Amerikkalainen eversti Charles Williamson ehdottaa, että maan armeija ottaisi käyttöön massiivisen DDoS- eli palvelunestohyökkäyksiin soveltuvan kauko-ohjattavista tietokoneista muodostuvan botnetin. Botnettejä ovat tähän mennessä hyödyntäneet vain hakkerit ja netissä toimivat rikollisliigat, ja palvelunestohyökkäykset on kriminalisoitu käytännössä koko maailmassa.
Eversti Williamsonin visiona on, että amerikkalaiset voisivat "projisoida voimaa" haluamiinsa tietokoneisiin ja palvelimiin, niin että nämä menettäisivät kykynsä kommunikoida ja muuttuisivat amerikkalaisten vastustajille "hyödyttämiksi kasoiksi metallia ja muovia". "Amerikka tarvitsee keinon mattopommittaa kyberavaruudessa", hän toteaa. Ehdotuksen mukaan kaikki armeijan henkilöstön koneet salaisiksi luokiteltuja koneita lukuunottamatta kytkettäisiin osaksi botnettiä. Myös jo muutoin käytöstä poistetut koneet soveltuisivat everstin mukaan botnet-palvelukseen.
Wired-lehden Kevin Poulsen luonnehtii Williamsonin ehdotusta kaistapäisimmäksi jenkkiarmeijan ideaksi sitten amerikkalaisten kaavaileman homopommin, jolla oli tarkoitus kemiallisilla aineilla saada vihollisarmeijan sotilaat kiinnostumaan enemmän keskinäisestä homoilusta kuin sodankäynnistä.
Kommentit
Kuningasidea
Kansa josta yli 60% uskoo presidentti George W Bushin olevan jumalan valitsema onnistuu kerta toisensa jälkeen tuottamaan kyseenalaisia neronleimauksia.
joo ja entäs sitten kun
joo ja entäs sitten kun jotkut kräkkerit ottaa tuollaisia botnettejä haltuunsa:) ?
Tuollaisen
projektin suunnitteleminenkin kertoo pahimmanlaatuisesta nuppikatarrista.
Varmasti jotkut krakkerit saavat uutta intoa tästä älynväläyksestä.
Eniten minua kuitenkin arveluttaa eri valtioiden toiminta jos ne toimivat samoin,niin kohta saamme kuopata koko netin.
Homopommi epäonnistui, mutta AIDS onnistui
Kiitos ja hallelujaa!
Se on jo olemassa, juttu on fuulaa
Sillä kaikki USAn armeijan koneet on jo kytketty osaksi botnettiä.
Niinpäniin
Aina kommunikoinnin poikkaseminen taikka murtaminen on ollut tärkeä osa sodankäyntiä, joten osallistuminen myös internetsejen puolella armeijalta kuulostaa melko normaalilta. DDoSaus ja toteutustapa sen sijaan ei kyllä oikeen vakuuttanut. Luulisi, että melko nopiaan sitä pystyy lyömään luukut kiinni us army:n ip:eistä tulevalle paketille. Mutta kaipa sitä Yhdysvalloilta löytyy jokunen aivopesty asianosaava tuotakin toteuttamassa niin saattaishan tuo toimiakkin. Itse oon pitkään odottanut uutissii juur sodankäynnissä käytettävistä murto- ja häirintämenetelmistä ja kyl tää alkeelliseelta tasoltaan teki pettyneeks.