Kaksi Tukholman Kuninkaallisen teknisen korkeakoulun tutkijaa on vastikään saanut valmiiksi tutkimuksen, jossa on kartoitettu tiedostonjakamisen vaikutuksia musiikkialan talouteen Ruotsissa vuosituhannen vaihteesta lähtien. Monet aihetta sivuavat tutkimukset maailmalla ovat keskittyneet vain levy-yhtiöiden tulovirtoihin, mutta tukholmalaistutkijat halusivat ottaa tarkasteluunsa mukaan myös artistit, konserttipromoottorit ja tekijänoikeusjärjestöt saadakseen kattavamman kokonaiskuvan alan rahavirroista tiedostonjakamisen vallankumouksen vuosikymmenenä.
Tutkimuksen lopputulos on selkeä: artistien tulot ovat kasvaneet Ruotsissa vuosina 2000-2008 peräti 35 prosenttia 786 miljoonasta kruunusta 1058 miljoonaan kruunuun. Kasvun lähteenä on tutkijoiden mukaan ennen muuta live-esiintymisten tuottojen tuplaantuminen kyseisellä aikavälillä. Elävän musiikin markkinat ovat lähteneet tiedostonjakamisen aikakaudella vahvaan kasvuun, ja live-boomin myötä myös konserttipromoottorien ja tekijänoikeusjärjestöjen tulot ovat kasvaneet. Häviäjiä ovat olleet ainoastaan levy-yhtiöt, joiden tulot ovat kutistuneet ajanjaksolla noin puoleen entisestään muiden alan toimijoiden kustannuksella. Alan kokonaisliikevaihto on tutkimuksen mukaan pysynyt vuosituhannen vaihteesta lähtien Ruotsissa yllättävänkin vakaana, eli noin 3,5 miljardissa kruunussa per vuosi.
Daniel Johansson, toinen tutkimuksen tekijöistä, kertoo, että tutkimus oli teknisesti haastava ja vaati perusteellista analyysiä ja monia tarkastuksia, koska monet tuloerät näkyvät useaan kertaan eri organisaatioiden kirjanpidossa. Tutkijat eivät selvittäneet yksityiskohtaisesti sitä, mitkä artistit tai musiikkityylit ovat hyötyneet ja mitkä hävinneet tiedostonjakamisen aiheuttamasta muutoksesta. Johansson pitää kuitenkin selvänä, että hyötyjiä ovat artistit ja yhtyeet, jotka keikkailevat paljon ja soittavat esimerkiksi tanssittavaa musiikkia, kun taas yleisökontakteja karttavat tai niihin kykenemättömät artistit ovat todennäköisiä häviäjiä.
Johansson kertoo olevansa varautunut myös siihen, että tutkimus voi saada osakseen kritiikkiä, koska debatti tiedostonjakamisen ympärillä on käynyt Ruotsissa kuumana jo vuosien ajan. Hän luottaa kuitenkin vahvasti tutkimukseensa. "Me tiedämme, että tämä on tähän asti ehdottomasti laajin tutkimus tältä alueelta, ja tarkoituksemme oli nimenomaan saada niin oikea kuva kuin mahdollista koko alan kehityksestä. Eivätkä tutkimuksemme luvut ole mitään arvauksia. Ne ovat alan itsensä antamia lukuja, jotka olemme koonneet yhteen", Johansson toteaa Aftonbladetille.
Kommentit
Menee niin kuin pitääkin...
rahat tekijöille ei siipeilijöille.
Juu, eipäs nyt mennä Teostoa haukkumaan
Nimi on valitettavasti jäänyt turhankin leväperäiseen käyttöön. Se, mistä Teostoa syyttäisin, on senkin uudistushalukkuuden puute esimerkiksi CC-lisenssin suhteen sekä mitään tekemättömyys sille, että on todellakin muodostunut tuollainen "pakko olla asiakas, jos haluat olla ammattimaisesti mukana" -järjestelmä. Jos saisivat vielä TTVK:n pysymään aisoissa, niin mahtavaa.
jmov: Donate- tai "tue artistia" -nappulaa todellakin kaivataan, mutta Suomen nykyinen rahankeräyslaki ei tätä salli.
Varapuheenjohtaja, viceordförande
Piraattinuoret
Jos on vellit ja puurot
sekaisin niin siinä olisi suomessa refaktoinnin paikka. Eli onko mahdollista eriyttää eri intressi piirit teostosta ja gramexista siten kuin ne edustaisivat loogisia etupiirejä? Mutta haukun kyllä teosto ja gramex piirejä siinä missä ÄKT:tä, rahanahneus on sitä luokkaa että ihan puistattaa.
Teosto ei saa minulta yhtään sympatioita toiminnalleen, jos siitä artitstit kärsivät niin perustakoot oman lafkansa.
Teosto ei edusta artisteja
... vaan musiikintekijöitä. Lisäksi Teoston on pohjoismaiden vastaavista etujärjestöistä kustannustehokkain. On parempi olla haukkumatta liikaa kuin vahingossa valehdella.
Varapuheenjohtaja, viceordförande
Piraattinuoret
joo joo mutta
jos halutaan vähentää piru piraatti parkaa turhalta sotkemiselta niin tehköön sitten taulukko siitä mikä etujärjestö kynii kuluttaja parkaa joka välissä. Kyllä sieltä teosto, gramex ja kopiosto nimet tulee esille ihan joka elämän alueella... Ja siitä kustannus vai mikä se nyt olikaan, pitäisi puhua myös laskutustehokkuudesta, sekin nyt ei ole varmaa kovin huono ole.
niin, kai sitä tuolla häärii kohta 'uutisto' ... Kaikilla vain tarkoituksena viedä kuluttajalta rahat, sekä mennet, nykyiset ja vielä tulevatkin. Kuluttajalla rahaa vain ei ole, tai ainakin se on rajallinen summa mitä saa käteen.
en usko
että piraattilliitto itsessään olisi mitenkään estämässä vuoropuhelua, päinvastoin. Mutta aah, hyvä että ajatuksia esiintyy mutta ei se minun mielipiteitä muuta. Mutta nämä on vain minun mileipide ja kiitoksia siitä että vastasitte.
Minun puolesta EOD, end of discussion.
piraatti nollalla ei ooolla.
Moni unohtaa teostoverot = hyvitysmaksut.
Teostohan kerää noita mafia veroja hyvitysmaksu nimellä jossa tallentaviin medioihin tulee noin 70% lisää hintaa mafia verojen takia. Juuri Teosto on ollut se joka vaatii hyvitysmaksun laajentamista esim. kännyköihin. Sekään ei riitä koska Teosto vaatii hyvitysmaksua kaikkiin tuotteisiin, joilla voidaan kuunnella tai katsella tai toistaa tai tallentaa tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Esim. kovalevyt, muistit, tietokoneet, televisiot, digiboksit,radiot,kännykät yms jne. Lisäksi noita hyvitysmaksuja korotetaan joka ikinen vuosi.
Finreactor oikeudenkäynneissä toisella puolella löytyy ahneesti korvauksia vaativina TEOSTO, GRAMEX, ÄKT, IFPI, KUVASTO,SANASTO, TTVK... Jokaisessa tekijänoikeus oikeudenkäynnissä on Teosto, Gramex, ÄKT, IFPI, TTVK vaatimassa korvauksia nettipiraateilta. Eli minulta Teosto ja Gramex yms. eivät saa yhtään sympatiaan koska ne kuuluvat tekijänoikeusmafiaan piti siitä tai ei. En maksa Teosto enkä Gramex maksuja enkä tule ikinä maksamaan. Kannatan ja toivon todella, että Teosto, Gramex ja muut to-mafiat lakkautetaan mahdollisimman pian. Ikinä en maksa teostolle enkä gramexille yhtään mitään korvauksia :) Hyvitysmaksut = mafiavero.
Ettei unohdu Teosto rahoittaa TTVK:n toimintaa (joka haasta nettipiraatteja oikeuteen) antamalla sille osuuden hyvitysmaksuista saaduista tuloista. TTVK = Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus
http://www.hyvitysmaksu.fi/Teosto/hymysivut.nsf/0/274F066FEA7596DDC22576...
Poroila voi runoilla vaikka kuinka Gramexista ja Teostosta mutta minun mielipiteeni ei muutu ja ne eivät tule saamaan ikinä minulta mitää rahaa! Gramex ja Teosto = To-mafia.
Hyvitysmaksusta
Edellisissä kommenteissa onkin tullut esiin erilaisia mielipiteitä hyvitysmaksusta. Maksusta puhutaan FreejamTv'n videossa:
http://freejam.tv/?videos/2009/12/10/asiaa-teostosta.html
noin kahden (02:00) minuutin kohdalla. Teoston tiedottaja Satu Kaarenoja kertoo, että itse asiassa Opetusministeriö "nakitti" Teoston keräämään maksua. Itse en tunne tarkalleen maksun määräytymisperusteita. Kuulemani perusteella ajattelen, että eikö kritiikkiä pitäisi myös kohdistaa ministeriön suuntaan? Sieltä kai koko avaus maksulle on tullut.
Non, je ne regrette rien.
Hyvitysmaksulle voisi ehkä
Hyvitysmaksulle voisi ehkä olla jotain perusteita, mikäli p2p-piratismi olisi laillista. Nyt niitä ei ole.
@Poroila
"Näilläkin palstoilla todetaan usein, että mielellään maksettaisiin suoraan artistille, vaikkei muuten haluttaisi käyttää rahaa kalliisiin CD-levyihin. Jos tällainen "suoraan" maksaminen saataisiin käyntiin, kyllä sekin suora raha pitäisi käytännössä kierrättää Teoston ja Gramexin kautta, vai ajatteliko joku käteiskauppaa miljoonien kuluttajien ja tuhansien artistien välillä?"
Itse en musiikkialan yksityisyrittäjänä oikein käsitä tällaista ajattelua, joka näyttää olevan valitettavan yleinen luovan työn tekijöiden keskuudessa, että myyntitulot pitäisi jotenkin muka "kierrättää" etujärjestöjen kautta.
Miksi minun, yrittäjän, pitäisi sallia jonkun ahneen etujärjestön kupata omaa myyntilaskustustani? Sitähän mm. Teosto ja Gramex yksinkertaisesti tekevät. Vai onko yrittäjäksi ryhtyminen vaan liian pelottavaa useimmille luovan työn tekijöille?
@Poroila
Joudun toki myöntämään, että itse valitsemani tie ei varmastikaan sovi kaikille muusikoille. Teen käytännössä kaiken itse nimittäin. Viime vuoden tilipäätöksestä maksoin satasen, mutta muuten hoidan kaikki teknisetkin jutut itse. Itseäni ei pelota laskujen lähettely ja saatavien periminen sekä sopimuksista tappeleminen.
Toisaalta luvatonta käyttöä on joka tapauksessa aina oleva vähintään nettipiratismin muodossa, joten kannattaa myös miettiä itse kunkin kohdallaan sitä, että mihin epäkohtiin kannattaa yleensäkään puuttua, varsinkin jos se puuttuminen vielä maksaakin jotain. Eihän etujärjestöihin kuuluminen nimittäin mitäin ilmaista hupia ole.
Nollatulos on kuitenkin aina liiketoiminnassa parempi saavutus, kuin tappiollinen tulos.
En voi olla heittämättä kommenttia ...
Jos Teosto ja Gramex on vain tiettyä tarkoitusta varten miksei näiden toiminnasta erota? Käsittääkseni Teoston 'jäsenyydestä' ei voi erota ja ostaa toiselta järjestöltä tai organisaatiolta edunvalvontapalvelun. Voiko muka kuka tahansa perustaa edunsvalvonta organisaation ja myydä muusikoilta palveluksia? Tämä sitten perisi ja tarkistaisi ja ajaisi muusikoiden etuja? Teoston ja Gramex organisaatiossa on molemmissa ääniteollisuuden edustus mukana, miksi näin on Hannu?
pari pointtia
"mutta ehkä sellaiseen ratkaisuun ei löytyisi poliittista tahtoa."
...keneltä löytyy, keneltä ei.
"Teostoon liittyvät ongelmat eivät johdu sen perusluonteesta ja -tehtävästä vaan järjestölle vuosikymmenien mittaan kertyneestä monopolivallasta."
Heh, tarkoitat varmaankin Teoston alkuperäistä perusluonnetta. Se perusluonne kun tuppaa muuttumaan esim. siinä vaiheessa, kun alkaa propagandat pyörimään. Teoston kaltainen lafka ei voi eikä saa kerätä veroja - ei vaikka niitä kuinka propagoisi hyvitysmaksuiksi - sillä kansalaiset eivät oikein voi vaikuttaa Teoston toimintaan äänestämällä. (Paitsi äänestämällä piraatteja.) Veronkeruu on valtion tehtävä. Piste. Jos minua ei huvita maksaa kirkollisveroa, voin erota kirkosta... teostoverojen kanssa on vähän eri juttu.
Teoston ongelmat ovat lähtöisin Teoston tämänhetkisestä perusluonteesta. Olen edelleen sitä mieltä, että Teosto on huonosti tehty järjestelmä, oli se sitten vaikka maailman paras; sellainen ei johdu Teoston "hyvyydestä" vaan siitä, että muut ovat vielä paljon huonompia. Asioita voi kehittää.
teosto maksut
heikki, kyllä teostomaksu on nimenomaan teoston itsensä kehittämä juttu eikä mikään jostain tyhjästä ilmaantunut kansanedustajien päätettäväksi tosta vaan. Älä yritä sumputtaa opetusministeriöllä tässä asiassa. Taitaa olla vielä että OPM on teoston ja levyteollisuuden talutusnuorassa eikä kansalaisten etuja ajamassa.
Tipalla oli että teosto maksua oltaisiin alettu periä myös muista kuin cd levyistä. Tämä on __VERO__ jota me maksamme teoston jäsenistölle. Teosto haluaa kehittää tästä kaiken kattavan veron jos vaikka sattuisimme viheltämään jotain suojattua kappaletta.
Historiaa ...
Miksi et Heikki myönnä suoraan että Teosto ja kumpp on kasettimaksun takana ? Vai pitääkö meidän kaivaa hesarin <1984 vuoden julkaisuja ennenkuin me saadaan tähän yhteisymmärrys?
Wikipedia Suomen mukaan Australiassa hyvitysmaksu järjestelmää ei ole koska se on paikallisen perustuslain vastainen.
Ensimmäinen hyvitysmaksujärjestelmä otettiin käyttöön Saksassa 1960-luvulla kun Gesellschaft für musikalische Aufführungs- und mechanische Vervielfältigungsrechte (GEMA, saksalainen vastine Teostolle) voitti oikeudenkäynnin laitevalmistaja Grundigia vastaan. Yhdysvalloissa maksu otettiin käyttöön 1992 ja Kanadassa 1997.
Ja kyllä me vaikutetaan noihin edustajiin nyt ja tulevaisuudessa. Se vain ikävää että Teoston ja kumpp voitelut on useamman vuoden piraattaja edellä... Jo vuodesta 1928.
Äläkä sotke omien tiedostojen tallennusta kopiointiin, minä maksan siitäkin hyvästä rahaa Teostolle & kumpp monta kertaa joka s-n välissä. Ja miksi muka siitä hyvästä pitäisi maksaa että minä olen yhteen kertaan maksanut tuotteesta minun pitäisi maksaa toistamiseen levyn taikka muistin muodossa jonnekin mihin se varmasti mene oikein kohdistettuna muka oikealle edunsaajalle?
Mielipiteet perustuvat faktoihin
Mutta kannattaa kuitenkin muistaa, ettei faktoihin ole koskaan integroituneena mitään objektiivisuutta. En muutenkaan ymmärrä, miksi faktat pitäisi erottaa mielipiteistä. Eihän faktalla ole mitään arvoa, jos sen pohjalta ei osaa muodostaa mielipidettä.
Useimmissa yhteiskunnallisissa yhteyksissä, kuten tässäkin, olemassaolevia faktoja tärkeämpiä ovat niihin jäävät aukot. Onko Poroila kenties esim. sitä mieltä, että jos emme tiedä lobbauksen ja vaikuttamisen tieteellisen tarkkaa määrää Teoston ja OPM:n välillä, koko kysymyksen voi jättää huomiotta? Sinun argumentointisi pyrkii tukahduttamaan keskustelua: "tässä o ny nää faktat sittennii - olokaa ny hilijaa jo". Suomessa on jo ihan liian pitkään kaikessa metakeskusteltu siitä, että mistä saa/kannattaa keskustella ja miten tai kannattaako ylipäätään. Anna ihmisten pieksää sitä suutaan jos huvittaa, ei siitä haittaakaan ole.
Eihän Teostoon kohdistuvan kritiikin pointtina ole saada Teoston itsensä väkeä hetkahtumaan, vaan vaikuttaa kaikkien muiden ihmisten asenteisiin Teostoa kohtaan. Olet ihan oikeassa siinä, että turha vihamongerrus ja demonisointi ei auta mitään, mutta terve yhteiskunnallinen keskustelu (tai "moraalinen suunpieksäntä", kuten jotkut sanovat) ja auki jäävien kysymyksien kysyminen kerta toisensa jälkeen sen sijaan saattaa ajan myötä vaikuttaakin johonkin, kunhan se kantautuu tarpeeksi kauas. Sellainen keskustelu Suomesta käytännössä lähes puuttuu, oli kyse sitten DDR-sympatioista, menneisyydenhallinnasta, aluepolitiikasta, journalismin tasosta, piratismista tai Teostosta. Miksi? Siksi, että kerta toisensa jälkeen sitä yritetään mahdollisimman tehokkaasti tukahduttaa - milloin journalistien, milloin poliitikkojen, milloin yhdistysten, milloin propagandan, milloin kuun vetovoiman ja milloin Heikki Poroilan toimesta.
t. Arvoisa Inttäjä
Porolla:
...taitaa olla pikku premissi että täällä on vaan 11-15 vuotiaita nöränalkuja argumentoimassa. (kaikella kunnioituksella nuorempia piraatteja kohtaan toki)
Mutta eih... täältä löytyykin vähän pitemmän aikaa mukana olleita ja väitelleitä, joiden ajatukset on testattu. Ei noilla poron "valheilla" (valehtelua sekin on kun asetetaan sanoja suuhun ja siirretään keskustelua metaan tai ohi oikeiden kysymysten (oikea kysymys: MIKS VITUSSA KOKO VITUN TEOSTO ON EDES VIELÄ OLEMASSA?)) voida vaikuttaa älykkäiden ihmisten maailmankatsomukseen. Odotan televisiodebatteja aiheesta. Ruotsista tuli niin makoisia voittoja kun wanhaliitto ripulit housuissa hermoilivat =)
Hienoa on katsoa miten piraattien ajatukset ja argumentointi vaan kehittyy. Keep up the good work
ps. Heikki on TO-mafian palkkaama työntekijä joka juuri koittaa ettiä heikkoja kohtia aatteesta ja ajatuksista tulevaisuutta silmällä pitäen...
Jäitä hattuun
En kyllä ymmärrä tätä jatkuvaa Poroilan dissausta. Mies ilmaisee itsensä pääsääntöisesti varsin asiallisesti ja rakentavasti, mitä ei voi suinkaan sanoa kaikista muista täällä.
pfft
Juu-u. Kyllähän se on ihan asiallista ja produktiivista tulla meille kertomaan että lait säädetään eduskunnassa, joten valittakaa niille jos on valittamista. Eiku minne tässä jotkut olivatkaan pyrkimässä? Ei puolueen tai meidän tehtävänä voi olla lobata eduskuntaa, herranjösses sentään. Eihän Piraattiliitto ole mikään etujärjestö.
Mut ei se tarkoita, ettei Teostoa kannattaisi kritisoida. Mitä tahansa, jossa on jotain vikaa, kannattaa kritisoida. Tämä pätee järjestöjen lisäksi myös ihmisten argumentteihin.
Poroila haluaa minun nähdäkseni lähinnä sammuttaa keskustelua ja ohjata sitä epäolennaisuuksiin. Sitä näkee Suomessa usein. "Keskustelu on huono juttu! Lopettakaa, minua ärsyttää kun sanotte noita asioita!" Mutta ehkä sitä voisi olla vähemmän provosoiva. Omalla kohdallani kärkkäys johtunee siitä, että lienen lukenut liikaa pamfletteja viime aikoina. :)
Teosto ei ole läheskään niin
Teosto ei ole läheskään niin kuin tavataan ymmärtää. Se tukee rahallisesti TTVK:ta, jotka ajavat muun muuassa kolmesta poikki systeemiä, kovempia rangaistuksia, kovempaa valvontaa, oikeusturvan heikentämistä, ym. Kaikki kritiikki mitä täällä pystytään keksimään TTVK:ta vastaan kohdistuu myös epäsuorasti sen toiminnan rahoittajiin - paitsi veronmaksajiin. Teosto koittaa pelastaa kasvonsa epäsuoralla lobbauksella mutta se ei todellakaan tee siitä viatonta. Miltään etujärjestöltä ei voi odottaa moraalia, sillä niiden tehdävä on vain saada lisää rahaa tupaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä saisi tai pitäisi kritisoida.
Pitää vielä todeta tähän sellainenkin asia, että minulle on aivan sama edustaako Teosto itse Jeesusta vai artisteja, minä en heidän nykyisiä toimiaan hyväksy. Veikkaan hieman röyhkeästi, että artistit eivät ole yleisesti kiinnostuneita Teoston toiminnasta kunhan rahaa vain tulee. Näinhän moneen liittoon kuuluvat ajattelevat eivätkä artistit varmaankaan ole mitään poikkeuksia. Se on tietysti aivan toinen keskustelu, että ovatko etujärjestöt ja liitot tarpeellisia. Omasta mielestäni ne ovat mutta Teoston kaltaisilla järjestöillä on pelottavan paljon valtaa ja tällä hetkellä ne taistelevat omia arvojani vastaan joko suorasti tai epäsuorasti.
Nämä kaikki onkin tässä threadissä jo kertaalleen sanottu mutta halusin lisätä omankin mielipiteeni :)
PS: Hyvää joulua!
Sensuroitua aktivismia
Kierrä sensuuri | tai käytä proxya
@Tombooo
"Veikkaan hieman röyhkeästi, että artistit eivät ole yleisesti kiinnostuneita Teoston toiminnasta kunhan rahaa vain tulee. Näinhän moneen liittoon kuuluvat ajattelevat eivätkä artistit varmaankaan ole mitään poikkeuksia."
Tämän voi itse ammattimuusikkona jossain määrin vahvistaa todeksi. Tällaisen kuvan olen ainakin itse saanut todella monien kollegojeni asenteesta keskusteltuani tekijänoikeuksiin liittyvistä asioista heidän kanssaan. Politiikka tai oikeusturva tai muu sellainen humanistinen höpinä ei yleensä ottaen paljoakaan kiinnosta meitä muusikoita (joitain poikkeusyksilöitä lukuunottamatta tietysti...).
Teoston tulolistan nähneenä
Teostomaksuilla elää listan 6 korkeimmat tyypit. Loppujen teostokulut ovat siinä 1000 vuodessa alemmalla. Esittelivät ylpeinä yhdessä "mediatapahtumassa" vuosi sitten. Teostomaksuilla elää TODELLA harvat suomessa, niiden mainostaminen artistien yleisenä tulonlähteenä on täysin väärä.
Sitäpaitsi mainittiin silloin että syy näihin suurimpiin korvauksiin ei todellakaan ollut teoston keräystoiminta, vaan muiden maiden tekijänoikeusjärjestöjen.
Tämän lisäksi teoston henkilökunta & johto on täysin tietämätön esim. samplauksen tuomasta problematiikasta ja kysymyksestä ylipäätään.
Suomen kokoisessa maassa joku vähemmän rajoittava tekijä voisi olla parempi kulttuurin saatavuuden ja leviämisen takia.
@Maussa
"Teostomaksuilla elää TODELLA harvat suomessa, niiden mainostaminen artistien yleisenä tulonlähteenä on täysin väärä."
Näinhän se on. Useimmat muusikkokollegani eivät vaan ymmärrä raha-asioista juurikaan mitään.