Kansainvälinen liikematkailijoiden yhdistys ACTE (The Association of Corporate Travel Executives) on postittanut jäsenistölleen varoituksen siitä, että amerikkalaisilla rajaviranomaisilla on nyt laillinen oikeus vapaasti takavarikoida, tutkia ja kopioida maahan saapuvien matkailijoiden kannettavia tietokoneita. Henkilökohtainen sähköpostikirjeenvaihto, yritysten taloudelliset raportit ja omat valokuvat ovat kaikki yhtälailla vaarassa joutua amerikkalaisviranomaisten haltuun, eikä niiden jatkokäytöstä amerikkalaisten käsissä ole mitään tietoa. Liittovaltion vetoomustuomioistuin teki asiaa koskevan päätöksen tämän kuun 21. päivänä, ja päätöksen mukaan koneiden takavarikointiin tai niiden sisällön kopiointiin ei tarvita edes mitään erityistä epäilystä rikoksesta.
ACTE antoi asian oikeuskäsittelyssä oman lausuntonsa, jossa se painotti kannettavan tietokoneen sisällön olevan matkailijan henkistä omaisuutta, hänen ajatustensa ja henkilökohtaisen ilmaisunsa jatke, jota ei voi rinnastaa muihin matkatavaroihin. Mutta oikeus oli eri mieltä. Oikeuden päätös pakottaa Yhdysvaltoihin matkustavat liikematkailijat jatkossa harkitsemaan tarkkaan, mitä yritystoimintansa tai henkilökohtaisen elämänsä tietoja he kuljettavat mukanaan. ACTE suoritti tämän vuoden puolella jäsenistönsä piirissä tutkimuksen, joka paljasti, että 81% yritysjohtajista oli tietämättömiä siitä, että amerikkalaiset viranomaiset saattoivat pitää rajalla takavarikoimiaan tietokoneita ja muita elektronisia laitteita hallussaan mielivaltaisen pitkän ajan. Tuoreen oikeuden päätöksen mukaan tähän ei siis enää tarvita edes minkäänlaisia asiaperusteita.
Kommentit
Reilupeli
Ihan käsittämätöntä miten valvontayhteiskunnan valmistelu yhdysvallat etunenässä etenee, kohta pitää varmaan alkaa kirjoittaa paperille arkaluontoisia asioita kun koneetkin skannataan. God bless.
Noh onneks on jo nyt läppärin
Noh onneks on jo nyt läppärin kovot salattu että siitä vaan kopioivat. Mutta kyllähän tää on aika persiist silti.
Jos on salattu, niin olet
Jos on salattu, niin olet täysin selkeä terroristiepäilty. Lisäkäsittelyt Guantamossa. Onpa kiva, kun on salattu!
Salattu
Jos koneesi sisältö on salattuna, he varmasti kiinnostuvat siitä entistä enemmän. Muistan myös lukeneeni että he ovat vaatineet tuollaisissa tilanteissa koneen omistajaa paljastamaan salausavaimen. En sitten tiedä kuinka nopeasti pääsisit palaamaan takaisin kotimaahasi jos et salausavainta suostuisi paljastamaan, mutta ainakin matkasi katkeaisi siihen.
Saattaa
kestää viikkoja tai jopa kuukausia ennen kuin amerikkalaiset päästävät henkilön joka ei ole suostunut paljastamaan salausavainta ja jota he eivät ole onnistuneet murtamaan kohtuulliseksi katsomassaan ajassa,ja sanomattakin on selvää että konetta tms ei saa takaisin.
henkilöstä tulee ns.persona non grata eli ei toivottu henkilö joka poistetaan välittömästi maasta ja lisäksi saa pitkän maahantulokiellon.
Ja lisäksi amerikkalaiset poliisiviranomaiset jotka luulevat olevansa jumalasta heti seuraavat käyttävät todella brutaaleja painostuskeinoja niin henkisesti kuin fyysisesti, lisäksi kohtelu riippuu myös siitä minkälaisesta kulttuurista ja maasta tulet.
onni käy
...jos noin helpolla pääsee.
Pari istuntoa "vesilautailua" kyllä avaa kielenkannat kaikilta. Paska säkä jos on parilla avaimella arkaluontoiset datat suojattu, ettei siihen omat tunnarit riitä. Äkkiä siinä käy, että jamppa on Guantamossa istumassa ja miettimässä miten kestää joka viikkoista kiduttamista ja kuinka pitkään. USA on jo todistanut kuinka se kiduttaa alaikäisiä kanadalaisia, pelkästään vittuillakseen; vuosi kausia.
USA on jo käytännössä totalitaristinen valtio. Suomi ja EU kyllä seuraavat perässä. Meillä lainsäädäntöä on jo aika rankalla kädellä aloitettu muokkaamaan sitä varten. Käytännössä meitä voidaan kuvata korporatistiseksi valtioksi, sellaiseksi jota Mussolini halisi kutsua fasismia. Sitähän meidän yhteiskunta on, yritysten ja hallituksten symbioosi. Eikä tähän muutosta tule, ellemme tajua vaatia vapautta.
Emmekä me tajua. Suomi ei ole ollut vapaa vuosisatoihin, siitä lähtien kun Ruotsi toi meille uskoa miekalla. Me ollaan niin kesytettyjä, ettemme tajua vapaudesta mitään vaikka se löisi meitä otsaan. Säälittäviä perseenreikiä, karjaa. Ehkä se on ihan hyvä asia, että meidät putsataan maailmankartalta, ainakin olemme osoittaneet olevamme alistuvia orjia jotka eivät ole vapautensa arvoisia.
Oikeassa olet
Nimittäin EU:n uusi perustuslaki kieltää kuolemantuomion,lisäyksellä kuolemantuomio on sallittu sodan,kansannousun ja mellakan aikana.
Kohta euroopassakin on kiellettyä kaikki mikä ei ole erikseen sallittua suomalaiseen tapaan.
Niin sanottu EU perustettiin ainoastaan rahan ja vallan vuoksi ja nyt sitä kaikessa hiljaisuudessa kasvatetaan amerikkalaiseen tyyliin suuryritysten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja kansallisten valtioiden pikkuhiljaa häivyttämiseksi.
Totta on että me suomalaiset olemme lampaita kun tehdään kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia työttömiä niin me vain kohauttelemme olkapäitämme ja ammattiliitot eivät tee mitään muuta kuin selittelevät työrauhasta sopimuksen aikana,mikä myös huomataan palkankorotuksissa ja muissa työeduissa.
Realismi?
Eiköhän nyt kuitenkin unohdeta Guantanamo. On hienoa että vaaditaan vapautta ja taistellaan sen puolesta, mutta kyllä nyt kuullostaa siltä, että ammut mailin yli jotta voisit sättiä tarpeeksi jenkkilää =)
Huonoimmassa asemassa olevilla tuskin on läppäriä saati salattua tietoa siinä.
Kanadalaisista ja kidutuksesta olis kiva olla linkki...
Koskeeko ainoastaan
Koskeeko ainoastaan kannettavia tietokoneita vai myoskin kannykoita ja irtomuisteja?
http://www.snotr.com/
Kaikki mahdollinen elektroniikka
ACTE:n sivustolla olevien tietojen mukaan tutkinta- ja takavarikointioikeus koskee kaikkia elektronisia laitteita, mukaanluettuna esim. mp3-soittimet, kamerat ja flash-muistit.
Ei kestä
kauan kun tuo leviää myös meidän rakkaaseen EU:hun,joten kusessa ollaan.
Pienenä sivuheittona kehottaisin lukemaan Mika Mannermaan kirjan Jokuveli kustantajana WSOY pro.
Huh huh...
Tähän voisi melkein heitää kliseisen lausahduksen: Mihin tämä maailma oikein on menossa...?
Onneksi en ole ainakaan tähän tietoon läppäreineni menossa US and A:n alueelle, mutta kuten pohjasakka jo mainitsikin, eiköhän tuo sama touhu ole kohta lähempänäkin...
Mihin maailma on menossa
Niinpä, mihin tämä maailma oikein on menossa...?
Monissa netissä esiintyvissä teorioissa arvellaan, että maailma näyttäisi olevan menossa kohti yhtä maailmanvaltiota, joka olisi tiukka totalitaarinen valtio. Sitä varten on luotu nykyinen globalisaatiokehitys, sekä EU ja muutkin maailmalla yleistyvät unionit. Valmiit yhteenliittymät on sitten helppo liittää yhteen yhdeksi maailmanvaltioksi, esimerkiksi jonkun sitä varten luodun kriisitilanteen varjolla.
Tätä ideologiaa kutsutaan nimellä "uusi maailmanjärjestys" (New World Order), jonka mm. vanhempi Bush on aikanaan maininnut puheessaan.
Asian ympärille on kehitelty monenlaisia salaliittoteorioita, joita on tietysti hankala osoittaa toteen. Mutta kun katselee maailman nykyistä kehitystä, niin valitettavasti ainakin jonkinlaisen NWO-suunnitelman olemassaolo alkaa vaikuttaa yhä todennäköisemmältä...
voi vittu mitä toimintaa
voi vittu mitä toimintaa
Uutta maailmanjärjestystä
on ihminen suunnitellut kautta historiansa,ja jokainen on johtanut isompaan tai pienempään katastrofiin.
Ja tämä nykyinen suuntaus jossa kaikki uhrataan rahan ja vallan alttarille johtaa lopulliseen katastrofiin jos raha on kaikki millä on mitään merkitystä.
Piratismi
Tuli mieleen että kuinka hyvä tämä on tekijänoikeuksien kannalta, sillä jos menet jenkkilään kannettavan kanssa missä on edes yhtään piratismi materiaalia, niin poistuessa saat sakon käteen...
Ja kohta tulee 3. maailmansota ja sen jälkeen NWO jonka jälkeen rikkaat tulevat hallitsijoiksi ja "normaali" kansa ajetaan viemäreihin.
http://www.snotr.com/
Olisiko
jollain linkkejä Kanadalaisista jotka ovat juuttuneet USA:N rajatarkastukseen p2p ohjelmien kanssa,ja joutuneet epämääräiseksi ajaksi säilöön?
Ei vaan pysty käsittämään
Ei vaan pysty käsittämään mitä niiden päässä liikkuu.
Tiedoksi kuitenkin kaikille että TrueCrypt:llä salattuja kovoja ei erota tyhjistä ja ko. ohjelmalla pystyy tekemään kovolle kaksi salattua osaa joista toinen on feikki ja aukeaa eri salasanalla jonka voi sitten mahdollisen kidutuksen ohessa paljastaa. ;-)
totta, mutta...
tällaisen asian selvittyä kuolemantuomio häämöttää...
Truecrypt 6 julkaistu
Uutta:
- Rinnakkainen salaus ja purku moniprosessorikoneilla. Nopeusparannus esim. tuplaprossuilla kaksinkertainen.
- Mahdollisuus luoda ja salata piilotettu käyttöjärjestelmä, jonka olemassaolo on mahdoton osoittaa (Vista ja Windows 2008, ei XP).
- Koko systeemilevyn, myös jatko-osion sisältävän, salaus.
- Uusi taltioformaatti jne.
Lisätietoja:
http://www.truecrypt.org/docs/?s=version-history