongelmia että bitit liikkuvat verkossa. Ongelmia on lähinnä tekijänoikeusteollisuudella ja heidän lobbareillaan, jotka yrittävät tukahduttaa tätä vapaata tiedon- ja kulttuurivälitystä uusilla, entistä tiukemmilla laella, rangaistuksilla ja valvontakeinoilla." Vuori on myös hyvin tiedostanut sen ristiriidan, joka on demokratian kannalta olennaisten kansalaisoikeuksien ja tekijänoikeusteollisuuden vaatiman netin valvonnan välillä: "Richard Falkvinge on aivan oikeassa. Meidän pitää valita kumpi on tärkeämpää; sananvapaus, vapaa tiedonvälitys, kirjesalaisuus ja lähdesuoja – vai suuryrityksen taloudelliset intressit. Usein myös vedotaan siihen, että taiteilijat ovat vaarassa jäädä ilman toimeentuloa jos vapaa teosten kopiointi (ei-kaupallisessa) merkityksessä sallitaan, mutta tämä käsitys perustuu väärinkäsitykseen ja tekijänoikeusteollisuuden vailla tieteellisestä näyttöä oleviin 'tutkimustuloksiin'."

Kirjailija Sofi Oksanen, jonka piratismikommenteista uutisoimme muutama viikko sitten, näkee piratismin taiteilijoiden kannalta ambivalenttina ilmiönä, sekä uhkana että mahdollisuutena, ja vaikka hän itse katsookin ilmiötä kriittisesti eikä allekirjoita kaikkia piraattiliikkeen teesejä, toivottaa hän uuden puolueen tervetulleeksi Suomeen keskustelua herättämään. Kuvataiteilija Jani Leinonen ottaa puolestaan esille kulttuurin yhteisöllisen perusluonteen ja sen, kuinka nykyiset tekijänoikeuslait estävät kulttuurin uusiokäyttöä: "Kaikki immateriaalioikeuksia koskevat lait pitäisi ruotia perusteitaan myöten läpi. Immateriaalioikeuksista käydyssä keskustelussa on unohdettu, että ideat eivät synny tyhjästä. Mikään teksti tai kuva ei tarjoa kaikkien ymmärtämää ja välttämätöntä merkitystä. Ne toimivat vuorovaikutuksessa aiempiin ideoihin ja ovat yhteydessä todelliseen elämään, yksilöiden erilaisiin maailmankuviin ja tulkintatapoihin. Lain avulla pystytään yksityistämään idea yhdelle omistajalla ja vetämään tulkinnalle tiukat rajat riippumatta siitä, kuinka tuttu ja yleispätevä kuva on aikaisemmin ollut, kunhan sitä ei ole aikaisemmin rekisteröity."

Negatiivisten kannanottojen joukosta löytyi paljon tyypillisiä puhtaaseen tietämättömyyteen pohjautuvia kommentteja, mikä oli tässä debatin varhaisessa vaiheessa täysin odotettavaa. Joistain kommenteista oli luettavissa myös selvää eturyhmäajattelua ja jopa tietoista antipiratismipropagandaa, mikä taas selittyy raadin yleisellä koostumuksella. Itse kysymyksen esittelyn Helsingin Sanomat oli hoitanut asiallisen tasapuolisesti, ja kaiken kaikkiaan Piraattiliitto näkee positiivisena, että maan päälehti otti ajankohtaisen aiheen näinkin näyttävästi esille. Toivottavasti Helsingin Sanomien esimerkki rohkaisee myös muita medioita käsittelemään aihetta aktiivisesti omilla kanavillaan, niin että pääsemme vähitellen kuromaan kiinni henkistä välimatkaa naapurimaahamme Ruotsiin ja rakentamaan modernia tietoyhteiskuntaa uusista, kulttuurin ja tiedon kannalta vapaammista lähtökohdista.

Kommentit

Hyvä alku

Todella hyvä alku siinä mielessä, että positiivistakin julkisuutta tulee heti. Harmittaa vähän, että kritiikissä tartuttiin jo tiedostettuihin asioihin kuten nettisivujen paatokseen. Hesari otti puolueen vähän liian aikaisin julkisuuteen, kun perustamattomalla puolueella ei voi oikein olla kantaa mihinkään. Perustelut eivät olleet näkyvissä.

Tietty julkisuus tuo uutta porukkaa puoluetta luomaan, että siinä mielessä ihan hyvä.

Yhdeksäntoista prosenttia

Yhdeksäntoista prosenttia Helsingin Sanoman kerman/konservatiivien joukosta on erittäin hyvä. Kaikki sellainen argumentointi joka voidaan yhdistää jopa tietämättömyyteen, kuten piratismi on varastamista, on vain hyvä. Sehän tarkoittaa, että he eivät ole perehtyneet koko aiheeseen. Mielipiteitä voi tämän valossa vielä muuttaa paljon myös heidänkin keskuudessa.

Vilkkumaa kyllä yllätti kommentilla, että köyhien ei pitäisi saada nauttia kulttuurista. On kyllä mahdollista, että hän vain ilmaisi mielipiteensä väärin. Kulttuurin ei pitäisi tuntea eriarvoisuutta ja siihenhän on pyritty kirjastotoiminnalla. Pitempään keskustelua seuranneet saattavat huomata, että uusi argumentti on noussut antipiraattien keskusteluun; miksi täytyy ladata jos ne saa ilmaiseksi kuulla Youtubesta? Tämä on nyt viimeaikoina alkanut esiintyä useasti. Kiinnostavaa siinä mielessä, että mitä pitemmälle mennään, niin sitä parempia ja halvempia vaihtoehtoja ruvetaan tarjoamaan. Ennen sanottiin vain, että ostakaa Itunesista mutta nykyään halutaan jo tarjota ilmaista.

Tästä on hyvä jatkaa kunnes levy-yhtiötkin myöntävät, että jakaminen on hyve. Näinhän on käynyt Ruotsissakin. Jos ei voi lobata lakeja haluttuun suuntaa, niin silloin sopeudutaan ja se on loppujen lopuksi juuri se yhteiskunnan etu mihin Piraattipuoluekin pyrkii. Youtubesta lataaminen/nauhoittaminen on kyllä ihan ok vaihtoehto mutta lataaminen on helpompaa ja joku voi vain pohtia, että mitä tapahtuu jos piratismin luoma paine sopeutumiseen katoaa. Sehän pysäyttäisi kehityksen.

Taru Mäkelä...

Mielestäni Tarun kommentti on jo naurettava:

"Taru Mäkelä:

Ei ole, ehdottomasti ei. Tämä ajattelu perustuu siihen, että taiteilijanretkuilla ei saisi olla oikeutta omaisuuteensa. Miksi?

Charles Dickens oli suuri tekijänoikeusasioiden esitaistelija. Kirjassaan Nicholas Nickelby Dickens on sivulla 233 luonnehtinut näiden piraattipuoluelaisten ajattelun parlamenttiedustaja Gregsburyn suulla: "... en missään tapauksessa voi suostua sellaiseen, että ruvetaan asettamaan ylipääsemättömiä esteitä kirjallisuuden levittämiseen KANSAN keskuuteen – ymmärrättekö – taskujen sisältö voi kuulua yhdelle ihmiselle tahi perheelle, sillä taskut ovat ihmisen tekoa, mutta aivojen sisältö kuuluu kaikelle kansalle, koska aivot ovat Jumalan tekoa... Tällaisissa tapauksissa, jotka eivät kosketa omia etujamme, on aina muistettava puhua painokkaasti kansasta." sanoi herra Gregsbury, "koska vaalien aikaan sellainen on hyödyksi..." (Dickens: Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut, WSOY 1992, suom. Kersti Juva.) "

'mutta aivojen sisältö kuuluu kaikelle kansalle, koska aivot ovat Jumalan tekoa... ' Jos aletaan tekijänoikeuksiin vetää Jumalan olemassaoloa ja Jumalan luomistyötä niin eikös silloin kaikki ole Jumalan tekemää, ja jos kaikki on Jumalan tekemää niin Jumalalla on tekijänoikeudet ja me käytämme näiden tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia maksamatta Jumalalle asianmukaisia korvauksia???

Että näin, kannatti alkaa lukemaan teksitä...

No siis

Itse asiassa tuo tahtoo väittää, että piraatit häikäilemättömän populistisesti vetoaisivat kansan uskoon siitä, että teokset kuuluvat kaikille.

Mikä nyt on aika pahasti väärässä.

Tekijänoikeudet on verolle pantava

Tar Mäkelä totea:"taiteilijanretkuilla ei saisi olla oikeutta omaisuuteensa. "

Jos/kun taiteilijan tuotokset ja niiden sähköisetkin kopiot ovat omaisuutta, niistä pitää periä omaisuusvero.
Käsitykseni mukaan Suomen verottaja on menetellyt asiassa leväperäisesti ja asia pitää välittömästi korjata.

verrattuna

Tuo omaisuus on mielenkiinoista. Ottamatta kantaa patenttijärjestelmään sinänsä voisi tekijänoikeuksia verrata siihen. Ensimmäinen on maksullinen, siinä pitää osoittaa idean eroavan aikaisemmista ideoista, suoja-aika on rajoitettu ja yksityishenkilöt saavat käyttää ideoita ilman korvausvelvoitetta ei kaupallisiin tarkoituksiin. Jälkimmäinen on likimain maksuton, riittää että teoksen rekisteröi eikä orginelliutta arvioida yhtä tiukasti, suoja-aika on hyvin pitkä ja yksityishenkilöillä ei periaatteessa ole ilman hyvitystä käyttää teoskopioita epäkaupallisesti.

Luin artikkelin

Luin tuon artikkelin melkein kokonaan, ja varsinkin artistit näyttivät ymmärtävän puolueen siten, että tekijäoikeudet menetetään, tai, että puolue olisi perustettu ainoastaan Internet -piratismin puolustamisen ja tekijäoikeuksien vastustamisen takia.

"Teoskuvat leviävät netissä villisti blogista toiseen muuttuen yhteiseksi omaisuudeksi enkä minä saa penniäkään." Kaarina Kaikkonen

Taidemaalareita en usko tekijäoikeuslakien koskevan ihan niin paljon kuin muusikkoja. Miksi? Koska taideteos on uniikki. Myyt sen kerran, saat siitä rahat, mutta oikeudet pysyvät tekijällä, eikä ostaja voi käyttää sitä kaupallisesti hyväkseen. Mutta tärkeintä on muistaa, että kuva Internetissä ei vastaa ollenkaan alkuperäistä teosta.

Kuvateollisuus on varmasti harvoja taiteenmuotoja, joita Internet -piratismi on auttanut tuomalla teoksia kansan tietoon. Ja nostavat näin taiteilijoiden tunnettavuutta ihmisten keskuudessa. (Samanlailla käy muusikoillakin, kansa tulee keikoille)

Kuinka moni suomalainen tietäisi Mona Lisan, ellei sitä olisi nähnyt lehdessä, tv:ssä tai netissä? Harva, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta mennä katsomaan Mona Lisaa paikan päälle Louvreen.

Olisiko se parempi, että lakeja vain kovennettaisiin ja piratismia harrastavat henkilöt menisivät kokoajan syvemmälle maanalle. Tuota menoa olemme kohta siinä pisteessä, että tuomiot ovat tähtitieteellisiä ja monien vuosien vankeusrangaistuksia, mutta ketään ei saada kiinni syytettäväksi.

Puolue on selvästi tuonut itsensä esiin mediassa ja herättänyt paljon keskustelua, joka on pelkästään hyvä asia.

edit: Maailma on Jumalalle itsensä velkaa. Miksi siis riistäisimme toisiltamme korvauksia, jos ne eivät edes kuulu meille, vaan Jumalalle. Luojan kiitos, ettei Hänellä ole lakimiestä täällä...

"Miksi täytyy ladata, jos sen kuulee Youtubesta?" Siksi, että sitä voisi kuunnella myös jossakin muualla kuin kotona tietokoneen ääressä.

-JJ

-JJ

Youtube

hassua tossa youtube kommentissa on se, että suurinosa youtube musiikista on siellä laittomasti...eikä siinä mitään, kyllä mäkin kuuntelen töissä musiikkia youtubesta, mutta kotona haluan kokonaisvaltaisemman kokemuksen musiikista, eli siis koko levy putkeen, mahdollisesti useita levyjä samalta artistilta...

odotan innolla debattia jossa tekijänoikeuden haltia tuo edellemainitun jumala kommentin, haluaisin niin vastata tähän....

Youtubesta nauhoittaminen

Siinäpä on hyvä kysymys, että onko nauhoittaminen noista lähteistä sallittua? Kaiken järjen mukaan ei mutta tässä vedotaan hieman valheellisesti upattujen kappaleiden laillisuuteen. Katsominen on tietysti laillista mutta streamaamisen ja lataamisen ero onkin mielestäni keinotekoinen. Molemmissa tieto on tai käy koneellasi ja teos luodaan uudestaan.

Jyrki Kasvi tekisi hyvää

Jyrki Kasvi tekisi hyvää tuollaisessa raadissa. Mielestäni hänellä on hyviä mielipiteitä jotka on ymmärrettävissä helposti kansan keskuudessa. Onhan tuolla sentään muitakin kansanedustajia :-)

¤Olemme tänään sitä mitä te olette huomenna¤

Melkein ainut

Jyrki Kasvi tekisi hyvää >Olet oikeassa,hän on harvinaisuus että on useamman kerran kommentoinut asiaa.Muista kansanedustajista en tiedä,saattaa olla mutta pitäisi uskaltaa myös tuoda oma kantansa esiin.
Luultavasti kaiken sensuuroinnissa on kyse pelosta.Se tuntuu olevan kansalaisten valvontajärjestelmä.Saksassa poliisiyritti murtaa 3 vuottaa skyypen salausta onnistumatta siinä.Sitten poliisien piti asentaa vakoiluohjelmia kansalaisten koneille,mutta nyt ilmeisesti hallitus kielsi sen.Päättelin että pelko ajaa vainoharhaisuuksiin päättäjien taholta,pitää paikkaansa,kun nyt jenkit vaativat jo lentoliikenteeseen aseistetut vartijat,mitä ilmassa olevalle koneelle tapahtuu jos siellä käytetään aseita ? Nyt käynnissä olevalla sensuurilla saadaan se aikaan että lapsiporno painuu maan alle ja siellä tapahtuu vaikka mitä.Yleensä silloin kuin poliisi nuuskii,niin konnat painuu piiloon,eivätkä silti lopeta hommiaan.Luulisin että Ministeri Lind'en haluaisi perääntyä mutta se ei enää ole mahdollista,seolisi eron paikka hänelle pakosta.En olisi lainkaan pahoillani siitä.Poliisi tonttuilee ja on ammattitaidoton netti hommissa ja konnat levittelee aineistoa vaikka kirjepostilla.Kuinkahan paljon löytyi netistä aineistoa silloin kun Koneet lensivät jenkkien tornit nurin.Tuskin selkokielellä mitään.

Saksan poliisin cybervakoilusta

Macikho: "Sitten poliisien piti asentaa vakoiluohjelmia kansalaisten koneille,mutta nyt ilmeisesti hallitus kielsi sen."

Saksan korkein oikeus rajoitti tuoreella päätöksellään poliisin toimivaltaa asiassa sillä tavalla, että vakoiluohjelmien asentamiseen kansalaisten koneille tarvitaan jatkossa samanlainen tuomarin päätös kuin normaaliin salakuunteluunkin. Perusteena vaatimukselle oli lähinnä perustuslain takaama yksityisyyden suoja.

Murtovaras vei ylimääräisen tietokoneen Kiljusten kotoa

Onneksi UM:n koneet on salattu ja tunnussanaa eivät tiedä muut kuin SUPO, SÄPO, STASI, KGB ja CIA. Siksi kone olikin ylimääräinen.

HS

Aiemmin HS oli to-mafian narutuksessa oleva paskalehti (kun jutut eivät yksinkertaisesti ylittäneet uutiskynnystä). Nyt se on sitten yhtäkkiä kaikkien lemppari.

Jos lehti muuttaa linjaansa,

Jos lehti muuttaa linjaansa, niin miksei lukija saisi muuttaa mielipidettään siitä. Jutut ovat aiemmin olleet yksipuoleisia.

helsingin sanomat

ei hesariin ole luottamista,huomenna se voi kääntää takkinsa
jälleen kerran.

Syndicate content