Piraattipuolue tuomitsee tuoreessa lehdistötiedotteessaan jyrkästi TTVK:n BAWD Rinkeli -nimisen DC-hubin yksityiseen espoolaiseen ylläpitäjään kohdistamat tähtitieteelliset 3,6 miljoonan korvausvaatimukset. "Hurjien korvausvaatimusten takana ei todellisuudessa ole korvausten saaminen, vaan epäillystä halutaan tehdä varoittava esimerkki pilaamalla hänen elämänsä", Piraattipuolue toteaa suoraan. "Tämä siitä huolimatta, ettei tutkijoiden keskuudessa vallitse yksimielisyyttä tiedostonjakamisen haitallisista vaikutuksista kulttuurin myyntiin. Valtaosa tutkimuksista osoittaa, että tiedostonjakaminen joko hyödyttää myyntiä, ei vaikuta siihen mitenkään, tai pahimmillaankin aiheuttaa paljon pienemmän myynninpudotuksen kuin mitä musiikkiteollisuus on sen syyksi väittänyt."
Paitsi että TTVK:n vahingonkorvausvaatimukset ovat Piraattipuolueen mielestä karkeasti ylimitoitetut, TTVK:lla ei ole piraattien mielestä myöskään minkäänlaista kelvollista todistusaineistoa jutun syytettyä vastaan. "Todellisuudessa kopioidusta materiaalista ei voi olla mitään varmuutta – ei edes palvelimen ylläpitäjällä itsellään. Itse tiedostot eivät liiku palvelimen kautta, vaan sen avulla ihmisten, jotka haluavat jakaa keskenään tiedostoja laillisesti tai laittomasti, on helpompi löytää toisensa. Korvauksia vaativa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) perustaa ilmeisesti vaatimuksensa pelkkään siirretyn tiedon määrään. TTVK ei siis ole pystynyt yksilöimään mitään laitonta tiedostonjakamista. Miten TTVK voi vain tämän tiedon perusteella väittää asianomistajien kärsineen miljoonatappiot, mikäli kansainvälinen tutkijayhteisö ei paljon perusteellisempien selvitystenkään jälkeen siihen kykene?"
"Tapausta tutkivien viranomaisten tulee jättää TTVK:n harhaiset vaatimukset omaan arvoonsa", Piraattipuolue vaatii. "Tässä tapauksessa syyte pitäisi voida nostaa vain omasta tiedostojen jakamisesta, ei siitä, miten muut ihmiset ovat mahdollisesti käyttäneet palvelua. Tällöinkin korvausvaatimuksia esittävien olisi ensin osoitettava aiheutunut vahinko ja yksilöitävä tekijänoikeusloukkaukset."
"Onko liikaa pyydetty, että TTVK lopettaisi tavallisten ihmisten vainoamisen?", puolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kysyy. "Kohtuuttomuuksiin menevä piraattijahti tulehduttaa keskustelun ja sementoi osapuolet poteroihinsa. Keskustelun turhasta kärjistämisestä koituu vain haittaa luovien alojen kehitykselle ja luovan työn tekijöille, joita TTVK väittää edustavansa", Palmulehto varoittaa.
Piraattiliitto tavoitti piraattijohtaja Palmulehdon myöhään illalla tämän palattua kotiin opetusministeriön aamun ja päivän kestäneestä tekijänoikeuspaneelista. Piraattipuolue oli juuri saanut ulos asiaa koskevan lehdistötiedotteensa, ja Palmulehto kummeksui tuoreeltaan Piraattiliitolle TTVK:n toimintaa: "Nyt käytiin DC-palvelun kimppuun, oletuksena että laitonta materiaalia varmaankin liikkuu. Kunnollista faktapohjaa tälle ei kuitenkaan ole, ja ylläpitäjän vastuullisena pitäminen on tavallaan jopa tekopyhää. Nimittäin mikäli DC-hubin ylläpitäjä haluaa varmistua jonkin käyttäjän jaossa olevan materiaalin luvallisuudesta, olisi hänen itse ensin syyllistyttävä tekijänoikeusrikokseen lataamalla tuo materiaali. Lain silmissä siis ylläpitäjä ei voi eikä saa tehdä tuollaista valvontaa."
Palmulehto kritisoi myös TTVK:n lähes hatusta temmattuja laskelmia siitä, kuinka paljon luvatonta kopioimista hubilla on tapahtunut. "Lehtijutuissa oli väheksytty DC-hubin kaistankulutusta selkeästi", Palmulehto toteaa. "Esimerkiksi 1 Mbit/s upload-kaistalla varustetulla ADSL-yhteydellä ei voi pitää kovin suurta hubia, sillä se syö kaiken kaistan, eikä tuon datan liikuttamiseen tarvita luvatonta eikä luvallista lataamista ylläpitäjän toimesta lainkaan. Ylläpitäjän väite hubin ylläpidosta keskustelun välityspalvelimena ei ole lainkaan tuulesta temmattu. Olen itsekin pitänyt aikoinaan pientä DC-hubia, jonka tarkoitus ei ollut luvattoman lataamisen mahdollistaminen, vaan yhdistää ne toistasataa lähipiiriksi muodostunutta ihmistä, jotka osallistuivat yhteiseen keskusteluun. Minulla – sen paremmin kuin nyt syytetyllä ylläpitäjälläkään – ei ollut hubilleni mitään sisäänpääsyvaatimuksia."
Kommentit
Julkisuus
Itse tiedän tapaus rinkelin jo sen alkuhetkistä asti.Esim ylläpitäjän koneet olleet tolkuttoman kauan tutkittavana.Vuodesta 2007. Tämä koko juttu on vain turha ajojahti jossa koitetaan tehdä varoittavaa esimerkkiä.
vissiin joku taho katkeroitunut siitä että käyttäjiä opastettiin tietokoneiden käytössä ikään ja sukupuoleen katsomatta.Itse en tiedä mitään muuta palvelua jossa oikeastikin neuvotaan tietokoneen kanssa ongelma tilanteissa yhtä monipuolisesti kuin esim dc++ hubeilla.Moniin muihinkin ongelmiin sieltä on apuja saanut.Esim Digikameroiden hyvistä puolista ja huonoista tulee melko nopeasti siellä kommenttia ja sieltä myös saa vaikka jauheliha keittoon ohjeen jos haluaa.Eli millä muulla tavoin tavoitat osaavia ihmisiä eri aloilta saman määrän kuin dc++:lla ?
ja tässä mukaan erään pikku hubin kaistan kulutus
[01:19:26] <******>
- [::] Current upload total for all zones [B/s]34396.5
niin siitä kun laskee niin linjaa ei paljo vapaaksi jää ja nyt yö aika jolloinka ihmiset jo nukkumassa ja main chat on hiljainen.
ja asiasta ei huudeltu kuin pienen piirin kesken vuonna 2007.ja nytten jokaisen lehden uutisissa.Eli tehdäänpä asiasta jokainen pikkasen niitä johtopäätöksiä.Ja dc++ jos mikä on paikka jossa asiat yleensä leviää kuin kulovalkea varsinkin tämäntyyppiset.