Useat STT:n haastattelemat suomalaiset asiantuntijat ovat arvioineet, että Venäjä tulee hyödyntämään tulevaa Nord Stream -kaasuputkea myös suorien datakaapeliyhteyksien vetämiseksi Venäjältä Keski-Eurooppaan. Kotimainen lehdistö nostaa esille hankkeen aiheuttamat mahdolliset taloudelliset tappiot Venäjän dataliikennettä reitittäville suomalaisoperaattoreille. Suomalaisten nettioperaattoreiden yhteistyöelimen Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin arvioi tappioiden nousevan jopa kymmeniin miljooniin euroihin. Suurin kärsijä olisi kuitenkin todennäköisesti pääomistajansa Ruotsin valtion kautta Ruotsin hallituksen kontrollissa oleva Teliasonera. Ficixin Mellin näkee asiassa jopa vakavan tietoturvariskin Suomelle, kun Venäjän ei jatkossa tarvitse enää olla huolissaan Suomen tietoliikenneinfrastruktuurista ja siihen mahdollisesti kohdistuvista verkkohyökkäyksistä.
Asiasta uutisoinut kotimainen media vaikenee kuitenkin häveliäästi siitä ilmiselvästä syystä, jonka vuoksi Venäjällä – ja yhtä lailla Suomella, kuten Piraattipuolue on todennut – on akuutti tarve rakentaa omat suorat datayhteytensä Keski-Eurooppaan: Ruotsin FRA-vakoilusta. FRA-vakoilun pääkohteena pidetään Venäjää, mutta vakoilu kohdistuu yhtä lailla suomalaisten ja norjalaisten sähköiseen viestintään. Lehtien lukijat sen sijaan ovat asiasta erinomaisesti perillä, ja esimerkiksi Helsingin Sanomien uutista koskevassa lukijakeskustelussa FRA-vakoilu nostetaan esille useiden kommentoijien toimesta. "Saamme tästä venäläisten suunnitelmasta kiittää ruotsalaisia, jotka päättivät, että heillä on oikeus vakoilla kaikkien muiden maiden kansalaisten tietoliikennettä", kirjoittaa nimimerkki Maailman kansalainen. "Tämän seurauksena kaikki Suomen kautta kulkeva tietoliikenne on eri osapuolten vapaasti luettavissa olevaa julkista tietoa, ja useimmat yritykset kuitenkin pyrkivät pitämään omat yrityssalaisuutensa omana tietonaan. Meillä suomalaisilla ei sitten taida enää ollakaan yritystoimintaa, kun ruotsalaisten päätös on hyväksytty vaieten."
Kommentit
Jätkät.
Minusta on huvittavaa, että ihmiset kuvittelevat jonkin asian muuttuneen FRA:n myötä. Ikäänkuin ennen FRA:ta Internet oli turvallinen siirtomedia, jossa diskreettiä informaatiota voitiin siirtää kryptaamatta luottavaisin mielin. Tai että elämme maailmassa jossa kaikki valtiot ovat avoimia siitä miten ja mitä vakoilevat ja jos Ruotsi on ilmoittanut vakoilevansa, saadaan netistä taas turvallinen siirtämällä yhteydet jonkin muun maan kautta, vaikkapa sen ehdotetun Saksan, jolla on vakoilun suhteen lähihistoriassa avoin ja tahraton maine, amirite?
On täysin luonnollista että kaikki mahdollisuudet lisätä kapasiteettia ja redundanssia siirtoverkkoihin hyödynnetään.
En tiedä millaiseen yleisöön piraattipuolue pyrkii vetoamaan, mutta välillä tuntuu että sillä ryhmällä ei vielä ole äänioikeutta, toivoisin lisää ammattimaisuutta ja asioiden tutkimista sen sijaan että mielipiteitään puolueen mielipiteenä ilmaisee joku piraattipuolueen yksittäinen henkilö, joka ei ole aiheen asiantuntija.
Hyväksyttävää?
Tekeekö se vakoilusta jotenkin hyväksyttävää, että se on julkista?
Ei se yksi, vaan ne loput
Ongelma FRA:ssa ei ole se, että että jotain diskriittiä arvokasta dataa vakoiltaisiin, vaan 1.12.2009 julkaistua piraattiliiton uutista lainatakseni:
"FRA itse puolestaan paljastaa – ehkä yllättävänkin avoimesti – omilla sivuillaan, että teleliikenteen liikennöintidata eli ns. teletunnistetiedot tulevat olemaan sen tärkeä tietolähde. Teletunnisteiden avulla FRA pystyy mm. päättelemään, missä kännykkäpuhelun tai pikaviestinsession osapuolet sijaitsevat fyysisesti viestintätapahtuman aikana. Tämä puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että FRA tulee tallentamaan todennäköisesti kaiken mahdollisen teletunnistedatan Titan-tietokantaansa voidakseen tehdä myöhemmin kyseiseen dataan kohdistuvia hakuja."
Toivoisin lisää medialukutaitoa
toivoisin lisää ammattimaisuutta ja asioiden tutkimista sen sijaan että mielipiteitään puolueen mielipiteenä ilmaisee joku piraattipuolueen yksittäinen henkilö, joka ei ole aiheen asiantuntija.
Voi härregud. Taidat itse olla aika pahasti hakoteillä kun yhdistät piraattiliitton blogin piraattipuolueeseen. Puolue on tätä blogia paljon uudempi hanke. Artikkeli ja koko tämä blogi on mielestäni aina subjektoinut nämä kaksi entiteettiä selvästi erilleen mutta medialukutaitosi ei tainnut yltää tälle asteelle.
Mitä varsinaiseen aihealueeseen tulee, on tietenkin selvää että vakoiluverkkoja (ns. SIGINT eli signals intelligence) on ollut aiemminkin; tunnetuimpana mm. Britannian ja sen entisten siirtomaiden ECHELON - ja mahdollisesti tuntematon määrä täysin salassa pidettyjä eri kokoluokan projekteja. Vaikka ehkä moni pitääkin kansalaisten yksityisyyteen puuttumista epämoraalisena, on kuitenkin erittäin hankala arvostella täysin salaista projektia, jota ei välttämättä ole virallisesti edes olemassa.
Ruotsin valtio tässä kuitenkin nyt ensimmäisenä enemmän tai vähemmän täysin avoimesti myöntää tälläiset oikeudet tiedustelupalvelule, jolloin julkinen keskustelu kansalaisten yksityisviestinnän valvonnasta on ensi kertaa edes mahdollista. Kritiikkisi terävä kärki on siis nyt vähän tylppä.