Ruotsalainen kansanedustaja: "Piraattipuolueen kannattajat ovat raiskaajia"

Vanhojen puolueiden edustajat ja kannattajat yltyivät Ruotsissa EU-parlamenttivaalien loppumetreillä melkoiseen loanheittoon suosiotaan nopeasti kasvattaneita piraatteja kohtaan, mutta varsinainen huippu tässä suhteessa nähtiin viime sunnuntaina, jolloin keskustapuolueen kansanedustaja Annica Qarlsson kirjoitti blogiinsa seuraavan päätelmän: "Monet ovat viime viikkoina yrittäneet löytää vastausta siihen, miksi eurovaaleissa kävi niin kuin kävi. En aio kirjoittaa mitään pitkää tutkielmaa siitä, mitä itse uskon tapahtuneen. Sitävastoin minulla on mielessäni ajatus, joka kytkeytyy siihen, että Piratpartiet menestyi, koska niin monet nuoret miehet antoivat äänensä puolustaakseen yksityisyydensuojaa. Kun tutkimme taannoin julkaistuja tilastoja, niistä käy ilmi, että käsittämättömän monet nuoret naiset tulevat raiskatuiksi nimenomaan nuorten miesten toimesta, raiskattujen tyttöjen tuntiessa nämä miehet vain pintapuolisesti. Ja tätä ajatellessani minä en voi käsittää - onko koskemattomuus nuorille miehille tärkeä asia vai ei???" [Suom. huom.: korjattu lopusta "integritet" -> "koskemattomuus", vrt. ylempänä "personlig integritet" -> "yksityisyydensuoja"; ko. sanasekoilu ei valitettavasti toimi suomeksi.]

Tämän luokan aivopieru kansanedustajalta on luonnollisesti aiheuttanut maan blogosfäärissä melkoisen vastalauseiden ryöpyn, ja Qarlssonin kirjoitus on jo tässä vaiheessa ehdolla vuoden idioottimaisimmaksi blogimerkinnäksi.

Kommentit

Kuten muualla ruotsissa

Kuten muualla ruotsissa todettu.

"Jos piraattipuolueella on tällaisia vihollisia, se ei tarvitse ystäviä"

Järjen

Jättiläinen on taas päässyt toteuttamaan itseään.

Lääkkeet!

Huikaiseva looginen kehitelmä! Olisi jonkun pitänyt huutaa niin kuin Repomiehelle, että muistaa ottaa lääkkeensä, ettei pääse tällaisia lipsahtelemaan.

Nuoret miehet jakaa

Nuoret miehet jakaa tiedostoja. Jakaa tiedostoja keskenään nuoret miehet. Puistossakin nuoret miehet jakavat. Jakavat parrua nuorille naisille miehet tiedostoja. JUMALAUTA!

Aika tyypillistä nykyistä

Aika tyypillistä nykyistä asennetta että kaikki jotka kannattavat edes jonkinlaista yksityisyyden suojaa, ovat jotenkin rikollisia.

lol

"Eikö kukaan ajattele raiskattuja???"

LOL

Vanhat TV-sarjat ovat mustavalkoisia. Myös pingviinit ovat mustavalkoisia. Ovatko siis monet pingviinit vanhoja TV-sarjoja?

Piraattipuolue tuomitaan

Piraattipuolue tuomitaan yhden asian puolueeksi.

Montaako asiaa aattelisitte tämän Annican kykenevän ajamaan?

noin 0.2. Se ajaa varmaan

noin 0.2. Se ajaa varmaan desimaaleja.

Ei jumankauta mitä paskaa!!

Mitähän tuolla naisella oikeen pyörii pääsä? Onkohan lääkäri määrännyt väärät lääkket vai onko se vaan unohtanu ottaa lääkkeensä?! Siis miten joku ääliö voi edes sekoittaa raiskaajat ja piraattipuolueen kannattajat keskenään??

No luulenpa että tuollainen käyttäytyminen vähentää tuon puolueen kannatusta :D Potku persuksille tuommosille ihmisille!

Ei hyvää päivää!

Aivan käsittämätöntä aivopierua. Voin vain kuvitella miten olisi käynyt, jos ko kansanedustaja olisi samanlaista mennyt laukomaan jonkun muun puolueen kohdalta. Veikkaisin, että työ olisi lähtenyt alta saman tien! Tuo on jo sen luokan loan heittoa, että asia pitää viedä eteenpäin.

Tack så mycket!

Ja tuollaiset imbesillit johtavat valtioita kaikkialla! Kiitos nyt kuitenkin, Annica, että näytit oman ja puolueesi älyllisen tason avoimesti. Näin olet mukana kasvattamassa piraattien suosiota ...

logiikkaa?

aina sitä saa ihmetellä ja nauraa tämmösten ihmisten täysin järjettömille logiikoille, siis ei helvetti :DD , hienosti siinä totesi että kaikki maailman nuoret miehet ovat raiskaajia :D

operatiivinen veto!

Nyt keskustelu kääntyy siihen, mitä kaikkee ne nuoret miehet haluu oikein salata. Mielenkiintoinen loppuvuosi edessä. =)

Pysytään valppaina "me nuoret miehet" Ahhhh hah ei tsiisus.

Uudelleen

Luettuna kyseisen "kansanedustajan"aivoitukset tuntuvat vielä herkullisemmilta.

"Tuo on jo sen luokan loan

"Tuo on jo sen luokan loan heittoa, että asia pitää viedä eteenpäin."

Jaa viedä eteenpäin mihin? Minä ainakin kannatan sananvapautta. Kuten Piraattipuolueen sananvapauskannassakin (http://www.piraattipuolue.fi/kansalaisoikeudet/sananvapaus) todetaan:

"On tunnustettava, että sananvapaus tarkoittaa oikeutta tehdä itsestään hölmö, ja esittää käsityksiä, jotka saattavat herättää ankaraakin kritiikkiä tai vastenmielisyyttä. Pahimmankin tomppelin tulee saada nauttia sananvapauden suojaa. Muutoin sitä ei ole."

Ruotsin Karpela?

"Jos Euroopassa sallitaan puolueet, jotka ajavat lakien muuttamista, seuraava kysymys on, sallitaanko sellaisetkin, jotka ajavat vaikka raiskausten hyväksymistä."
- Tanja Karpela

http://fi.wikiquote.org/wiki/Tanja_Saarela

Käsittämätöntä miten näiden kahden ajatusmaailmat kohtaavat.. Onneksi tuo Annica ei sentään istu hallituksessa!

hih

Mistä tuo quote on muuten peräisin?

edit: (luettu 9453 kertaa)
Oisko ennätys?

Karpelaa

"Jos Euroopassa sallitaan puolueet, jotka ajavat lakien muuttamista, seuraava kysymys on, sallitaanko sellaisetkin, jotka ajavat vaikka raiskausten hyväksymistä."
- Tanja Karpela

Juuri näin, miksi puolueiden pitäisi lakeihin vaikuttaa?

Tanja

Vienonen-Karpela-Saarelan tai mikä lieneekään olisi pitänyt jättää ajatteleminen muille ja pysytellä uimapukukuvauksissa.

... moniosaavaa nuorisoa

... toki tämän IRL seksuaalielämyskultturin jakajissa taitaa olla enemmän moniosaavaa merenkäyntihenkistä nuorisoa kuin tpb:n virtuaalisatamassa toimivissa viikinkihenkisen kansanmusiikkikulttuurin jakajissa... mut lisää asiasta voi lukea eräästä scriptasta ennenkuin sekin päätyy krp:n vapaaehtoiselle sensuurilistalle... että ei esim. erään kulttuurin merkittävä henkilöä saa kutsua samalla nimityksellä kuin erästä kulttuuripersoona jacksonia ... koska hänen faniklubinsa saattaa laittaa sianlihan ja kossun boikottiin ja alkaa myös paikallinen moniosaava nuoriso tarjoamaan vapaustaistelukulttuurielämyspalveluja

Vapaustaistelukulttuurielämys

Vapaustaistelukulttuurielämyspalvelu.

HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!

Aika naseva heitto. Tuolla voisi kuvailla kaikkia nuorisopuolueita esim. Tai niitä talonvaltaajia.

Tanja Karpela on tosi pelottava. Mutta mä uskon hänen olevan papukaija joka toistaa jonkun muun latelemaa skriptaa. She is payning for the fjords. Vähän niinkuin John Cleese sanoi Sarah Palinista.

Syndicate content